Maastopyörärallattelu Saariselän ja Urho Kekkosen kansallispuiston maisemissa

Välipäivän aikana oltiin käyty varaamassa maastopyörät kokeiluun. Perjantaiaamuna siis oltiin vuokraamon avaamisaikaan noutamassa pyöriä innokkaina testaamaan niitä pidemmän matkan verran. Oltiin suunniteltu reitti Saariselältä Laanilan kautta Kiilopäälle, siitä eteenpäin ajateltiin improvisoida ajan ja jaksamisen mukaan. Auto jätetiin vuokraamon pihaan, josta lähdettiin intoa puhkuen matkaan. Jo muutamansadan metrin jälkeen tuli selväksi, että kova satula saattaisi aiheuttaa jonkunmoista takapuolen jomotusta aika piankin ja viimeistään seuraavana päivänä.

Tätä maisemaa olisi voinut katsella loputtomiin

Vajaa 4 kilometriä ja muutamaa kätköä myöhemmin päästiin vihdoin hiekkatielle ja oikean maastotekemisen pariin. Pyörään sai kyllä nopeasti tuntumaa ja meneminen oli todella riemukasta. Jopa ylämäet tuntuivat kohtuu hyviltä, niin pitkälle kuin niitä jaksoi. Pitkä kapuaminen Laaniselälle vei kyllä luulot pois ja hengähtämään piti pysähtyä muutamankin kerran jopa taluttamisen ohessa. Onneksi välillä tuli alamäkeäkin, jonka jälkeen tuli kyllä valitettavasti uusi ylämäki. Alamäkeenkään ei oikein uskaltanut rallatella kovin kovaa, kun pelkäsi kaatuvansa hiekkapohjalla.

Leveää mukavaa hiekkabaanaa päästellä maastopyörillä

Melkein Laaniselän huipulla, Kaunispääkin näkyy jo

Aika pian olimmekin jo Rönkönlammen tulistelutuvalla. Rannan tulipaikka kuitenkin houkutteli meitä enemmän, joten jätimme pyörät odottelemaan ja siirryimme hyvin ansaitulle lounaalle tulipaikalle. Tulia emme tällä kertaa tehneet muuta kuin risukeittimeen. Sillä kiehauttelimme vedet kuppiruokiimme ja kahvit vielä ruuan päälle. Lopulta hyvänpituisen tauon jälkeen olikin aika siirtyä jälleen pyörien selkiin ja jatkaa matkaa kohti Kiilopäätä.

Ilma oli upea

Ruoka- tai kahvivedet kiehumassa

Rönkönlampi

Matka Rönkönlammelta kohti Kiilopäätä tuntui yllättävän pitkältä, vaikka reitillä oli muutama oikein mukava alamäki toinen poroaidan toiselle puolelle ja toinen Kiilo-ojalle. Kiilo-ojalta olikin aika nousuvoittoista Kiilopäällepäin. Onneksi matkalla oli jokunenkin geokätkö, niin pyörätkin saivat levähtää muutaman kerran. Lopulta pääsimme Kiilopäälle, jossa pidimmekin hyvin ansaitun limppari ja jätskitauon. Ihmisiä oli vähän turhan paljon alkupäivän muutaman satunnaisen vastaantulijan jälkeen. Pohdimme myös hyvän aikaa mitä kautta lähtisimme etenemään takaisin tai oikeastaan mistä vielä kiertäisimme. Rumakuru kummitteli mielessä vaikka se tekisikin jokusen kilometrin lisää matkaan.

Ensin jyrkkä alamäki ja sitten vielä jyrkkä ylämäki ja Kiilopää jo näkyykin.

Kiilo-ojassa oli uskomattoman kirkasta vettä ja kuulemma kylmää

Maastopyörät lepotauolla

Yhden matkanvarren geokätkön lisävarustusta. Hieno!

Sopivan tauon ja aurinkosprayn levittelyn jälkeen lähdimme jälleen kipuamaan ylöspäin, jälleen kerran kohti Ahopäitä. Poroaidan jälkeen lähdimmekin seuraamaan sitä. Hetken aikaa kapeaa polkua pystyi pyöräilemään, kiviä ja juuria oli vain harvakseltaan. Lopulta saavutimme sulamisvedetkin rinteeltä. Polku hävisi johonkin ja rinne oli pitkältä matkalta kostea ja osittain jopa yli nilkkoihin yltävän veden vallassa. Siinä sitten yritimme parhaamme mukaan taiteilla eteenpäin niin ettemme olisi kastelleet kenkiä aivan täysin. Kun kosteus loppui alkoikin nousu jyrketä. Katselimme jo kohtuullisen kaukana siintävää Kiilopäätä, mutta menosuunnassa häämöttävä huippukin oli yllättävän pitkällä.

Vielä pusikkoista maisemaa Kiilopäälle

Maisema avartuu

Pitkähkön talutuksen jälkeen olimme jo melkein huipulla. Ymmärsin hyvin mitä tarkoittaa, että tunturissa tuulee aina, mitä korkeammalle kipusimme sitä enemmän tuuli. Taivas oli sininen ja aurinko paistoi täydeltä terältä, kipuaminen nosti lämmön pintaan, mutta ylhäällä pysähtyessä olisi oikeastaan pitänyt laittaa takki päälle. Pidimme hieman pidemmän tauon yhdellä Ahopäiden huipuista ja ihailimme maisemia, jotka avautuivat joka puolelle. Kyllä sitä tunsikin itsensä pieneksi, eikä ajalla ja päivällä ollut mitään merkitystä. Kaikkialla oli vain maisemaa ja oli helppo hengittää, ainakin sitten kun puuskutus oli lopulta tasaantunut.

Vihdoin lähdimme jatkamaan Ahopäiden reittiä kohti Rumakurun tupia. Maasto olikin paikoin haastavaa ja monilta osin taitojen puuttuessa meni talutteluksi. Viimeinen alamäki Rumakurun vanhalle tuvalle olikin aika jyrkkää ja kapeaa polkua suurella määrällä isoja kiviä. Jonkun aikaa sitäkin laskettelin alas hiljakseen, kunnes meni sisu kaulaan ja päätin taluttaa loppumatkan ennen kuin löytäisin itseni jostain pöpeliköstä. Tässä vaiheessa alkoi jo tosissaan painamaan luultavasti liian vähäinen energia lähinnä ja osittain tottumattomien lihasten täysi uupumus. Käytiin vähän tutkailemassa Rumakurun vanhaa päivätupaa ja yritettiin tuloksetta etsiä kätköäkin. Lopulta suunnistettiin uudemman päivätuvan luokse ja päivällispuuhiin. Onneksi alkukesästä ei vielä ollut metsäpalovaroitusta, joten saatiin nuotiotulilla käristellä makkaraakin puolison toiveesta.

Talvilomalla kun oltiin, niin nähtiin toki lunta, tosin aika kaukaa

Oikeastaan olisi tehnyt mieli jäädä vain sinne kun uupumus meinasi ottaa vallan. Samaan piikkiin menee myös se, ettei jaksettu sitten kuitenkaan käydä katsomassa itse Rumakurua, uudempi päivätupakin jäi katsastamatta. Lopulta vääntäydyttiin vielä viimeiselle taipaleelle kohti Saariselkää.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun näin sieliköitä! Niin pikkiriikkisiä

Nattasetkin siintää horisontissa

Joku nimetön pieni kuru Ahopäiden välillä

Siellä kartan keskivaiheilla. Paljon oli tultu, mutta paljon oli vielä jäljellä

Mukava hiekkatie olisi jatkunut myös Luulammen suuntaan

Kauniisti paahtunut Rumakurun vanha tupa

Siellä se Rumakurukin olisi ollut aivan lähellä

Onneksi loppumatka olikin jälleen leveää hiekkabaanaa, jota oli aika mukava körötellä. Ylä- ja alamäkiäkin toki oli vielä reilusti jäljellä. Huijattiin itsemme maaliin asti sillä, että käytiin vielä loppumatkalta hakemassa aika monta reitin varrella ollutta kätköä. Saariselällä oltiin vihdoin rättiväsyneinä, mutta onnellisina 30 maastokilometrin jälkeen vasta yhdeksän aikaan. Eli koko reissussa oli tuhraantunut aikaa enemmän kuin reilusti. Mikään kiirehän toki meillä ei ollut ollut, vaan oltiin nautittu kaikessa rauhassa maisemista ja luonnosta. Pyörien vuokra-aika tuli lisäksi oikein tehokkaasti käytettyä. Tästä reissusta jäi kauhea hinku saada oma maastopyörä, sen verran hyvä oli tuntuma vuokrapyörään.