Minivaellus Isojärven kansallispuistossa

Jälleen palataan ajassa taaksepäin. Syyskuun alkupuolella kävin kavereideni kanssa minivaelluksella Isojärven kansallispuistossa. Harvinaisen reissusta teki se, että kaikki neljä enemmän retkeilevää ystävääni lähti mukaan. Kilometrejä ei tällä reissulla kyllä ahnehdittu ja sääkin oli jälleen kaikkea rankkasateen ja aurinkoisen väliltä, eikä aivan kommelluksittakaan selvitty reissusta. Koska lähdettiin keskellä viikkoa liikenteeseen ajateltiin saavamme olla aivan rauhassa ainakin ensimmäinen päivä ja yö sekä suurin osa seuraavastakin päivästä.

Aamu alkoi tuttuun tapaan sillä, että ajelin hakemaan kavereita kyytiin ennen kuin käänsimme nokan kohti Lahtea, josta jatkoimme vielä Isojärvelle päin. Pieni jännitysmomentti tuli taas siinä, kun neljää rinkkaa ja neljää reppua yritettiin sulloa farmarin takakonttiin niin, että jotain olisi nähnyt myös taustapeilistä. Onnistuttiin kuitenkin kohtuu hyvin.

Tästä lähdetään

Idyllisennäköinen kosteikko

Lopulta sovitulla parkkipaikalla oltiin noin puolisen tuntia aiottua myöhemmin. Lähtövalmistelut ottivat toki aikansa, mutta kahden aikoihin päästiin matkaan. Ensimmäiset pari kilometriä olivatkin aika tylsähköä ja leveää helppokulkuista metsätieuraa kostean metsän keskellä, joka vilahti ihan huomaamatta. Kalalahden kohdilla poikettiin reitiltä ja käytiin katsomassa laavua ja maisemia sekä pitämässä ensimmäinen tauko. Itse kävin etsimässä yhden geokätkön, kun muiden silmä vältti.

Kansallispuiston nimikkojärvi

Helpompi polunpätkä

Kalalahdesta polku sitten pieneni ja vaikeutui. Polun kulkiessa Isojärven rannan tuntumassa se oli kovin kivikkoinen ja juurakkoinen, joten koko ajan sai olla tarkkana mihin jalkansa laittoi. Tekninen osuus alkoi pian tuntua jaloissa. Kun polku erkani rannan tuntumasta se alkoi myös nousta, toinen tauko pidettiin aika pian tämän jälkeen notkelmassa ennen isompaa nousua sekä toki nousun jälkeen oli pakko pitää hieman hengähdys- ja tasaantumistaukoa. Nousun jälkeen olikin jonkinmoiset maisemat ympärille ja siitä alkoi päivän mukavimmat näkymät. Joskin aika pian alkoi myös sataa aika rankasti, enkä jaksanut kaivaa sadetakkia rinkasta, joten lopputuloksena olinkin läpimärkä.

Viimein perillä

Onneksi matkaa ei enää ollut paljoa jäljellä aiotulle yöpymispaikalle ja pian jo näkymät avartuivatkin hienosti kohti Vahterjärveä. Tässä vaiheessa sade oli jo aikalailla loppunut, mutta en uskaltanut kuitenkaan ottaa kameraa esille rinkasta. Harmillista koska värit olivat mitä upeimmat, mikä on tyypillistä sateen jälkeen. Vahterjärvelle päästyä sukelsimme koko poppoo suoraan laavuun, joka onneksi oli niin tilava, että sinne mahtui koko viisikko levittäytymään rinkkoineen päivineen. Ensimmäisenä toki oli märkien vaatteiden vaihto kuivempiin ja varpaiden kuivattelu. Saatiin juuri ja juuri nuotio syttymään ja yksi epäonninen sormi, joka vuosi aikalailla, paikattua jotenkin, kun taivas repesi toistamiseen. Ennusteissahan oli toki ollut kevyttä sadetta iltapäivälle.

Varpaiden tuuletusta

Onneksi oltiin laavussa

Vettä nimittäin tuli jonkun verran

Illalla saatiin vielä hetki aurinkoistakin

Ilta meni mukavasti ja jossain välissä ennen pimeän tuloa sateettomassa välissä käytiin pystyttelemässä majoitteet kuka minnekin. Näennäisesti hyviä paikkoja oli useita, mutta monet olivat kovin märkiä. Silti saatiin kaksi telttaa ja yksi riippumatto tarppeineen sopimaan ympäristöön sekä lisäksi yksi seurueestamme otti laavun majapaikakseen. Kymmenen aikoihin alkoi olla jo pimeää kun kömmittiin telttoihin, eikä kauaakaan kun sade alkoi ropista teltan kattoon. Yö meni aika kivasti, mitä nyt havahduin siinä vaiheessa kun sade loppui ja lämpötila teltassa alkoi viilentyä ja täytyi vetää makuupussin vetoketjua kiinnemmäs.

Aamu valkeni selkeänä ja pieni usva leijaili järven yllä. Kuten normaalia, taisin olla toinen aamuvirkuista ja sain pötkötellä hyvän aikaa makuupussissa ennen kuin kehtasin lähteä liikkeelle. Mukavahan siellä toki oli lämpimässä köllötellä, kuunnella heräileviä lintuja sekä vähän ehkä selailla nettiä kännykällä.

Pakollinen leirikuva

Kuulas aamu ja aamu-usvat

Aamutoimet sujuivat aika verkkaisesti ja polulle oltiin lähdössä viimein yhdentoista aikaan. Sää oli mainio ja yhden pienen sadekuuron yllättäessä, olimmekin sopivasti luolan kohdilla, jonne mahduimme hetkeksi odottelemaan sateen taukoamista ja mutustamaan kuka mitäkin naposteltavaa. Pian kuitenkin pääsimme jatkamaan ja löysimme päivän ensimmäiset esteet sekä viitteet majavista. Saimme taiteilla parin puunrungon päällä yhdestä kohdasta ylitse ja pian tulikin toinen tenkkapoo, kun pitkospuut menivätkin uppeluksiin juuri salmen kohdalla ja toiselle rannalle oli vielä parisen metriä.

Tuonne mahtui hyvin seisomaan

Uhkaavat pilvet horisontissa

Onneksi pienen epäröinnin jälkeen mentiin kuitenkin ylitse yksi kerrallaan toiset kengät jalassa ja toiset ilman kenkiä. Itse käärin lahkeet polvien korkeudelle ja hiihtelin kengät jalassa hieman epävarmasti (onneksi oli tukevia käsiä) pitkospuita pitkin toiselle puolen. Vähän siinä taisi kenkien varret olla riittämättömät ja hörppäsivät vähän vettä, mutta ei häiritsevästi. Ylityksen jälkeen otimme suunnan Kuorejärvelle, jossa kävimme pystyttämässä teltat iltaa varten, jättämässä rinkat lepäämään ja vaihdoimme päiväreput selkään. Odottelimme myös sopivasti kohdalle sattuneen sateen loppumista. Lopulta lähdimme jatkamaan pienen matkaa tulosuuntaamme ja siitä vielä Heretyn kämppäkahvilaa kohden.

Ei punkkeja

Heretyssä tyhjennettiin leivonnaisvalikoimaa reilulla kädellä ja viihdyttiin tuvan lämmössä hyvän aikaa turisemassa niitä näitä. Viimein oli aika lähteä jatkamaan kierrosta, ennen lähtöä kuitenkin täytettiin vesipullot vielä pihalla olevasta kaivosta. Käytiin viettämässä aikaa ja ottamassa muutamat poseerauskuvat Kurkijärvelle ulottuvalla kallioisella niemenkärjellä sekä ihastelemassa 'sitä kiveä', joka olikin aika vaikuttava näky. Loppumatka kiveltä takaisin Kuorejärvelle ja leiriin tuntuikin loputtoman pitkältä. Jalkapohjat alkoivat olla aika kipeinä päivän tallusteluista eikä epätasainen kivikkoinen maasto ainakaan auttanut asiaan. Päkiät olivat jälleen aivan tulessa leiriin päästessä, olisi varmaan syytä siis tehdä jotain asialle. Valokuvaajatyypit olivat edelleen tai jälleen paikalla ja pitivät laavua sekä sen tulipaikkaa itsepäisesti omassa käytössään. Hipsimme siis toiselle tulipaikalle tekemään ruokaa ja viettämään iltaa. Ilta olikin tunnelmallinen ja kuikat saapuivat iloksemme ennen pimeäntuloa sekä sukeltelivat näköpiirissä hyvän aikaa.

Kallioniemi toiseen suuntaan

'Se kivi'

Upeat värit

Viimeiset valonrippeet

Nukkumaan mentiin jälleen hyvissä ajoin. Tällä kertaa nukutti hyvin, mitä nyt aika ajoin piti havahtua mönkimään makuualustaa ylöspäin, teltta kun oli pystytetty pieneen ylämäkeen. Toinen yö oli myös selvästi viileämpi kuin ensimmäinen ja untuvatakki tuli jälleen tarpeeseen lisäpeittona. Toisena aamuna heräsinkin siihen, kun laavussa yöpyneet valokuvaajat heräsivät aamun pimeydessä (kello 5) keittelemään aamupalaa ja tömistelivät teltan ohi hakemaan vettä järvestä. Kuuden aikaan vääntäydyin itse ylös ja hipsin kuvailemaan hienoja aamusumuja järvellä. Valitettavasti aamukoomailin pelkän puhelimen kanssa, joten kuvat eivät ihan tavoita aamun tunnelmaa.

Lupaava aamu ja upea peilityyni järvi

Kyllä tätä maisemaa katsellen kelpasi aamupalaa nauttia

Aamupalallekin päädyttiin toisena aamuna hieman aiemmin. Kuikat viihdyttivät meitä jälleen aamupalan yhteydessä. Aika vauhdikkaasti suoriuduimme päivän taipaleelle, josta kuvia ei ole kuin muutama hassu. Sateenuhka ajoi meitä nopeaan etenemiseen ja matkasta ei tainnut ihan niin paljon saada irti kuin olisi voinut. Käpösteltiin aika rauhassa pitkin polkuja takaisin kohti Kalalahden parkkipaikkaa välillä puolukoita ja viimeisiä hyviä mustikoita napsien. Lounastauko pidettiin Lortikan tulipaikalla, johon päädyttiin hienon solan läpi kävelemällä. Lortikan jälkeen alkoikin polveileva nousu ja lasku ennen viimeistä noin kilometrin (loppumatonta) nousua takaisin Kalalahden parkkipaikalle. Matkalla olisi ollut jännittävä luola, mutta tyydyttiin tällä kertaa vain ihastelemaan sitä polulta käsin. Lortikan ja Kalalahden välille olisi kyllä kaivannut jonkinmoista penkkiä. Kaatuneet puunrungot tai sopivat kivet tuntuivat olevan kadoksissa juuri, kun niitä olisi matkan varrelle kaivannut.

Viimeisen päivän ainoita kuvia

Autoille päästyä sullouduttiin kamojemme kanssa niihin ja lähdettiin kurvailemaan Tampereen kautta kohti Humppilan lomaparatiisia. Aika pian matkaan lähdön jälkeen alkoikin sataa kuin saavista kaatamalla, juuri parahiksi siis ehdittiin metsästä pois.