Taivaan tavoittelijan taival

Edellisellä kesälomareissulla tiputellessa etelään päin tehtiin pieni koukkaus sivuun ja pysähdyttiin Sallan kansallispuistossa. Alunperin oli tarkoitus mennä telttailemaan johonkin, mutta lähempänä kolmeakymmentä astetta ollut lämpötila ei kauheasti houkutellut telttailuun.

Utuisan kauniit maisemat

Tästä lähdettiin kipuamaan

Hieman jo maisemat avautuu

Auringonlaskun punaiset värit on aina kovin sykähdyttäviä

Varattiin matkalla majoitus kuitenkin kansallispuiston välittömästä läheisyydestä. Majoitus oli jännä laatikko järvelle päin. Illalla, kun pahin paahde oli ohitse päätettiin lähteä vielä kipuamaan Iso-Pyhätunturille.

 

Ystäviä löytyi sankoin joukoin parkkipaikan läheisistä puskista ja ylämäki otti todenteolla koville. Onneksi loppumatkasta alkoi olla jo tunturia sekä portaatkin helpotti kapuamista. Ylhäällä maisemat palkitsivat jälleen kerran. Ehdittiin sopivasti auringon laskiessa taivaanrantaan. Olipahan upeat värit.

Tässä vaiheessa oli hyvä lähteä hipsimään takaisin majoitukseen

 

Kavuttiin näkötorniin ja kuvailtiin ympärille. Lopulta vain istuttiin katselemassa laskeutuvaa aurinkoa. Iltalenkki kruunasi kyllä syntymäpäivän.

Melontaretkellä Kolovedellä

Saatiin hieman yllättäen sovitettua pari lomapäivää kesäkuun alkuun. Kauaa ei kestänyt päättää mihin silloin suunnattaisiin. Tietysti melomaan Kolovedelle ja meille täysin uuteen kansallispuistoon. Kanootti oli pian varattu muutamaksi päiväksi ja reittisuunnitelmakin muotoutui ihan kuin itsekseen. Sen verran hyvä oli ollut viime vuoden juhannuksen melontareissu Päijänteellä, että uskallettiin lähteä Kolovedellekin. Tällä kertaa tosin toivottiin hieman viilempää säätä kuin viime Juhannuksena ja sääjumalat olivatkin tainneet ottaa asian ihan tosissaan.

H-hetken lähestyessä sääennuste alkoi näyttää hieman huonolta ainoalle kokonaiselle pitkälle melontapäivälle, ei annettu sen häiritä vaan todettiin, että mennään sään ja fiiliksen mukaan. Keskiviikkona starttailtiin auto puolen päivän aikaan kohti Enonkoskea ja aikataulunmukaisesti kerrankin päästiin ilman kehän ruuhkia. Sopivien taukojen jälkeen oltiin kuuden aikoihin Kirkkorannassa lunastamassa melontavarusteita ja kanoottia itsepalvelupuolelta. Parkkipaikalla olikin yllättävän monta autoa ja vähän alkoi jännittää kuinka moni sattuisi samoille leiripaikoille. Kauaa ei kestänyt, kun tavarat oli lastattu autosta ulos, kanootti kannettu vesille ja kanootti täytetty.

Pian mennään!

Puoli seitsemän jälkeen oltiinkin jo irtaantumassa laiturilta ja lähdössä kohti ensimmäistä yöpaikkaa Vaajasaloa. Hieman piti melontarutiinia hakea, ennen kuin kanootti kulki sujuvasti. Tällä kertaa sentään ohjaus oli aikalailla hallussa alusta lähtien. Tehtiin vahingossa pieni poikkeama, kun näytti siltä että vesistö jatkuisi toiseen suuntaan. Onneksi ensimmäiselle illalle oli varattu maltillinen viitisen kilometriä siirtymämatkaa, kyllä siinäkin oli jo ihan tarpeeksi. Vaajasalossa laiturille kiinnittyminen onnistui kivasti, mutta kanootin saaminen maihin olikin sitten eri homma jyrkän ja kivikkoisen rinteen ansiosta.

 

Vaajasalon kärjessäkin olisi ollut huikea telttapaikka.

Ilta oli tyyni

Käytiin tutkailemassa majoitusvaihtoehdot ja päädyttiin kallion laella sijaitsevaan teltta-alustaan. Maisemat olivat hienot tyynessä kesäillassa ja hyttysiä oli vain nimeksi. Hieman sai pohtia miten teltan saisi järkevimmin lavetille. Tai teltan pystytys ei niinkään ollut ongelma, vaan oviaukkojen kiilaus johonkin väliin sekä tuuletuksen järjestäminen telttakankaiden väliin. Onneksi vaarnapussista löytyy edelleen, seitsemän vuoden jälkeen, irtonaiset myrskynarut, ensimmäistä kertaa niille tuli todellista käyttöä.

 

Pilvet heijastui järven pinnasta

Tyyntä ja rauhallista, vain käkien kukunta ja kuikan huuto silloin tällöin

Oltiin jo ajateltu, että saatiin olla aivan kahdestaan saarella yötä, mutta iltapalaa kallioilla nautiskellessa nähtiin kaksi kajakkia lipumassa kohti leiripaikkaa. Onneksi tyypit eivät olleet sieltä meluisammasta päästä. Kaikkien iltatoimien jälkeen oltiin nukkumassa vasta yhdentoista aikaan. Itsellä oli vaikeuksia saada unta, käen kukkuessa taukoamatta sekä kuikkien huudellessa. Nuotiopaikalta kuului myös vaimeaa puhetta.

Yö oli yllättävän lämmin ja makuupussivalinta osui tällä kertaa aivan nappiin. Kuten normaalia pyöriskelin yön aikana ja aina kun toinen käsivarsi puutui oli vaihdettava kylkeä. Aamulla heräilinkin jo kuuden aikoihin eikä kyllä enää sen jälkeen uni tullut. Syötiin aamupalaa ja purettiin leiri. Kanootin kantaminen takaisin vesille olikin hieman helpompaa aamusta kuin mitä se edellisenä iltana oli ollut.

Suunnattiin ensimmäisenä kansallispuiston ulkopuolelle pienelle saarelle etsimään siellä sijaitsevaa geokätköä. Kätkö löytyi kivasti ja selvästi saarella oli yövytty useamman kerran. Takaisin päin suunnatessa alkoi näyttää hieman pahalta sateen suhteen ja tuuli nostatti hieman laineita. Saatiin myös ihastella kuikkia kohtalaisen läheltä, ennen kuin ne sukelsivat aaltoihin ja kauemmas meistä.

 

Sadetta paossa

Koska puolille päivin oli luvattu reilua sadetta oltiin päätetty pitää pidemmän kaavan lounastauko lähimmällä katetulla taukopaikalla. Niinpä siis suunnattiin kanootin keula hieman takaisinpäin ja kohti Lohilahtea. Lohilahden puolikota osoittautui oikein mukavaksi paikaksi ja sen penkeille olisi vaivatta mahtunut jopa yöpymään ongelmitta. Ehdittiin vielä ennen sateen alkua käydä tekemässä polttopuita, joten selvittiin kastumatta. Paistettiin tulilla ensin makkarat, jonka jälkeen oli lettujen ja kahvin vuoro. Muutama tunti kului oikein rattoisasti tulee tuijotellen, syöden, lämmöstä nauttien ja sateen ropinaa kuunnellen.

Kahden aikoihin sade alkoi näyttää laantumisen merkkejä ja oli aika pakata jälleen kanootti lähtökuntoon ja lähteä etenemään päivän etapille. Matka osoittautukin aika pitkäksi, välillä oli tuulen synnyttämää aallokkoa välillä aivan tyyntä. Lopulta parin tunnin rauhallisen melonnan jälkeen rantauduttiin Syväniemeen pitämään pieni huolto- ja jaloittelutauko. Vähän välipalaa naamariin ja matka jatkui vielä viimeiselle etapille kohti Lapinniemeä. Aallokko ja sivutuuli olikin sellaista, että saatiin meloa kummatkin samalta puolelta, jotta kanootti olisi kulkenut suurinpiirtein siihen suuntaan mihin haluttiin edetä.

 

Tänne oli hieman helpompi myös rantautua

Toinen kahdesta telttapaikasta

Lapinniemessä saatiin viettää ilta kaikessa rauhassa. Mitä nyt hieman ruokailun jälkeen tuli aika viileä ja oli kömmittävä makuupussiin lämmittelemään. Taidettiin siinä jopa torkahtaa, mikä on kyllä harvinaista herkkua. Iltapalaa käytiin valmistamassa entisessä puuvajassa, johon oli kivasti lisätty penkit/laverit. Aika tuulinen oli kyllä tuo puuvajakin ja iltapalan jälkeen olikin jälleen kiirus makuupussin suojiin. Toisesta yöstä oli luvattu hieman viileämpää, joten merinokerrasto tuli tarpeeseen sekä untuvatakki lisäpeitoksi.

 

Sadetta näkyvissä

Lapinniemen sympaattinen leiripaikka

 

Lapinniemi oli äänimaailmaltaan hieman rauhallisempi ja uni tuli toisena yönä paremmin kuin ensimmäisenä, liekö sitten tottumiskysymyskin. Aamulla oli jopa hieman lämmin ja makuupussista olikin mukava heräillä raikkaaseen aamuun. Aamutoimissa kesti totutusti noin pari tuntia jonka jälkeen leiri oli pakattu, aamupala nautittu sekä kanootti jälleen laskettu vesille ja lastattu. Tuuli vaikutti olevan hieman navakampaa kolmannen päivän iloksi. Tarkoituksena oli alunperin käydä vielä matkalla katsomassa kalliomaalauksia, mutta aika ei vain jostain syystä riittänyt. Syynä saattoi olla yllättävän voimakas tuuli ja aallokko. Edellisen päivän hieman aiottua pidempi matkakin saattoi olla nopeutta rajoittava tekijä.

Aikamoista murkulaa oli lähes koko ajan meloessa näkyvissä

Lopulta kurvattiin Kirkkorannan laituriin puoli kahdentoista aikaan ja huoltotoimien jälkeen auton keula suunnattiin kotia kohden. Olisihan tuolla voinut vielä jonkun päivän vaikka viettääkin, mutta mukavaa oli jälleen vaikka ajoittain hieman jopa vilpakkaa. Kuvia tuli otettua aivan liian vähän, kun tuli vain ahmittua maisemia silmillä ja keskityttyä itse olemiseen.

Maastopyörillä Rautulammen lenkillä

Lemmenjoelta ei paljoa etelämmäs päästy, mutta sisämajoitukseen kuitenkin. Heti ensimmäiselle Saariselän päivälle oltiin varattu jälleen sähköavusteiset fatbiket. Hieman meinasi tästäkin retkestä tulla viime vuoden toisinto sateisesta säästä johtuen. Aamulla oltiin Kiilopäällä pyöriä vuokraamassa, hieman hämminkiä meinasi aiheuttaa se, että ei päästykään maksamaan vuokria koska yhteydet eivät toimineet. Meille luvattiin, että voidaan maksaa kun palautetaan pyörät, koska itse olin maksamassa liikunta- ja kulttuuriedulla, jota ei pystyisi nettipankin kautta suorittamaan.

Maisemaa erämaaosaa kohden

Vähän meidän lähtö viivästyi ja tällä kertaa uskallettiin lähteä Rautulammen lenkille, kun meille vakuuteltiin, että sen ehtisi oikein hyvin pyöräillä vuokra-ajassa. Saatiin hyvät vinkit Rautulammen lenkille ja lähdettiin melkein heti pyörät saatua kohti Niilanpään päivätupaa. Siellä pidettiinkin ensimmäinen pieni tauko hieman hengähtäen ja vettä hörpäten. Ilma oli juuri sopivan lämmin ja sateesta ei vielä ollut tietoakaan. Ensimmäinen jyrkempi ja irtokivisempi mäki osoittautui hieman ongelmalliseksi ja jouduin jalkautumaan sekä taluttamaan hyvän tovin pyörää ylämäkeen.

Leveää helppoa baanaa aluksi

Ensimmäinen etappi takana

 

Ensimmäisen kunnon nousun jälkeen päästiinkiin aika mukavaa reittiä laskettelemaan eteenpäin pelkkää tunturimaisemaa ihaillen. Oltiin lähdetty päiväretkelle rennolla meiningillä ja pysähdyttiin pitämään pientä evästelytaukoa jo Rautupään rinteellä. Mutusteltiin omenaa ja ihasteltiin maisemia. Mikäs siinä kauniissa aurinkoisessä säässä. Eikä juuri muita kulkijoita ollutkaan. Tovin tauon jälkeen lähdettiin taas jatkamaan. Oli suorastaan hurmiollista huristella mäkeä alas ja toista ylös sähköavustuksen siivittämänä. Meitä oli jo lähtiessä varoiteltu Rautulammelle laskevan polun kivikosta, mutta se meni oikein mallikkaasti. Mitä nyt itse taisin jossain vaiheessa hypätä pahimmassa kohdin pois pyörän selästä.

Kyllä näitä maisemia kelpasi tuijotella

Rautulammella olikin ihan reilusti väkeä. Pieni tovi odoteltiin, jotta saatiin istumapaikka ihan penkiltä. Sisällekään ei niin hienolla ilmalla millään viitsinyt mennä ja varsinkaan kun ötököitäkään ei ollut kiusana. Lounaana meillä oli vaellusreissun lyhennyttyä jäänyt kuivattu kanajauheliha kuppikeittopohjaan tehtynä sekä lisämakaronilla höystettynä. Toimi oikein hyvin, kun tällä kertaa kanajauhelihat olivat saaneet ennallistua hieman kauemmin vedessä. Ei pidetty kiirettä ja juotiin kahvitkin siinä säästä nauttien. Käytiin myös kurkkaamassa päivätupaan ja autiotuvan puolelle. Oli kyllä hienoja, siistejä ja valoisia. Huussiin olikin hieman hankalampi löytää, mutta löytyi sekin.

Rautulammen kirkasta vettä

Uudenkarhea autiotupa, niin valoisa ja siisti

Vielä pieni lasku tuville

 

Kun vihdoin päästiin jatkamaan eteenpäin, oli aika keräillä muutamia geokätköjä matkan varrelta. Matka ei ihan edennyt odotetun nopeasti myöskään sen takia, että polku oli paikoin meidän ajotaidoille hieman hankalan mutaista ja vetistä. Puskaan geokätköjen perässä sukeltaessa, myös aikamoinen itikkaparvi hyökkäsi kimppuun aika nopeasti kiristäen hermoja. Aika pian myös taustalla kuuluva ukkosenkumu laittoi hieman suunnitelmat uusiksi. Hieman pisti myös harmittamaan ohittavien muiden pyöräilijöiden huudot liian hitaasta etenemisestä. Jotain hankalampaa pätkää taluttaessa onnistuin myös liukastumaan ja kaaduin kivikkoon pyörän alle. Onneksi selvisin vain säikähdyksellä, pienellä naarmulla kyynärpäässä ja ehkä jollain mustelmalla. Onneksi myöskään en ollut yksin liikenteessä, ei sieltä pyörän alta pää alamäkeen oikein helposti olisi päässytkään.

Rautuvanganoja jossain tuolla

 

Vihdoin alettiin jo lähestyä Luulampea ja joenylitystä ja alettiin uskoa pääsevämme ainakin Luulammen tuvan terassille suojaan. Päästiin siis kahlaamaan ja taluttelemaan pyörät ylitse. Edellispäivänä alkanut sade oli tuonut jokeen ihan reilusti virtaamaa. Itse menin ensimmäisenä. Läskipyörän renkaissa oli sen verran ilmaa, että pyörä lähti vähän virran mukana kallistumaan vaakatasoon, onneksi kahlauspaikka oli kohtuu tasainen, niin ei tullut mitään ongelmia. Vastarannalla saikin hetken kuivatella jalkoja ennen kuin vetäistiin sukat ja kengät takaisin jalkaan. Kannatti ottaa crocsit kyllä ylitystä varten. Päästiin Luulammelle asti kuivina ja ehdittiin vielä juuri ja juuri kahvilaankin ennen sen sulkeutumista. Sen verran oli ottanut voimille Rautulammelta tulo, että ostettiin vähän virvoketta ja munkki puoliksi. 

Kun sadetta ei vieläkään kuulunut päätettiin lähteä yrittämään viimeinen etappi kohti Kiilopäätä. Ei riittänyt happi tosiaankaan koko mäkeä ylös vetää edes sähköavusteisesti. Aika nopeasti tuli stoppi, jonka jälkeen talutettiin hyvä tovi pohkeet hapoilla. Lopulta päätettiin vielä koittaa loppumatka huipulle pyörillä. Onnistuihan se kovan puuskutuksen saattelemana ja ensimmäiset sadepisaratkin alkoivat putoilla, kun päästiin jo voiton puolelle mäestä. Vielä poroaidalle ja portista lävitse. Loppumatkalla taivas repesikin aika kunnolla, mutta onneksi Kiilopäälle oli enää lyhyt matka alamäkeen. Sitä olikin nautinto sujutella menemään, siitä huolimatta, että kastui aivan läpimäräksi.

Märkää menoa Sivakan lenkillä

Viime vuoden kesälomareissun ensimmäiseksi viralliseksi päiväksi oltiin jo hyvissä ajoin vuokrattu sähköfatbiket Kiilopään välinevuokraamosta. Oltiin edellisenä iltana saavuttuamme Saariselälle vähän jo katseltu mahdollisia reittejä, jolle lähteä. Ajateltiin yhdistää myös geokätköily pyöräretkeen. 

Loiva nousu, jonka jälkeen mukava laskettelu takaisin Kiilopäälle

 Niinpä sitten aamusta hurautimme Kiilopäälle aamiaiselle, josta lähdettiin vuokraamon kautta leppoisalle pyöräretkelle tai niin ainakin luultiin. Vuokraamosta saatiin hyvät reittiehdotukset ja kun sääennuste lupaili vähän epävakaista päätettiin kuitenkin mennä lyhyempi lenkki enemmillä kätköillä. Rautulammen kierros olisi kiinnostanut myös, mutta jätettiin se tehtäväksi jollekin toiselle kerralle. Päädyttiin siis helpolle Sivakan lenkille. Aluksi oli vähän totuttelemista sähköpyörän säätöihin ja ainakin ensikertalaiselle meinasi välillä sähköavustus käydä vähän liiankin tehokkaaksi. Pyöräily sujui siis kovin helposti. Ilma oli aika viileä ja itikoitakin oli vähän siellä täällä märimmissä kohdissa, kun pysähtyi geokätköjä etsimään. Mentiin reitti vastapäivään, vaikka suositus olisikin ollut myötäpäiväisesti. Hukkasin kamerastani linssisuojuksen jossain Kiilopään ja Sivakkaojan laavun välillä.

Välillä piti talutella

 

Kuinkahan vanha takana oleva mänty oikein on?

 

Sivakkaojalla pidettiin vähän evästaukoa, ei mitään kovin suurta, mutta että jaksaisi vielä jatkaa. Yritettiin etsiä geokätköäkin, mutta tällä kertaa jäi odottamaan seuraavaan kertaan. Kun oltiin jo lähdössä laavulta jatkamaan matkaa kuulin vihdoin tuttua ääntä. Pari kuukkelia oli pölähtänyt läheisiin puihin. Niitä saatiinkin hetken verran seurailla ja muutamat pähkinätkin niille tarjoilla. Puoliso uskalsi jopa ihan kädestä antaa.

Sivakkaoja

Sivakkaojan laavu

 

Sivakkaojan jälkeen olikin reitin toinen riemukkain kohta heti, kun oli tultu nousun päälle Ruijanpolku alkoikin laskea loivasti kohti seuraavaa risteystä. Siinä saatiin varmaan kilometrin verran lasketella kaikessa rauhassa polkua pitkin menemään. Oli huikean hauskaa. Vihdoin käännyttiin kohti Niilanpään päivätupaa. Metsässä lennähteli kaksi pohjantikkaa, mikä oli iloinen yllätys. Yhdeltä kätköltä takaisin polulle palatessa osuttiin vahingossa, mitä ilmeisemmin kuukkelinpesän kohdille. Pesässä oli yksi poikanen, joka kuikuili pesän reunan ylitse. Ei jääty paikalle sen pidemmäksi aikaa vaan hipsittiin nopeasti kauemmas.

Kesken matkan alkoi sataa aika rankasti. Niilanpään päivätuvallekin oli vielä hyvin matkaa useamman kätkön kautta eikä suojaa ollut odotettavissa ennen sitä. Ei siis ajettu suoraan tuvalle vaan kierrettiin sitkeästi useamman mutkan kautta.

Leveää helppoa baanaa

 

Vihdoin päästiin päivätuvalle asti ja todettiin sisäpuolen olevan täysi. Odoteltiin jonkun aikaa ja syötiin vähän omenaa odotellessa. Pahin sade oli mennyt, mutta sateli edelleen ja yritettiin pitää sadetta räystään alla. Jonkun ajan päästä päivätuvasta lähtikin jokunen henkilö ja uskaltauduttiin sisäpuolelle. Vähän kuivattelemaan ja lämmittelemään. Tuvassa olikin ilmeisesti pidemmältä vaellukselta palaamassa ollut kolmikko viimeisellä tauolla. Pussimuona ei ilmeisesti enää meinannut upota ja totesivatkin, että nyt oli yksi ylimääräinen ja tarjosivat sitä meille. Vähän yritettiin kieltäytyä, mutta melkein vaativat syömään. Kiitoksia vaan tuntemattomille, kyllä se taisi lopulta ihan tarpeeseen tulla, kun ei kiukuttelua ainakaan ilmennyt ennen seuraavaa ruokailua.

Rautulampi jäi odottamaan toista kertaa

 

Ihan täysin kuivaksi ei ehditty ennen kuin annettiin tilaa seuraaville tulijoille. Ilma alkoi pikkuhiljaa parantua ja viimeisellä pätkällä kohti Kiilopäätä ei pahemmin enää satanut. Viimeinen pätkä olikin lähes yhtä laskettelua vain Niilanpäältä alaspäin leveää hiekkapolkua, jolla ei juuri sähköavustusta tarvinnut. Tehtiin vielä pari pientä kierrosta muutamien geokätköjen perässä Kiilopään lähistöllä ennen kuin palautettiin pyörät vuokraamoon. Sateesta huolimatta kannatti jälleen lähteä.

UKK osa 3: Sokostin valloitus ja paluu sivistyksen pariin

Neljäs aamu alkoikin normaalia myöhemmin. Olin silti ensimmäisinä meidän porukasta hereillä. Yöllä olikin yllättäen ollut aika lämmin ja oikeastaan koko yön oli sadellut. Sade tosin jotakuinkin aina on teltassa aika rauhoittava elementti, ehkä kun on pääosan elämästään nukkunut sateenropinassa peltikaton alla. Aamusta ehdin hyvin jälleen vähän kiertelemään ympäri leiriä sekä kuvailemaan.

Luiro samanlainen, mutta erilainen (aamusumun jo hieman hälvettyä)

 

Pidettiin aika verkkainen aamu, fiilisteltiin tyhjentyneessä autiotuvassa, lämmiteltiin ja keiteltiin lounasta. Odoteltiin myös sään parantumista. Olin sitten kuitenkin päättänyt lähteä Sokostia valloittamaan, vaikka edellisiltana vähän asiaa jahkailin. Jos kerran tänne asti on päästy, niin ei parane jättää välistä oli tuumaukseni. Ei sitä tiedä milloin seuraava tilaisuus tarjoutuu. 

 

Luiro aamusumussa, tyyni pinta, kirkas vesi

Alkoihan sitä ruskaakin jo olla

Kahden yön telttapaikka 'puskassa'

Matka Sokostia kohti alkoi mukavasti kevyt eväsreppu selässä, vähän jopa meinasi tulla lämmin. Suunnattiin Jaurutuskurun kautta kohti huippua. Jaurutuskurulle asti nousu oli loivaa, mutta kyllä se siitä jyrkkeni. Pienellä tauolla katseltiin jännityksellä, kun jotkut tulivat kurun aika rakkaista rinnettä alas rinkat selässä. Nousu Sokostin huipulle tuntui kestävän ikuisuuden ja niin sanottua polkua sai välillä etsiskellä. Hyvällä tekosyyllä pystyi aina lyhyin välein kääntyä tuijottelemaan maisemia samalla kun veti henkeä. Pilviä alkoi hieman ennen huippua kerääntyä uhkaavasti ja huipulla maisemat osittain menivät pilveen sekä ilma oli kosteaa.

Kyllä tässä polku kulkee

Jaurutuskurun pieniä putouksia

..ja vähän suurempikin putous

Luiro alkaa jo näkyä

 

Jokainen matkalaisista saavutti huipun kuitenkin vähän eri reittejä mennen. Huipulla toki napattiin kuvia ja haukattiin vähän evästä sekä hengähdettiin. Matkalla Sodankylästä napatut huiputusjuomat (jouduttiin muuten jokainen todistamaan täysi-ikäisyytemme niitä ostaessa :D), oli varmaan jokainen unohtanut leiriin. Itse lähettelin viestiäkin eteenpäin, kun kenttää vihdoin puhelimessa oli. Muutamia pisaroitakin taisi huipulla tulla, mutta kun lähdettiin laskeutumaan alas sää taas kirkastui kuin ihmeen kaupalla. Tyypillistä. Hyvä kuitenkin, että tuli kiivettyä vaikka koville se ottikin. Alaspäin olikin sitten aika mukava lasketella kunhan ensin rakkakivikosta oli selvinnyt ehjin nahoin.

Vähän pilvessä

Toisaalla taas selkeää

Ei maisema täysin pilveen mennyt

Tässä vaiheessa huipulta saattoi olla astetta huonommat näkymät

 

Luirolle päästessä olikin jo alkuilta, joukkio aika uupunutta sekä nälkä aikamoinen. Niinpä suunnattiin suoraan ruuanlaittoon. Sovittiin hieman seuraavan päivän aikataulua ja etenemissuunnitelmaa. Telttaan yritettiin kömpiä mahdollisimman ajoissa.

Ystävät R ja J sekä vinksahtanut horisontti

 

Ja vielä Luiro illalla tunturit kokonaan näkyvissä ja jälleen tyyni järvi

 

Seuraavana aamuna aamutoimet yritettiin tehdä ripeästi ja päästä liikkeille mahdollisimman ajoissa, koska päivästä joka tapauksessa oli tulossa aika pitkä. Aamun paarustus sujui hyvin pientä kartanlukuerhettä ja suoseikkailua lukuunottamatta. Käytiin lounastauolla jo tutuksi tulleella Pälkkimäojan laavulla, jonka jälkeen saatiin vähän hakea polkua. Löytyi se kuitenkin, joskin vähän ihmetystä aiheutti, kun polku olikin aikalailla kovin kapoinen, niin luulimme olevamme jossain muualla. Polku kuitenkin johti maantiekurua oikeaan suuntaan, joten sitä jatkettiin. Pälkkimäojalta hetken sai kulkea aika helppokulkuista polkua, mutta jossain vaiheessa polku alkoi olla enemmän kalliota ja kivikkoa. Kosteat ja liukkaat kalliot ei olleet mikään ideaalialusta ja vauhti ei ollut kummoista. Onnistuin jossain kohtaa viiltämään kätenikin kallioon ja siitä tulikin jonkun verran verta, ei mitään pahempaa sentään.

Tässä alkaa olla jo ruskaa enemmänkin

Heihei, ihana UKK

 

Ruska oli parantunut selvästi vaelluspäivien aikana, mutta siitä ei jotenkin jaksanut innostua ja kuviakin maantiekurusta on vain jokunen. Päivän kävelyosuudet menikin aika omassa kuplassa lähinnä jalkoja potien ja ihmisten ilmoille joutumisesta vähän ahdistuen. Toisaalta lämmin suihku taas houkutti oikein kovasti.

Lähes kallio-osuuden lopussa alkoi sataa vähän enemmän. Vieläkään ei tosin kovin kummoisesti onneksi. Vähän hirvitti vastaantulleen vanhemman pariskunnan puolesta, kun heillä kallio-osuus oli vielä edessä ja kivikko varmasti muuttuisi vielä liukkaammaksi sateessa. Jatkoimme sitkeästi eteenpäin kunnes alkoi näyttää siltä, että vettä alkaisi tulla aika paljon enemmän. Pari kilometriä ennen poroaitaa haettiin rinteestä sopivat telttapaikat ja lähes kaatosateessa pistettiin teltat pystyyn, niin nopeasti kuin vain oli mahdollista. Kaikki vaatteet olivat aivan märkiä ja jotain olisi varmasti pitänyt syödäkin, mutta energiaa ei juuri ollut muuta kuin vaihtaa vaatteita, laittaa märkiä epätoivoisesti kuivumaan ja ährätä makuualusta ja makuupussi nukkumavalmiiksi.

Viimeinen aamu, teltta piti hyvin vettä ja sitähän tuli.

Koko leiri

 

Aamulla sade oli onneksi mennyt menojaan ja olinkin jälleen reilusti muita aiemmin hereillä, joten hääräilin hiljakseen kamojani kasaan sekä söin aamupalaa hyvissä ajoin. Takki ja kengät olivat aivan läpimärät, mutta onneksi sentään vain kengät joutui laittamaan jalkaansa. Teltan sekä muut varusteet sai pakkailla auringon pilkahdellessa puiden välistä. Viimeiset kuusi kilometriä takaisin Aittajärvelle sujuivat vähän voivotellen ja toisaalta aika mukavissa merkeissä. Kahlaus meni jo tutulla rutiinilla ja kahluun jälkeen tuntui sen verran lämpimältä, etten enää viitsinyt laittaa kenkiä ja housuja jalkaan vaan lompsin leirikengissä autolle saakka. Reissu tehtynä, onnellisena ja väsyneenä. Aittajärveltä olikin hyvä ajella Kuukkeliin hyvin ansaitulle aterialle sekä hotelliin suihkuun ja vielä illalla myöhäiselle ravintolaillalliselle.