Kauhaneva-Pohjankangas uusintana

Olimme joutuneet siirtämään syyslomaamme meistä riippumattomista työasioista muutamalla viikolla eteenpäin syyskuun lopusta lokakuun puolenvälin tienoille. Aikeenamme oli alunperin lähteä itärajalle vaeltamaan sekä Ruunaalle että Patvinsuolle. Sääjumalat puuttuivat peliin luvaten Pohjois-Karjalaan lunta sekä pakkasta ja koska meillä ei olisi ollut autoon kitkarenkaita keväisen rengasrikon seurauksena jouduimme tyytymään hätäisesti kyhättyyn suunnitelma B:hen heti kun itse olin toipunut lomanalkajaisflunssasta.

Ilman geokätköilyä tämäkin upea makasiini olisi jäänyt näkemättä

Kirkkomaat ovat myös aika vakiovierailupaikkoja ajomatkojen varrella

Päätimme tehdä lyhyen irtioton arjesta ja ajelimme jännempää reittiä yöpymään Poriin. Jännempi reitti siis on sellainen, mistä saisimme kerättyä mahdollisimman hyvin eri kuntien kätköjä matkalta. Reitti siis vei turvallisesti ykköstietä Helsingistä kohti Turkua, mutta Halikon kohdalla poikkesimme kohti Marttilaa, Auraa, Pöytyää sekä Oripäätä. Hotelliutumisen jälkeen kävimme vielä iltasella kävelemässä hyytävän kylmässä lokakuun alun illassa.

Komeaa puistoruskaa

Seuraavana päivänä kävimme Yyterin lietteillä. No lintutornistahan ei näkynyt muuta kuin sumua eikä merta ollenkaan. Lounastamassa kävimme kivassa kalaravintolassa Reposaaressa, jossa myös merta alkoi paljastua sumun keskeltä. Juuri kun aurinko oli meidät saavuttanut olikin aika jatkaa kohti uusintana tehtävää retkeä Kauhaneva-Pohjankankaalle.

On se meri siellä rantaviivassa

Merisumuja

Matkalta toki piti käydä parit vielä käymättömät kunnatkin poimimassa geokätköjen merkeissä. Lopulta kurvailimme tuttua hiekkatietä kohti Salomaan parkkipaikkaa. Tällä kertaa autosta noustessa hyttyset eivät piirittäneet meitä. Ensimmäisenä tietysti samalle telttapaikalle kuin alkukesästä ja rinkkojen räjäytys, teltan pysytys ja yöpymiskamppeet telttaan jonka jälkeen ruuanlaittopuuhiin nuotiopaikalle, jätimme tulenteon myöhemmälle. Ruuan jälkeen pakkasimme pikkureppuun juomaa sekä kahvinkeittovälineet ja hipsimme katsastamaan Nummikankaan nuotiopaikkaa ja lintutornia hämärtyvässä illassa.

Olikin yllätys, että nuotiopaikalla olikin joku. Saimme siis nauttia muiden tekemistä nuotiotulista. Vanhempi pariskunta kertoi olleensa muutaman yön asuntoautossaan parkkipaikalla ja näin viimeisen illan kunniaksi paistoivat lettuja. Saatiin kunnia toimia koemaistajina. Olipa mukava sattumus. Keiteltiin kahvit siinä samalla, lintutorni valitettavasti jäi katsastamatta ylhäältä käsin, mutta komeahan tuo oli.

Jonkunmoista ruskaa suollakin

Hieno katettu lintutorni. Tämä täytynee palata katsastamaan vielä.

Muiden eväät

Lopulta lähes jo pimeällä lähdettiin tallustamaan takaisin omalle majapaikallemme päin. Hieman ennen pitkospuita kuulimme kuinka laulujoutsenia oli tulossa pian ohitse ja näimmekin varmaan saman pariskunnan kuin keväällä tällä kertaa jälkikasvuineen, aika hienoa. Pitkospuut tuntuivat kestävän ikuisuuden ja oli niin hiljaista, että vain korvissa vinkui. Pitkospuita olisi varmaan suurimman osan matkasta nähnyt kulkea ihan ilman lamppuakin, mutta jostain syystä itseäni alkoi pelottaa ja otsalamppu oli kaivettava tuomaan turvaa.

Virittelimme vielä pienet iltatulet itsellemme iltapalan ajaksi, ennen kuin kömmimme lämmittelemään telttaan ja makuupussiin. Yöllä vessareissulla taisi olla niin sumuisaa, että otsalampun valossa näkyi vain kastepisaroita, jotka leijailivat ilmassa. Vaikka oman pussini comfort arvo oli reilusti kylmemmän puolella kuin mitä ulkona oli, alkuillasta taas tärisytti niin paljon, että piti vetää untuvatakki sekä toinen makuupussi lämmittämään lantion kohtaa. Muuten olikin oikein lämpöisää oletettavasti muutamasta pakkasasteesta huolimatta ja sukatkin piti jossain vaiheessa potkuttaa pois jaloista.

Sama keväällä hyväksi havaittu leiripaikka

Aamulla keiteltiin kahvit risukeittimellä ja syötiin aamupalaa verkkaisesti ennen leirin pakkausta. Kotimatkalla käytiin vielä Seitsemisen kansallispuistossa Saari-Soljasen tulistelutuvassa syömässä lounassalaattia ja juomassa lämmintä mehua.