Hetkiä lähiluonnossa Uudenmaan eristysvyöhykkeellä

Uudenmaan eristys on tätä kirjoittaessa jo päättynyt hyvä tovi sitten, mutta pitäydyttiin hyvin lähiretkeilyssä tuon kolmen viikon aikana yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Seikkailtiin pääasiassa tuossa Helsingin keskuspuiston pohjoisosassa Paloheinän ja Haltialan tilan välillä.

Hyvin huomasi, että moni muukin oli selvästi eksynyt normaalisti niin hiljaisiin kolkkiin keskuspuistoa, poluilla ja reiteillä oli sen verran muitakin kulkijoita ja varmaan hyvä niin. Ehkä jatkossa osa jatkaakin näiden lähireittien kuluttamista. Haahuiltiin pääasiassa kartoittamassa uusia reittejä, etsimässä muutamia geokätköjä (niitä kyllä riittää vieläkin) sekä havainnoimassa kevääseen heräävää luontoa. Lumesta ei toki ole ollut tietoakaan, mutta paikoitellen metsässä siksakatessa kyllä huomasi talven olleen aika kosteahko.

Käytiin löytämässä pitkospuita lähes keskeltä pohjoisinta osaa ja muutama todella suuri kivi sekä hyvin kosteaa ja mutaista poluntapaista. Kuulin tunnistettavasti ensimmäisen kerran elämässäni peukaloisen voimakkaan kirkkaan laulun. Loppumatkasta hieman pitkäksi venähtäneellä seikkailulla alkoi toki sataa vettä ja minullahan oli valitettavasti vain kahden villapaidan taktiikka.

Tässä jossain pitäisi mennä polku

Komea runko ja kivelläkin kokoa

Ympärillä oivaa tikkametsää, yhtään ei havaittu

Toisella kertaa golfkentän vierestä metsikköön poiketessa säikyteltiin mahdollisesti pyy lentoon ja ihmeteltiin aivan pinnalla kasvavia juurakoita. Metsässä kulki joku poluntapainen, mutta helppoa siellä oli kulkea ilmankin ja rauhassa sai kuljeksia kävelyteiden keskelle jäävällä metsäsuikaleella.

Pinnalla risteilevä juuristo

Valmiita

Lankahamsteri on iskenyt, näistä tulee pääasiassa vierasvillasukkia

Kolmantena käytiin Haltialan puolelta seikkailemassa Haltialan aarnialueella. Ei ihan osattu suunnistaa sinne minne olin aikonut vaan poikettiin liian aikaisin toiseen suuntaan kulkevalle polulle, saattoi siis jäädä hienoin aarnimetsä näkemättä. Rehellisesti sanottuna en siitä osasta, jossa kuljimme ollut kovin vakuuttunut ja keskuspuistosta löytyy hienompaakin ja vanhempaa metsää ihan aarnialueen ulkopuolelta. Miltein takaisin autolla ollessa ihmettelin liikettä ojassa ja jäin hetkeksi katselemaan. Ojassa olikin useita kutevia sammakoita, jotka myös kurnuttelivat iloisesti.

Iloinen kohtaaminen (ja puhelimen kameran onneton zoomi)

Se ei lähiretki toteutui pääsiäisviikonloppuna, kun halu linturetkelle kasvoi niin suureksi, että oli pakko lähteä merta edemmäs kalaan pääkaupunkiseudun ruuhkaisilta paikoilta. Pidemmällekin maaseutumatkailulle olisi voinut jäädä ellei tuuli olisi ollut vain niin kertakaikkisen jäätävä. Ajeltiin siis aamupäivästä kohti Vihtiä ja Vanjärveä, jossa oli havainnoitu massoittain tundrahanhia. Matkalla toki nähtiin useampia peurojakin. Järveä sivuavalla lintutornille vievällä tiellä tehtiin jo hyviä havaintoja nokikanaa ja kurkia. Vesikin näytti olevan poikkeuksellisen korkealla ja näytti tulvivan useammassa suunnassa pelloille. Lintutornin ympäristössä oli onneksi tilaa ja käytiinkin kuikuilemassa maan tasosta kaukoputkella niitä tundrahanhia, havainnoitiin myös kevään ensimmäinen västäräkki sekä tavit. Varsinaisen järven puolella olikin sitten haapanoita, silkkiuikkuja, tukkasotkia ja vielä lisää tundrahanhia sekä muutamat kanadanhanhetkin. Varmaan jotain jäi havainnoimattakin, mutta viiltävä tuuli pakotti jatkamaan matkaa. Unohdin tyystin jälleen ottaa yhtään maisemakuvaa.

Houkutussorsat kesälomalla. Näistä 'ankoista' jopa minäkin sain kuvia.

Ajelimme Vihdin ja Lohjan maaseudun halki, kohti tuttua ja turvallista Savijärveä. Meidän tullessa paikalla ei ollut ketään ja jäätiinkin keittelemään trangialla lounasta ennen lintutornille siirtymistä. Aika pian saapumisen jälkeen kuultiinkin kaulushaikaran tutut puhallukset ja taivaalla kaarteli kurkiparvi. Ruokaa keitellessä saatiin vielä lumi-/raekuurokin niskaamme. Onneksi auton peräpäässä oli hyvä istua takaluukun suojatessa suurimmilta ryöpsähdyksiltä. Yksi lintusetä oli siinä käynytkin tornilla meidän kokkauspuuhien aikana, mutta lähtenyt aika pikaisesti pois.

Tuttuakin turvallisempi Savijärvi

Siellä jossain niitä joutseniakin oli lauma

Lähdettiin torniin kuikuilemaan, mutta navakan tuulen johdosta jäimme vain välitasanteelle tiirailemaan lintuja. Aika autiolta näytti Savijärvi, vaikka vettä oli normaalia enemmän täälläkin. Muutamat naurulokit ja sinisorsat bongattiin aika nopeasti. Laulujoutseniakin oli lasku-uoman lähettyvillä joukko. Niittykirvinen tepasteli pienessä mutaojassa ja tundrahanhia näkyi kauempana. Taivaanvuohikin kitkutti jossain menemään. Oltiin oikeastaan jo lähdössä, kun huomattiin joku iso peto. Ensin ajattelin, että se olisi ollut paikallinen ruskosuohaukka, mutta nopealla vilkaisulla jo vaikutti liian kookkaalta. Saatiin tovi seurata nuoren merikotkan edesottamuksia, joskin aika onnettomalta näytti. Ei oikein saatu selvää mitä se yritti. Aivan lopuksi saatiin vielä ruskosuohaukkakoiraaltakin lentonäytös. Olipa hyvä päättää lintupäivä siihen ja lähteä ajelemaan tuttuja teitä kotiin.

Lisää sukkia

Tapetin irroitusta (ja stailaamaton olohuone :D)

Väri-ilottelua piristykseksi

Skagensalaatti (niitä ruokakokeiluja)

Kaikkien pienten retkipiipahdusten lisäksi jatkuvaan kotonaoleiluun on kuulut hyvin paljon siivousta ja järjestelyä. Tapettien irroittelua, pientä remonteerausta, paljon neulontaa ja uusia ruokakokeiluja.