Loppukesän retkiseikkailu

Ei maltettu koko loppulomaa istua kotona, vaan otettiin äkkilähtö vielä pienelle kesälomareissulle. Elokuun alkuun siis varattiin itsemme reissuun kohti läntistä rannikkoa. Ensimmäisenä päivänä ajeltiin Kurjenrahkalle käytiin vähän piipahtamassa suolla Karpalopolulla ihastelemassa maailman pienimpiä ja söpöimpiä sisiliskoja sekä Kuhankuonon rajakivellä. Illaksi siirryimme vielä Töykkälän laavulle, koska Kurjenpesän lähellä oleva teltta-alue ei oikein houkuttanut ja olipa se melko täynnäkin meidän makuun. Eipä se Töykkäläkään mikään maisemaparatiisi ollut ja metsäkone möykkäsi taustalla koko yön. Itikoitakin piisasi jonkin verran.

Kylmäpihlajan majakka, reissun toinen pääkohde

 

Kurjenpesän ikkunassa villoja

Sekä suolla itse puiston nimikkolintu

Hiljaista oli reitillä

Joku sentään tuli vastaan

 

Yö meni ilman sen kummempia ja aamulla olikin järjestys makuupussit tuulettumaan, aamupala ja tavarat kasaan ja jatkamaan. Suunnattiin kohti Raumaa. Raumalla meillä olikin hyvin aikaa syödä lounasta ja kiertää hieman vanhaa Raumaa jäätelöä syöden ennen kuin yhteysalus Selkämeren kansallispuistossa sijaitsevan Kylmäpihlajan majakalle lähtisi. Viime laivareissusta viisastuneena tällä kertaa tuli laitettua aurinkorasvaa ainakin tarpeeseen. Yhteysalukselta saatiinkin kivasti paikat kannelta ja merituulen hulmuttaessa hiuksia oli helppo nauttia kirkkaasta päivästä ja auringonpaisteesta.

Avomeri

Tyrniä ja muita sitkeitä

Kylmäpihlajalle päästyä tulikin selväksi, että tuuli olikin aikamoista avomeren laidalla. Saari oli aivan upea ja pelkästään polku satamasta majakalle pisti huokailemaan. Käytiin toki ensimmäisenä kuikuilemassa maisemia ylhäältä majakasta, jonka jälkeen suunnattiin kahville. Kahvin jälkeen olikin vielä aikaa kiertää vähän ihailemassa saarta ja ottamassa valokuvia. En olekaan koskaan aiemmin tainnut vastaavalla saarella käydä. Saari oli täynnä tyrnipensaita ja kasvillisuus muuten oli kohtalaisen matalaa sekä karuihin oloihin sopeutunutta. Upeaa ja karua samaan aikaan. Mieletön sääkin sai vain huokailemaan maisemien kauneutta.

 

Sain tästä reissusta jälleen raksituksi yhden kansallispuiston käydyksi, mutta täytynee tulla kuitenkin joku kerta uudelleen. Ainakin Kuuskajaskari jäi odottelemaan käyntiä. Illaksi ajeltiin vielä Poriin hotellimajoitukseen. Hotelliyön sekä hyvän hotelliaamiaisen jälkeen meille olikin järjestynyt yön aikana yllätys. Oltiin onnistuttu parkkeeraamaan auto johonkin yöpyvien pulujen tai naakkojen puun alle, joten auto oli aivan sen itsensä peitossa. Ei siinä auttanut kuin ajella ensimmäiseen vastaantulevaan autopesuun. 

Vanhaa Raumaa

Savojärvi

Olisi kyllä houkuttanut

Karpalopolulla alkoi jo metsän puolella hämärtää

 

Tässä tuhriintui kallista linturetkiaikaa ja lisäksi onnistuin vielä jotenkin johtamaan meidät aivan väärään paikkaan parkkiinkin, niin että käytiin tekemässä ihan turha parin kilometrin lenkki lintukamojen kanssa hikisessä aamussa. Siinä ei kumpikaan ollut maailman parhaimmalla päällä. Onneksi sentään onnistuttiin näkemään pari kaurista kohtalaisen läheltä, kun palattiin takaisin autolle, niin pahimmat myrskypilvet päiden päältä katosivat. Kummasti aina luonnon kokeminen rauhoittaa pahimmankin ärrimurrin.

Tornille pääsi pitkin leveää puupolkua

Kaislat vain suhisi tuulessa

Kaukoputki oli ihan pakollinen, jos halusi kunnolla tunnistaa mitään

 

Lannistuneina ajeltiin tutulle ja turvalliselle parkkipaikalle ja käpöteltiin pitkät pätkät pitkospuita sekä puupolkua kohti Yyterin lietteiden torneja. Ihan ei sentään lähimmälle jääty ja hyvä niin, koska toiselta tornilta olikin sitten jo paremmat näkymät sekä olihan tuo puupolku ruovikon keskellä aika tunnelmallinen. Hieman olin toiveikas pikkutiirojen suhteen joita aiemmin viikolla oli nähty jopa kymmenkunta. Itse onnistuttiin pienen tutkailun jälkeen näkemään ainakin kolme. Hyvänä lisänä olivat myös sirrit ja varsinkin isosirrit, joita pölähti aivan viime hetkillä paikalle muutama kappale. Porissa onnistuttiin myös näkemään se aika varma mustavaris tälle vuodelle. Linturetken jälkeen olikin aika suuntailla jo kotiinpäin. Ajeltiin kuitenkin kakkostietä, mikä on hieman mukavampi kuin ainainen moottoritie.

Kirkko oli komea takaa ja edestä

Someron kirkko, ei reissua ilman yhtä kirkkopiipahdusta

Koska meillä ei ollut varsinaisesti kiire mihinkään poikettiin vielä loppumatkalla Someron kautta parilla kätköllä. Baddingin luona sekä todella upealla kirkolla. Käytiin myös ihastelemassa Pusulan uusittua lintutornia, josta ei tosin kesällä voi kuvitellakaan mitään kovin kummoista näkevänsä. Keväällä paikka toki on oikein mainio ja niitä harvoja torneja joihin pääsee autolla aivan viereen. Uudet portaat olivat oikein hyvät, piti niitä sen verran kuitenkin testata ja niitä pitkin saa ainakin kaukoputkensa ja itsensä turvallisesti torniin ilman mitään jännitysmomenttia.

Uudenmaan lintukierros kesän kynnyksellä 2020

Viime vuonna edellisvuoden tapaan päätimme lähteä porukalla kiertämään useamman lintutornin Lohjan ympäryskunnissa. Tätä retkeä ei suuremmin valmisteltu ja ajankohtakin oli pari viikkoa myöhempi kuin edelliskerralla. Lisäksi tällä kertaa mukaan liittyi vielä yksi lintuja suuremmin harrastamaton ystäväni, joten aika moinen poppoo meitä olikin retkeilemässä. Säätiedotteetkin lupasivat mitä mainiointa retkeilysäätä, eikä sateesta tällä kertaa ollut tietoakaan.

Kopparnäs, Rävberget

Niinpä sitten toukokuun viimeisenä lauantaina lähdin puoli kahdeksan aikaan hakemaan pääkaupunkiseudulla asuvia ystäviäni kyytiin ja suuntasimme kohti Nummelaa vielä yhtä hakemaan. Nummelaan päästessä oltiin jotakuinkin aikataulussa, siitä sitten teimmekin suunnitelmaan kuulumattoman kauppapysähdyksen ja perillä ensimmäisellä etapilla Katteluksen tutulla lintutornilla olimmekin vasta puoli kymmenen aikaan. Siellä Turusta suunnannut porukka jo olikin odottelemassa.

Aivan viime vuoden veroista lintutykitystä ei ollut havaittavissa, mutta kivoja havaintoja silti saatiin. Sain odottamani pensastaskun sekä varman pensaskertun listoilleni. Myös punavarpusta kuultiin, mutta ei harmillisesti nähty. Tornilla ehti myös sopivasti juoda aamukahvit ja nauttia aamupalaa.

Matka jatkui viime vuoden tapaan Karjaan yhdelle parhaista lintupaikoista Lappträsketille (Lepinjärvi). Tällä kertaa tosin otimme lähestymissuunnaksi läheisen huoltoaseman pihan, johon jätimme autot ja josta lähdimme kävelemään lintutornia kohden. Vilkkaan Hanko-Hyvinkää tien (VT25) alitse johtaa onneksi kevyen liikenteen tunneli jota pitkin pääsee turvallisesti järven puolelle. Tien äänet häipyvät aika nopeasti taustalle. Keskellä peltoja ojan puolen pusikosta kuulemme ruokokerttusen voimakkaan laulun, jota kuuntelemme hetken aikaa. Pitkospuiden alussa ihmettelemme hetken aikaa kummallista laulajaa ennen kuin matkiva kottarainen lehahtaa lentoon.

Ihana rehevä keväinen lehto, Läppträsket

Tämä maisema, auringon lämpö ja suvivirsi

 

Lehtomaisessa rantametsikössä kulkeva pitkospuupolku johdattaa meidät hyvin alkukesäisiin tunnelmiin, tuomi kukkii polun varrella, siepot laulavat ja satakieli laulaa päivästä huolimatta sydämensä kyllyydestä. Aurinko pääsee tunkeutumaan rehevän metsän hämärään pienistä raoista ja ensimmäiset hyttyset yrittävät iholle. Tornin lähellä kuulemme ääniä ja jokin retkiryhmä poistuu juuri tornilta antaen meille tilaa.

Tornilla aurinko paistaa kuumasti, yksi kaveri seuraa lakkiaisia puhelimestaan. Järvi näyttää lähes tyhjältä, aivan erilainen maisema kuin lähes vuosi sitten. Olen lukenut tiirasta, että järvelle tyypilliset härkälinnut olisivat kadonneet tyystin. Niiden takia pääasiassa paikalle halusinkin. Onneksi pari paria on kuin onkin järvellä. Vietämme hyvän tovin tornilla havainnoiden hieman laiskasti, havainnot eivät juuri päätä huimaa. Pian kuitenkin lähestyvä puolipäivä ajaa meidät nälkäisinä takaisin kohti huoltoasemaa, jossa käymme hakemassa evästä ja suuntaamme Karjaan keskustaan puistoon lounaalle.

Myrans, Siuntio

Långvassfjärden, Kopparnäs

 

Karjaalta suuntailimme takaisin Siuntion suuntaan ja kävimmekin Myransissa kuuntelemassa sekä peltosirkkua että rastaskerttusta. Lisäksi näimme useamman pensastaskun, niittykirvisiä sekä keltavästäräkin. Myransista jatkoimme merellepäin ja kävimme ensin kohtalaisen hiljaisella Langvassfjärdenin lintutornilla ennen kuin siirryimme istuskelemaan aurinkoiselle Rävbergetille aivan Kopparnäsin kärkeen. Tämän jälkeen muutama meidän seurueesta jatkoikin matkaansa toiseen suuntaan.

Huoltotauon ja tankkauksen jälkeen kävimme ihastelemassa alkuillan ja päättäjäispäivän tunnelmia Lohjan Porlan kalalammikoilla sekä Aurlahden rannassa. Porlan parkkipaikalla äkkäsimme puskassa taitavasti matkivan viitakerttusen, joka vielä varmistui kun seurueemme paras lintutuntija liittyi seuraamme. Lammikoilla oli myös perinteisten sinisorsien, kala- ja naurulokkien lisäksi muutama mustakurkku-uikku sekä haapana.

Porlan kalalammikot

Mustakurkku-uikut

Aurlahti, Lohjanjärvi

Kaunis kesäilta huipentui vielä auringonlaskuun Vasarlanlahdella, jossa kuulimme ruokokerttusia, satakieltä ja pensassirkkalintua. Itse lähden lopulta jatkamaan kotia kohden, kun muut jäivät vielä yrittämään pikkuhuitin kuuntelua. Linturetkipäivä oli oikein onnistunut, vaikka se lajimäärällisesti jäikin edellisvuoden vastaavasta aika paljon. Ajankohta toki teki varmasti paljon.

Vasarlanlahtea auringonlaskussa

 

Tänä vuonna tulikin sitten käytyä useammalla lintureissulla, tällä perinteisellä koko päivän turneella, sekä erikseen vielä yölaulajaretkellä. Niistä kaikista varmaan voisin koostaa jonkunmoisen yhteenvedon tässä vielä, vaikka jahka kesäloma joskus alkaa.

Laiska lintukevät

Tämä eristyneisyys on harmillisesti vaikuttanut myös linturetkeilyyni. Normaalisti tässä vaiheessa vuotta ollaan menossa jo ties kuinka monennessa linturetkeilyssä, mutta nyt olen käynyt vaan neljällä oikealla linturetkellä. Nyt kun linturetkiseura on rajoittunut vain itseeni ja puolisoon, niin mahdollisuuksia tuntuu olevan vähemmän. Tähän vielä lisänä se, että minulla ei ole ollut varsinaisesti autoa käytettävissäni lähes kuukauteen, kun akku pitäisi ladata ja kesärenkaatkin on ollut hankkimatta. Parasta linturetkeilyaikaa on siis mennyt aivan tuhottomasti hukkaan. Kaiken huipuksi normaalisti työmatkoilla tulee bongailtua yhtä sun toista ja myöskin siirtymillä kotiovelta autolle. Tällä hetkellä kuulohavainnot perustuvat sisälle kuuluviin punarintaan, mustarastaaseen, tintteihin ja sepelkyyhkyyn.

Seurasta puheenollen periaatteessa varmaan muutaman kaverin kanssa voisikin lähteä linturetkeilemään, mutta tähän mennessä ei ole tullut lähdettyä. Ehkä myöhemmin keväällä sitten jo viitsisikin. Lajilistalla mennään vasta 77 lajissa ja tavoitteena oleva 100 lajia ennen tornien taistoa, tai tässä tapauksesssa ennen pihojen taistoa, näyttää kieltämättä vähän epätoivoiselta. Tornien taiston korvaava Pihojen taisto tapahtuma on tänä vuonna samaan aikaan kuin normaalisti tornien taisto olisi eli lauantaina 9.5. Lisätietoja tapahtumasta täältä. En odota mitään valtavaa tulosta saavani omalta pihaltani, mutta meidän tornien taisto joukkue meinaa omilla parvekkeillaan ja pihoillaan kukin tahoillaan tarkkailla tornien taiston hengessä, eli pääasiassa koko ajan.

Hieman harmillista lajitilannetta paransi viikko sitten Helsingin Vanhankaupunginlahdelle tekemäni linturetki, jolla uusia lajeja listaani tälle vuodelle taisi kertyä peräti 14 kappaletta. Tämän jutun kuvat ovatkin tuolta retkeltä, jolla saimme ihailla jo runsasta heleää alkavaa vihreää aikaa. Omassa kotipihassamme tuota vihreyttä saadaan vielä muutama päivä odotella, joskin tuomi on jo lähes koko lehdessä ja kriikunat availevat varmaan viikon sisään kukkapaljoutensa. Paljon oli muutakin porukkaa liikenteessä viikko sitten ja ei edes yritetty päästä lintutorniin tai lavalle. Onneksi kävelytien laitaan parkkeeraamallakin näki ihan mukavasti lintuja.

Luulisi, että jatkuva kotona nyhjääminen edistäisi ulkoilemaan lähtemistä, mutta valitettavasti ei toistaiseksi ole ollut sellaista huomattavissa. Sisällä sen sijaan olen saanut yhtä jos toista sisustus- ja siivousprojektia edistettyä, joten aivan apatiaan en minäkään ole sortunut. Remontti ja ehostussuunnitelmatkin ovat nytkähdelleet hyvällä vauhdilla eteenpäin. Onneksi alkavalla viikolla saan vihdoin autoni ajokuntoon, joten lähtömahdollisuudet extemporeretkille kasvavat. Lähestyvä pihojen taisto tuo hieman painetta kasvattaa edes lajilistan lukemia, joten voi olla, että arki-iltoina tulee käytyä parillakin oikein oivallisella lintupaikalla.

Eikai tässä tällä erää muuta. Parempaa loppua lintukevättä ja heräävää retkeilyintoa sekä lauantain pihojen taistoa odotellessa.

Hetkiä lähiluonnossa Uudenmaan eristysvyöhykkeellä

Uudenmaan eristys on tätä kirjoittaessa jo päättynyt hyvä tovi sitten, mutta pitäydyttiin hyvin lähiretkeilyssä tuon kolmen viikon aikana yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Seikkailtiin pääasiassa tuossa Helsingin keskuspuiston pohjoisosassa Paloheinän ja Haltialan tilan välillä.

Hyvin huomasi, että moni muukin oli selvästi eksynyt normaalisti niin hiljaisiin kolkkiin keskuspuistoa, poluilla ja reiteillä oli sen verran muitakin kulkijoita ja varmaan hyvä niin. Ehkä jatkossa osa jatkaakin näiden lähireittien kuluttamista. Haahuiltiin pääasiassa kartoittamassa uusia reittejä, etsimässä muutamia geokätköjä (niitä kyllä riittää vieläkin) sekä havainnoimassa kevääseen heräävää luontoa. Lumesta ei toki ole ollut tietoakaan, mutta paikoitellen metsässä siksakatessa kyllä huomasi talven olleen aika kosteahko.

Käytiin löytämässä pitkospuita lähes keskeltä pohjoisinta osaa ja muutama todella suuri kivi sekä hyvin kosteaa ja mutaista poluntapaista. Kuulin tunnistettavasti ensimmäisen kerran elämässäni peukaloisen voimakkaan kirkkaan laulun. Loppumatkasta hieman pitkäksi venähtäneellä seikkailulla alkoi toki sataa vettä ja minullahan oli valitettavasti vain kahden villapaidan taktiikka.

Tässä jossain pitäisi mennä polku

Komea runko ja kivelläkin kokoa

Ympärillä oivaa tikkametsää, yhtään ei havaittu

Toisella kertaa golfkentän vierestä metsikköön poiketessa säikyteltiin mahdollisesti pyy lentoon ja ihmeteltiin aivan pinnalla kasvavia juurakoita. Metsässä kulki joku poluntapainen, mutta helppoa siellä oli kulkea ilmankin ja rauhassa sai kuljeksia kävelyteiden keskelle jäävällä metsäsuikaleella.

Pinnalla risteilevä juuristo

Valmiita

Lankahamsteri on iskenyt, näistä tulee pääasiassa vierasvillasukkia

Kolmantena käytiin Haltialan puolelta seikkailemassa Haltialan aarnialueella. Ei ihan osattu suunnistaa sinne minne olin aikonut vaan poikettiin liian aikaisin toiseen suuntaan kulkevalle polulle, saattoi siis jäädä hienoin aarnimetsä näkemättä. Rehellisesti sanottuna en siitä osasta, jossa kuljimme ollut kovin vakuuttunut ja keskuspuistosta löytyy hienompaakin ja vanhempaa metsää ihan aarnialueen ulkopuolelta. Miltein takaisin autolla ollessa ihmettelin liikettä ojassa ja jäin hetkeksi katselemaan. Ojassa olikin useita kutevia sammakoita, jotka myös kurnuttelivat iloisesti.

Iloinen kohtaaminen (ja puhelimen kameran onneton zoomi)

Se ei lähiretki toteutui pääsiäisviikonloppuna, kun halu linturetkelle kasvoi niin suureksi, että oli pakko lähteä merta edemmäs kalaan pääkaupunkiseudun ruuhkaisilta paikoilta. Pidemmällekin maaseutumatkailulle olisi voinut jäädä ellei tuuli olisi ollut vain niin kertakaikkisen jäätävä. Ajeltiin siis aamupäivästä kohti Vihtiä ja Vanjärveä, jossa oli havainnoitu massoittain tundrahanhia. Matkalla toki nähtiin useampia peurojakin. Järveä sivuavalla lintutornille vievällä tiellä tehtiin jo hyviä havaintoja nokikanaa ja kurkia. Vesikin näytti olevan poikkeuksellisen korkealla ja näytti tulvivan useammassa suunnassa pelloille. Lintutornin ympäristössä oli onneksi tilaa ja käytiinkin kuikuilemassa maan tasosta kaukoputkella niitä tundrahanhia, havainnoitiin myös kevään ensimmäinen västäräkki sekä tavit. Varsinaisen järven puolella olikin sitten haapanoita, silkkiuikkuja, tukkasotkia ja vielä lisää tundrahanhia sekä muutamat kanadanhanhetkin. Varmaan jotain jäi havainnoimattakin, mutta viiltävä tuuli pakotti jatkamaan matkaa. Unohdin tyystin jälleen ottaa yhtään maisemakuvaa.

Houkutussorsat kesälomalla. Näistä 'ankoista' jopa minäkin sain kuvia.

Ajelimme Vihdin ja Lohjan maaseudun halki, kohti tuttua ja turvallista Savijärveä. Meidän tullessa paikalla ei ollut ketään ja jäätiinkin keittelemään trangialla lounasta ennen lintutornille siirtymistä. Aika pian saapumisen jälkeen kuultiinkin kaulushaikaran tutut puhallukset ja taivaalla kaarteli kurkiparvi. Ruokaa keitellessä saatiin vielä lumi-/raekuurokin niskaamme. Onneksi auton peräpäässä oli hyvä istua takaluukun suojatessa suurimmilta ryöpsähdyksiltä. Yksi lintusetä oli siinä käynytkin tornilla meidän kokkauspuuhien aikana, mutta lähtenyt aika pikaisesti pois.

Tuttuakin turvallisempi Savijärvi

Siellä jossain niitä joutseniakin oli lauma

Lähdettiin torniin kuikuilemaan, mutta navakan tuulen johdosta jäimme vain välitasanteelle tiirailemaan lintuja. Aika autiolta näytti Savijärvi, vaikka vettä oli normaalia enemmän täälläkin. Muutamat naurulokit ja sinisorsat bongattiin aika nopeasti. Laulujoutseniakin oli lasku-uoman lähettyvillä joukko. Niittykirvinen tepasteli pienessä mutaojassa ja tundrahanhia näkyi kauempana. Taivaanvuohikin kitkutti jossain menemään. Oltiin oikeastaan jo lähdössä, kun huomattiin joku iso peto. Ensin ajattelin, että se olisi ollut paikallinen ruskosuohaukka, mutta nopealla vilkaisulla jo vaikutti liian kookkaalta. Saatiin tovi seurata nuoren merikotkan edesottamuksia, joskin aika onnettomalta näytti. Ei oikein saatu selvää mitä se yritti. Aivan lopuksi saatiin vielä ruskosuohaukkakoiraaltakin lentonäytös. Olipa hyvä päättää lintupäivä siihen ja lähteä ajelemaan tuttuja teitä kotiin.

Lisää sukkia

Tapetin irroitusta (ja stailaamaton olohuone :D)

Väri-ilottelua piristykseksi

Skagensalaatti (niitä ruokakokeiluja)

Kaikkien pienten retkipiipahdusten lisäksi jatkuvaan kotonaoleiluun on kuulut hyvin paljon siivousta ja järjestelyä. Tapettien irroittelua, pientä remonteerausta, paljon neulontaa ja uusia ruokakokeiluja.