Pieniä pyrähdyksiä Pyhä-Luosto

Meidän kesälomareissumme jatkui Norjasta Leville hotelliyöpymisen merkeissä. Ennen hotellia olimme käyneet päivällisellä oikein tunnelmallisessa Levin Panimo ravintolassa. Alkupaloiksi otimme hieman erikoisemman rapupannun. Etanat olisivatkin olleet hieman turhan eksoottisia. Pääruuaksi kumpikin valitsi korvasienirisoton, jossa oli päällä vielä juureslastuja. Annos oli oikein maittava ja jopa puoliso kehui juureslastuja makoisiksi. Annokset olivat myös sen verran kookkaita, että itse en jaksanut sitä harvinaista kyllä loppuun asti. Ainakaan ei nälkäisenä tarvinnut jatkaa matkaansa.

Illan vesisade taukosi jossain välissä ja lähdimme pitkän päivän ajon jälkeen hieman jaloittelemaan. Tekosyynä oli muutaman geokätkön hakeminen. Geokätköt jäivät yhteen, kun vihamieliset hyttyset hyökkäsivät jo sillä ensimmäisellä kimppuun. Seuraavana aamuna suuntasimmekin jo kohti Sodankylää. Kesäloman ainoa etukäteen varattu ja lukkoon lyöty asia autojunan ohella oli Luostolta pariksi yöksi vuokrattu mökki. Mökki ei harmillisesti sijainnut aivan Luoston reittien lähtöpisteessä, mutta oli taatusti rauhallinen.

Ukko-Luosto pilvessä

Alkumatka Orresokkalle oli helppoa

Sateenkaari saderintaman rajalla

Upeat kaukomaisemat

 

Samana iltana kävimme vielä kiipeämässä läheiselle Orresokkalle, josta tulikin aivan oma seikkailunsa. Ylöspäin kyllä pääsi, joskin hieman tutisevin jaloin ja pieniä kiviä alaspäin lähettäen, kun jalka lipsui. Syy tähänkin hullutteluun oli geokätkö, joka sijaitsi huipulla. Maisemat olivatkin oikein mainiot Luoston tunturijonojen suuntaan. Aika pian kuitenkin huipulla alkoi tuulla aika reilusti ja uhkaavasti näyttää siltä, että sade tulisi vielä päälle. Hätäratkaisuna lähdettiin hakemaan toista loivempaa reittiä alas. Kun loivempaa reittiä ei ollut näköpiirissä päädyttiin vuorikauristelemaan rakkakivikkoa alaspäin. Taas olisi ollut niistä maastokartoista gepsissä hyötyä, olisi varmasti löytynyt turvallisempikin reitti.

Luoston tunturijonoa

Tuolta tultiin

Ja tästä alas

Loppumatkan heinikossa viihtyi myös noin miljoona hyttystä, jotka viis veisasivat hyttysmyrkystä. Ei kyllä mennyt kuin strömsöössä. Mieleen jäivät kuitenkin hienot maisemat huipulta sekä upea rakkarinne, johon ei olisi tarvinnut tehdä niin läheistä tuttavuutta kylläkään.

Toisen päivän reittiä oltiinkin pohdittu pitkään ja hartaasti. Sekä Ukko-Luostolle kiipeäminen että Isokurun katsastaminen houkuttivat. Valittiin jälkimmäinen. Paremmasta tietämättä lähdettiin matkaan luontokeskus Naavalta ja valehtelematta ensimmäiset kaksi kilometriä olivat aika tylsähköjä. Paremmin aikansa varmasti olisi voinut käyttää vaikka käymällä Isokurun jälkeen Tunturiaapalla.

Opasteet olivat ainakin hyvät

Leveää sorabaanaa tallusti kyllä helposti

Joku oli piirustanut poron keloon

Meille ilmoittautunut kuukkeli

 

Isokurun kodalla ja laavulla olikin paljon lapsiperheitä. Keiteltiin lounasta kodan edessä penkeillä ja toivottiin kuukkeleita. Yht'äkkiä meidän takaa puusta kuuluikin vihellys. Kun käännyttiin katsomaan ällistys oli suunnaton. Siinä se kuukkeli nyt oli ja olipa vielä ilmoittanut saapuneensa paikalle. Maaginen kuukkelihetki. Saatiin ruokailun ohella seurata vielä kahta muutakin kuukkelia, kolme niitä tuntui pyörivän taukopaikan ympärillä.

Lopulta maltettiin syöneinä lähteä kohti Isokurua. Portaiden jälkeen matka taittuikin helposti leveää puupolkua pitkin. Muutamia sadepisaroita saimme jo matkalla niskaamme, mutta se onneksi vain viilensi hieman tunnelmaa. Ihastelin lampareiden 'vihreää karvaa' ja kirkasta vettä sekä arvuuttelin veden syvyyttä. Matka kulki kohtalaisen joutuisasti. Ihasteltiin kivien aallonmuotoja ja keskivaiheilla, kun puupolku hetkeksi loppui loikittiin kiveltä kivelle, jotka oli aseteltu poluksi kiviaallon ylitse.

Helppoa käveltävää

Rinteen jylhät kuuset ja toivomuskaivoefekti

Aaltokiviä, niin kauniita

 

Perillä Pyhänkasteen putouksella, ei hetkeen ollut muita, kun me sinne saavuimme. Saimme siis rauhassa etsiskellä geokätkön, joka onneksi oli aidan oikealla puolen ja ottaa virtuaalikuvan. Pian paikalle saapui muitakin. Me keittelimme kahvit katselulavan penkillä ja pidimme kahvitaukoa sateen ripsiessä silloin tällöin veden pinnalle. Putous itsessään olikin vain pienehkö liru, mutta tunnelma oli upea. Mitä nyt hieman aggregaatin tai moottorisahan ääni hieman häiritsi äänimaisemaa. Uudet portaat siis rakentuivat parhaillaan näkökentän ulottumattomissa.

Kohta perillä

Itse putous oli aika pieni liru

 

Matka takaisin kodalle olikin pikataival, kun samoja kohtia ei kovin montaa kertaa tarvinnut jäädä kuvailemaan. Samoin kodalta luontokeskukselle sujui vaivatta lähes koko matkan alamäkeen. Näihin muutamaan pikkukävelyyn meidän Luoston retkeilyt sitten jäivätkin. 

Lähtöaamuna olin viemässä tavaroita autolle, kun pysähdyin ovella. Huikkasin sisälle, että sieltä ne nyt tulee, kun seitsemän poron jengi kopsutteli tietä pitkin päättäväisennäköisenä mökkiä kohden. Saatiinkin seurailla tovi poroja pihapiirissä, ennen kuin ne katosivat metsikköön. Muutenkin Luoston ympäristössä näkyi paljon harvinaisen komeasarvisia poroja.

Komeita sarvia oli monella

Hetki pohjoista ja epätodellisuuden tunnetta

Halusin jakaa tänne vähän kuvia ja tunnelmia muutaman vuoden takaiselta Norjan retkeltäni. Ajettiin yhden ystävän kanssa toisen luo läpi Suomen Pohjois-Norjaan Altaan. Menomatkalla yövyttiin jäisen Pallasjärven rannalla kodassa, mikä oli aikamoinen kokemus (monessakin mielessä). Norjassa tehtiin yksi hieman pidempi retki Trollholmsundiin ja ihasteltiin epätodellisen kaunista rannikkoa. Takaisin tultiin sitten täyteen ahdetulla pikkuautolla kolmistaan yhdellä hujauksella.

Näin pohjoisessa en ollut muuten ikinä käynyt.

Nähtiin porojakin.

Yöllä oli kovin vaaleanpunaista kun aurinko kävi taivaanrannassa, mutta en jaksanut sitten kaivaa kameraa esiin ja mennä kuvaamaan, kun oli muutenkin jo niin vilu.

Aamutunnelmia ja eräuskottava nahkatakki.

Ensimmäisenä päivänä käytiin lähes heti saavuttua kipuamassa tuollaiselle pikku nyppylälle kuin Komsa, joka on vain noin 180 metriä merenpinnasta, mutta kun ne kaikki piti kiivetä. Illalla vielä lähdettiin merenrantaan nuotiolle ja bongaamaan valaita, joita muuten nähtiinkin, tosin aika kaukana.

Altan laaksoa

 Seuraavana aamupäivänä oli tutustumista Altan keskustaan, jossa alla oleva revontulikirkkokin on. Emme käyneet sisällä, mutta kuulemma tuon kierteen katto on lasia.

Iltapäivällä lähdimme käymään Altan länsipuolella sijaitsevalla pienellä niemekkeellä Auskarnäsissä. Oli aivan mielettömän hieno ilma ja maisemat kyllä sen mukaiset. Vaeltelimme pitkään rannalla poimien hienoja kiviä.

Tunnen yhden tyypin, joka olisi varmaan viihtynyt hyvin tällä rannalla.

 Illalla poikkesimme vielä Altan itäpuolella Latharin rannalla laskuveden aikaan, jolloin pitkälti 'rantaa' oli paljastuneena ja sieltä saattoi poimia vaikka millä mitalla simpukankuoria.

Laskuvesi on jännä asia.

Toisena päivänä Altassa lähdimme tekemään pidemmän päiväretken Porsangerinvuonon rannalle Trollholmsundiin. Matkalla pysähdyimme levähdyspaikalle ihmettelemään tuollaista pikku puropahasta. Ystäväni J ihan vain mittakaavan vuoksi.

Vähän leveämpi puronen.

Trollholmsund olikin sitten jostain ihan toisesta maailmasta. Epätodelliset värit ja ihan oikeasti sinistä vettä, joka kuitenkin oli hurjan kirkasta. Itse kävin uittamassa vain varpaitani hyisessä vedessä, mutta nämä kaksi muuta uskalikkoa kävivät ihan uimassa. Huh. Rannalta löytyi paljon merisiilien kuoria sekä kuningasravun jalkapanssareita ja saksia. Tein myös hyviä lintuhavaintoja, kuten riskilän, jota en ikinä aikaisemmin ollutkaan nähnyt.

Kansantarun mukaan nämä kivimuodostelmat ovat kivettyneitä peikkoja, joista paikkakin on saanut nimensä.

Kivettyneitä peikkoja.

Älyttömän kirkasta vettä ja mielettömästi rakkolevää.

Suhruisia kuvia auton ikkunoiden läpi matkalla takaisin Altaan. Tuo tunturiylängöllä kulkeva tie taisi parhaimmillaan kulkea noin 1000 metrin korkeudella merenpinnasta, jotenkin aika käsittämätöntä.

Poisajaessa pääsin istumaan kyydissä ja kuvaamaan aika vaikuttavaa kalliosolan läpi kiemurtelua.

Yritin ehdottaa, että oltaisiin otettu yksi tuollainen kovin pehmoisennäköinen kaveri mukaan, väittivät että auto oli jo liian täysi.