Edellisellä kesälomareissulla tiputellessa etelään päin tehtiin pieni koukkaus sivuun ja pysähdyttiin Sallan kansallispuistossa. Alunperin oli tarkoitus mennä telttailemaan johonkin, mutta lähempänä kolmeakymmentä astetta ollut lämpötila ei kauheasti houkutellut telttailuun.
| Utuisan kauniit maisemat |
| Tästä lähdettiin kipuamaan |
| Hieman jo maisemat avautuu |
| Auringonlaskun punaiset värit on aina kovin sykähdyttäviä |
Varattiin matkalla majoitus kuitenkin kansallispuiston välittömästä läheisyydestä. Majoitus oli jännä laatikko järvelle päin. Illalla, kun pahin paahde oli ohitse päätettiin lähteä vielä kipuamaan Iso-Pyhätunturille.
Ystäviä löytyi sankoin joukoin parkkipaikan läheisistä puskista ja ylämäki otti todenteolla koville. Onneksi loppumatkasta alkoi olla jo tunturia sekä portaatkin helpotti kapuamista. Ylhäällä maisemat palkitsivat jälleen kerran. Ehdittiin sopivasti auringon laskiessa taivaanrantaan. Olipahan upeat värit.
| Tässä vaiheessa oli hyvä lähteä hipsimään takaisin majoitukseen |
Kavuttiin näkötorniin ja kuvailtiin ympärille. Lopulta vain istuttiin katselemassa laskeutuvaa aurinkoa. Iltalenkki kruunasi kyllä syntymäpäivän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi on aina tervetullut!