Näytetään tekstit, joissa on tunniste Padova. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Padova. Näytä kaikki tekstit

17. marraskuuta 2017

Pala kesää syksyssä

Syys-lokakuun vaihteessa tein lyhyen reissun Italiaan. Tai oikeastaan pääsin sinne yhdessä työtovereideni kanssa. Suurin osa reissusta meni erilaisilla tehdaskierroksilla sekä illallisilla.







Yhtenä iltana pääsimme illastamaan viinitilalle Padovan lähelle. Olimme niin myöhään liikenteessä, että kaihoisasti katselin bussin ikkunasta laskeutuvaa aurinkoa. Perille päästyämme olikin sitten aikalailla hämärää, joten itse tiluksista en saanut kuvia otettua. Pihasta sen sijaan sain hyvinkin tunnelmallisen kuvan ja kaupungin valotkin näkyivät kukkulalta kaukana.

Viinitilan pihalla tunnelma oli kuin elokuvasta, oli hämärää mutta kaikkialta ympäriltä kuului erilaista siritystä. Mahdollisesti kaskaita ja hepokatteja, ehkäpä vielä jotain muutakin, mutta en osannut määrittää, nautin vain tunnelmasta.



Viimeisenä päivänä oli vapaata ja sen sai viettää missä lystäsi. En viitsinyt lähteä Venetsiaan asti vaan jäin pyörimään Padovan kaupungille. Kävin kuljeskelemassa ja kuvailemassa tunnelmallisia katuja. Kävin myös St. Antonion basilikassa. Olipahan kyllä upea sisältä! Muutaman kuvankin sain huomaamatta napattua, vaikkei siellä kuvia olisi ilmeisesti saanutkaan ottaa (hupsista). Kauemminkin olisi voinut kiertää ja ihailla maalauksia sekä patsaita, nyt kävin vain aika nopealla ympäri ja ulos kierroksella sen verran oli ihmisiä sisällä ja taisipa jokin tilaisuuskin olla meneillään.






Jännä yhdistelmä eläinradan merkkejä sekä kaikki 24 tuntia yhdessä taulussa erikseen







Kävin vielä kuikuilemassa kaihoisasti kasvitieteellistä puutarhaa, mutta se olisi maksanut 10 euroa sekä vaatinut vielä lisää kävelemistä. Jalkani huusivat jo armoa koko aamupäivän ja alkuiltapäivän kävelyjen jäljiltä, joten totesin parhaammaksi vain käppäillä takaisin hotellille. Kasvitieteellisen läheisellä kanaalilla jäin tuijottelemaan kaloja kunnes yht'äkkiä näin kalojen keskellä myös aika suuren kilpikonnan.

Yht'äkkiä kilpikonna!




Koko matkan ajan sain nauttia siitä kesästä, jota Suomessa tuskin olikaan. Tai jonka lämmin osio taisi mennä minulta loppujen lopuksi ohi joko toimistossa istuen tai muuttoviikonloppuina. Lämpöä oli parisenkymmentä astetta ja aurinko paistoi. Kotona huomasin jopa vähän ruskettuneeni. Oli kyllä oiva neljän päivän irtiotto hektisistä töistä, vaikka töihin tämäkin virkistysreissu liittyi.

5. marraskuuta 2017

Lokakuu tiivistettynä

Lokakuuhun ei juuri mahtunut mitään kovin kummoista. Lähinnä istuin kotona ahdistuin lisääntyvästä pimeydestä ja kaikista talon tekemättömistä hommista. Revin tapettia irti, kestitin vieraita ja yritin saada jotain järjestystä siinä onnistumatta. Kuvasaldokaan ei kovin kummoinen ollut. Liitin myös mukaan syyskuun viimeisen viikonlopun.

Hetki kesää muilla mailla


Metsäretki


Tutustumisretkiä.

Lämmityskausi alkoi

Ensilumi. Hetken oli maagista.

Palaillaan pian seuraavassa taas asiaan.