Tornien taisto, mikä ihana tekosyy

Tämä vuosi tulee olemaan meidän joukkoeen kahdeksas kerta tornien taistossa. Kunhan ei vaan mitään kovin dramaattista tapahdu. Vuodesta 2017 ollaan oltu mukana, välissä oli pari vuotta, kun koronan takia tapahtumaa ei järjestetty. Toisena niistä käytiin kuitenkin eri torneissa pönöttelemässä. Eli hyvällä omallatunnolla voidaan puhua jo perinteestä.

Edellisen illan auringonlasku. 

 

Mutilahden lintutorni

Yömaja

Tiedustelukierros on hyvä suorittaa edellisenä iltana

Halikonlahti päivän valjettua..

...sekä aamuhämärässä

Tuossa muutama viikko takaperin pidettiin muodollinen kokous siitä, että mennäänkö tänä vuonna (ihan kuin mikään muu olisi vaihtoehto), sekä siitä mikä mahtaisi olla tämänvuotinen kohteemme. Ollaan siis joukkoenimemme mukaisesti kierretty yhtä poikkeusta lukuunottamatta useita eri lintutorneja. Tänäkin vuonna taitaa vaihtua, niin kunta kuin tornikin. Suotta ei myöskään taidettu kutsua tornien taistoa vuoden päätapahtumaksi. Muutama muukin vakiintunut linturetkisuunta ja aihe kyllä on, mutta mikään ei vedä vertoja lähes puolen päivän tornipönöttelylle ja sen ohessa tapahtuvalle lintuharrastamiselle tai muulle retkeilylle.

Vajosuo telttayön jälkeen erikoisuutena kapustarinta

Välillä on hyvä käydä hieman jaloittelemassa

Ollaan oltu siinä mielessä onnekkaita, että mikään kerta ei ole satanut esimerkiksi koko aikaa tai edes kovin paljoa. Joka kerta tornissa aamuyön tunnit ovat silti olleet muistettavasti aina yhtä kylmiä ja kurjia. Lintulajipaljous on myös vaihdellut eri paikkojen myötä ja kerran jouduttiin vaihtamaan jopa tornia kesken aamun. Lajimäärä on vaihdellut 41:n ja 72:n välillä. Huonoin tulos on ollut yllättäen suon laidalla ollessa lintutornissa, jossa parin ensimmäisen tunnin jälkeen alkoi olla aika tylsähköä. Ainoastaan surumielistä vihellystä lentäessään pitänyt kapustarinta oli meille seurana. Ollaan myös majoituttu vuosien varrella niin teltassa, lintutornissa (osa sielläkin teltassa), mökillä, leirintäalueella ja erinäisissä air BnB paikoissa.

 

Maisemaa Lintupajun tornilta

Lintupaju

Pellilänsuo ja jäätävä tunnelma

 

Hämäriä aamuja, upeita auringonnousuja (toisinaan myös laskuja samalla reissulla) sekä aamuisia sumuja. Niistä kaikista sekä toki hyvistä eväistä on tornien taistoaamu, aamupäivä ja päivä tehty. Unohtamatta toki seuraa. Jos jotain vielä näille tornipönöttelyille kaipaisi, niin se olisi ehkä joku todella säväyttävä laji. Kyllä sellainen vielä joskus varmaan tuleekin. Ohessa muutamia otoksia vuosien varrelta, on tainnut tulla keskityttyä itse asiaan enemmän kuin hetkien taltioimiseen.

Mattholmsfladan ja hyytävät aamutunnit

Lenholmin alueella on upeita vanhoja puita

Äänimaailmaa hallitsevat rastaat ja punarinta

Lehmien edesottamuksia saatiin seurata Kuusistonlahdella 2025

 

Syksyn perinteinen: Kierros Kauhanevalla

Lauhanvuorelta ajeltiin lyhyt matka Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuistoon. Olin kyllä lukenut parannuksista kuten parkkipaikan laajentamisesta aiemmin tänä vuonna, mutta en ollut ajatellut aivan niin suurta yleisöryntäystä kuin paikalta paljastui. Laajennettu parkkipaikka oli aivan tupaten täynnä, kun saavuimme. Kauhistuin kaikkea ihmismäärää verrattuna kahteen viime vuoden vierailuuni, joilla pääasiassa saimme olla kaksistaan. Viime vuoden reissut: Kauhanevan kevättä ja syksyä.

Matalalta paistavassa auringossa maisema on värikylläinen

Upean laavun olivat kyllä tulipaikaksi rakentaneetkin, mutta muuten oli Salomaalla hieman eri tunnelma kuin edellisenä syksynä. Vähän oltiin jo pohdittu reissun lopettamista lyhyeen ja ajamista vielä iltamyöhällä kotiin sen sijaan, että oltaisiin vielä jääty yhdeksi yöksi. Kolmas yö ukkosessa ei houkutellut vaikka sellaista tuskin olisi tullutkaan. Viimeistään leiripaikalla ollut neljän teltan leiri ei houkutellut meitä enää jäämään. Ehkä jos siellä ei muita olisi ollut, niin oltaisiin voitukin jäädä fiilistelemään pimeää suota ja todennäköisesti huikeaa tähtitaivasta. Päätettiin kuitenkin kiertää suon ympäri ennen kotiinlähtöä.

Suo olikin aivan lumoavan kaunis jo matalalta paistaneen auringon valossa. Aivan mieletön. Harmitti, kun en sen parempaa kameraa omista. Hieman jatkuva ihmisvirta pitkospuilla kyllä häiritsi, mutta syksyinen suo pehmeässä punertavassa auringonvalossa oli jotain niin upeaa, että keskityin kuitenkin lähinnä siihen. Otinkin niin monta kuvaa kuin kerkesin. Kuvista jopa muutamista tuli ihan kelvollisia vaikka itse sanonkin. Toivottavasti niistä välittyy edes osa syksyisen suon täydellisen illan tunnelmaa.

Tyynet suolampareet, heijastumat ja okrainen suokasvisto

Maisemaa lintutornista

Esteetön reitti

 

Kierrettiin suo rauhassa ja käytiin ihmettelemässä toisella tulipaikalla sekä kiipeämässä uudehkoon lintutorniin. Matkalla takaisin autojen luo alkoi jo hieman hämärtää ja hiekkatie pois parkkipaikalta oli jälleen reunustettu upean keltaisilla koivuilla. Olen aika varma, että tänne tulen vielä palaamaan useampaan kertaan, tämä kuitenkin oli jo kolmas kerta reilun vuoden sisään.

Piipahduksia sinne sun tänne Pohjois-Karjala

Ajattelin koota tähän vähän lyhyempiä pysähdyksiä Pohjois-Karjalan kevään 'talvilomalta' 6.5-11.5. Käytiin useammassa luontokohteessa pikaisina pysähdyksinä ja vaikka oltiin koko reissussa vain viisi päivää ehdittiin tekemään aika paljon ja vielä mökkeilemäänkin jonkun verran. Varoituksena: tämä saattaa olla aika pitkä. Kertoilen muutamilla lauseilla vähän tunnelmia ja paikoista. Lisäksi paikoista sen verran kuvia kuin muistin ottaa. Tuolla reissulla tulikin otettua rapeat 570 kuvaa ja otettuna huomioon, että en todellakaan ollut koko ajan kuvaamassa ja yksi kokonainen päivä meni oikeastaan ajeluun, niin sehän on aika monta.

Ensimmäisenä päivänä kävimme totuttuun tapaan voimalaitoksen ja riippusillan luona iltalenkillä. Tuolla tulee pyrähdettyä oikeastaan aina kun olemme Lieksassa ja usein tosiaan ihan kävellen. Matkaa majapaikasta riippusillalle kertyy noin kilometrin verran riippuen mitä kautta kulkee. Tällä kertaa kävimme ihastelemassa veden juoksutusta runsaiden sulamisvesien ansiosta. Reissun ensimmäiset kunnon lumetkin tulivat vastaan, kun riippusillalta Kissakarille vievä kävelytie oli vielä hiihtoladun jäljiltä luminen ja jäinen. Aivan majapaikan pihassa hoksasimme vielä ensimmäisen vitivalkoisen metsäjäniksenkin. Se päästi aika lähelle kun malttoi hissukseen lähestyä, hymyilytti.

Pankajärvi

Tässä kuvassa on teerikukko, joutsenia ja töyhtöhyyppä :D

Kävimme vielä illan ratoksi ajelemassa Nurmijärven (ei se Etelä-Suomessa oleva) suunnilla ja hakemassa tyhjältä venerannalta yhden kätkön. Lunta löytyi vähän lisää ja nähtiin ensimmäisiä pääskyjä sielläpäin. Takaisin päin tullessa pysähdyttiin katselemaan joutsenia, jotka olivat suurehkon pellon toisella puolella. Pellolla tepasteli myös yksinäinen teerikukko. Läheisestä pusikosta yhytimme vielä lisäksi pensastaskun, olipa mukava nähdä sitäkin muutaman vuoden tauon jälkeen.

Timitraniemi

Seuraavana päivänä tarkoituksenamme oli lähteä vasta iltapäivän puolella Pielisen toiselle puolen. Puolenpäivän jälkeen suuntasimmekin Pappilanluhdan lintutornille. Alkumatkasta puupolulla näimme jo pajusirkun, kivitaskun ja muita pikkulintuja. Kosteikko näytti melko tyhjältä, mutta hyvän tovin silti vietimme nauttien aurinkoisesta päivästä. Malttaminen kannatti, koska näimme sekä sääksen että suopöllön. Suopöllö onkin ainut, jonka olen onnistunut pöllöistä näkemään jo aiemmin. Pikkulokkejakin oli mukavasti.

Loppupäivä menikin Kolille ajellessa maisemareittiä ja täysin peilityyni Pielinen oli mieletön. Kuski ei suostunut pysähtymään, joten todistusaineistoa ei ole. Illalla käytiin Kolin huipuilla, josta kirjoittelin jo aiemmin ja kotiuduttiin mökkiin.

Tiistaina sitten olin varannut aika rauhallista retkeilyä meidän ohjelmaan. Ajeltiin Räsävaaran laavulle parkkiin, joka puolitoista vuotta sitten pakkasen vuoksi oli jäänyt käymättä. Matkalla nähtiin pyy, joka ei ihan itsellä ensimäärittämällä mennyt putkeen. Katsoin ensin, että joku rastas se taisi olla, ennen kuin hälytyskellot alkoi soida ja huomioida, että olihan tuo hieman kookas rastaaksi. Parkkiin kurvauksen jälkeen ensimmäisenä rymyttiin lumikasojen, kaatuneiden puiden ja katkenneiden latvojen lävitse tiemme näkötornille. Uskalsin kiivetä myös aivan ylös asti, vaikka jossain vaiheessa meinasi hieman jännittää.

On sillä kokoa

Latvattomia kuusia

Räsävaaran näkötornista olikin aika huikeat maisemat joka suuntaan. Ei ollut puita tiellä ja ankara talvi näkyi puiden latvojen puuttumisena. Ei ollut montaa kuusta, jolla olisi ollut latva tallessa. Tultiin sitten sitä toista polkua alaspäin, joka ei sekään osoittautunut kovin helpoksi vaan polulta piti poiketa useampaan kertaan.

Laavulla sytyteltiin tulet lounasta varten ja istuttiin nauttimassa auringosta ja ruuasta, kun se valmistui. Lopuksi muistettiin myös etsiä kätkö laavun läheisyydestä ja eikös puolisko sen kaivellut esiin ennen kuin ehdin edes pääsemään liikkeelle.

Keskiviikkona käytiinkin seikkailemassa, mutta en paljasta sen tarkemmin enempää vaan kirjoittelen siitä ihan oman juttunsa. Lähes jokaisena iltana saatiin ihailla upeita auringonlaskuja ja kuikkien laulua järveltä. Kurnutusta kuului kanssa iltamyöhällä ja ajaessa sai olla varovainen, ettei olisi aiheuttanut sammakkojen joukkokuolemaa.

Viimeisen illan ateria rannalla, vielä jäitä.

Viimeisenä päivänä ajeltiin vielä Nurmeksen kautta Lieksaan ja sieltä sitten kotiinpäin. Tällä kertaa minä ajoin Ahvenisen kohdilla ja oli siltikin pakko pysähtyä ottamaan muutama kuva, vaikkei yhtä hienoa ollutkaan kuin maanantaina Kolillepäin ajellessa.

Viimeisenä aamuna jäät olivat kadonneet aivan kokonaan

Muutamaan kertaan tätä on auringonlaskussa kuvattu