Koli vuoden ensimmäisinä

Vuodenvaihde tuli vietettyä kerrankin Lieksan suunnilla. Hyvä mahdollisuus olisi ollut käydä ihmettelemässä tähtiä rajan tuntumassa tai muuten hiljaista talviluontoa, mutta reilun parinkympin pakkaset liennyttivät suurimman innon. Oltiin vuokrattu tupa Kolilta vuoden pariksi ensimmäiseksi päiväksi. 

 

Pihapiiri on pysynyt avoimena

 Kierrettiin hieman pidempää reittiä Lieksasta kohti Kolia, koska auto ilmoitteli 12 voltin akkuvikaa, joten ajateltiin latailla ajoakkua hieman täydemmäksi ennen kuin jätettäisiin auto pariksi päiväksi parinkympin pakkaseen. Myöhemmin saatiinkin kuulla, että akkuvalo onkin vain Volkkarin talvivalo, joka ilmestyy noin -10-15 asteen kohdalla, eikä kyllä haitannut ajamista ollenkaan. Valo on nyt myös palanut säännöllisesti tammikuun alusta asti.

Aavemainen kuutamo ja korkea kuuset

Lämpöä tupaan, varaava takka oli hyvä

 

Takaisin aiheeseen. Saavuttiin vuokratupaa lähimmälle parkkipaikalle jo pimeällä. Hieman vielä epäilytti jäätäisiinkö sittenkään paikalle vai huristeltaisiko vain kotiin. Käytiin tiedustelemassa reitti tuvalle. Eipä ollut mitkään helpoimmat 700 metriä, kun samalla matkalla noustiin välillä aika jyrkästikin ja kivikkoisella lumesta liukkaalla polulla. Käytiin toteamassa, että jäädään yöksi ja lähdettiin takaisin autolle hakemaan yöpymiskamppeita sekä ruokia. Eipä tullut kylmä vaikka pakkasta taisi olla -20 paremmalla puolin. Onneksi ilta ei ollut kovin pitkällä kahden kierroksen jälkeen, joten aikaa oli lämmitellä tupaa, käydä sahaamassa sekä pilkkomassa puita ja tehdä syttyjä.

Maaginen tunnelma

Aamulla ikkuna sekä lattialista olivat kuurassa

Ihasteltiin ylös ja alas rampatessa upeaa kuutamoa sekä illalla ulkona asioilla käydessä myös maagisen tunnelmallista maisemaa, joka oli oikeastaan aika epätodellinen.

Iltapala-aikaan alkoikin jo väsyttää aikalailla. Onneksi lämpötila tuvassa oli myös noussut reilummin plussan puolelle, niin uskalsi ottaa jo hanskat pois. Yöllä tuvan lämpötila taisi käydä myös yli kymmenen plusasteen, koska makuupussi oli aivan liian lämmin ja oli pakko yrittää saada jotain raajoja pussin alta ulos viilentyäkseen. Lämpö tuvassa myös pysyi kivasti varaavan takan ansiosta ja aamullakin oli edelleen kymmenen asteen pinnassa. Ei tarvinnut edes uusia tulia tehdä vaan sai rauhassa syödä aamupalaa ja pakkailla.

Puhelimen kameralla ei saanut hyvin haloja tallennettua

Käytiin tekemässä vähän kaikenkokoista puuta, jotta seuraavakin saisi takan syttymään hyvin. Siivottiin kämppä ja laitettiin kaikki paikalleen. Jäätiin ihastelemaan vielä upeaa pakkaspäivää ennen kuin valuttiin kaikkine tavaroinemme alas autolle. Jäi siis tämä talviseikkailu yhden yön mittaiseksi aiotusta kahdesta. Autokin lähti hyvin liikenteeseen ilman mitään, vaikka sisäpuolella melkein joka pinta oli kuuran peittämä.

Matkalla nähtiin heti upeaa pakkasusvaa Kolin ja kantatien välillä, ohiajaessa puissa aivan kauhea määrä teeriä ja huikaisevia halovaloja.

Vuoden viimeinen telttaretki

Joulupäivän kääntyessä iltaan pakattiin itsemme joulunviettopaikassa autoon ja suunnattiin pakastuvassa ja pimeässä kohti tuttua ja turvallista Kopparnäsiä. Tarkoituksena oli aloittaa jälleen yksi vuoden jakso, jolloin yrittäisin yöpyä joka kuukausi vähintään yhden yön ulkona.

 

Upeat talviaamun usvat

Ei ehkä oltu ihan otettu huomioon sitä, että kylmässä kaikkeen menee huomattavasti kauemmin aikaa. Tarkoituksena oli pystyttää leiri, tulistella vähän ja nauttia iltapalaa pikkupakkasessa sekä kömpiä makuupussin uumeniin hyvissä ajoin. Ensimmäinen vastoinkäyminen oli tietysti se, ettei meillä ollut lapiota tai mitään millä telttapaikan olisi tampannut tai kaivanut tasaiseksi, koska lapio luonnollisestikin on vain toisessa autossa. Oltiin kuitenkin edellisestä talvikerrasta viisastuttu sen verran, että oltiin käyty hankkimassa tarpeeksi leveä rulla solumuovia koko teltan pohjan peitoksi. Ihan mahdottomia monttuja ei siis onneksi teltan pohjalle tullut, pehmeästä lumesta huolimatta. Telttakiilatkin saatiin jäiseen maahan hakattua. Ehkä täytyy myös niiden osalta tehdä jotain askarteluja ennen seuraavaa kertaa.

Valoa pimeydessä

Olin jo lähtiessä vähän uumoillut, olisiko ollut syytä ottaa vähän kuivia sytykkeitä sekä muutama kuiva puuklapi mukaan. Nuotion sytytys olikin ihan oma hommansa, kun märät puut eivät millään meinanneet pysyä palamassa, leyhyttelyistä huolimatta. Aluksi teltan kanssa ährätessä ja sitten epätoivoisesti nuotiota viuhtoessa ja iltapalaa syödessä menikin yllättävän pitkälle ja telttaan taidettiinkin kömpiä vasta yhdentoista jälkeen. Pakkasta ei onneksi ollut noin viittä astetta enempää, joten muutaman yökuvakokeilunkin onnistuin puhelimella illan aikana tekemään.

Talviyönä ei ollutkaan niin pimeä mitä ajateltiin.

 

Alkuyöstä meinasi totutusti olla hieman kylmä ennen kuin teltta ja makuupussi lämpesi kunnolla. Jossain vaiheessa peittona ollut toinen makuupussi tuntui olevan puolestaan liikaa ja meinasi olla melkein hiki. Olin ehkä varautunut hieman liikaa. Kaikenkaikkiaan nukuin melko hyvin, mitä nyt pipo meinasi karata useamman kerran ja selkä alkoi aamuyöstä tuntua aika ikävältä, tosin se nyt on viime aikoina vihoitellut jo muutenkin. Kurkkukin meni kipeäksi kylmän ilman hengittämisestä. Täytyy siihenkin jokin konsti keksiä, niin olisi mukavampaa myös seuraavana päivänä.

Kiire oli aamupalalle, niin ei malttanut jäädä kuvailemaan enempää.

 

Aamulla herätessä pakkanen tuntui kiristyvän ja oltiin vähän sitä mieltä, että voisi vain suunnata kotiin. Aamupalalla toki käytiin vasta matkalla vaikka oltiin uumoiltu, että huoltsikka avautuisi liian myöhään. Myöhäinen nukkumaanmeno olikin johtanut siihen, että makuupusseissa tuhistiin tyytyväisenä herätyksen ohitse. Ensimmäinen ihminenkin nähtiin vasta, kun oltiin kurvaamassa pois parkkipaikalta.

Sipoonkorvessa välipäivinä

Taas on päässyt minunkin kirjoitteluväli venähtämään luvattoman pitkäksi. Loppusyksyn retkeilyt toki ovat jääneet aika vähiin, mutta aika paljon olisi ollut kirjoittamattakin.

Hämmentävän hiljainen työtilanne antoi mahdollisuuden retkeillä arkiviikolla joulun jälkeen. Olimme suunnitelleet viimeiseksi lomapäiväksi metsäretkeä pitkästä aikaa. Tiistaiaamuna lämpötilan huidellessa vielä jossain -12°C paikkeilla meinasin jo peruuttaa koko retken. Lähdettiin kuitenkin hyvin pukeutuneina ajelemaan kohti Sipoonkorpea, muutaman vuoden tauon jälkeen. Jo matkalla pakkanen alkoi hellittää ja autoa parkkeeratessa mittari näytti vain -8 astetta.

Päivä oli aika pilvinen eikä juuri valoisammaksi muuttunutkaan

Puilla oli kaunis huurrekuorrutus

 

Arkipäivästä ja kohtalaisen aikaisesta lähdöstä huolimatta parkkipaikalla oli jo kymmenkunta autoa. Oletimme, että suurin osa autojen seurueista oli mennyt lyhyemmälle kierrokselle Storträskin ympäri. Lähdimme itse tallustamaan reipasta vauhtia yhdysreittiä kohti Kalkinpolttajanpolun kierrosta. Alkumatka olikin hieman tylsästi autotietä, mutta onneksi autoja ei ollut mailla halmeilla muuta kuin pysäköityinä. Oikealle polulle päästyämme lähdimme kiertämään sitä myötäpäivää. Maasto oli saanut kauniin kevyen lumipeitteen ja puut olivat viime päivien pakkasista huurrekuorrutettuja. Varmaan ensimmäinen kilometri olikin aikamoista ylös-alas-menoa sekä juurakoiden yli hyppelehtimistä. En ollut tajunnut katsoa karttaa kenkävalintaa silmälläpitäen, joten tietysti minulla oli ne hieman liian pienet kengät jalassa. Kahden sukan kombo ei ainakaan tuonut lisää tilaa kenkiin.

Nähtiin matkalla pari kauristakin pellolla. Ne olivat huomanneet meidät selvästi jo paljon aiemmin, sen verran epäluuloisina tuijottelivat meidän suuntaamme. Ensimmäisessä autotieylityksessä päätimme vähän oikaista ja kipittelimmekin tovin pitkin autotien laitaa, kunnes polku seuraavan kerran ristesi autotien kanssa. Tien varrelta löytyi yllätysparkkipaikka, jonka kohdalta polku jatkui sorastettuna, tasaisena ja kohtalaisen leveänä. Kerrankin tervetullut asia, eikä sorastus kauheasti edes haitannut silmääkään, kun sitä peitti ohut lumikerros.

Pieni ongelma meinasi ilmetä tämän kohdalla. Jäävirta meni polun ylitse.

Ei liian tasaista

 

Lenkin lähes pohjoisimmassa päädyssä matka jatkui jälleen hetken verran autotien laitaa. Jäimme kuuntelemaan hippiäisten piiskutusta ja onnistuimme näkemäänkin niitä jokusen kappaleen. Taisi olla minulle ensimmäinen näköhavainto vuodelle, tai en ainakaan muista nähneeni. Pian autotie muuttui jälleen sorastetuksi poluksi ja viitat laavulle alkoivat näyttää lupaavilta. Yllättäen 600 metriä oli aika pitkä matka ja epäiltiin jo menneemme kokonaan ohitse. Onneksi puuvaja ja laavu pilkottivat mäen päällä pienen hetken päästä.

Harvinaisen pitkäntuntuiset 600 metriä

 

Laavu oli sellainen, missä olisi kelvannut nukkuakin

 

Laavu olikin aivan tyhjillään eikä ympärillä olevilla retkipöydilläkään ollut asukkeja. Toinen puolikkaani lähti heti tekemään polttopuita sillä aikaa kun itse vaihdoin taukotakkiin sekä kuvailin hieman taukopaikkaa. Ainakin näin talvisella vaikutti oikein mukavalta ympäristöltä. Nuotion sytytyksen aikana etsiskelin paikalla sijainnutta geokätköä. Jouduin ottamaan toisen kierroksen ennen kuin kätkö lopulta paikantui. Ehdimme hetken istua ja ottaa lämmintä mehua termarista, kun paikalle saapuivat ensimmäiset muut ihmiset. Ensimmäisten muiden jälkeen pöydät alkoivat täyttyä yksitellen. Ennen kuin nuotiomme alkoi olla palanut loppuun, niin sillä oli saanut lämmiteltyä meidän lisäksemme eväitään ainakin kahdeksan ihmistä. Kerrankin oli sellainen tunne, ettei ollut turhaan tullut poltettua nuotiota.

 

Hieman jyrkähkö tuo loppuosuus

Upea kuusimetsäosio

Varpaat olivat viilenneet reilun tunnin aikana mitä oltiin taukoiltu. Matka jatkui mukavasti samaa leveähköä tasaista polkua pitkin kuin mihin oltiin jo totuttu. Muutamat portaat mahtui paluumatkalle ja vähän oikaistiin vielä lopussa tielle, ettei olisi tarvinnut enää kalliokiipeillä. Autolla vaihto jälleen untuvatakkiin, jalkojen venyttelyt ja viimeiset mehut termarista. Olipa hyvä retki, tätä lisää vähän pienemmällä tauolla taas.

Rauhaisa Repovesi tammikuun kirpakassa pakkasessa

Käytiin muutaman vuoden tauon jälkeen talvireissulla Repovedellä. Eipä jälleen marraskuun alussa tiedetty mihin nokkamme oltiin laittamassa, kun reissua varailtiin. Vielä tammikuun alussa parin viikon ennuste näytti Repovedelle sellaista mukavaa 10-15 asteen pakkasia reissun ajaksi. Mitä lähemmäs kuun puoliväliä tultiin sitä kylmemmältä ennusteet alkoivat näyttää.

Keskiviikkona pakenimme pääkaupunkiseudun lumikaaosta kohti Repovettä. Matkalla ehdimme vähän pohtia kuinka paljon lunta on tullut ja onko tietä Saarijärven parkkipaikalle aurattu. Huolet olivat turhia. Lunta oli tullut huomattavasti vähemmän kuin mitä etelämmässä ja sekä tie parkkipaikalle että tie lähes Olhavalle asti olivat aurattu muutaman päivän sisään. Parkkipaikalla eväät ja vesi edelliseltä reissulta hyväksi havaitulla taktiikalla pulkkaan ja rinkka selkään. Pakkasta oli reissun vähiten eli lähtiessä noin -12°C.

Valmiina lähtöön

 

Pääsimme lähtemään Saarijärven parkkipaikalta kohti Kuutinkämppää vasta kolmen aikaan. Reilun tunnin saimme taivaltaa ennen kuin olimme perillä. Ensitöikseen ennen täyttä pimeää saikin lähteä kairaamaan järvelle reikää saunavesien ottoon sekä hakemaan klapeja saunan sytytystä varten. Sauna olikin remontoitu sitten viime kerran. Ainakin lattia, kiuas ja jopa ikkuna olivat vaihtuneet uudempiin. Muutenkin sauna tuntui tilavammalta. Illan aikana pakkanen kiristyi ja makuupusseihin kömpiessä lähenneltiin ulkona jo kahtakymmentä pakkasastetta.

Hämärä alkoi jo hiipiä

Alkumatkasta jaksoi näpätä pari kuvaakin

 

Kämpän rannasta saunavesien haussa

Yön aikana lämpötila tuvassa laski kohtuu verkkaisesti ja joskus kuuden aikaan lämpötilan ollessa noin viisi astetta, tuli selväksi, että oli tullut tehtyä ehkä vähän huono valinta makuupussien kanssa. Kotona mielestäni paras pakkaustilavuus-lämpö-painosuhde oli ollut noin +5°C comfortilla olevissa untuvapusseissa, unohdin vaan ottaa huomioon pakkasten vaikutuksen tuvan lämpötilaan. Turha asiaa oli sen kummemmin surkutella, vaan piti kömpiä sytyttelemään kamiinaan tulet ja sitten sujahtaa takaisin lämpimän makuupussin syleilyyn odottelemaan tuvan lämpeämistä.

Hitaasta aamusta nauttiessa tuli tehtyä päivälle suunnitelma. Pakkanen tulisi pysymään koko päivän siinä -20°C nurkilla, joten kovin pitkälle ei taitaisi päiväretkelle uskaltaa. Lounaan jälkeen käytiin laiturilla kahvittelemassa, jonka jälkeen lähdettiinkin tervehtimään aurinkoa nousemalla Mustavuorelle. Näkötornille asti ei viitsitty, mutta sopivan korkealla kohdalla käytiin vähän ihastelemassa maisemia sekä kuvaamassa uskomattoman upeaa talvipäivää. Yksi ahkera käpytikkakin yhytettiin yhdestä polun varren kelosta nakuttamasta.

Ei hullumpi kahvittelumaisema

Ihania lumisia puita

 

Tulevaksi toiseksi illaksi ja yöksi oli luvattu kiristyvää pakkasta, joten tupaa pyrittiin yötä kohden lämmittämään hieman ylilämpimäksi. Nukkumaanmennessä ulkolämpötila oli laskenut jo miinus 26. asteeseen. Aika viileää. Kahden aikaan herätessä lämpötila oli tippunut radikaalisti tuvassa ja sai kiskoa varalla olleen toisen makuupussin päälle peitoksi. Neljän aikaan sisälämpötila olikin jo pakkasella ja oli jälleen sytytettävä kamiinaan tulet. Tuli siinä käytyä huussissakin rapsakassa -28 asteen lämpötilassa, melko raikasta etten sanoisi.

Saatiin nauttia uskomattoman upeista talvipäivistä

Aamu valkeni jälleen aurinkoisena, mutta kylmänä. Päivän agendassa oli polttopuiden pilkkomista, saunavesien täydennystä, makkaranpaistoa pihanuotiolla ja saunan lämmitystä sekä rentoa oleilua. Tammikuun puolivälin lyhyt päivä tuli hyvin käytetyksi pääosin sisätiloissa. Makkararetkelle olisi hieman leppeämmässä säässä voinut toki lähteä vaikka lähimmälle yleiselle tulipaikalle, mutta -20°C ja hidas nuotio eivät houkuttaneet. Ihan vielä niin karaistuneita emme olleet.

Vedenhaku käy kuntoilusta jyrkkää mäkeä

Toisen illan kiristyvä pakkanen

 

Onneksi viimeiseksi yöksi oli luvattu vain -20°C. Yö meni sekin hieman levottomasti ja aamulla herätys tuli aivan liian aikaisin, koska pakkaaminen ja kämpän siivous tuli suorittaa 10.30 mennessä. Viimeisenäkään aamuna pakkanen ei ollut lauhtunut vaan pysyi sitkeästi kylmänpuoleisena. Tuvalta lähtiessä saimme ihailla koko matkan upeita lumisia ja auringonkultaamia maisemia. Kameran akku päätti hyytyä totaalisesti puolen tunnin jälkeen, mutta jääkylmä puhelin toimi edelleen. Parkkipaikan lähetessä vielä hieman jännitti miten auto oli suhtautunut kolmen päivän pakkasessa seisomiseen. Onneksemme auto käynnistyi muutamien köhimisien jälkeen, mitä nyt takaluukku ilmoitti olevansa koko ajan auki, kun lähdettiin ajelemaan.

Ilma oli lähes yhtä upea kuin viisi vuotta sitten

Kotiin päästessä meillä olikin pienoinen yllätys, kun sisälämpötilat olivat siinä 15 asteen kieppeillä. Eipä sitä lähtiessä ollut tajunnut Helsingin lämpötiloja katsella, niin että olisi voinut laittaa lämmitysjärjestelmästä lisälämpöjä päälle. Loppujen lopuksi lämpötilat eivät edes tuntuneet kovin pahoilta edellisen kolmen päivän päälle, joten yöksi kaivettiin vaan ylimääräistä peittoa päälle kotonakin ja jätettiin lämmitysjärjestelmän ihmettely suosiolla seuraavalle päivälle.

Offroad route, harhapoluilla

Maaliskuun ensimmäinen viikonloppu houkutti ulos edellistä lempeämmällä säällään. En ehtinyt pitkäksi venähtäneen työviikon takia suunnitella sen tarkemmin, joten suuntasimme jälleen Nuuksioon. Tällä kertaa tosin hieman rauhallisemmalle alueelle. Huristelimme pitkän pätkän Kattilan parkkipaikalle asti. Matkalla ihmettelimme sankoin joukoin numerolapuilla varustautuneita ihmisiä. Myöhemmin selvisi, että käynnissä oli ollut talvirogaining. Jos rogaining ei ole tuttua, niin perustietoa löytyy täältä. Hyvin lyhyesti summattuna yhdistettynä esimerkiksi polkujuoksua sekä suunnistusta aikarajoittein ja kaikkia rasteja ei ole tarkoitus hakea, mutta niitä pisteytetään eri tavoin.

Parkkipaikalta lähtiessä aurinko paisteli kirkkaasti. Muutama ihminen tuli vastaan aivan parkkipaikan läheisyydessä. Epähuomiossa olin unohtanut ottaa mitään kartantyyppistä mukaan. Onneksi sentään olin napannut käsigepsin viimeisenä mukaan. Ei välttämättä oltaisi löydetty ainakaan sinne minne piti mennä ilman paria varmistusta. Muutaman varmistuksen saattelemina löydettiin oikeat polut lumisessa metsässä. Muutaman kilometrin kohdalla tuli meitä vastaan ensimmäiset kisaajat, muuten oli hiljaista. Tulipaikkakin oli aivan hiljainen eikä siellä näyttänyt aivan hetkeen kukaan käyneenkään. Yhden suurehkon teltanpainauman havainnoin siinä eväitä syödessä. Tällä kertaa mukana oli vain kotona lämmitettyä hernekeittoa, eikä edes niitä ruisleipiä kaveriksi, joista olin haaveillut. Siinä syödessä kisaajia kirmasi kymmenisen kappaletta ohitse, muutaman henkilön joukkoeissa.

Sen verran oli lämmin tullut, etten jaksanut vaihtaa lämpimämpää takkia ylleni. Se olisi kyllä kannattanut, koska alaselkä ilmoitti olemassaolostaan varsin pian. Tällä kertaa ei tehty myöskään nuotiota, vaikka polttopuuta olisikin ollut saatavilla. Kävin myös piipahtamassa toisen tulipaikan lähistöllä, kuuntelin hetken ja totesin siellä olevan jonkun, en sen tarkemmin mennyt kuikuilemaan.

Tänne olikin tullut uudet penkit sitten viime näkemän

Takaisinpäin lähtiessä mietittiin josko mentäisiin eri reittiä. Kivuttiin kalliolle jonkunverran tallattua uraa, mutta kallion päällä jäljet oikeastaan hävisivät. Lähdettiin seuraamaan yksiä lupaavaan suuntaan meneviä jälkiä. Jäljet paljastuivat myöhemmin mitä todennäköisemmin jonkun hirven seikkailupoluksi. Ei jaksettu lähteä enää takaisin etsimään parempaa polkua, vaan lähdettiin vähän sompailemaan omia polkuja. Gepsi mahdollisti tällä kertaa tällaisen seikkailun. Tarvottiin hyvä tovi upottavassa lumessa etsien sopivaa solaa, josta päästäisiin kallioiden toiselle puolen kohti parkkipaikkaa. Aikamoiseksi seikkailuksi se menikin. Saatiin mennä rinnettä ylös ja alas. Lämmintä riitti ja teki mieli ottaa pipo sekä hanskat pois. Samaa reittiä tosin oli joku uskalias hiihtäjäkin mennyt ehkäpä muutama viikko aiemmin.

Hirvien seikkailupolku, jota käytettiin

Loppujen lopuksi löydettiin hieman kuljetulle polulle, joka päätyi lähes lähtöpisteeseen. Tästä olisikin saanut hyvän suunnistusharjoituksen, jos olisi ollut paperikartta mukana. Aivan loppumatkasta meinasimme jäädä koiravaljakon yliajamaksi, mutta onneksi kuulimme sen ajoissa ja ehdimme väistää. Kävimme vielä juomassa kaakaot Kattilan keittokatoksessa ja mutustamassa viimeiset eväät ennen suuntaamista kotiin.

Loppuhuomautuksena todettakoon, että jos meillä ei olisi ollut mitään suuntimavälinettä, ei oltaisi lähdetty seikkailemaan varsinkaan lumisessa metsässä, vaan oltaisi kiltisti käpötelty samoja polkuja takaisin kuin mitä paikalle päädyttiinkin.