Seikkailuja itärajalla Saarijärven kierto Änäkäisellä

Varsinaisella kesälomalla heinäkuun lopulla suunnattiin loman aluksi jo tutusti itäisempään Suomeen. Lämpötilat eivät oikein jälleen sallineet minun toivomaani retkeilyä joka päivä, mutta pääsinpähän edes syntymäpäivänäni hieman metsään. Oltiin jo edellisenä päivänä käyty vähän ajelemassa hiekkakuopilla ja bongaamassa törmäpääskyjä. Silloin tosin ei autosta ulos uskaltaunut, kun heti pysähtyessä monsterikokoiset paarmat piirittivät auton. Hyi olkoon.

Änäkäisen Saarijärven kierrolle päädyttiin, koska matkan varrella olisi reilusti geokätköjä sekä hieman myös sotahistoriaa, oltiinhan sentään Rukajärventien välittömässä läheisyydessä. Luvassa tuskin olisi myöskään kovin montaa muuta ihmistä.

Kota ei tällä kertaa houkuttanut

Komeita mörkylöitä

Aurinko ei juuri näyttäytynyt

Aamun lähtö oli hieman venynyt, joten paikalle päästessä olikin jo lounasaika. Aloiteltiin siis keittelemällä lounasta kodan vieressä tulipaikalla ihan vain kaasukeittimellä tällä kertaa. Kokeilussa oli jälleen yksi lisää vain vesi kuppiruoka. En oikein perusta noiden kuppiruokien tomaattikastikkeista, ne ovat jotenkin aina vähän kummallisen makuisia. Tämäkään ei siis saanut minulta varauksetonta jatkoon kommenttia. Onneksi oli muutakin syötävää.

Arvuuteltiin metsän ikää, kovin oli tasapaksua

Vihdoin lähdettiin kiertämään panssariesteen vierestä Saarijärven kiertoa myötäpäivään. Ensimmäistä kätköä etsittiinkin pitkään ja hartaasti, kun gepsit juoksuttivat sinne tänne. Pienen etsiskelyn jälkeen kätkö löytyi hyvin ja apuvälineellä purnukka oli käsissä jokusen yrityksen ja erehdyksen jälkeen. Tästä sitten päästiinkin kunnolla tallustamaan polkua eteenpäin.

Pehmeästi polveilevaa kapeaa mukavaa polkua

Polku osoittautuikin yhdeksi lempityypeistäni, hyvin erottuva pehmeä neulaspolku ilman kiviä tai juurakoita. Mäntymetsikkökin oli suurelta osin harvahkoa ja järvelle oli lähes koko ajan hienot näkymät harjumaiselta kannakselta puiden välistä. Matka eteni joutuisasti välillä kätkölle poiketen. Viimeinen kätkö ennen laavua ja kahvipaussia olikin suuremman kuusen luona pienen kostean kuopan läheisyydessä, joten pieniä iniseviä ystäviä riitti kyllä reilusti.

Jäkälää ja kanervat kukassa

Kahvit siis keiteltiin rauhassa laavun tulipaikan penkillä järvelle katsellen. Aurinkokin meni pilveen. Oli hiljaista, ketään ei näkynyt eikä kuulunut, linnutkaan eivät laulaneet vain rantasipi kipitteli rannan tuntumassa. Kahvitauon jälkeen seurasikin reitin vähiten esteettinen osuus, ensin metsätietä, jossa sinänsä ei ole vikaa, sitten hoidetun hakkuuaukion läpi vain jonkun aikaa sitten myllätylle hakkuuaukiolle. Onneksi polku pian jälleen suuntasi rantaan ja tutut reittimerkitkin löytyivät. Ei niitä reittimerkkejä silti kovin paljon olisi tarvinnutkaan, koska polku oli selkeä ja erehtymisen vaaraa ei juuri ollut.

Laavu ei tällä kertaa houkuttanut, vaikka siisti joskin iäkäs olikin

En oikein tiedä mihin tämä oli hioutunut

Laavulta oli kivat maisemat

Järven toinen puoli olikin hienoa kosteikkoista pitkälti pitkostettua polkua. Pian tuli vastaan myös mielenkiintoinen silta ja pitkokset parille pienen pienelle saarentapaiselle. Sinne tietenkin oli päästävä. Osa saarten pitkoksista oli mitä ilmeisemmin lähtenyt johonkin, joten onnistuin muljauttamaan kenkäni vetisempään kohtaan, onneksi en sentään järveen tippunut, koska siihenkin olisi ollut oikein otolliset mahdollisuudet.

Tässä sai tallustella kaksi rinnan ja kanervat hehkuivat (joskaan eivät kuvassa)

Silta oli iäkäs, mutta edelleen tukeva

Jännä saariseikkailu

Loppupätkällä pysähdyin vielä kuvaamaan perhosta pitkoksilla ja kuuntelemaan kalalokkien huutelua järveltä. Parin kätkön läheisyydestä löytyi myös pienen pieniä sammakoita, niitä on aina ilo seurata. Viimeiset pätkät takaisin autolle menivätkin vauhdikkaasti. Autolla vielä saatiin liikehtiä hieman vikkelämmin, kun paarmat olivatkin kansoittaneet parkkialueen ja pyrkivät sinnikkäästi autoon aina kun ovia avasi. Kello olikin jo sen verran, että tarkemmat sotahistorian tutkimukset jäivät seuraavaan kertaan eikä kätköjäkään pysähdytty enää poimimaan matkalla takaisin Lieksan kylälle ja valmiin ruokapöydän sekä synttärikahvittelujen ääreen.

Näin myöhemmällä tutkailulla tämä voisi olla jokin nokiperhonen (metsä- tai suonokiperhonen)

Vanhemmat vajoamassa lähempänä rantaa

Kaksi pikkuruista sammakkoakin

Ja viimeisiä näkymiä Iso Änäkäiselle, Saarijärviä kun on niin monta