Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pohjois-Karjala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pohjois-Karjala. Näytä kaikki tekstit

26. tammikuuta 2021

Suomen itäisin piste

 

Itäpisteen vierailulle saatiin oikein seesteinen heinäkuun päivä
 
Kesäloman itäsuomen osuuden kohokohta oli loman loppupuolella. Tehtiin päiväretki Lieksasta aivan itäisimpään Suomeen Ilomantsiin ja Suomen itäisimmälle pisteelle, jonne pääsee lähes autolla. Matkan varrella oli myös oikein houkutteleva ja ikuisuuslistallani kummitteleva Koitajoen retkeilyalue. Tämä olikin vihdoin se puolisolleni lupaama makkaranpaistoretki, muuten olisi saattanut tulla narinaa kaikesta retkeilystä eikä edes yhtään makkaraa. Lisäksi pitihän meidän päästä kokeilemaan reissun alussa ostettuja uutukaisia makkaratikkujakin.

Lieksasta lähdettiin muka hyvissä ajoin, mutta huonohkokuntoinen tie vaati hieman pidemmän ajon kuin oli alunperin ajateltu. Käytiinhän siinä toki parilla geokätkölläkin matkan varrella, koska kaikenmoisia karttoja ja koordinaattiruutuja tulee täytettyä kyseisen harrastuksen osalta. Onneksi sää oli mitä upein ja teillä ei ollut ruuhkaa. Lopulta päästiin Koitajoen Polvikosken parkkipaikalle. Parkkipaikalta olikin lyhyt hilpaisu lähimmälle nuotiopaikalle, joka vain odotti meitä tyhjänä ja oli lisäksi oikein hyvällä paikallakin. Mukavana lisänä säät olivat suosineet siinä määrin, ettei heinäkuun loppupuolella ollut metsäpalovaroitusta voimassa.

Hienot heijastukset Koitajoen pinnassa


Nuotio paloi iloisesti ja savuttamatta
 
Käristeltiin rauhassa makkarat ja keiteltiin kahvitkin sekä testailtiin varmuuden varalta hyttyskarkotinta. Muutaman käyttökerran kokemuksella, oli ihan rahan arvoinen vempain. Oli hiljaista, vain läheinen koski kohisi kauempana. Aika loppuvaiheilla nuotiopaikan ohittivat kolme nuorta miestä ja he kävivät ilmeisesti parkkipaikan ja sillan kohdilla pulahtamassa viileään jokeen. Hyvänpituisen ruokatauon jälkeen lähdimme jatkamaan matkaamme Suomen itäisimmälle pisteelle, jossa rajavyöhyke on lytistetty äärimmäisen kapeaksi. Hieman ennen parkkipaikkaa oli vielä upea kota ja tulistelupaikka. Kodalla olikin muita ihmisiä ja kävin vain nopeasti kirjailemassa nimeni vieraskirjaan. Geokätkön etsintää päätettiin yrittää takaisin tullessa uudelleen.

Eipä ollut hassummat maisemat kodaltakaan


Komea kota
 
Loppumatka ajeltiinkin rajavyöhyke kummallakin puolella parkkipaikalle asti. Kuumasta kesäpäivästä huolimatta hyttyset olivat aktiivisia keskellä kirkasta päivää ja paarmojakin oli joitakin yksilöitä, onneksi sen verran vähän kuitenkin, että uskalsi autosta ulos. Parkkipaikalta rajalle olikin enää aivan lyhyt, leveä, aidattu sorastettu polku. Edelliset rajapisteen ihmettelijät tulivat vastaan matkalla, joten saatiin rauhassa ihastella pysäyttävän upeaa ilmaa, maisemaa ja hiljaisuutta. Rauhassa saatiin lisäksi etsiä paikalla ollut geokätkö ja ottaa toiseen virtuaaliseen vielä todistekuvat. Tavattiin myös komea sarvijaakko, joskin oikean kameran eikä kännykän tarkennus suostunut moiseen tarkentamaan.

Lähes rasvatyyni Virmajärvi




Joku sarvijäärä, sarvijaakoiksi nämä omassa vajaassa lajituntemuksessa menevät
 
Paluumatkalla käytiin tutkailemassa uudelleen upeaa kotaa ja tulipaikkaa. Kätkökin löytyi aika pian kun rauhassa sai koluta. Päätettiin ajella Ilomantsiin kylille, koska siellä ei ollut tullut koskaan käytyä. Muutamat geokätköt ja muistomerkit hieman hidastivat tätäkin osuutta. Käytiin syömässä paikallisessa ravitsemusliikkeessä ja sitten päätettiin vielä mennä ihmettelemään Hermannin viinitorni nimistä paikkaa. Kävikin ilmi, että vanhasta vesitornista saisi kahvia joten eikun vain hissillä ylös ihastelemaan oikein kivasti toteutettua sisutusta ja upeita maisemia. Tehtiin aloittelijavirhe eikä käyty itse viinipuodissa. Marraskuun lopulla pääsin Helsingissä ravintolassa maistelemaan Hermannin viinitilan marjaviinejä ja ensi kesänä viinipuoti on varma matkakohde.

Pienen pieni Hattuvaaran tsasouna

Hieman sotahistoriaakin matkan varrella

Hermannin viinitorni oli persoonallinen


Upeat maisemat Ilomantsinjärvelle
 
Lopulta ajeltiin iltasella osittain todella upeaa maisemareittiä takaisin Lieksaan.

11. lokakuuta 2020

Ruunaan Koskikierroksella

Olimme puolison kanssa taktisesti pitäneet vain kolme viikkoa lomaa kesällä, jotta syksyllekin jäisi jälleen lomaviikko. Tarkoitus oli lähteä johonkin minivaellukselle. Lopulta kohteeksi valikoitui tuttu ja turvallinen Pohjois-Karjala. Tarkemmin ottaen olin kaavaillut kahta parin yön reissua eri paikkoihin. Ensin Patvinsuolle menomatkalla Lieksaan ja sitten Ruunaalle ennen paluuta takaisin etelään. Jälleen sääjumalat eivät olleet kuunnelleet pyyntöjäni sekä olleet suosiollisia ja suunnitelmat typistyivät vain Ruunaan parin päivän hieman lyhennettyyn Koskikierrokseen.


Pääosa pitkoksista on iäkkäämmänpuoleisia, mutta ihan kelpokuntoisia
 

Ruunaalla on kyllä tullut vierailtua useampia kertoja, kerran jopa ystäväporukan kanssa. Yhden yönkin olen viettänyt Ruunaan maisemissa Saunaniemessä. Nyt kuitenkin oli tarkoituksena kiertää lähes koko retkeilyalue muutaman yön taktiikalla.

Tästä se lähtee

Mystinen valoilmiö



Syyskuun puolivälin paikkeilla lähdimme Lieksan keskustan tuntumasta kohti Ruunaata sunnuntai-iltana, kun sade oli vihdoin lakannut. Lähtö jäi niin myöhään, että päätimme retkeilykeskuksen sijaan aloittaa hieman lähempää ensimmäistä yöpymispaikkaa. Autoa parkkeeratessamme Lakkapäänlahden parkkipaikalle aurinko oli jo laskemassa. Lopulta pääsimme polulle seitsemän aikaan, kun kaikki tavarat ja eväät oli pakattu rinkkoihin. Matka taittui ripeähkösti ja hiljainen metsä sekä jännitys perille ehtimisestä ennen pimeää pistivät kenkää toisen eteen aikalailla ilman taukoja. Hämärä saavutti meidät jo hieman liian aikaisin ja lopulta Haapavitjan riippusillalla meidän oli kaivettava otsalamput viimein esiin, jotta löytäisimme itsemme aiotulle yöpymispaikalle ilman suurempia kompurointeja. Kamera sentään sai hämärästä koskesta kuvaa riippusillaltakin käsin.

Yksi kierroksen hienoimpia kohtia ainakin näin alkusyksyn väreissä



Illan synkkä virta

 

Onneksi Kakkisen laavun ympäristössä oli parikin oikein sopivanoloista telttapaikkaa, joista toisen kelpuutimme pienen arvonnan jälkeen sopivaksi. Ilta oli onneksi yllättävän lämmin ja teltan kasauksen sekä sänkyjen laiton jälkeen lähdimme vielä laavulle istuskelemaan ja syömään iltapalaa. Yllättäen pimeässä metsässä ei paljoa pelottanutkaan, siitä huolimatta, että oltiin hyvinkin susien ja karhujen mailla. Olin jälleen kovin otettu Ruunaan alueen siisteistä huusseista, niissä on jopa listoitukset jiirissä.

Menimme aika pian iltapalan jälkeen nukkumaan. Minulla oli ensimmäistä kertaa kokeilussa uusi +5°C comfortilla oleva ihanan pieni ja kevyt untuvamakuupussini. Vähän jännitti kyllä kun yön alimmaksi oltiin lupailtu jotakuinkin samoja lukemia comfortin kanssa. Ensimmäistä kertaa minulla oli mukana myös villahameeni, jonka olin saanut valmiiksi parahiksi reissuun. Villahame osoittautui oikein loistavaksi, ei palellut lantiota juuri yhtään pientä hetkeä pidempään. Makuupussikin oli oikein mukava. Ensimmäisenä yönä heräilin muutaman kerran, pariin otteeseen siihen kun sääennusteesta huolimatta taivaalta ripsautti vettä vähän.

Untuvat tuulettumassa

Jyrkähkö lasku rantaan



Aamun sää lupaili hyvää

Tämäkin oli kovin viihtyisällä paikalla


Polun varren herkkuja!

Aamulla pääsimmekin ihmettelemään minkälaiseen paikkaan olimmekaan tulleet. Yölläkin oli lopulta satanut niin vähän, että pienen pyyhkimisen jälkeen teltta oli kuiva. Teltasta taidettiin kömpiä meille harvinaisen myöhään, vasta puoli yhdeksän aikoihin. Aamupala syötiin verkkaisesti ja sytytettiin pieni nuotio, jolla keiteltiin aamukahvit sekä karkotettiin itikoita. En millään olisi osannut uskoa, että vielä syyskuun puolivälissäkin olisi ollut hyttysiä. Lopulta aamutoimet ja tavaroiden pakkaus oli suoritettu yhdentoista aikaan.

Sää oli käynyt aina vaan hienommaksi ja päivän etapille lähdettiin hyvillä mielin. Ensimmäiset pari kilometriä sujuivat kivasti ja ensimmäiset suppiksetkin löydettiin aika pian. Suppikset löytyivät lähes polulta ja pitkän pohdinnan jälkeen ne päätyivät lopulta kahvipannuun, koska sieniämpäri oli jäänyt autoon. Olimme ajatelleet käydä katsastamassa hieman reitiltä sivussa olevan Patosaaren, mutta Mutikaisenkarin kohdalla polku näytti hukkuvan heinään, niin emme viitsineet lähteä kokeilemaan onneamme. Mutikaisenkarilla kohtasimme myös retken ensimmäiset ihmiset. Pari paikallista setää oli tullut makkaranpaistoon ja vaihdettiin heidän kanssaan vähän mietteitä retkeilystä ja superhyvästä satovuodesta.


Ei juuri ollut toivottua ruskaa, viikkoa myöhemmin olisi varmasti ollut täydellinen




Lounastauko oli tälläisessa metsikössä tien vierellä

Parkkipaikalle oli ajettu mahdottoman suurta murkulaa jostain syystä. Ei olisi tehnyt mieli tulla autolla sinne. Lähdettiin jatkamaan kuitenkin koko kierroksen tylsintä osuutta eli pitkääkin pidempää hiekkatiepätkää kohti Huuhkajavaaraa. Ei löytynyt sitä toista polkua kohti Patosaarta joten sopivannäköisen rungon tullessa näkökenttään metsikössä hilpaisimme sinne lounaan tekoon. Sinihomejuustolla täytetyt eineslihapullat ja lisää vain vesi kuppimuusi tekivät jälleen kauppansa. Ruuan tekeytyessä keräsin myös puolukoita lähimättäiltä omaan annokseeni. Puolukoita olisikin riittänyt ja jos hyviä säitä olisi ollut, yhden päivän olisi voinut käyttää niitä kotiin poimiakseen.

Lounaan jälkeen lähdettiin jatkamaan sitä pirullista hiekkatietä eteenpäin. Onneksi matka kuitenkin eteni aika vauhdilla tietä pitkin. Ennen Huuhkajavaaralle käännöstä pidettiin vielä pieni rinkaton tauko ja onneksi niin, sillä päivän toinen ihminen tulikin vastaan aika vauhdilla maastopyörällä. Huuhkajavaaralle kivuttiinkin enemmänkin puroa kuin polkua pitkin sen verran oli kosteaa. Ylös päästiin kuitenkin ja maisemiakin käytiin tornissa asti ihailemassa. Maisema onkin pysynyt aika samana sitten viime käynnin, mutta ruskasta ei ollut juuri tietoakaan.

 


Kaiteilla on oma kasvustonsa


Silta on mennyt vähän vinksinvonksin



Huuhkajavaaralta suunnattiinkin päivän viimeiselle etapille kohti Onkilampia. Saunaniemessa ei tällä kertaa poikettu, vaikka siellä olisikin ollut hyvä pitää vielä vähän istumataukoa. Pian veneenlaskurannan jälkeen löytyikin älyttömän hyvä suppilovahveropaikka. Kerättiin niin paljon kuin kahvipannuun saatiin mahtumaan, jonka jälkeen loput oli pakko jättää sinne. Jaloissa alkoi ihan todenteolla painaa päivän kävely kummallakin. Lopulta oltiin Onkisuon laidalla, josta oli enää pieni pyrähdys pitkospuita kohti aiottua yöpaikkaa.


Huuhkajavaaran näkötorni

Maisema on kovin vihreä syyskuun puoliväliksi






Minulla on samoilta kohdin kuva vuodelta 2012, polku ei juurikaan ole leventynyt siitä

Leiri laitettiin pystyyn ensimmäisenä ja sängyt kuntoon. Sen jälkeen siirryttiin laavulle istuskelemaan ja nauttimaan hyvästä säästä. Ainoana miinuspuolena tuuli kävi hieman ikävästi suoraan laavuun ja hieman siinä istuskellessa tuli vilu. Ilta kului makkaraa ja niitä suppilovahveroita paistaen, upeaa auringonlaskua ihastellen ja pimeän tullen myös tuleen tuijotellen. Ennen nukkumaanmenoa tuuli hieman rauhoittui ja ohuet pilvetkin hälvenivät. Käytiin ihastelemassa pimeässä tähtiä ja niitähän oli. Aivan uskomattoman paljon! Nähtiin myös linnunrata. En tiedä olenko ikinä nähnyt niin paljon tähtiä kuin tuolla susirajalla valosaasteen ulottumattomissa.

Kahvivedet tulilla

Laavu oli oikein viihtyisä



Tunnelmallinen ilta kruunaantui tähtikirkkaalla yöllä

Toinen yö meni myös hyvin ja tuulesta huolimatta teltassa oli tarpeeksi lämmin vaikka yöllä lämpötila varmaan kävi aika makuupussini comfort rajoilla. Aamulla herättiin kohtuu aikaisin ja suoriuduttiin päivän etapille hieman edellispäivää aiemmin. Matka jatkui pitkillä pitkoksilla Kuikkasuon ylitse ja kohti päivän ensimmäistä veneylitystä Murroojärvellä. Veneylitykseen menikin vähän enemmän aikaa, kun ensimmäisestä veneestä piti ensin laskea vedet pois ja sitten soutaa vastarannalle hakemaan toista venettä, toistaa veden poisto toisestakin veneestä, hinata toinen vene lähtörannalle ja soutaa vielä takaisin ylitse sinne mihin oltiin menossa. Tämän shown jälkeen oli aika naatti olo ja varpaat olisivat halunneet jo ulkoilemaan kengistä. Nakattiin kuitenkin rinkat selkään ja lähdettiin jatkamaan matkaa kohti toista ylitystä ja päivän lounaspaikaksi valikoitunutta Naukuniemeä.



Suurehko Kuikkasuo

Ensimmäisessä ylityksessä olikin tekemistä

Kaunis, mutta tuulinen Naukuniemen tulipaikka

 

Aallokko oli suurempaa kuin miltä kuvassa näyttää

Matka taittui ensin hiekkatietä ja sitten harvahkoon kangasmetsään sopivankokoiselle tasaiselle neulaspolulle, jossa ei ollut juuri nimeksikään kiviä tai juuria matkaa hankaloittamassa. Lopulta pääsimme Naukuniemen veneylitykselle. Ranta oli, jos mahdollista, vielä kivikkoisempi kuin edellisen ylityksen ja aallokko oli kohtalainen. Venekin oli pienempi eikä yhtä perinteinen kuin edellisen ylityksen puuvene. Tämä toinen ylitys menikin sitten jo vähän sujuvammin, joskin jossain vaiheessa aloin toivomaan lossiylitystä tähän väliin, olisi hieman sutjakkaampi vaihtoehto näin kapealle välille.

Melkein joka tulipaikalla oli 1 tai 2 hyvää telttapaikkaa, mutta ei enempää.


Bongaa puolukat. Niitä muuten oli!

Ansaittu lounastauko pidettiin Naukuniemen tulipaikalla, johon kyllä tuuli sen verran, että nappasin rinkasta pipon päähän ja kengistä ulkoilemaan päässeisiin jalkoihin villasukat. Tehtiin lounasta ja keiteltiin kahvit. Ja jos jotakuta mietityttää Real turmatin kebabgrytessä on noin 16 sporkillista ruokaa. Matka jatkui jälleen samanlaista ihanaista tasaista neulaspolkua kohti retkeilykeskusta. Vielä yksi ylimääräinen mutka tosin tehtiin, kun käytiin katsomassa yhtä vanhaa mökinpaikkaa. Viimeinen pari kilometriä retkeilykeskukselle olikin vähän liikaa jalkapohjille ja voimatkin taisivat vähän loppua.

Retkeilykeskuksella pidettiinkin kunnon tauko ilman kenkiä ja nautittiin jäätelöä sekä jaffaa. Päätettiin kävellä viimeinen parin kilometrin etappi takaisin autolle hiekkatien vartta ja itse päädyin vaihtamaan vaelluskengät crocseihin. Olipa mukava kävellä kivien päältä ohuempipohjaisilla kengillä. Täytynee kokeilla joku kerta miten matka rinkka selässä taittuisi hieman kevyemmillä ja joustavapohjaisemmilla kengillä, kun tuntuu ettei vaelluskengät enää oikein istu jalkaan pidempiä välejä.

Kaikenkaikkiaan lähes täydellinen minivaellus. Ihmisiä ei tosiaan tullut liiaksi vastaan, retkeilykeskuksen lähistöllä ehkä kymmenkunta, mutta poluilla tosiaan ne kaksi setää (oletettavasti paikallisia), maastopyöräilijä sekä Naukuniemessä meidän ylityksen ajan poikennut vanhempi pariskunta ja samaisessa paikassa meidän jo lähtiessä tullut toinen vanhempi pariskunta. Hieman jäi polttelemaan, josko sitä joku kerta vielä lähtisi tuonne Karhunpolullekin ainakin jonkinlaisissa pätkissä.