24. kesäkuuta 2022

UKK osa 3: Sokostin valloitus ja paluu sivistyksen pariin

Neljäs aamu alkoikin normaalia myöhemmin. Olin silti ensimmäisinä meidän porukasta hereillä. Yöllä olikin yllättäen ollut aika lämmin ja oikeastaan koko yön oli sadellut. Sade tosin jotakuinkin aina on teltassa aika rauhoittava elementti, ehkä kun on pääosan elämästään nukkunut sateenropinassa peltikaton alla. Aamusta ehdin hyvin jälleen vähän kiertelemään ympäri leiriä sekä kuvailemaan.

Luiro samanlainen, mutta erilainen (aamusumun jo hieman hälvettyä)
 

Pidettiin aika verkkainen aamu, fiilisteltiin tyhjentyneessä autiotuvassa, lämmiteltiin ja keiteltiin lounasta. Odoteltiin myös sään parantumista. Olin sitten kuitenkin päättänyt lähteä Sokostia valloittamaan, vaikka edellisiltana vähän asiaa jahkailin. Jos kerran tänne asti on päästy, niin ei parane jättää välistä oli tuumaukseni. Ei sitä tiedä milloin seuraava tilaisuus tarjoutuu. 

 

Luiro aamusumussa, tyyni pinta, kirkas vesi

Alkoihan sitä ruskaakin jo olla

Kahden yön telttapaikka 'puskassa'

Matka Sokostia kohti alkoi mukavasti kevyt eväsreppu selässä, vähän jopa meinasi tulla lämmin. Suunnattiin Jaurutuskurun kautta kohti huippua. Jaurutuskurulle asti nousu oli loivaa, mutta kyllä se siitä jyrkkeni. Pienellä tauolla katseltiin jännityksellä, kun jotkut tulivat kurun aika rakkaista rinnettä alas rinkat selässä. Nousu Sokostin huipulle tuntui kestävän ikuisuuden ja niin sanottua polkua sai välillä etsiskellä. Hyvällä tekosyyllä pystyi aina lyhyin välein kääntyä tuijottelemaan maisemia samalla kun veti henkeä. Pilviä alkoi hieman ennen huippua kerääntyä uhkaavasti ja huipulla maisemat osittain menivät pilveen sekä ilma oli kosteaa.

Kyllä tässä polku kulkee

Jaurutuskurun pieniä putouksia

..ja vähän suurempikin putous

Luiro alkaa jo näkyä
 

Jokainen matkalaisista saavutti huipun kuitenkin vähän eri reittejä mennen. Huipulla toki napattiin kuvia ja haukattiin vähän evästä sekä hengähdettiin. Matkalla Sodankylästä napatut huiputusjuomat (jouduttiin muuten jokainen todistamaan täysi-ikäisyytemme niitä ostaessa :D), oli varmaan jokainen unohtanut leiriin. Itse lähettelin viestiäkin eteenpäin, kun kenttää vihdoin puhelimessa oli. Muutamia pisaroitakin taisi huipulla tulla, mutta kun lähdettiin laskeutumaan alas sää taas kirkastui kuin ihmeen kaupalla. Tyypillistä. Hyvä kuitenkin, että tuli kiivettyä vaikka koville se ottikin. Alaspäin olikin sitten aika mukava lasketella kunhan ensin rakkakivikosta oli selvinnyt ehjin nahoin.

Vähän pilvessä

Toisaalla taas selkeää

Ei maisema täysin pilveen mennyt

Tässä vaiheessa huipulta saattoi olla astetta huonommat näkymät
 

Luirolle päästessä olikin jo alkuilta, joukkio aika uupunutta sekä nälkä aikamoinen. Niinpä suunnattiin suoraan ruuanlaittoon. Sovittiin hieman seuraavan päivän aikataulua ja etenemissuunnitelmaa. Telttaan yritettiin kömpiä mahdollisimman ajoissa.

Ystävät R ja J sekä vinksahtanut horisontti
 

Ja vielä Luiro illalla tunturit kokonaan näkyvissä ja jälleen tyyni järvi
 

Seuraavana aamuna aamutoimet yritettiin tehdä ripeästi ja päästä liikkeille mahdollisimman ajoissa, koska päivästä joka tapauksessa oli tulossa aika pitkä. Aamun paarustus sujui hyvin pientä kartanlukuerhettä ja suoseikkailua lukuunottamatta. Käytiin lounastauolla jo tutuksi tulleella Pälkkimäojan laavulla, jonka jälkeen saatiin vähän hakea polkua. Löytyi se kuitenkin, joskin vähän ihmetystä aiheutti, kun polku olikin aikalailla kovin kapoinen, niin luulimme olevamme jossain muualla. Polku kuitenkin johti maantiekurua oikeaan suuntaan, joten sitä jatkettiin. Pälkkimäojalta hetken sai kulkea aika helppokulkuista polkua, mutta jossain vaiheessa polku alkoi olla enemmän kalliota ja kivikkoa. Kosteat ja liukkaat kalliot ei olleet mikään ideaalialusta ja vauhti ei ollut kummoista. Onnistuin jossain kohtaa viiltämään kätenikin kallioon ja siitä tulikin jonkun verran verta, ei mitään pahempaa sentään.

Tässä alkaa olla jo ruskaa enemmänkin

Heihei, ihana UKK
 

Ruska oli parantunut selvästi vaelluspäivien aikana, mutta siitä ei jotenkin jaksanut innostua ja kuviakin maantiekurusta on vain jokunen. Päivän kävelyosuudet menikin aika omassa kuplassa lähinnä jalkoja potien ja ihmisten ilmoille joutumisesta vähän ahdistuen. Toisaalta lämmin suihku taas houkutti oikein kovasti.

Lähes kallio-osuuden lopussa alkoi sataa vähän enemmän. Vieläkään ei tosin kovin kummoisesti onneksi. Vähän hirvitti vastaantulleen vanhemman pariskunnan puolesta, kun heillä kallio-osuus oli vielä edessä ja kivikko varmasti muuttuisi vielä liukkaammaksi sateessa. Jatkoimme sitkeästi eteenpäin kunnes alkoi näyttää siltä, että vettä alkaisi tulla aika paljon enemmän. Pari kilometriä ennen poroaitaa haettiin rinteestä sopivat telttapaikat ja lähes kaatosateessa pistettiin teltat pystyyn, niin nopeasti kuin vain oli mahdollista. Kaikki vaatteet olivat aivan märkiä ja jotain olisi varmasti pitänyt syödäkin, mutta energiaa ei juuri ollut muuta kuin vaihtaa vaatteita, laittaa märkiä epätoivoisesti kuivumaan ja ährätä makuualusta ja makuupussi nukkumavalmiiksi.

Viimeinen aamu, teltta piti hyvin vettä ja sitähän tuli.

Koko leiri
 

Aamulla sade oli onneksi mennyt menojaan ja olinkin jälleen reilusti muita aiemmin hereillä, joten hääräilin hiljakseen kamojani kasaan sekä söin aamupalaa hyvissä ajoin. Takki ja kengät olivat aivan läpimärät, mutta onneksi sentään vain kengät joutui laittamaan jalkaansa. Teltan sekä muut varusteet sai pakkailla auringon pilkahdellessa puiden välistä. Viimeiset kuusi kilometriä takaisin Aittajärvelle sujuivat vähän voivotellen ja toisaalta aika mukavissa merkeissä. Kahlaus meni jo tutulla rutiinilla ja kahluun jälkeen tuntui sen verran lämpimältä, etten enää viitsinyt laittaa kenkiä ja housuja jalkaan vaan lompsin leirikengissä autolle saakka. Reissu tehtynä, onnellisena ja väsyneenä. Aittajärveltä olikin hyvä ajella Kuukkeliin hyvin ansaitulle aterialle sekä hotelliin suihkuun ja vielä illalla myöhäiselle ravintolaillalliselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut!