Pyhä-Häkki Naavakuusikon kuiskailuja ja isoja puita

Keväämmällä ei päästykään erinäisten työkuviovaihdosten takia tekemään meidän perinteistä pidennetyn helatorstaiviikonlopun retkeilyreissua. Otettiin vahinko takaisin seuraavalla viikolla ja otin viikon loppupuolelta puolitoista päivää vapaata. Niimpä sitten torstai-iltana suunnattiin auton nokka kohti Jyväskylää tai oikeammin Leivonmäen kansallispuistoa. Saatiin myös hyvä tekosyy vierailla Peltolan mäkitupalaismuseon näköpiirissä, koska tarkoituksena oli vihertää Luhanka geokätköilyn merkeissä. Ohessa havainnollistettuna geokätköilyn kuntakartta, jossa vihreällä olevista kunnista on haettu vähintään yksi kätkö. Punaiset ovat vielä vierailematta kätköilymielessä.

Yksiö maisemalla Lintuniemessä

Vihreistä on löytynyt vähintään yksi kätkö

 

Lopulta kohtalaisen lyhyen ajelun ja museolla piipahduksen jälkeen kurvasimmekin Leivonmäen Selänpohjan parkkipaikalle. Parkkipaikka oli aivan autio torstaisena iltana. Kunnostustöitä oli nähtävästi tehty Leivonmäellä, koska parkkipaikan nurkalla oli aivan upouudet huussit. Niimpä sitten oioimme jäseniämme sekä pakkailimme viimeiset tavarat rinkkoihin. Itselläni oli vauhdilla alkaneesta siitepölykaudesta johtuen aika onneton olo. Lämpötilakin oli jossain kahdenkymmenen paremmalla puolella, mikä ei ainakaan helpottanut tilannetta. Siinä sitten marssimme minä niiskuttaen ja aivastellen lyhyen noin kilometrin matkan kohti Lintuniemeä. Teltan paikasta kinastelimme hetken aikaa ja lopulta pystytimme yösijamme kuitenkin rannan tuntumaan puolikodan lähistölle.

Siisti puolikota

Leveää polkua parkkipaikalta

Kuikan huudot kuului vain selältä ja myöhemmin lähestyvä ukkonen

 

Kauaa emme ehtineet juhlia taukopaikan ainoina asukkeina, kun jo kahden tytön seurue ilmestyi kanssa pystyttelemään majoitettaan. Kauaa emme myöskään viihtyneet ulkona, koska sade pakotti meidät sukeltamaan teltan uumeniin ja sulkemaan ovet. Olimme ehtineet laittaa makuupaikkamme kuntoon heti saapuessamme ennen sadetta. Illaksi ja yöksi luvattu ukkonenkin saavutti meidät pian. Onneksi ukkonen ei tullut aivat päälle, vaikka muutama paukahdus aika lähelle kuuluikin osuvan.

Harmitti jälleen oma huonounisuus siinä mielessä, että sain pidemmän aikaa kuunnella toisen seurueen höpinää ja naurua ennen kuin pääsin itse uneen. Korvatulpat eivät ole ratkaisu, koska kuitenkaan yön linnut eivät juuri haittaa. Saatan herätä johonkin linnunlauluun tai huutoihin yölläkin, mutta jatkan yleensä hymyillen uniani sen jälkeen. Lisäksi korvatulpat korvissa makuuasennossa tulee kummallinen leijuva olo, joka saa aikaan pahoinvointia.

Olin ilmeisesti jälleen täyttänyt patjani liian täydeksi, koska heräsin useampaan kertaan puutuneeseen käteen sekä aamulla selkä ilmoitti olostaan. Nenän tukkoisuus oli sentään hieman helpottanut lähes koko yön jatkuneen sateen (ja allergialääkkeen) ansiosta. Aamiainen nautittiin puolikodan penkeillä järvelle katsellen. Aamutoimien jälkeen pakattiin leiri ja lähdettiin samaa reittiä takaisin autolle kuin mitä oltiin tultu. Yölliset sateet tosin olivat johtaneet siihen, että edellispäivänä kapeana virrannut pieni puropahanen olikin kasvanut toista metriä leveäksi lammikoksi. Itse tassuttelin vedenpitävillä kengilläni vain ylitse, mutta puolison lenkkarit ei olleet ihan sopivat moiseen. Hetken tuumattua läheisistä puutavaroista oli jonkunmoinen silta kyhättynä pahimpien kohtien ylitse.

Autolle saavuttaessa työmiehet olivatkin parkkipaikalla jo työntouhussa. Jonkinlainen pysyvä katos siinä kai oli kesäkahvilalle tulossa tai jotain vastaavaa. Päivän seuraavalle kohteelle ajellessa meinasi tulla vähän hätä, kun sen tarkemmin osoitetta katsomatta oli mapsiin tullut syötettyä vain Pyhä-Häkin kansallispuisto. Siinä se sitten keskellä synkkää kuusikkoa tuumasi, että olet saapunut perille. Vähän aikaa hölmisteltiin, että oltiinko muka menty jonkun parkkiksen ohi. Eipä auttanut muu kuin jatkaa vain ajamista. Kyllä se parkkipaikkakin lopulta sieltä vastaan tuli.

Heti parkkipaikalta lähtiessä naavaisia kuusia

Vesieste numero 1

Alkukevään suo ei ehkä ole parhaimmillaan

 

Parkkipaikalla saatiinkin hetken katsella ja kuunnella lintuja. Ainakin useampi käpytikka huuteli lähistöllä, puiston vaakunalintu palokärkikin kuului ja ilahduttavasti parvi vihervarpusia puuhaili jotain parkkipaikan toisella reunalla. Myös Pyhä-Häkin parkkipaikan nurkalla oli upouusi huussirakennelma. Pienen tuumailun jälkeen lähdettiin polulle kohti Kotajärveä. Polulla tuli kyllä heti ensi metreillä pieni tulvaongelma vastaan. Puoliso siis joutui kiertämään parkkipaikan kautta hieman pidemmälle polun varteen sillä aikaa, kun itse jälleen vaan lompsin suoraan lätäkön lävitse.

Ilma oli harvinaisen kylmä ja raaka toukokuun loppupuolen ajankohtaan nähden. Rivakasti kun käveli, niin pysyi lämpimänä. Aurinkokaan ei alkumatkasta näyttäytynyt meitä lämmittämään. Alkuun päästiinkin suolle ja pitkospuille, käki kukkui säästä piittaamatta hyvän aikaa. Muutamia muita ihmisiä tuli vastaan vastottain sorastetulla polulla, mutta muuten oli aika hiljaista. Niin hiljaista, että sitä piti pysähtyä oikein ihastelemaan ja kuuntelemaan.

Leveää sorastettua polkua kohti Kotajärveä

Mahtavia kilpikaarnamäntyjä

Idyllinen Kotajärvi

Yllättävän siisti keittokatos

Huussin takana lorissut puro

 

Kotajärven keittokatos oli yllättävän viihtyisä ja tarjosi sopivasti suojaa purevalta tuulelta. Keiteltiin lounasta rauhassa ja nautittiin metsän äänistä. Ruokailun ja kahvittelujen jälkeen hipsittiin takaisin parkkipaikalle päin, mutta käännyttiinkin noin puolivälissä isoille puille johdattavalle polulle. Tämä olikin hyvä reitti, joskin yllättävän pitkän tuntuinen. Ihasteltiin vanhoja puita pysähdellen silloin tällöin. Toinenkin vesieste piti vielä ylittää ennen kuin päästiin isoille puille.

 

Vesieste numero 2

Isojen puiden ihastelun jälkeen olikin aika jo kiirehtiä autolle ja takaisin Jyväskylää kohden. Hieman harmittamaan jäi, ettei tajuttu käydä ihastelemassa Poika-ahon pihapiiriä. Illalla juhlistettiinkin vuosipäivää ravintolassa pidemmän kaavan mukaan ja yövyttiin viihtyisässä hotellissa.

Seuraavana aamuna nautittiin hotelliaamiaisesta, jonka jälkeen säätiedotusta konsultoitua päätettiin vaan kiertää hieman erilaista reittiä kotiin eikä ajella sateiseksi illaksi ja yöksi telttailemaan. Käytiinkin muutamalla ihan vaikuttavalla paikalla kotimatkalla.

Tämä rauniokirkko oli aika vaikuttava

Tämmöiseen kaveriin törmättiin myös kätköllä

Kyllähän sitä matkalle aina muutama kirkko mahtuu

Kahden kansallispuiston taktiikka, Leivonmäen kansallispuisto

Pidennetyn helatorstai viikonlopun reissun toinen osa.

Rauhallista

Jyväskylässä vietetyn yön jälkeen olikin aika suuntailla jälleen kotiinpäin. Kävimme hakemassa epänormaalin hotelliaamiaisen take-away pussissa kahvin kera, mutustimme osan ennen lähtöä ja loput pakkasimme mukaan lounaalle. Aivan suoraan kotiin emme kuitenkaan ajelleet vaan jo muutaman kerran suunnitelmissa ollut Leivonmäen kansallispuiston vierailu olisi vihdoin toteutumassa. Ajelimme pienen pätkän nelostietä eteläänpäin ja opasteiden kohdalla poikkesimme kohti Leivonmäkeä. Karttaa parkkipaikoista olin tainnut vilkaista vähän suurpiirteisesti, koska pysähdyin ensin uimarannan parkkipaikalle. Parkkiksen kartasta kuitenkin huomattiin pian, ettei ihan oltu siellä missä piti ja jatkettiin vielä pieni pätkä eteenpäin kohti Kirveslammen parkkipaikkaa.

Lauantai aamupäivästä pienehkö parkkipaikka oli jo melkein täysi. Selvästi erona etelämmän retkeilypaikkojen parkkipaikoista, joihin yleensä ennen puolta päivää saa autonsa vaivatta. Onneksi sopiva paikka kuitenkin löytyi meidänkin kulkineelle ja pienen tavaroiden haalimisen sekä karttakonsultaation jälkeen lähdettiin kiertämään Kirveslammen kierrosta.

Kierrettiin kierros vastapäivään. Alkumatkasta polku oli sopivan leveää ja pehmeää kulkea. Polku laski ensin alas ja kääntyi takaisin ylöspäin, jonka jälkeen se tasoittuikin ja maisema Kirveslammelle avautui mäntyjen välistä. Päivän lämpötila oli saanut myös kuivan kangasmetsän tuoksumaan huumaavasti kesäiseltä. Nopeasti oltiinkin suon laidassa ja päästiin pitkospuubaanalle. Suokin tuoksui ihanalta ja jossain pidemmällä käki kukkui sekä kuovi huusi, äänimaailma joka saa väistämättä kaipaamaan Pohjois-Karjalan soille.

Alkuun oli lyhyt, mutta jyrkähkö nousu

Ah, auvoa. Suo

Pian saavutettiinkin mitä kuvauksellisin pieni suolampi, jonka ainoa näkyvä asukas oli telkkänaaras. Lammen rannalla kohosi myös lintutorni. Koska emme tienneet minkälaisessa ympäristössä kierros ja lintutorni olivat olimme ottaneet toiveikkaana kaukoputken mukaan. Eipä sillä juuri mitään tehnyt, kovin montaa näköhavaintoa ei ainakaan linnuista saatu ja ehkä saman verran myös kuulohaivaintoja. Kierros oli kuitenkin sopivan leppoinen, ilma oli lämpimämpi kuin paria päivää aiemmin, mutta hyvin tuulinen. Jonkun aikaa huokaistiin lintutornissa, mutta kun seuraava retkue tuli kohdalle laitettiin kamat kasaan ja lähdettiin jatkamaan kierros loppuun.

Säikytettiin telkkä toiselle puolen lampea

Kiva lintutorni, joskin havainnot vähäisiä

Käveltiin vielä Harjujärven kodan lähelle rantaan lounastamaan. Koska emme tarvinneet tulia jätimme nuotiopaikan suosiolla muille. Lounaan ja kahvittelujen jälkeen kävimme vielä kävelemässä polkua hieman eteenpäin etsimässä sitä telttailupaikkaa. Emme oikeastaan löytäneet, yksi teltta oli ollut mäenpäällä ja toinen rannassa sekä muutama paikka kodan lähellä, mutta juuri muita paikkoja en ainakaan sivusilmällä huomannut.

Harjujärvi

Leveää pehmeää polkua

Tämän pysähdyksen jälkeen olikin hyvä lähteä jatkamaan matkaa virkistyneenä kotiinpäin. Normaalista poiketen ajoin itse koko päivän matkan. Yleensä kuitenkin pyritään jakamaan ajot tasaisesti kummallekin, niin on aikaa myös lepuuttaa silmiä maisemassa ja tehdä hyviä luontohavaintoja myös autosta käsin.