Kahden yön melontaretki, Etelä-Konnevedellä

Juhannuksena suunnattiin jo melkein perinteeksi muodostuneelle muutaman yön melontareissulle. Tällä kertaa kohteena oli Etelä-Konnevesi. Oltiin otettu yksi päivä juhannukseen lisää, joten oltiin jo torstaina liikenteessä hyvissä ajoin. Juhannukselle oli lupailtu hieman epävakaista, niinpä ihan syystä hieman jännitti. Mielessä oli myös viime vuoden melontareissu Linnasaaressa, jossa tuuli ja aallokko vei voiton retkeilijöistä muutamassakin mielessä. Parempaa kokemusta siis oltiin lähdössä hakemaan.

Keittokatoksen suojista pystyi seuraamaan sadetta

 

Lähtö oli jälleen venähtänyt ajatellusta ja muutama mutkakin piti tehdä matkalla Hanhitaipaleen satamaan. Kaikesta huolimatta joskus neljän jälkeen oli kanootti pakattu ja lastattu itsemmekin kyytiin. Sitten vaan suuntailemaan ensin kohti Enonrantaa. Hieman oli avoimemmilla selillä ensimmäiselle päivälle liian suurta aaltoa, joten pysyteltiin mahdollisimman rannan tuntumassa. Sai kuitenkin jonkun verran tehdä töitä, että pysyttiin kurssissa ja oikein päin suhteessa aaltoihin. Enonrannassa pidettiin pieni jaloittelutauko ja katsastettiin paikkoja ennen kuin jatkettiin kohti ensimmäisen yön majoitusta Majaniemen vuokratuvalle.

Melkein juuri kun oltiin päästy rantaan ja kanneltu tavaroita sisälle ja katoksen suojaan alkoikin sataa reippaammin. Siinä sitten asetuttiin taloksi ja alettiin lämmitellä niin saunaa kuin nuotiotakin. Illalliseksi oli perinteiset hodarit, joka taitaakin olla aika retkibravuuri ja luottoruoka. Tyypillisesti ruuasta ei ehtinyt ottaa kuvia ennen kuin se katosi parempiin suihin. Ruuan jälkeen mentiinkin saunan pehmeisiin löylyihin. Siellä viihtyikin hyvän tovin, mutta pesun ajaksi saunan ovi piti jättää auki, ettei tullut liian kuuma. Yöksi saikin laittaa vain makuupussin peitoksi ja nukkua makeasti sopivanlämpöisessä tuvassa.

Sauna ei näyttänyt kummoiselta

Mukavan tunnelmallista

Aamuaskareita

 

Aamulla nautittiin aamiaista ulkosalla katoksen alla ja nautittiin maisemista. Aamupalan jälkeen olikin aika ruveta pakkailemaan sekä siivoamaan paikkoja. Lähtövalmiina taidettiinkin olla kymmenen jälkeen hieman ennen vuokra-ajan päättymistä. Lounaalle melottiin Pieneen Navettasaareen, joka ei kuulu kansallispuistoon, mutta josta löytyy oikein sopiva lounastelulaavu. Nähtin matkalla yksi sääksen pesäkin ja itse asukas myös. Alkumatkasta oli kohtalaisen tyyntä, mutta saarta lähestyessä tuuli yltyi ja aallotkin sen mukaisesti. Pienellä Navettasaarella oli ehkä pari kohtuullista telttapaikkaa ja meidän ollessa lähdössä laituriin ajoikin veneilijöitä, jotka selvästi olivat jäämässä yöksi. Hieman tyynemmällä säällä matkaa olisi voinut jatkaa jopa Iso Pyysaloon.

Pieni jaloittelutauko ennen Pientä Navettasaarta

Aallot yltyivät melkoisiksi

 

Lounaan jälkeen kuitenkin suunnattiin kanootin keula kohti etelää ja kohti Lammassaloa. Lammassalon rannassa pidimme pienen lepotauon, koska sielä löytyi oikein sopiva kallioväli, johon kanootin parkkeerata. Pidimme hyvän tauon vähän napostellen pähkinöitä ja hörppien vettä. Lammassalosta matka jatkui kohti Kaituria ja toisen yön yöpaikkaa. Nähtiin vielä toinenkin sääksenpesä ja asukkaat matkalla. Kaiturissa olikin vain kaksi laveria ja muutoin hieman huonosti telttapaikkoja. Onneksi oltiin kuitenkin sen verran ajoissa, että toinen laveri oli vielä vapaana ja sekös meille sopi hyvin. Eikun vain sisäteltta pystyyn ja pientä rymsteerausta.

Kanootti turvallisesti pienessä välikössä

Maisemapaikalla

Tauolla jossain välissä

Ilta meni hodareiden valmistuksessa, juhannusoluita nauttiessa sekä kuikkaperheen edesottamuksia seuratessa. Juhannus näkyi oletettavasti normaalia vilkkaampana veneliikenteenä. Uni ei oikein meinannut tulla, koska oli niin valoisaa.

Seuraavana aamuna taidettiin olla ensimmäiset ylhäällä ja yritettiin ainakin hipsiä laavulle aamupalan laittoon mahdollisimman hiljaa. Aamu sujui verkkaisesti ja oltiin valmiita suurin piirtein samoihin aikoihin, kun muut alkoivat kömpiä teltoistaan. Siinä sitten pystyikin jo alkaa purkamaan leiriä sekä pakkailemaan viimeistä kertaa tälle reissulle tavarat. Matkalla satamaan nähtiin vielä yksi sääksipari. Aamulla olikin kohtalaisen hiljaista meloskella viimeinen etappi. Tuultakaan ei ollut kovin kummoisesti joten vesi lähinnä laineili. Hanhitaipaleen sataman lahdukassa nähtiin kaksi kuikkaa kohtalaisen lähellä sukeltelemassa. Hieman harmitti, ettei voitu jäädä enää pidemmäksi aikaa liplattelemaan laineille, mutta tämäkin oli hyvä.

Onnea epäonnesta Teijo

Elokuun loppupuolella suuntailtiin Teijoon yhden yön taktiikalla. Olin katsonut paikan, jossa ei vielä oltu yövytty. Joltain retkeilyvideolta olin saanut sen kuvan, että paikalle mahtuisi usempikin telttakunta, jos vaikka paikalla sattuisi joku olemaankin. Kurvailtiin itselleni uudelle parkkipaikalle ja heitettiin rinkat selkään. Päivän aikana oli sadellut useampaan kertaan ja vähän sadetta tuli vielä juuri autoa parkkeeratessakin.

Muutoin säätila oli hämmentävän kuumankostea. Onneksi sentään itikoita oli aika vähän liikkeellä pian sateen jälkeen. Mentiin lyhintä reittiä kohti Hamarijärven taukopaikkaa vain todetaksemme perillä, että ei paikalle mahtunut kuin pari telttaa ja paikat oli varattu jo. Muutama muu kohtalainen telttapaikka olisi ollut, mutta todettiin niiden olevan hieman pusikossa, niin että täytyi lähteä kokeilemaan jotain muuta.

 

Ehdittiin leiripaikalle juuri parahiksi seuraamaan auringonlaskua

Hieman pettyneenä marssittiin kuumissamme takaisin autolle ja suunnattiin kohti Matildajärven parkkipaikkaa. Parkkipaikalla oli yllättävän vähän autoja lämpimästä elokuisesta perjantai-illasta huolimatta. Todettiin, että yritetään lähimmälle telttapaikalle, koska aurinko olisi pian jo laskemassa. Roosinniemessä olikin vain muutama muu telttakunta meidän lisäksemme ja saatiin aika rauhakseen viettää iltaa.

 

Rasvatyyni Matildajärvi ja auringon viimeinen kajo

Oltiin kuitenkin sen verran ajoissa ehditty paikalle, että saatiin seurata jälleen mitä upeinta auringonlaskua iltapalan lomassa. Auringon viimeiset värit heijastuivat peilityynestä Matildajärvestä auringon laskiessa metsän taa. Siinä kyllä pieni harmistus vaihtui jälleen tyytyväisyyteen siitä kuinka aina kannattaa lähteä ulos. Oltiin otettu myös telttavalot mukaan, joten pimeähkö ilta ei haitannut läheskään niin paljoa kuin otsalampun valossa huitoessa olisi voinut. Pattereilla toimiva koristevalosarja tuo juuri sopivasti sekä tasaisesti valoa telttaan ja telttakin näyttää kovin kutsuvalta pimeyden keskellä.

Värit muuttuivat aina vaan upeammiksi

 

Aamulla oltiin kohtalaisen ajoissa liikenteessä ja ehdittiin tuuletella makuupusseja sekä tehdä lähtövalmistelut rauhakseen. Puoleksi päiväksi suunnattiin pikkuteitä Lohjalle lounaalle.

Vuoden viimeinen telttaretki

Joulupäivän kääntyessä iltaan pakattiin itsemme joulunviettopaikassa autoon ja suunnattiin pakastuvassa ja pimeässä kohti tuttua ja turvallista Kopparnäsiä. Tarkoituksena oli aloittaa jälleen yksi vuoden jakso, jolloin yrittäisin yöpyä joka kuukausi vähintään yhden yön ulkona.

 

Upeat talviaamun usvat

Ei ehkä oltu ihan otettu huomioon sitä, että kylmässä kaikkeen menee huomattavasti kauemmin aikaa. Tarkoituksena oli pystyttää leiri, tulistella vähän ja nauttia iltapalaa pikkupakkasessa sekä kömpiä makuupussin uumeniin hyvissä ajoin. Ensimmäinen vastoinkäyminen oli tietysti se, ettei meillä ollut lapiota tai mitään millä telttapaikan olisi tampannut tai kaivanut tasaiseksi, koska lapio luonnollisestikin on vain toisessa autossa. Oltiin kuitenkin edellisestä talvikerrasta viisastuttu sen verran, että oltiin käyty hankkimassa tarpeeksi leveä rulla solumuovia koko teltan pohjan peitoksi. Ihan mahdottomia monttuja ei siis onneksi teltan pohjalle tullut, pehmeästä lumesta huolimatta. Telttakiilatkin saatiin jäiseen maahan hakattua. Ehkä täytyy myös niiden osalta tehdä jotain askarteluja ennen seuraavaa kertaa.

Valoa pimeydessä

Olin jo lähtiessä vähän uumoillut, olisiko ollut syytä ottaa vähän kuivia sytykkeitä sekä muutama kuiva puuklapi mukaan. Nuotion sytytys olikin ihan oma hommansa, kun märät puut eivät millään meinanneet pysyä palamassa, leyhyttelyistä huolimatta. Aluksi teltan kanssa ährätessä ja sitten epätoivoisesti nuotiota viuhtoessa ja iltapalaa syödessä menikin yllättävän pitkälle ja telttaan taidettiinkin kömpiä vasta yhdentoista jälkeen. Pakkasta ei onneksi ollut noin viittä astetta enempää, joten muutaman yökuvakokeilunkin onnistuin puhelimella illan aikana tekemään.

Talviyönä ei ollutkaan niin pimeä mitä ajateltiin.

 

Alkuyöstä meinasi totutusti olla hieman kylmä ennen kuin teltta ja makuupussi lämpesi kunnolla. Jossain vaiheessa peittona ollut toinen makuupussi tuntui olevan puolestaan liikaa ja meinasi olla melkein hiki. Olin ehkä varautunut hieman liikaa. Kaikenkaikkiaan nukuin melko hyvin, mitä nyt pipo meinasi karata useamman kerran ja selkä alkoi aamuyöstä tuntua aika ikävältä, tosin se nyt on viime aikoina vihoitellut jo muutenkin. Kurkkukin meni kipeäksi kylmän ilman hengittämisestä. Täytyy siihenkin jokin konsti keksiä, niin olisi mukavampaa myös seuraavana päivänä.

Kiire oli aamupalalle, niin ei malttanut jäädä kuvailemaan enempää.

 

Aamulla herätessä pakkanen tuntui kiristyvän ja oltiin vähän sitä mieltä, että voisi vain suunnata kotiin. Aamupalalla toki käytiin vasta matkalla vaikka oltiin uumoiltu, että huoltsikka avautuisi liian myöhään. Myöhäinen nukkumaanmeno olikin johtanut siihen, että makuupusseissa tuhistiin tyytyväisenä herätyksen ohitse. Ensimmäinen ihminenkin nähtiin vasta, kun oltiin kurvaamassa pois parkkipaikalta.

Melontaretkellä Kolovedellä

Saatiin hieman yllättäen sovitettua pari lomapäivää kesäkuun alkuun. Kauaa ei kestänyt päättää mihin silloin suunnattaisiin. Tietysti melomaan Kolovedelle ja meille täysin uuteen kansallispuistoon. Kanootti oli pian varattu muutamaksi päiväksi ja reittisuunnitelmakin muotoutui ihan kuin itsekseen. Sen verran hyvä oli ollut viime vuoden juhannuksen melontareissu Päijänteellä, että uskallettiin lähteä Kolovedellekin. Tällä kertaa tosin toivottiin hieman viilempää säätä kuin viime Juhannuksena ja sääjumalat olivatkin tainneet ottaa asian ihan tosissaan.

H-hetken lähestyessä sääennuste alkoi näyttää hieman huonolta ainoalle kokonaiselle pitkälle melontapäivälle, ei annettu sen häiritä vaan todettiin, että mennään sään ja fiiliksen mukaan. Keskiviikkona starttailtiin auto puolen päivän aikaan kohti Enonkoskea ja aikataulunmukaisesti kerrankin päästiin ilman kehän ruuhkia. Sopivien taukojen jälkeen oltiin kuuden aikoihin Kirkkorannassa lunastamassa melontavarusteita ja kanoottia itsepalvelupuolelta. Parkkipaikalla olikin yllättävän monta autoa ja vähän alkoi jännittää kuinka moni sattuisi samoille leiripaikoille. Kauaa ei kestänyt, kun tavarat oli lastattu autosta ulos, kanootti kannettu vesille ja kanootti täytetty.

Pian mennään!

Puoli seitsemän jälkeen oltiinkin jo irtaantumassa laiturilta ja lähdössä kohti ensimmäistä yöpaikkaa Vaajasaloa. Hieman piti melontarutiinia hakea, ennen kuin kanootti kulki sujuvasti. Tällä kertaa sentään ohjaus oli aikalailla hallussa alusta lähtien. Tehtiin vahingossa pieni poikkeama, kun näytti siltä että vesistö jatkuisi toiseen suuntaan. Onneksi ensimmäiselle illalle oli varattu maltillinen viitisen kilometriä siirtymämatkaa, kyllä siinäkin oli jo ihan tarpeeksi. Vaajasalossa laiturille kiinnittyminen onnistui kivasti, mutta kanootin saaminen maihin olikin sitten eri homma jyrkän ja kivikkoisen rinteen ansiosta.

 

Vaajasalon kärjessäkin olisi ollut huikea telttapaikka.

Ilta oli tyyni

Käytiin tutkailemassa majoitusvaihtoehdot ja päädyttiin kallion laella sijaitsevaan teltta-alustaan. Maisemat olivat hienot tyynessä kesäillassa ja hyttysiä oli vain nimeksi. Hieman sai pohtia miten teltan saisi järkevimmin lavetille. Tai teltan pystytys ei niinkään ollut ongelma, vaan oviaukkojen kiilaus johonkin väliin sekä tuuletuksen järjestäminen telttakankaiden väliin. Onneksi vaarnapussista löytyy edelleen, seitsemän vuoden jälkeen, irtonaiset myrskynarut, ensimmäistä kertaa niille tuli todellista käyttöä.

 

Pilvet heijastui järven pinnasta

Tyyntä ja rauhallista, vain käkien kukunta ja kuikan huuto silloin tällöin

Oltiin jo ajateltu, että saatiin olla aivan kahdestaan saarella yötä, mutta iltapalaa kallioilla nautiskellessa nähtiin kaksi kajakkia lipumassa kohti leiripaikkaa. Onneksi tyypit eivät olleet sieltä meluisammasta päästä. Kaikkien iltatoimien jälkeen oltiin nukkumassa vasta yhdentoista aikaan. Itsellä oli vaikeuksia saada unta, käen kukkuessa taukoamatta sekä kuikkien huudellessa. Nuotiopaikalta kuului myös vaimeaa puhetta.

Yö oli yllättävän lämmin ja makuupussivalinta osui tällä kertaa aivan nappiin. Kuten normaalia pyöriskelin yön aikana ja aina kun toinen käsivarsi puutui oli vaihdettava kylkeä. Aamulla heräilinkin jo kuuden aikoihin eikä kyllä enää sen jälkeen uni tullut. Syötiin aamupalaa ja purettiin leiri. Kanootin kantaminen takaisin vesille olikin hieman helpompaa aamusta kuin mitä se edellisenä iltana oli ollut.

Suunnattiin ensimmäisenä kansallispuiston ulkopuolelle pienelle saarelle etsimään siellä sijaitsevaa geokätköä. Kätkö löytyi kivasti ja selvästi saarella oli yövytty useamman kerran. Takaisin päin suunnatessa alkoi näyttää hieman pahalta sateen suhteen ja tuuli nostatti hieman laineita. Saatiin myös ihastella kuikkia kohtalaisen läheltä, ennen kuin ne sukelsivat aaltoihin ja kauemmas meistä.

 

Sadetta paossa

Koska puolille päivin oli luvattu reilua sadetta oltiin päätetty pitää pidemmän kaavan lounastauko lähimmällä katetulla taukopaikalla. Niinpä siis suunnattiin kanootin keula hieman takaisinpäin ja kohti Lohilahtea. Lohilahden puolikota osoittautui oikein mukavaksi paikaksi ja sen penkeille olisi vaivatta mahtunut jopa yöpymään ongelmitta. Ehdittiin vielä ennen sateen alkua käydä tekemässä polttopuita, joten selvittiin kastumatta. Paistettiin tulilla ensin makkarat, jonka jälkeen oli lettujen ja kahvin vuoro. Muutama tunti kului oikein rattoisasti tulee tuijotellen, syöden, lämmöstä nauttien ja sateen ropinaa kuunnellen.

Kahden aikoihin sade alkoi näyttää laantumisen merkkejä ja oli aika pakata jälleen kanootti lähtökuntoon ja lähteä etenemään päivän etapille. Matka osoittautukin aika pitkäksi, välillä oli tuulen synnyttämää aallokkoa välillä aivan tyyntä. Lopulta parin tunnin rauhallisen melonnan jälkeen rantauduttiin Syväniemeen pitämään pieni huolto- ja jaloittelutauko. Vähän välipalaa naamariin ja matka jatkui vielä viimeiselle etapille kohti Lapinniemeä. Aallokko ja sivutuuli olikin sellaista, että saatiin meloa kummatkin samalta puolelta, jotta kanootti olisi kulkenut suurinpiirtein siihen suuntaan mihin haluttiin edetä.

 

Tänne oli hieman helpompi myös rantautua

Toinen kahdesta telttapaikasta

Lapinniemessä saatiin viettää ilta kaikessa rauhassa. Mitä nyt hieman ruokailun jälkeen tuli aika viileä ja oli kömmittävä makuupussiin lämmittelemään. Taidettiin siinä jopa torkahtaa, mikä on kyllä harvinaista herkkua. Iltapalaa käytiin valmistamassa entisessä puuvajassa, johon oli kivasti lisätty penkit/laverit. Aika tuulinen oli kyllä tuo puuvajakin ja iltapalan jälkeen olikin jälleen kiirus makuupussin suojiin. Toisesta yöstä oli luvattu hieman viileämpää, joten merinokerrasto tuli tarpeeseen sekä untuvatakki lisäpeitoksi.

 

Sadetta näkyvissä

Lapinniemen sympaattinen leiripaikka

 

Lapinniemi oli äänimaailmaltaan hieman rauhallisempi ja uni tuli toisena yönä paremmin kuin ensimmäisenä, liekö sitten tottumiskysymyskin. Aamulla oli jopa hieman lämmin ja makuupussista olikin mukava heräillä raikkaaseen aamuun. Aamutoimissa kesti totutusti noin pari tuntia jonka jälkeen leiri oli pakattu, aamupala nautittu sekä kanootti jälleen laskettu vesille ja lastattu. Tuuli vaikutti olevan hieman navakampaa kolmannen päivän iloksi. Tarkoituksena oli alunperin käydä vielä matkalla katsomassa kalliomaalauksia, mutta aika ei vain jostain syystä riittänyt. Syynä saattoi olla yllättävän voimakas tuuli ja aallokko. Edellisen päivän hieman aiottua pidempi matkakin saattoi olla nopeutta rajoittava tekijä.

Aikamoista murkulaa oli lähes koko ajan meloessa näkyvissä

Lopulta kurvattiin Kirkkorannan laituriin puoli kahdentoista aikaan ja huoltotoimien jälkeen auton keula suunnattiin kotia kohden. Olisihan tuolla voinut vielä jonkun päivän vaikka viettääkin, mutta mukavaa oli jälleen vaikka ajoittain hieman jopa vilpakkaa. Kuvia tuli otettua aivan liian vähän, kun tuli vain ahmittua maisemia silmillä ja keskityttyä itse olemiseen.

Loppukesän retkiseikkailu

Ei maltettu koko loppulomaa istua kotona, vaan otettiin äkkilähtö vielä pienelle kesälomareissulle. Elokuun alkuun siis varattiin itsemme reissuun kohti läntistä rannikkoa. Ensimmäisenä päivänä ajeltiin Kurjenrahkalle käytiin vähän piipahtamassa suolla Karpalopolulla ihastelemassa maailman pienimpiä ja söpöimpiä sisiliskoja sekä Kuhankuonon rajakivellä. Illaksi siirryimme vielä Töykkälän laavulle, koska Kurjenpesän lähellä oleva teltta-alue ei oikein houkuttanut ja olipa se melko täynnäkin meidän makuun. Eipä se Töykkäläkään mikään maisemaparatiisi ollut ja metsäkone möykkäsi taustalla koko yön. Itikoitakin piisasi jonkin verran.

Kylmäpihlajan majakka, reissun toinen pääkohde

 

Kurjenpesän ikkunassa villoja

Sekä suolla itse puiston nimikkolintu

Hiljaista oli reitillä

Joku sentään tuli vastaan

 

Yö meni ilman sen kummempia ja aamulla olikin järjestys makuupussit tuulettumaan, aamupala ja tavarat kasaan ja jatkamaan. Suunnattiin kohti Raumaa. Raumalla meillä olikin hyvin aikaa syödä lounasta ja kiertää hieman vanhaa Raumaa jäätelöä syöden ennen kuin yhteysalus Selkämeren kansallispuistossa sijaitsevan Kylmäpihlajan majakalle lähtisi. Viime laivareissusta viisastuneena tällä kertaa tuli laitettua aurinkorasvaa ainakin tarpeeseen. Yhteysalukselta saatiinkin kivasti paikat kannelta ja merituulen hulmuttaessa hiuksia oli helppo nauttia kirkkaasta päivästä ja auringonpaisteesta.

Avomeri

Tyrniä ja muita sitkeitä

Kylmäpihlajalle päästyä tulikin selväksi, että tuuli olikin aikamoista avomeren laidalla. Saari oli aivan upea ja pelkästään polku satamasta majakalle pisti huokailemaan. Käytiin toki ensimmäisenä kuikuilemassa maisemia ylhäältä majakasta, jonka jälkeen suunnattiin kahville. Kahvin jälkeen olikin vielä aikaa kiertää vähän ihailemassa saarta ja ottamassa valokuvia. En olekaan koskaan aiemmin tainnut vastaavalla saarella käydä. Saari oli täynnä tyrnipensaita ja kasvillisuus muuten oli kohtalaisen matalaa sekä karuihin oloihin sopeutunutta. Upeaa ja karua samaan aikaan. Mieletön sääkin sai vain huokailemaan maisemien kauneutta.

 

Sain tästä reissusta jälleen raksituksi yhden kansallispuiston käydyksi, mutta täytynee tulla kuitenkin joku kerta uudelleen. Ainakin Kuuskajaskari jäi odottelemaan käyntiä. Illaksi ajeltiin vielä Poriin hotellimajoitukseen. Hotelliyön sekä hyvän hotelliaamiaisen jälkeen meille olikin järjestynyt yön aikana yllätys. Oltiin onnistuttu parkkeeraamaan auto johonkin yöpyvien pulujen tai naakkojen puun alle, joten auto oli aivan sen itsensä peitossa. Ei siinä auttanut kuin ajella ensimmäiseen vastaantulevaan autopesuun. 

Vanhaa Raumaa

Savojärvi

Olisi kyllä houkuttanut

Karpalopolulla alkoi jo metsän puolella hämärtää

 

Tässä tuhriintui kallista linturetkiaikaa ja lisäksi onnistuin vielä jotenkin johtamaan meidät aivan väärään paikkaan parkkiinkin, niin että käytiin tekemässä ihan turha parin kilometrin lenkki lintukamojen kanssa hikisessä aamussa. Siinä ei kumpikaan ollut maailman parhaimmalla päällä. Onneksi sentään onnistuttiin näkemään pari kaurista kohtalaisen läheltä, kun palattiin takaisin autolle, niin pahimmat myrskypilvet päiden päältä katosivat. Kummasti aina luonnon kokeminen rauhoittaa pahimmankin ärrimurrin.

Tornille pääsi pitkin leveää puupolkua

Kaislat vain suhisi tuulessa

Kaukoputki oli ihan pakollinen, jos halusi kunnolla tunnistaa mitään

 

Lannistuneina ajeltiin tutulle ja turvalliselle parkkipaikalle ja käpöteltiin pitkät pätkät pitkospuita sekä puupolkua kohti Yyterin lietteiden torneja. Ihan ei sentään lähimmälle jääty ja hyvä niin, koska toiselta tornilta olikin sitten jo paremmat näkymät sekä olihan tuo puupolku ruovikon keskellä aika tunnelmallinen. Hieman olin toiveikas pikkutiirojen suhteen joita aiemmin viikolla oli nähty jopa kymmenkunta. Itse onnistuttiin pienen tutkailun jälkeen näkemään ainakin kolme. Hyvänä lisänä olivat myös sirrit ja varsinkin isosirrit, joita pölähti aivan viime hetkillä paikalle muutama kappale. Porissa onnistuttiin myös näkemään se aika varma mustavaris tälle vuodelle. Linturetken jälkeen olikin aika suuntailla jo kotiinpäin. Ajeltiin kuitenkin kakkostietä, mikä on hieman mukavampi kuin ainainen moottoritie.

Kirkko oli komea takaa ja edestä

Someron kirkko, ei reissua ilman yhtä kirkkopiipahdusta

Koska meillä ei ollut varsinaisesti kiire mihinkään poikettiin vielä loppumatkalla Someron kautta parilla kätköllä. Baddingin luona sekä todella upealla kirkolla. Käytiin myös ihastelemassa Pusulan uusittua lintutornia, josta ei tosin kesällä voi kuvitellakaan mitään kovin kummoista näkevänsä. Keväällä paikka toki on oikein mainio ja niitä harvoja torneja joihin pääsee autolla aivan viereen. Uudet portaat olivat oikein hyvät, piti niitä sen verran kuitenkin testata ja niitä pitkin saa ainakin kaukoputkensa ja itsensä turvallisesti torniin ilman mitään jännitysmomenttia.