Kuvamuistoja kesälomalta 2021: Nuorgam, Hossa, Rukajärventie ja Reposuo

Viimevuotisella kesälomalla tuli tehtyä lyhyempiä päiväpyrähdyksiä useammassakin eri kohteessa. Utsjoella ja Nuorgamissa käytiin tekemässä yllättävän pitkäksi venynyt päiväreissu. Hossassa pysähdyttiin jälleen yöksi telttailemaan matkalla kohti itäisempää Suomea. Rukajärventiellä käytiin ihastelemassa upeita maisemia, rajanpinnan tunnelmia sekä tietysti geokätköilemässä. Reposuollakin ehdittiin vielä yksi ilta poiketa ihastelemassa ilta-auringon lempeää valoa.

Aina ihana Reposuo

 

Kihokkeja ja karpaloita

Utsjoen ja Nuorgamin päiväretki aloiteltiin Saariselän majoituksesta. Hyvin nukutun yön jälkeen oltiin vähän ehkä jopa myöhään liikkeellä ja matkalla näytti hyvältä ja huonolta, kun väliin paisteli aurinko upeasti ja väliin tuli vettä kuin saavista kaatamalla. Utsjoen rajasillan kohdilla pysähdyttiin lounastauolle, sadekin oli tauonnut sopivasti. Istuttiin auton takakontissa ja nautittiin retkilounasta tuijotellen Tenoa sekä kuunnellen mysteerilintuja. Matka jatkui kohti päivän pääkohdetta Nuorgamiin Suomen ja Eu:n pohjoisinta pistettä ihastelemaan. Sinne päästyä sää näytti jälleen oikein hyvältä ja pikainen piipahdus itse pisteellä sekä lähellä rajakiviä rajamiesten luvalla (koska koronarajoitukset) onnistui oikein mukavasti.

Isonkivenvaaralta

Pulmankijärvi

Heinäkuun lopulla löytyi vielä kukkia

Suomen pohjoisin piste

Välillä sitä löytää itsensä puskasta

Paluumatkalla käytiin vielä ajelemassa Pulmankijärventietä sekä itse järven rannassakin ihmettelemässä. Poisajellessa pysähdyttiin vielä Isonkivenvaaralla etsimässä geokätköä ja ihastelemassa maisemia. Liian kauaa ei viileässä kelissä tarjennut ja seuraava sadekuurokin lähestyi uhkaavasti, joten käynti jäi hieman lyhyeksi. Olipa silti vain aivan upeat maisemat ja olisi tehnyt mieli vain heittää rinkka selkään ja suunnata jonnekin sinne nauttimaan avarista maisemista sekä hiljaisuudesta.

Rujoa ja kaunista

Rinkka selkään ja menoks?

Sade saapuu

Hossaan päädyttiin matkalla Saariselältä Lieksaan. Se on osoittautunut jo aiemmin aika hyväksi yhden yön etapiksi. Tällä kertaa oltiin vain aika myöhään illalla perillä, joten muitakin telttapaikkaa etsiskeleviä oli. Päädyttiin turvallisesti Jatkonsalmen telttapaikalle, jossa ollaan joku aiempikin kerta yövytty. Viime kertaan verrattuna telttoja oli huomattavasti enemmän kuin edellisellä kerralla kesäkuun alkupuolella.

Kemijärven kirkko

Pakkailut käynnissä

Lieksassa ollessa ehdittiinkin tekemään päiväretki sekä Petkeljärvelle että Änäkäisen rannoille. Pohjois-Karjala antoi parastaan jälleen itikoiden, mäkärien ja paarmojen muodossa. Päivät olivat helteisiä ja aurinkoisia. Ilomantsissa käytiin myös Hermannin viinitilan puodissa ostamassa kotiinviemisiä sekä Parppein pirtillä nauttimassa pitopöydästä. Petkeljärven piipahdus jäi yllättävän lyhyeksi tuskaisen kuumasta ilmasta ja liian tuttavallisista paarmoista johtuen. En tiedä miksi Pohjois-Karjalaan täytyy aina suunnata kesän kuumimpina päivinä sekä pahimpaan itikka-aikaan. Tosin itikkatakuu tuntuu olevan voimassa vähintään kesäkuun alusta ainakin elokuun puoliväliin. Petkeljärven reissulla matkan varrelle osui kuitenkin ilahduttava mehiläishaukkakolmikkokin, joita saatiin tiirailla tien reunasta hyvän aikaa.

Kuikankierros oli nimensä veroinen

Aurinko paistoi saaden jäkälät loistamaan

Viimeisenä reissuiltana suunnattiin vielä Reposuolle auringonlaskun aikoihin. Ajatuksena oli käydä lintutornissa, mutta se olikin täynnä lentomuurahaisia jäi siis väliin. Käytiin sen sijaan käyskentelemässä pieni pätkä pitkospuita kohti Kaiskunniemeä ja ihastelemassa suota isommassa ja pienemmässä mittakaavassa.

Lintutorniinkin pääsi jälleen

Aaton aaton suoretki

Edellisen joulun vietimme Lieksa-Joensuu akselilla, vuorovuosi tapaamme. Aaton aattona meillä ei ollut kummempia suunnitelmia, joten päätimme lähteä katsomaan talvista suomaisemaa. Ihan kauhean talvista toki ei edes Pohjois-Karjalassa tuolloin ollut, koska se vähäkin lumi mitä oli ollut oli sulanut sopivasti ennen joulua.

Päiväksi oli luvattu ihan kunnon lumimyräkkää, mutta kun ei se kovin siltä näyttänyt päätimme silti uskaltaa pienelle piipahdukselle suon keskelle. Reposuo on Ruunaan ohella toinen lempiluontokohteitamme Lieksassa ja kuuluu soidensuojeluohjelmaan. Koko suon kiertää 12 kilometrin mittainen polku Ketunlenkki, jonka voi aloittaa yhdeltä kolmesta parkkipaikasta. Tällä kertaa aloitimme Ulkkajoen parkkipaikalta emmekä kiertäneet koko suota. Kävimme lintutornin luona etsimässä geokätkön, joskaan emme tällä kertaa kiivenneet torniin. Sieltä tosin olisi voinut saada aika mainioita kuvia kuuraisesta ja hieman lumisesta suosta.

Käpöstelimme pitkospuita pitkin noin kilometrin päässä sijaitsevalle Kaiskunniemen tulipaikalle. Sillä aikaa kun seuralaiseni kävi pilkkomassa puita ja asetteli niitä nuotiokehään, minä kävin tutkailemassa olinko osunut oikeaan päättelyissäni. Siellähän se purnukka olikin turvassa. Kun nuotio oli saatu jotenkin syttymään käytiin vielä pienen matkan päässä hakemassa yksi kätkö ja se olikin varsin sympaattisesti piilotettu.

Parin asteen pakkanen olikin sitten liikaa minun varustukselleni ja aikasta kylmä siinä tuli hiillosta odotellessa ja makkaroita paistellessa. Jotenkin ei vain kotona pakatessa taas osannut ajatella, että kuinka paljon viileämpi siellä idässä nyt oikein onkaan tai sitä minkälaista varustusta retkelle oikeasti tarvitsee.

Kahvien keitto jätettiin suosiolla toiseen kohteeseen. Hieman sai siinä autossa matkalla lämmiteltyä, kun kurvailtiin jo hämärtyvässä iltapäivässä Valkealammelle. Todettiin siinä kaasupolttimen kanssa ähertäessä, että oli muuten vääränkokoinen kahvipannu sille tuulisuojalle mukana. Eipä se kaasukaan palanut viileässä ilmassa aivan optimaalisesti, mutta saatiin kahvivedet kyllä keitettyä. Hörpittiin kahvit sitten auton lämpimässä ja ajeltiin parin Kontiovaarantien kätkön kautta takaisin majapaikalle.

Kyllä se lumisadekin sitten saapui aivan lopuksi ja saatiin kuin saatiinkin valkea joulu sillekin vuodelle. Viimeiset kolme kuvaa eivät ole minun ottamiani.