Seikkailua Salpalinjalla

Aiemmista vuosista poiketen kevään pitkä retkiviikonloppu suuntautui viime vuonna pääosin Miehikkälän suunnille. Oltiin alunperin ajateltu käydä vaeltamassa Salpapolkua muutaman yön taktiikalla. Pienen perehtymisen jälkeen meillä olikin majoitteeksi vuokrattu kota pariksi yöksi, joten hieman helpommalla päästiin tällä kertaa. Toki olisi ollut oikein mukavaa telttaillakin ja lähes samat lämpötilalukemat taisi olla kodassa sisällä kuin mitä teltassa ulkona olisi ollut.

Strömforsin ruukkialue

 

Niinpä siis oltiin toukokuisena keskiviikkoiltana sopivasti ruuhka-aikaan suuntaamassa kohti itäisempää Suomea. Parin tunnin ajelu tuntui aikaansa pidemmältä. Tie olikin tuttu Kotkaan saakka, josta eteenpäin ei oltukaan taidettu aiemmin ajaa. Oltiin kuitenkin kohtuu hyvissä ajoin majoitukseksi valikoituneella kodalla. Aivan ensiksi kannettiin toki tavarat sisälle ja sitten lähdettiin tutkailemaan ympäristöä. Kuten näihin kevätretkiin yleensä kuuluu, ensimmäiset käet myös kuultiin vielä samana iltana. Viereinen lampi oli kyllä kaunis, mutta läheisen laavun siisteydessä olisi ollut toivomisen varaa. Laavun ympäristössä oli roskaa ja lasinsiruja. Kallion päällä sijainnut näkötornikin jäi hieman mietityttämään, koska ei sieltä oikein mitään maisemia nähnyt eikä se oikein lintutorniksikaan sopinut.

Nukkumaanmeno olikin kohtuu aikaisin, kunhan oltiin ensin saatu kotaa vähän lämmitettyä ja pedit valmiiksi. Toukokuun loppupuolen ilta ja yö olivatkin yllättävän viileitä. Aamuyöstä harmittelin, että oli tullut tehtyä hieman pakkausvirhe, eikä mukana ollut merinokerrastoa eikä lisämakuupussia kylmän yön varalle. Olin kai optimistisesti ajatellut, että kyllähän toukokuun loppupuolella eteläisemmässä suomessa pärjää +5 °C comfortin untuvapussilla.

Yö kuitenkin meni kohtuu hyvin ja oli hiljaista. Mitä nyt iltasella jotkut nuoret kävivät autoilla rälläämässä kodan pihassa. Aamusta sitten oltiin ajoissa hereillä ja lähdettiin kohti Salpamuseota, josta oltiin Salpalinjaretkeilyhengessä vuokrattu aidot armeijamalliset munamankelit. Vaihtoehtona toki olisi ollut ne läskipyörätkin, mikä kyllä hieman harmitti jossain välissä päivää. Keli oli kohtuu viileä ja lähdettiin Salpamuseolta viilettämään Salpalinjaa pitkin. Päivän tarkoituksena oli tehdä jonkunmoinen päiväretki tutustua linjan kohteisiin, kerätä matkalta geokätköt ja viettää mukava päivä kahdestaan rauhallisissa maastoissa.

Naavaa oli paljon

Teeman mukaiset kulkineet alla.

Päivän aikana ei kyllä kovin montaa henkilöä nähty ajeltiin reittiä pitkin tutkailtiin kohteita sekä otettiin kuvia bunkkereista ja muista. Lounastaukoa päädyttiin pitämään laavulla Jermulan kämpän pihapiirissä. Onneksi oli laavu, koska muutoin keli oli hieman kolea kaiken pyörällä kitkuttamisen jälkeen. Käytiin ihastelemassa myös laiturilta järveä sekä kevään ensimmäistä sisiliskoa.

Panssariestettä oli monessa kohdassa pitkät pätkät

Jermulan kämppä ja kivilouhos

 

Välillä kyllä saatiin retuuttaa pyöriä vähän vähemmän arvokkaasti pitkin kapeaa polkua ja kaatuneiden puiden ylitse. Bunkkereissa olevista lepakoista oli varoiteltu, eipä niitä siellä kyllä näkynyt, vettä tosin oli joissakin ihan reippaanlaisesti. Päivän mukavin yllätys kohdattiin yhdellä kätköllä, jossa camosta löytyikin yllättäen pieni lepakko päiväunilta. Hieman arvottiin viitsitäänkö logata koko kätköä, mutta koska siipiveikko ei ollut moksiskaan yöpaikkansa liikuttelusta kirjattiin nopeasti nimemme logikirjaan ja laitettiin kaveri takaisin nukkumaan.

Suloinen kätkönvartija

Hauhian mylly, Pillonkoskella

Oltaisi kyllä voitu vielä ajan puitteissa pyöräillä hieman pidemmällekin, mutta jaksaminen hieman alkoi arveluttamaan. Takaisinpäin matka sujuikin kohtuu reippaasti leveää hiekkatietä pitkin. Illalla paisteltiin kodalla retkibravuuriksi muodostuneita hodareita ja nautittiin suklaamoussea jälkkäriksi. Pieni kävelykierroskin vielä tehtiin muutamalle lähibunkkerille, kun aika meinasi käydä pitkäksi ja valoisaa riitti pitkään.

Kolmantena päivänä olikin itse Salpamuseon vuoro. Tosin ennen sitä toki pakattiin auto sekä siivottiin ja sanottiin heipat mukavalle parin yön yöpaikalle. Koska oltiin hieman ajoissa liikenteessä käytiin ulkoalueella ennen museon avautumista, jonka jälkeen käytiin ihmettelemässä opastetulla kierroksella ja videosta saatiin nauttia jälleen aivan kahdestaan. Jokunen muukin kyllä museoon oli eksynyt.

 

Yksi museoalueen vaikuttavimpia bunkkereita

Luonto valtaa juoksuhautoja

Loppupäivä saatiinkin kulumaan kovin odotetulla retkellä Virolahden lintupaikoille, mutta päivä oli jostain syystä hieman huono lintujen kannalta. Virolahdelta suunnattiin vielä yöksi parempaan majoitukseen Kotkaan.

Viimeisenä aamuna hotellilta lähtiessä käytiin kiertämässä pieni luontopolku Kotkan Santalahdessa ennen kuin suunnattiin puoleksi päiväksi Strömforsin ruukkikylälle lounaalle. Pieni ruukkialue oli myös ehdottomasti käymisen arvoinen ja sopi hyvin happihyppelyksi kotimatkalle.

Santalahden luontopolun varrelta, aamu oli seesteinen

Märkää menoa Sivakan lenkillä

Viime vuoden kesälomareissun ensimmäiseksi viralliseksi päiväksi oltiin jo hyvissä ajoin vuokrattu sähköfatbiket Kiilopään välinevuokraamosta. Oltiin edellisenä iltana saavuttuamme Saariselälle vähän jo katseltu mahdollisia reittejä, jolle lähteä. Ajateltiin yhdistää myös geokätköily pyöräretkeen. 

Loiva nousu, jonka jälkeen mukava laskettelu takaisin Kiilopäälle

 Niinpä sitten aamusta hurautimme Kiilopäälle aamiaiselle, josta lähdettiin vuokraamon kautta leppoisalle pyöräretkelle tai niin ainakin luultiin. Vuokraamosta saatiin hyvät reittiehdotukset ja kun sääennuste lupaili vähän epävakaista päätettiin kuitenkin mennä lyhyempi lenkki enemmillä kätköillä. Rautulammen kierros olisi kiinnostanut myös, mutta jätettiin se tehtäväksi jollekin toiselle kerralle. Päädyttiin siis helpolle Sivakan lenkille. Aluksi oli vähän totuttelemista sähköpyörän säätöihin ja ainakin ensikertalaiselle meinasi välillä sähköavustus käydä vähän liiankin tehokkaaksi. Pyöräily sujui siis kovin helposti. Ilma oli aika viileä ja itikoitakin oli vähän siellä täällä märimmissä kohdissa, kun pysähtyi geokätköjä etsimään. Mentiin reitti vastapäivään, vaikka suositus olisikin ollut myötäpäiväisesti. Hukkasin kamerastani linssisuojuksen jossain Kiilopään ja Sivakkaojan laavun välillä.

Välillä piti talutella

 

Kuinkahan vanha takana oleva mänty oikein on?

 

Sivakkaojalla pidettiin vähän evästaukoa, ei mitään kovin suurta, mutta että jaksaisi vielä jatkaa. Yritettiin etsiä geokätköäkin, mutta tällä kertaa jäi odottamaan seuraavaan kertaan. Kun oltiin jo lähdössä laavulta jatkamaan matkaa kuulin vihdoin tuttua ääntä. Pari kuukkelia oli pölähtänyt läheisiin puihin. Niitä saatiinkin hetken verran seurailla ja muutamat pähkinätkin niille tarjoilla. Puoliso uskalsi jopa ihan kädestä antaa.

Sivakkaoja

Sivakkaojan laavu

 

Sivakkaojan jälkeen olikin reitin toinen riemukkain kohta heti, kun oli tultu nousun päälle Ruijanpolku alkoikin laskea loivasti kohti seuraavaa risteystä. Siinä saatiin varmaan kilometrin verran lasketella kaikessa rauhassa polkua pitkin menemään. Oli huikean hauskaa. Vihdoin käännyttiin kohti Niilanpään päivätupaa. Metsässä lennähteli kaksi pohjantikkaa, mikä oli iloinen yllätys. Yhdeltä kätköltä takaisin polulle palatessa osuttiin vahingossa, mitä ilmeisemmin kuukkelinpesän kohdille. Pesässä oli yksi poikanen, joka kuikuili pesän reunan ylitse. Ei jääty paikalle sen pidemmäksi aikaa vaan hipsittiin nopeasti kauemmas.

Kesken matkan alkoi sataa aika rankasti. Niilanpään päivätuvallekin oli vielä hyvin matkaa useamman kätkön kautta eikä suojaa ollut odotettavissa ennen sitä. Ei siis ajettu suoraan tuvalle vaan kierrettiin sitkeästi useamman mutkan kautta.

Leveää helppoa baanaa

 

Vihdoin päästiin päivätuvalle asti ja todettiin sisäpuolen olevan täysi. Odoteltiin jonkun aikaa ja syötiin vähän omenaa odotellessa. Pahin sade oli mennyt, mutta sateli edelleen ja yritettiin pitää sadetta räystään alla. Jonkun ajan päästä päivätuvasta lähtikin jokunen henkilö ja uskaltauduttiin sisäpuolelle. Vähän kuivattelemaan ja lämmittelemään. Tuvassa olikin ilmeisesti pidemmältä vaellukselta palaamassa ollut kolmikko viimeisellä tauolla. Pussimuona ei ilmeisesti enää meinannut upota ja totesivatkin, että nyt oli yksi ylimääräinen ja tarjosivat sitä meille. Vähän yritettiin kieltäytyä, mutta melkein vaativat syömään. Kiitoksia vaan tuntemattomille, kyllä se taisi lopulta ihan tarpeeseen tulla, kun ei kiukuttelua ainakaan ilmennyt ennen seuraavaa ruokailua.

Rautulampi jäi odottamaan toista kertaa

 

Ihan täysin kuivaksi ei ehditty ennen kuin annettiin tilaa seuraaville tulijoille. Ilma alkoi pikkuhiljaa parantua ja viimeisellä pätkällä kohti Kiilopäätä ei pahemmin enää satanut. Viimeinen pätkä olikin lähes yhtä laskettelua vain Niilanpäältä alaspäin leveää hiekkapolkua, jolla ei juuri sähköavustusta tarvinnut. Tehtiin vielä pari pientä kierrosta muutamien geokätköjen perässä Kiilopään lähistöllä ennen kuin palautettiin pyörät vuokraamoon. Sateesta huolimatta kannatti jälleen lähteä.