Maastopyörillä Rautulammen lenkillä

Lemmenjoelta ei paljoa etelämmäs päästy, mutta sisämajoitukseen kuitenkin. Heti ensimmäiselle Saariselän päivälle oltiin varattu jälleen sähköavusteiset fatbiket. Hieman meinasi tästäkin retkestä tulla viime vuoden toisinto sateisesta säästä johtuen. Aamulla oltiin Kiilopäällä pyöriä vuokraamassa, hieman hämminkiä meinasi aiheuttaa se, että ei päästykään maksamaan vuokria koska yhteydet eivät toimineet. Meille luvattiin, että voidaan maksaa kun palautetaan pyörät, koska itse olin maksamassa liikunta- ja kulttuuriedulla, jota ei pystyisi nettipankin kautta suorittamaan.

Maisemaa erämaaosaa kohden

Vähän meidän lähtö viivästyi ja tällä kertaa uskallettiin lähteä Rautulammen lenkille, kun meille vakuuteltiin, että sen ehtisi oikein hyvin pyöräillä vuokra-ajassa. Saatiin hyvät vinkit Rautulammen lenkille ja lähdettiin melkein heti pyörät saatua kohti Niilanpään päivätupaa. Siellä pidettiinkin ensimmäinen pieni tauko hieman hengähtäen ja vettä hörpäten. Ilma oli juuri sopivan lämmin ja sateesta ei vielä ollut tietoakaan. Ensimmäinen jyrkempi ja irtokivisempi mäki osoittautui hieman ongelmalliseksi ja jouduin jalkautumaan sekä taluttamaan hyvän tovin pyörää ylämäkeen.

Leveää helppoa baanaa aluksi

Ensimmäinen etappi takana

 

Ensimmäisen kunnon nousun jälkeen päästiinkiin aika mukavaa reittiä laskettelemaan eteenpäin pelkkää tunturimaisemaa ihaillen. Oltiin lähdetty päiväretkelle rennolla meiningillä ja pysähdyttiin pitämään pientä evästelytaukoa jo Rautupään rinteellä. Mutusteltiin omenaa ja ihasteltiin maisemia. Mikäs siinä kauniissa aurinkoisessä säässä. Eikä juuri muita kulkijoita ollutkaan. Tovin tauon jälkeen lähdettiin taas jatkamaan. Oli suorastaan hurmiollista huristella mäkeä alas ja toista ylös sähköavustuksen siivittämänä. Meitä oli jo lähtiessä varoiteltu Rautulammelle laskevan polun kivikosta, mutta se meni oikein mallikkaasti. Mitä nyt itse taisin jossain vaiheessa hypätä pahimmassa kohdin pois pyörän selästä.

Kyllä näitä maisemia kelpasi tuijotella

Rautulammella olikin ihan reilusti väkeä. Pieni tovi odoteltiin, jotta saatiin istumapaikka ihan penkiltä. Sisällekään ei niin hienolla ilmalla millään viitsinyt mennä ja varsinkaan kun ötököitäkään ei ollut kiusana. Lounaana meillä oli vaellusreissun lyhennyttyä jäänyt kuivattu kanajauheliha kuppikeittopohjaan tehtynä sekä lisämakaronilla höystettynä. Toimi oikein hyvin, kun tällä kertaa kanajauhelihat olivat saaneet ennallistua hieman kauemmin vedessä. Ei pidetty kiirettä ja juotiin kahvitkin siinä säästä nauttien. Käytiin myös kurkkaamassa päivätupaan ja autiotuvan puolelle. Oli kyllä hienoja, siistejä ja valoisia. Huussiin olikin hieman hankalampi löytää, mutta löytyi sekin.

Rautulammen kirkasta vettä

Uudenkarhea autiotupa, niin valoisa ja siisti

Vielä pieni lasku tuville

 

Kun vihdoin päästiin jatkamaan eteenpäin, oli aika keräillä muutamia geokätköjä matkan varrelta. Matka ei ihan edennyt odotetun nopeasti myöskään sen takia, että polku oli paikoin meidän ajotaidoille hieman hankalan mutaista ja vetistä. Puskaan geokätköjen perässä sukeltaessa, myös aikamoinen itikkaparvi hyökkäsi kimppuun aika nopeasti kiristäen hermoja. Aika pian myös taustalla kuuluva ukkosenkumu laittoi hieman suunnitelmat uusiksi. Hieman pisti myös harmittamaan ohittavien muiden pyöräilijöiden huudot liian hitaasta etenemisestä. Jotain hankalampaa pätkää taluttaessa onnistuin myös liukastumaan ja kaaduin kivikkoon pyörän alle. Onneksi selvisin vain säikähdyksellä, pienellä naarmulla kyynärpäässä ja ehkä jollain mustelmalla. Onneksi myöskään en ollut yksin liikenteessä, ei sieltä pyörän alta pää alamäkeen oikein helposti olisi päässytkään.

Rautuvanganoja jossain tuolla

 

Vihdoin alettiin jo lähestyä Luulampea ja joenylitystä ja alettiin uskoa pääsevämme ainakin Luulammen tuvan terassille suojaan. Päästiin siis kahlaamaan ja taluttelemaan pyörät ylitse. Edellispäivänä alkanut sade oli tuonut jokeen ihan reilusti virtaamaa. Itse menin ensimmäisenä. Läskipyörän renkaissa oli sen verran ilmaa, että pyörä lähti vähän virran mukana kallistumaan vaakatasoon, onneksi kahlauspaikka oli kohtuu tasainen, niin ei tullut mitään ongelmia. Vastarannalla saikin hetken kuivatella jalkoja ennen kuin vetäistiin sukat ja kengät takaisin jalkaan. Kannatti ottaa crocsit kyllä ylitystä varten. Päästiin Luulammelle asti kuivina ja ehdittiin vielä juuri ja juuri kahvilaankin ennen sen sulkeutumista. Sen verran oli ottanut voimille Rautulammelta tulo, että ostettiin vähän virvoketta ja munkki puoliksi. 

Kun sadetta ei vieläkään kuulunut päätettiin lähteä yrittämään viimeinen etappi kohti Kiilopäätä. Ei riittänyt happi tosiaankaan koko mäkeä ylös vetää edes sähköavusteisesti. Aika nopeasti tuli stoppi, jonka jälkeen talutettiin hyvä tovi pohkeet hapoilla. Lopulta päätettiin vielä koittaa loppumatka huipulle pyörillä. Onnistuihan se kovan puuskutuksen saattelemana ja ensimmäiset sadepisaratkin alkoivat putoilla, kun päästiin jo voiton puolelle mäestä. Vielä poroaidalle ja portista lävitse. Loppumatkalla taivas repesikin aika kunnolla, mutta onneksi Kiilopäälle oli enää lyhyt matka alamäkeen. Sitä olikin nautinto sujutella menemään, siitä huolimatta, että kastui aivan läpimäräksi.

Märkää menoa Sivakan lenkillä

Viime vuoden kesälomareissun ensimmäiseksi viralliseksi päiväksi oltiin jo hyvissä ajoin vuokrattu sähköfatbiket Kiilopään välinevuokraamosta. Oltiin edellisenä iltana saavuttuamme Saariselälle vähän jo katseltu mahdollisia reittejä, jolle lähteä. Ajateltiin yhdistää myös geokätköily pyöräretkeen. 

Loiva nousu, jonka jälkeen mukava laskettelu takaisin Kiilopäälle

 Niinpä sitten aamusta hurautimme Kiilopäälle aamiaiselle, josta lähdettiin vuokraamon kautta leppoisalle pyöräretkelle tai niin ainakin luultiin. Vuokraamosta saatiin hyvät reittiehdotukset ja kun sääennuste lupaili vähän epävakaista päätettiin kuitenkin mennä lyhyempi lenkki enemmillä kätköillä. Rautulammen kierros olisi kiinnostanut myös, mutta jätettiin se tehtäväksi jollekin toiselle kerralle. Päädyttiin siis helpolle Sivakan lenkille. Aluksi oli vähän totuttelemista sähköpyörän säätöihin ja ainakin ensikertalaiselle meinasi välillä sähköavustus käydä vähän liiankin tehokkaaksi. Pyöräily sujui siis kovin helposti. Ilma oli aika viileä ja itikoitakin oli vähän siellä täällä märimmissä kohdissa, kun pysähtyi geokätköjä etsimään. Mentiin reitti vastapäivään, vaikka suositus olisikin ollut myötäpäiväisesti. Hukkasin kamerastani linssisuojuksen jossain Kiilopään ja Sivakkaojan laavun välillä.

Välillä piti talutella

 

Kuinkahan vanha takana oleva mänty oikein on?

 

Sivakkaojalla pidettiin vähän evästaukoa, ei mitään kovin suurta, mutta että jaksaisi vielä jatkaa. Yritettiin etsiä geokätköäkin, mutta tällä kertaa jäi odottamaan seuraavaan kertaan. Kun oltiin jo lähdössä laavulta jatkamaan matkaa kuulin vihdoin tuttua ääntä. Pari kuukkelia oli pölähtänyt läheisiin puihin. Niitä saatiinkin hetken verran seurailla ja muutamat pähkinätkin niille tarjoilla. Puoliso uskalsi jopa ihan kädestä antaa.

Sivakkaoja

Sivakkaojan laavu

 

Sivakkaojan jälkeen olikin reitin toinen riemukkain kohta heti, kun oli tultu nousun päälle Ruijanpolku alkoikin laskea loivasti kohti seuraavaa risteystä. Siinä saatiin varmaan kilometrin verran lasketella kaikessa rauhassa polkua pitkin menemään. Oli huikean hauskaa. Vihdoin käännyttiin kohti Niilanpään päivätupaa. Metsässä lennähteli kaksi pohjantikkaa, mikä oli iloinen yllätys. Yhdeltä kätköltä takaisin polulle palatessa osuttiin vahingossa, mitä ilmeisemmin kuukkelinpesän kohdille. Pesässä oli yksi poikanen, joka kuikuili pesän reunan ylitse. Ei jääty paikalle sen pidemmäksi aikaa vaan hipsittiin nopeasti kauemmas.

Kesken matkan alkoi sataa aika rankasti. Niilanpään päivätuvallekin oli vielä hyvin matkaa useamman kätkön kautta eikä suojaa ollut odotettavissa ennen sitä. Ei siis ajettu suoraan tuvalle vaan kierrettiin sitkeästi useamman mutkan kautta.

Leveää helppoa baanaa

 

Vihdoin päästiin päivätuvalle asti ja todettiin sisäpuolen olevan täysi. Odoteltiin jonkun aikaa ja syötiin vähän omenaa odotellessa. Pahin sade oli mennyt, mutta sateli edelleen ja yritettiin pitää sadetta räystään alla. Jonkun ajan päästä päivätuvasta lähtikin jokunen henkilö ja uskaltauduttiin sisäpuolelle. Vähän kuivattelemaan ja lämmittelemään. Tuvassa olikin ilmeisesti pidemmältä vaellukselta palaamassa ollut kolmikko viimeisellä tauolla. Pussimuona ei ilmeisesti enää meinannut upota ja totesivatkin, että nyt oli yksi ylimääräinen ja tarjosivat sitä meille. Vähän yritettiin kieltäytyä, mutta melkein vaativat syömään. Kiitoksia vaan tuntemattomille, kyllä se taisi lopulta ihan tarpeeseen tulla, kun ei kiukuttelua ainakaan ilmennyt ennen seuraavaa ruokailua.

Rautulampi jäi odottamaan toista kertaa

 

Ihan täysin kuivaksi ei ehditty ennen kuin annettiin tilaa seuraaville tulijoille. Ilma alkoi pikkuhiljaa parantua ja viimeisellä pätkällä kohti Kiilopäätä ei pahemmin enää satanut. Viimeinen pätkä olikin lähes yhtä laskettelua vain Niilanpäältä alaspäin leveää hiekkapolkua, jolla ei juuri sähköavustusta tarvinnut. Tehtiin vielä pari pientä kierrosta muutamien geokätköjen perässä Kiilopään lähistöllä ennen kuin palautettiin pyörät vuokraamoon. Sateesta huolimatta kannatti jälleen lähteä.