Pieni luontopolkuhelmi: Konttivuoren luontopolku Uuraisilla

Pidennettynä helatorstaiviikonloppuna meidän tiemme ei vienyt aivan suorinta reittiä Seitsemisen kansallispuistosta Jyväskylään, vaan koska meidän geokätköilyn kuntakartaltamme oli jäänyt Uurainen puuttumaan, niin tokihan se oli mahdollisuuden esiintyessä käytävä korjaamassa. Olin Uuraisen kätkötarjontaa katsellessa kiinnittänyt huomioni mukavan oloiseen pieneen luontopolkuun, jonka varrella olisi parikin kätköä. Ajelimme ihanassa kevätsäässä pienehköä hiekkatietä kohti Konttivuoren luontopolkua.

Aurinkoista ja hiljaista

Harmiksemme osoitetun parkkipaikan olivat vallanneet motocross harrastajat. Tie vaikutti sen verran pieneltä ja koska mitään sopivaa levikettä ei muutenkaan löytynyt järkevän matkan päästä, päädyimme jättämään vähän riskillä automme tien viereen kierroksen ajaksi.

Minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia luontopolusta ja yhdyspolun päättyessä ja varsinaisen luontopolun alkaessa olinkin ihastuksissani. Vanhaa kuusikkoa ja pehmeännäköistä sammalikkoa. Kuulin myös punatulkun viheltelyä, joka ei ole enää tähän aikaan vuodesta ihan tyypillisin ääni metsässä. Polku itsessään oli hyvin kapeaa, mutta selvästi erottuvaa. Ihastelin metsän äänettömyyttä ja upeutta, silloin tällöin kun oli pakko pysähtyä kuvaamaan ja vetämään vähän henkeä polun noustessa ylöspäin.

Polun laskeutuessa rotkoon oli portaat ja puissa oli huonokuntoisista rappusista varoittavat laput. Eipä nuo tuntuneet kovin huonokuntoiset olevan, joten liekö laput jotain vanhempaa perua. Rappujen alapäästä alkoikin ehkä luontopolun säväyttävin osuus. Polku kulki kostean rotkon pohjalla ja kummallakin puolella oli suurehkoja kivenlohkareita. Löytyipä varjoisimmista paikoista hämmästykseksemme jopa lunta ja kosteudesta kertovat hyttyset.

Vähän luntakin vielä jäljellä varjoisimmissa paikoissa

Rotkosta kiivettiinkin sitten aivan toiseen maailmaan, kuivaan kallioiseen kangasmetsään ja sen tuoksuihin. Pysähtelimme tasaisesti lukemaan luontotauluja ja yhdessä kohtaa piti vähän arpoa mihin suuntaan piti mennä. Koska toinen reitti näytti vähän turhalta etsimme merkintöjä tasaisemmalta osuudelta, jonne polku sitten jatkuikin. Kalliolta laskeuduttiin jälleen hyväkuntoisia rappusia aika jyrkästi alas ja pienen kuusimetsäosuuden jälkeen löysimmekin itsemme pienen pienen puron ja jyrkän lohkarekallion välistä ja laavun vierestä. Puro solisi syvässä uomassaan ja taukopaikka vaikutti oikein siistiltä. Kävin myös katsastamassa huussin, joka oli ehkä siistein missä olen ikinä käynyt.

Laavulta oli enää lyhyt pätkä takaisin siihen mistä kierros lähti ja pieni matka takaisin tielle ja autolle. Luontopolku oli ollut oikein sopiva poikkeama matkalla ja loppumatka Jyväskylään menikin oikein rattoisasti.

Kahden kansallispuiston taktiikka, Seitseminen

Olimme varanneet viime vuoden tapaan helatorstai viikolle perjantain vapaapäiväksi, jotta saisimme käyttää pitkän viikonlopun myös retkeilyyn. Laadin muutamankin suunnitelman, jotka vähän elivät jo ennen lähtöpäivää. Tarkoituksena oli lähteä matkaan jo heti keskiviikkona töiden jälkeen. Itse olin tosin ottanut myös keskiviikon vapaaksi. Eipä nämä meidän reissut taitaisi olla mitään ilman viimehetken muuttujia ja koska pakkaus oli vaiheessa, ruoka tekemättä sekä syömättä ja työtä tekevä osapuolikin lopetteli vasta viiden aikaan, niin totesin parhaammaksi siirtää lähtöä seuraavaan aamuun.

Tehtiin siis uusi suunnitelma, joka sisälsi harmillisesti vain yhden telttayön tämän vuoden yöretkeilyn aloittamisen kunniaksi. Kohtalaisen kylmääkin olisi kyseiseksi yöksi luvassa. Vihdoin helatorstaiaamuna sitten päästiin matkaan vähemmän yllättäen vasta kahdeksan jälkeen. Nokka kohti Tamperetta ja aamupalaa sekä kahvia nautiskeltiin siinä samalla ajellessa.

Koverolammen rantaa

Pehmeää sammalmattoa

Perillä päivän retkikohteessa Seitsemisen kansallispuistossa ja Koveron parkkipaikalla oltiinkin sopivasti lähes lounasaikaan puoli kahdentoista pintaan. Parkkipaikalla olikin jo aika paljon autoja, onneksi parkkipaikka on sen verran suuri, että sekaan vielä mahtui hyvin. Pakkasimme lounastarpeet reppuun ja marssimme Koverolammen rantaan lounasta valmistamaan. Tuuli olikin yllättävän kylmä ja lounasta keitellessä olisi totisesti kaivannut toista housukerrosta. Lounaan jälkeen päätimme lähteä kiertämään Torpparintaipaleen myötäpäivään. Heti aluksi piti pysähtyä kuuntelemaan toki tiltalttia ja ihastelemaan puukiipijöitä koivikon kohdalle. Yhtä geokätköäkin yritimme löytää tuloksetta hyvän tovin matkan varrella, mutta se nyt jäi löytymättä.

Koverolammen tulistelupaikka on aivan keskellä polkua

Koivikko jossa puukiipijät havainnoitiin

Haukilammen tulenteko ja telttailupaikka olikin aika idyllinen. Pienen suolammen rannalla, olisi ollut monta hyvää tasaista telttapaikkaa ja kesällä taatusti todella paljon hyttysiä. Nyt koska tulipaikalla oli täyttä ja emme tulta tarvinneet etsiydyimme rannan tuntumaan keittelemään ja nauttimaan kahvit. Retkiseuralainen väitti nähneensä kuvauksen perusteella jonkun mysteerilinnun, eikä siitä tullut selvyyttä.

Haukilammen laituri kaipaisi ehkä hieman kunnostusta jo

Kahvien jälkeen jatkoimme tyytyväisenä reitin tallustelua ja lopulta meinasimme mennä omasta risteyksestämme aivan ohitse. Hassusti reittimerkinnät olivat vain vastapäiväisesti, niin kuin ilmeisesti suositeltu kiertosuuntakin. Onneksi kuitenkin risteyksissä useimmissa kohdin on kartat siitä, missä on ja mihin reitti jatkuu, joten voi konsultoida kartan avulla mihin pitäisi mennä, jos on vaikka jättänyt oman karttansa autoon tai sellaista ei ole. Pian tämän risteyksen jälkeen olikin nähtävissä jonkun metsurin kohtuu tuoreennäköistä taidonnäytettä. Majava oli valinnut kohteekseen alueen paksuimman kuusen, mutta työ oli jäänyt kesken. Tietenkin tajusin vasta jälkeenpäin, että unohdin ottaa todistusaineistoa.

Matka jatkui leppoisasti muutamien lintujen laulua kuunnellen ja muutamia ihmisiä ohitellen. Ruuhkaa ei ollut, mutta kohtalaisen paljon ihmisiä kuitenkin. Tampereen läheisyys varmasti vaikuttaa huomattavasti Seitsemisen vierailijamääriin. Lopulta tupsahdimme minulle parin vuoden takaiselta 'syysvaellukselta' (ensimmäiseen osaan tästä) tuttuihin risteyksiin ja muistelin toisen kohdalla hyvän tovin odotelleen toista ystävääni, kun polun viereltä löytyi niin mahdottomasti suppilovahveroita. Käveltiin lyhyemmän reitin kautta aarnipolkua, jossa ei harmillisesti ollut aivan yhtä hienoja puita kuin alakiepauksen varrella.

Hienon kiemuraisia oksia kaatuneessa kelossa

Jälleen leveää baanaa

Siinä on muhkuja monenlaisia

Vielä oli lyhyt pätkä takaisin Koveron tilan pihalle. Autolla pohdittiin mihin oikeastaan mentäisiin yöpymään, kun Koverolammen ranta ei sitten kuitenkaan houkutellut ja epäilin jaksavani enää rinkan kanssa upealle Haukilammellekaan. Päätettiin ajella Kirkas Soljaselle, jonne huonokuntoisesta tiestä huolimatta oli ajellut useampi asunto-/retkeilyautokin. Yhdessä taisi olla jopa sauna tai kaminalämmitys. Leiripaikalla ei ollutkaan vielä ketään puoli kuuden aikaan, joten jaettiin nuotion sytytys ja teltan pystytysvuorot. Teltan pystytys sujui pienen kangertelun jälkeen oikein sutjakkaasti, mutta puiden sahaamisessa oli vähän ongelmia. Puut olivat niin kosteita, ettei saha meinannut alun jälkeen purra ollenkaan.

Kirkas Soljanen

Pääosa telttapaikoista lampinäköalalla on kovin viettäviä

Ruokailun ja yöpymiskamppeiden laiton jälkeen lähdettiin vielä pienelle kävelylle suon laitaan ja lintulavalle istuskelemaan ja nauttimaan vain luonnon tuoksuista, äänistä sekä pitkästä valoisasta kevätillasta. Käki kukkui kauempana, metsäkirvinen luritti jossain männyn katveessa ja pään päällä kiitävät räystäs- ja haarapääskyt tuntuivat juttelevan omiaan. Lopulta maltoimme lähteä takaisin teltalle. Sillä aikaa aivan pieneksi harmiksemme paikalle olikin saapunut neljän hengen pyöräilyporukka sekä joka hetken dokumentoiva pariskunta, jonka teltan pystytystä seurasimme kuulolta hieman huvittuneina. Itse nautiskelimme leppoisasti illasta ja iltapalasta rannassa lammelle tuijotellen. Kävi meitä siinä joku sammakkokin tuijottamassa hetken aikaa ennen kuin katosi jälleen pinnan alle.

Ihana keväinen suo

Illan tyyntä

Varhaisen aamun herätyksen myötä olimme valmiita nukkumaan jo yhdentoista aikaan. Siinä vaiheessa vielä taisi yksi telttakunta saapua ja itse ainakin makasin valveilla jonkun aikaa ääniä kuunnellen. Onneksi ei sentään mitään älytöntä älämölöä kukaan tahollaan pitänyt. Yöllä taisin käydä aika tasaisesti parin tunnin välein hereillä ja aivan alkuyötä lukuunottamatta oli vähän turhan kuuma. En vaan jaksanut tehdä mitään kuumuuden vähentämiseksi. Kolmen aikaan linnut aloittivat mielettömän konsertin ja viiden aikaan kuuntelin makuupussista teerien pulputusta lammen toisella rannalla sekä käen jatkuvaa kukuntaa.

Ja aamumaisemat jatkuivan samanmoisina

Kello taisi olla lähempänä kahdeksaa, kun vihdoin kaivauduimme ulos makuupusseista. Aamuyön kylmyys oli hävinnyt auringon mukana. Ulkoa kuitenkin hiipi viileää telttaan, kun aamupalan teon yhteydessä avasimme ovia päästäen enemmän raitista ilmaa sisään. Loput aamutoimet sujuivat verkkaisesti ja kaikki oli pakattuna ja lähtövalmiina puoli kymmenen aikaan. Hämmennykseksemme teltan pohja ja alapuoli olivat aivan rutikuivia. Matka jatkui maaseutumatkailu hengessä kohti Jyväskylää ja yllätyshienoa Uuraisten Konttivuoren luontopolkua, josta teen aivan oman juttunsa.

Sumuinen Koli

Itsenäisyyspäivän tienoilla suuntasimme pidennetyn viikonlopun lomalle Lieksaan. Tarkemmin sanottuna Kolille oikeaa talvea etsimään. Olimme vuokranneet edelliseltä talviselta Kolin reissulta tutun mökin nyt uudempaan kertaan. Tälläkin kerralla oli jo pimeää, kun lähestyimme mökkiä ja saimme jälleen arpoa mikä olikaan se oikea piha. Pihaa ei oltu aurattu, mistä aika suuri miinus heti alkuunsa, kun ei millään meinattu päästä liukkaassa tiiviksi tamppautuvassa lumessa edes mökin viereen. Lopulta auto kuitenkin onnistui saada sopivan lähelle ja pääsimme sisällekin. Sisällä tosin lämpötila taisi olla jotain 16 asteen luokkaa, joten ensitöiksemme saimme väännellä termostaatteja suuremmalle. Harmiksemme huomasimme myös ilmanvaihtokoneen pitävän aika metakkaa jopa pienimmällä teholla. Ammatillinen näkökulma asiaan olisi tarkistaa puhaltimet.

Onneksi sentään ensimmäinen yö meni nukkuessa kuin tukki ja aamulla ei enää harmittanutkaan niin paljoa. Aamu meni leppoisasti suunnitelmaa seuraaville parille päivälle tehden ja päivän retkisuuntimaa pohtien. Edellisestä makkararetkestä olikin kulunut jo sen verran aikaa, että lähdimme nuotioteemalla syömään lounasta ulos. Sää tosin ei houkutellut sen pidempään kävelyyn ja sopivasti jälleen sairastelusta edelleen puolikuntoisina ei kovin kummoisia retkiä oltaisi tehtykään.

Sää ei aina osu kohdilleen, mutta olipahan sentään lunta

Tyydyttiin siis ajelemaan rantatietä vähän eteenpäin ja käymään Likolahden nuotiopaikalla lounastamassa. Tämä olikin oikein hyvä vaihtoehto, puita löytyi vajasta mukavasti ja maisemassakaan ei ollut valittamista. Aurinkokin melkein paistoi hetken. Kävin rannassa kuuntelemassa jään jutustelua. Istuttiin vain hiljaa ja kuunneltiin hiljaisuutta ja nuotion napsahduksia. Jossain välissä kuulostelin hömötiaisia, jotka sainkin houkuteltua lähemmäs näköetäisyydelle äänitteen avulla.

Kivestä näkee hyvin vedenkorkeuden vaihtelut

Nuotiolla istuskellessa tulikin huomattua, että seuraavalla etapilla eli Ukko-Kolin huipulla tuskin olisi mitenkään kummoiset maisemat. Sen verran tuntui sumua olevan vaarojen huippujen kohdilla. Lounaan jälkeen ajeltiin kuitenkin ylös kahvittelemaan hotellille. Luontokeskus oli valitettavasti suljettu vierailumme aikaan. Harmillista, mutta ehkä luontokeskukseen vielä joskus tulee päästyä ihan sisäänkin asti. Lopulta liukasteltiin kuitenkin Ukko-Kolille katsomaan sumuisia 'maisemia'. Tunnelma oli hyvin pysähtynyt, mutta olipahan sentään lunta.

Näkymät ei olleet kummoiset

Ei viitsitty kiertää sen pidemmälle vaan talsittiin hotellille ja maisemahissillä parkkitasolle, josta takaisin mökille. Käytiin vielä vilkaisemassa vielä vapaana lainehtivaa Pielistä ennen kuin hipsittiin sisälle takkaa lämmittämään ja vaan oleilemaan. Hämäräkin alkoi tulla pian mökillepääsyn jälkeen.

Seuraavana päivänä käytiin kiertämässä Kasken kierrosta aamulenkkinä. Ainut vaan, että kun jätettiin auto Ollilan parkkipaikalle, niin sai kyllä kulkea jyrkkää mäkeä aivan tienpiennarta. Koko tie oli ihan peilijäässä ja tuskin autolla olisi edes ylös päässytkään. Kierroksen varsinaisessa alussa oltiin jo ihan naatteja. Onneksi valokuvauksen varjolla voi aina vetää henkeä tovin jos toisenkin. Polku oli kapeaa ja kulki syvässä lumessa. Arvuuteltiin mitä elikoita aitauksessa kesällä olisi ja nautittiin hiljaisesta pysähtyneestä tunnelmasta. Käytiin vilkaisemassa tulipaikkaa, mutta se ei vielä houkutellut mehuhetkeen. Jatkettiin kierrosta joka nousi ylöspäin.

Kierrettiin likimain punaisella piirrelty reitti

Sumuisaa myös tänä päivänä

Yhden tiukemman nousun jälkeen pysähdyin ja vilkaisin sivulleni. Metsäjänis oli jähmettynyt ihan puolentoista metrin päähän verkkoaidan toiselle puolelle. Sain siitä huonon kuvan ja menin liikahtamaan, jolloin jänö hilpaisi karkuun. Jatkettiin matkaa vielä tovin verran ylöspäin ennen kuin kulku tasaantui. Pian tupsahdimmekin jopa talvella aika idyllisenoloiselle Vaaralanahon tulipaikalle. Päätimme pitää taukoa siinä kaiken sen lumessa kahlaamisen päälle. Ihastelin vastapäisen rinteen koivuja ja totesin, ettei Kolin kansallispuiston tunnuksessa turhaan niitä koivunrunkoja ollutkaan.

Kuvatodisteita muistakin eläväisistä kerrankin

Lähtiessa Vaaralanaholta alkoi tuntua, ettei taidettaisi koko kierrosta jaksaa, joten tehtiin oikaisemissuunnitelma. No meidän reitit ei tunnetusti aina ole siitä helpoimmasta päästä, kun lähdetään soveltamaan, joten päädyttiin kahlaamaan hyvä tovi, varmaan kesällä ihan hyväkuntoista polkua. Nyt siitä oli mennyt ehkä joku tai jokin joskus 10-15 senttiä vähemmällä lumella. Tupsahdettiin kuitenkin aikanamme ihan kuljetullekin polulle ja sitä kautta vielä Mattilan pihapiiriin, jossa oli kovin hiljaista. Käytiin kaivelemassa kaikessa rauhassa geokätkö esiin ja jatkettiin vielä liukasta tietä pitkin takaisin autolle. Kaiken tämän jälkeen olikin hyvä päätyä lounastamaan Kolin Ryynäseen, jossa saikin nauttia rauhallisesta ja tunnelmallistesta miljööstä sekä hyvästä ruuasta.

Mattilan päärakennus, hiljaiselta näytti