Emme me kauaksi eksyneet nytkään. Ajoimme Pitkäkosken ulkoilumajalle, josta lähdimme suuntimaan muutaman kätkön suuntaan. Aika summittaisesti. Olen huomannut, että Helsingin keskuspuistossa risteilee hyvin paljon hiekkateitä ja pururatoja, joten tuntemattomalla alueella voi olla vaikea suunnistaa yhtään mihinkään. Lisäksi monien epämääräiseen suuntaan lähtevien teiden seurauksena suuntavaisto katoaa yleensä aika tehokkaasti. Siksi puhelimen karttasovellus tai gepsi on arvossa arvaamattomassa, kun lähtee kohti tuntematonta ja laajentamaan reviiriään.
Päädyimme muutaman mutkan kautta sitten vanhalle 1800-luvulla toimineelle kivilouhokselle. Muutamien pyörähtelyjen ja väärän kohdan tutkimisen myötä pääsimme oikeaan paikkaan ja kuvailemaan itse louhosta. Oli aika hieno paikka. Suuria lohkareita, jotka tosin olivat aika liukkaita sekä viileää kuten kosteiden kallioiden sylissä usein on.
Louhokselta seikkailimme jo hiljalleen hämärtyvässä illassa pitkospuiden kautta lähes Pitkäkosken luonnonsuojelualueelle saakka. Haltialan ja Pitkäkosken välisellä kevyenliikenteenväylällä suhahti ohi vain muutama pyöräilijä ja pari juoksijaa. Itse kuuntelimme lintujen yltyvää konserttia. Takaisin autolle kävellessä ei meinannut kuulla rastaiden huumaavalta laululta omia ajatuksiaankaan. Taianomaisia hetkiä, kun ei edes liikenteen ääniä kuulunut lintujen yli.
Kun kerran nyt olimme alueella, kävimme katsomassa missä vaiheessa uuden Kuninkaantammen asuinalueen rakennus on edennyt sitten viime näkemän. Kävimme vähän kiertämässä aluetta ja kuvaamassa eri vaiheissa rakenteilla olevia taloja sekä jo aiemmin valmistuneita.
Kovin kutsuvannäköistä! Oma sisäänkäynti kerrostalossa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi on aina tervetullut!