Ruskaa etsimässä: Ensimmäinen etappi (53-54/100)

Lähdimme muutaman ystäväni kanssa etsimään ruskaa Karhunkierroksen varrelta. Ensimmäiseksi vaelluspäiväksi valikoitui sopivasti 16. päivä, kun kerran varman tiedon mukaan ruska alkaa 15.

Lähtö täältä etelästä tapahtui jo perjantaina ja viimehetken jännitysmomenteilta ei vältytty. Ystäväni tulivat Espooseen, josta heidät noukin matkaan. Autoa lastatessa todettiin, että toinen oli unohtanut vaelluskenkänsä eteiseen Lohjalle ja että pieni Poloiseni mahduttaa sisäänsä juuri ja juuri kolme rinkkaa ja tuplaten pieniä reppuja/kasseja ja joukon pussukoita, makuualustoja sekä irtokenkiä. Lopulta pääsimme aloittamaan kahden aikoihin päivän ajelun kohti Kuopiota, jossa meillä oli yöpysähdys. Ruskaa oli havaittavissa vaihtelevissa määrin pitkin matkaa ja uudet vaelluskengätkin unohtuneiden tilalle löytyi onneksi matkan varrelta.

Lauantaina lähdettiin hyvissä ajoin ajamaan toinen puolikas kohti Rukaa. Matka taittui joutuisasti Kuusamoon asti, jossa päätimme käydä syömässä. Turhan kauan siinä puolessa kesti ja lopulta olimme vasta neljän aikaan starttaamassa Karhunkierrokselle. Alkumatka meni hyvin ja tunnelma oli korkealla. Jossain vaiheessa alkoi tihuttelemaan, sellaista kaikenkastelevaa sadetta. Kameran linssi oli välillä aivan huurussa ja välillä vain ihan märkä. Selvästi IP-luokitus on kameralla kohdillaan, kun ei pienestä kostumisesta ottanut nokkiinsa.

'Oliks tää nyt varmasti hyvä idea?'

Nämä olisin voinut ottaa matkaan koska vaan (Luontotuvalta)

Ensimmäisen päivän etapiksi olimme valinneet matkan vain ensimmäiselle laavulle. Matkaa sinne kertyi, jos karttaan on uskominen, hurjat 6,4 kilometriä. Lyhyestä matkasta huolimatta olin kyllä sen jälkeen aivan totaalisen poikki. Edellisen yön vähäiset yöunet saattoivat hieman vaikuttaa. Todettiin laavun ympäristö niin kiviseksi, että päätettiin nukkua laavussa. Laavu vain oli hyvin matala, mikä hieman hankaloitti nukkumaanmenoa, kun sai pelätä kolauttavansa päänsä kattoon. Myös viereinen Perttumakoski kohisi aika tavalla. Positiivisena puolena, lisää vettä oli helppo saada joesta.

Ensimmäinen monista

Tässä me nyt sitten ollaan.

Pääsimme laavulle perille vasta seitsemän aikoihin, joten ainoa ruoka jonka nautimme oli lämmin ateria. Itselläni oli Blå Bandin pussiateria, joka ei meinannut oikein upota. Pimeä tuli nopeasti ja syönnin jälkeen olikin aika laittaa petiä kuntoon ja hoitaa muut iltatoimet.

Makuupussiin päästyä alkoi melko pian tärinä lähinnä jalkojen osalta. En tiedä johtuiko viileästä vai päivän kävelystä, mutta lopulta tungettuani kaikki käsillä olleet ylimääräiset vaatteentapaiset makuupussin jalkaosastoon ja vähän itsenikin päälle peitoksi lämpisi tarpeeksi ja sain nukuttua, aika katkonaisesti tosin, jonkun verran.

Yöllä havahduin milloin mihinkin, välillä olin liukumassa makuualustalta viileälle laavun lattialle, kuuntelin veden tippumista laavun kattoon sekä vieruskaverin kohtalaisen äänekästä kuorsaamista ja ties monennenko päähineen korjausyrityksen jälkeen annoin periksi enkä laittanut enää päähäni. Aamulla en millään olisi halunnut avata makuupussin vetoketjua ja nousta pussista. Aamu sujui vähän tahmeasti eikä oikein ollut nälkäkään, eikä ainakaan tehnyt mieli kylmää mysliä.

Tämä reissu ei kovin ruusuisasti alkanut, ja se jatkuu seuraavassa osassa.

Tällä kuittaan kohdat 53-54 100 hetkeä luonnossa haasteeseen yhden päivältä yhden yöltä.