Ruskaa etsimässä: Toinen etappi sekä vastoinkäymisiä (55-57/100)

Edellisessä osassa kerroin ruskaretken ensimmäisestä illasta ja yöstä, tässä jatketaan seuraavasta aamusta.

Hitaahkon aamun jälkeen päästiin lopulta lähtemään puoli kymmenen aikaan taipaleelle. Toinen kavereista otti teltan kantoon, joten rinkka oli jopa lähes siedettävänpainoinen. Kuten vanhempani olivat varoitelleet, alkumatka Taivalkönkäälle asti oli kivikkoista ja juurakkoista. Sen lisäksi vettä oli mitä ilmeisemmin tullut myös vähän enemmän kuin se pieni ripsintä, jota me saimme päällemme, joten oli liukasta. Myös märkää ja mutaista oli paikka paikoin ja lahkeet näyttivätkin pian siltä kengistä nyt puhumattakaan. Lounastimme Savilammen autiotuvassa, joskaan en tajunnut laittaa paksumpia sukkia saatika paitaa tai takkia päälle, joten viluhan siinä tuli. Myöskään ruoka ei oikein onnistunut toisin sanoen jäi kylmäksi ja ei oikein maistunut millekään. Suurin osa päätyi käymälään kulkematta vatsan kautta.

Vasaojan laavun maisemaa

Savilammelta lähtiessä nakkasimme rinkat pusikkoon ja kävimme vilkaisemassa Oulangan kanjonia. Itse jäin vähän lyhyemmän matkan päähän kun kaksi muuta kävivät katsastamassa mahdollisesti parempia maisemia. Tässä vaiheessa päivää nukkumattomuus ja syömättömyys vähän verottivat ja koti-ikäväkin pääsi oikein iskemään ja saatoin siinä vähän tirautella. Taivalkönkäälle päästessä olinkin ihan naatti, joten jäätiin sinne alunperin aiotun Runsulammen sijaan. Onneksi päästiin tupaan vähän lämmittelemään ja tekemään ruokaa. Yläkerrassa olisi myös ollut tilaa nukkua ja vähän jo meinattiinkin jäädä sinne. Hieman vain häiritsi ilmeisesti alakerran porukan sadevaatteet, joita oli koko yläkerran kuivausnarut täynnä. Syötiin sisällä lämmintä ruokaa. Kiitos retkiseuralle, minä kun olin täysin toimintakyvytön. Pussipasta höystettynä jauhelihalla toimi lämpimänä oikein hyvin.

Alas on pitkä matka

Lopulta päätettiin, ettei jäädä tupaan vaan kiivetään raput takaisin ja pistetään teltat pystyyn telttailualueelle. Pimeä tuli pian ja sain taas taistella iltapalaa suuhun. Siinä sitten tuumailin, ettei minun reissusta kyllä tule mitään, jos 12 kilometriä on jo liikaa päivälle ja kuitenkin perjantaina jo haluaisin kotiin. Makuupussiin päästessä alkoi taas tuttu tärinä tällä kertaa tosin otin jo heti alkuvaiheessa kaikki liikenevät vaatteet sisälle pussiin.

Yöllä kuuntelin välillä sateen ripsimistä teltan kattoon ja toisaalta kuulostelin, ettei mitkään jyrsijät syö tietään rinkkaan. Sain kuitenkin vähän paremmin nukuttua kuin pari edellistä yötä. Jossain vaiheessa yötä oli ilmeisesti lämmennyt jonkun verran, kun makuupussissa alkoi olla niin kuumat tunnelmat, että oli pakko kiskoa sukkia jalasta ja pitkähihaista pois päältä sekä avata makuupussia ihan kunnolla.

Onneksi näitä ei tarvinnut nousta tai laskeutua

Aamulla heräilin kohtuu aikaisin ja totesin teltan olevan aika kostea myös sisäteltan puolelta. Ei oltu osattu heti ensimmäisellä kerralla ilmeisesti pingottaa telttaa kunnolla ja sateisen yön johdosta se hieman kostautui. Minulla siis oli vanhempieni kahden hengen uudenkarhea Abisko Endurance kokeilussa sen omia telttojani kevyemmän painon takia, jota en luonnollisestikaan ollut ehtinyt koepystyttää ennen reissua. Ulkoteltta oli kastuneena painunut sen verran, että koski sisäteltan kattoon ja sieltä tihkui jonkunkin verran vettä. Toisekseen ei oltu ehkä ihan tarpeeksi kahdelle hengelle jätetty hengitysrakoa absidin puolelle, joten hengitysilmakin oli tiivistynyt kosteudeksi teltan sisäpuolelle.

Päädyttiin Kuusamoon (:o)

Pienessä tihkusateessa yritettiin pakkailla kamoja kasaan mahdollisimman paljon teltan sisäpuolella ja kosteasta ilmasta johtuen pakkasin kamerani johonkin kohtuu syvälle rinkkaan, siksi tältä itselleni viimeiseltä vaelluspäivältä ei olekaan kuvia matkan varrelta. Kapusimme alas autiotuvan pihaan syömään aamupalaa. Kävimme käyttämässä hyväksi autiotuvan kaasua veden keittoon aamupuuron ja kahvin sekä teen joukkoon. Aikaisesta aamusta huolimatta, emme päässeet siltikään paljoa ennen yhdeksää liikkeelle. Heti aluksi piti ylittää muutama riippusilta ja toisella meinasi vähän usko loppua jo kesken.

Näkymää Taivalkönkäällepäin

Vaikea kivinen, juurakkoinen ja liukas maasto jatkui vielä muutaman kilometrin verran ja sitten tulikin ihan loistavaa tasaista baanaa. Pysähdyimme hieman pidemmäksi aikaa Runsulammen tulentekopaikan kohdilla ja totesimme, että siellähän olisi ollut vaikka millä mitalla aivan loistavia tasaisia telttapaikkoja. Matkavauhti oli aika hyvä sen yhdeksän kilometriä Oulangan luontotuvalle asti, jossa oli tarkoituksena päästä nauttimaan lounaasta. Pääsimmekin perille melkein aiottuun aikatauluun myöhäisestä lähdöstä huolimatta. Kävimme nauttimassa lounasta ja lämpimän juoksevan veden ihanuuksista. Ei ole kyllä montaa parempaa asiaa kuin käsien pesu lämpimällä juoksevalla vedellä ja saippualla muutaman päivän metsässäolon jälkeen.

Minun vaellukseni päättyi Oulangan luontokeskukseen tällä erää, koska jalkaani särki liikaa eikä enää unettomat yöt houkutelleet. Myöhemmin arvelin lonkankoukistajan olleen ongelmani, koska seuraavana aamuna en meinannut saada jalkaa nostettua edes kylpyhuoneen puolelle (noin 5 sentin kynnys) hotellilla. Toivottelin hyvät matkat kavereille ja sovittiin, että menisin viimeisenä päivänä Valtavaaralle vastaan. Otin myös ylimääräisen teltan kaverin hoteista ja menin takaisin luontotalolle pohtimaan miten tästä jatkaisin.

Mitä vielä tapahtui ja kuinka tästä eteenpäin jatkoin onkin sitten jo seuraavan postauksen arvoinen.
Tästä kirjaan vielä kolme hetkeä luonnossa lisää, joten päästään jo lukemaan 57/100.