Ruskaa etsimässä: Miten tästä eteenpäin? (58/100)

Tästä jatkuu seikkailut ruskaretken kolmantena päivänä.

Jäätyäni Oulangan luontokeskukselle yksin tovereitteni lähdettyä jatkamaan tuumasin hieman vaihtoehtoja ensinnäkin pois pääsemiseksi ja toisekseen yöpaikan suhteen. Onneksi tajusin mennä kysymään luontokeskuksen infotiskiltä apuja, koska itselläni oli aikalailla avuton olo siinä vaiheessa. Kyselin ensin miten sieltä pääsisi Rukallepäin järkevimmin vielä saman päivän aikana, kiirehän minulla ei varsinaisesti ollut. Onneksi muutaman tunnin odottelulla pääsisi kohtuu huokeasti retkibussilla Juuman kautta Rukallekin.

Ystävällinen luontokeskustäti neuvoi minulle myös parille välipäivälle hyviä retkeilyvinkkejä ja ilmaisesitteitäkin kerääntyi taas muutama talteen. Juumalta lähtevää pientä Karhunkierrosta suositeltiin, samoin Riisitunturia, Valtavaaraa ja Konttaista. Kehotti myös odotellessa käymään katsastamassa Kiutaköngästä. Sain vietyä rinkkani lukittujen ovien taakse siksi aikaa, kun lähdin kevyemmin luontokeskuksen lähimaastoon ja kohti Kiutaköngästä.

Vielä jäi tuo 53 km taivallettavaa

Yritin edetä mahdollisimman nopeasti kohteeseen, jotta minulla olisi siellä jonkun aikaa pyöriä, ihmetellä ja kuvata. Hieman huomasi, että tosiaan oikeassa vaelluskäytössä jalat hikoaa todellakin sen verran, että kahdet sukat ovat tarpeelliset, vaikkei niitä lyhyemmillä päiväretkillä tarvitsisikaan. Olin nimittäin lähtenyt yksillä sukilla aamulla liikenteeseen ja se oli kostautunut rakolla päkiän sivulla, joka kyllä tuntui.

Matkalla kunnostettiin portaita ja kiertäjiä oli sen verran ollut, että metsän puolelle oli jo syntynyt kunnon polku kiertotieksi. Uudet pengerrykset, joita niitäkin sattui matkan varrelle, olivatkin aika miellyttävät kulkea sekä ylös että alas.

Kosken pauhun kuuli jo kaukaa, ja totesin hyväksi, että olin varannut aikaa hieman enemmän kuin puolisen tuntia tähän reissuun. Köngäs kun ei ollutkaan kokonaan nähty ihan yhdestä paikasta. Sai myös olla kohtalaisen varovainen kun epätasaisella kalliolla seikkaili. Vaelluskengät eivät olleet siinä vaiheessa yhtään hullumpi vaihtoehto.

Hieman rauhallisempaa uomaa

Hyvän aikaa kuljin könkään vierustaa ja kuvailin sekä yritin saada parasta näkymää. Ihan kovin reunalle en uskaltautunut yksikseni. Pian olikin aika suunnata jo takaisin luontokeskukselle odottelemaan retkibussia. Napsin vielä muutaman kuvan luontokeskukselta sisältä ja ulkoa.

Tästä sukeutui 58 osio 100 hetkeä luonnossa haasteeseeni. Kiirus saattaapi tulla. Tosin päätin, että koska aloitin hieman myöhässä alkuvuodesta pidän haasteaikana vuoden eteenpäin ensimmäisestä hetkestä, katsotaanko riittääkö sekään, mutta en ota kauheaa stressiä asiasta.

Ruskaa etsimässä: Toinen etappi sekä vastoinkäymisiä (55-57/100)

Edellisessä osassa kerroin ruskaretken ensimmäisestä illasta ja yöstä, tässä jatketaan seuraavasta aamusta.

Hitaahkon aamun jälkeen päästiin lopulta lähtemään puoli kymmenen aikaan taipaleelle. Toinen kavereista otti teltan kantoon, joten rinkka oli jopa lähes siedettävänpainoinen. Kuten vanhempani olivat varoitelleet, alkumatka Taivalkönkäälle asti oli kivikkoista ja juurakkoista. Sen lisäksi vettä oli mitä ilmeisemmin tullut myös vähän enemmän kuin se pieni ripsintä, jota me saimme päällemme, joten oli liukasta. Myös märkää ja mutaista oli paikka paikoin ja lahkeet näyttivätkin pian siltä kengistä nyt puhumattakaan. Lounastimme Savilammen autiotuvassa, joskaan en tajunnut laittaa paksumpia sukkia saatika paitaa tai takkia päälle, joten viluhan siinä tuli. Myöskään ruoka ei oikein onnistunut toisin sanoen jäi kylmäksi ja ei oikein maistunut millekään. Suurin osa päätyi käymälään kulkematta vatsan kautta.

Vasaojan laavun maisemaa

Savilammelta lähtiessä nakkasimme rinkat pusikkoon ja kävimme vilkaisemassa Oulangan kanjonia. Itse jäin vähän lyhyemmän matkan päähän kun kaksi muuta kävivät katsastamassa mahdollisesti parempia maisemia. Tässä vaiheessa päivää nukkumattomuus ja syömättömyys vähän verottivat ja koti-ikäväkin pääsi oikein iskemään ja saatoin siinä vähän tirautella. Taivalkönkäälle päästessä olinkin ihan naatti, joten jäätiin sinne alunperin aiotun Runsulammen sijaan. Onneksi päästiin tupaan vähän lämmittelemään ja tekemään ruokaa. Yläkerrassa olisi myös ollut tilaa nukkua ja vähän jo meinattiinkin jäädä sinne. Hieman vain häiritsi ilmeisesti alakerran porukan sadevaatteet, joita oli koko yläkerran kuivausnarut täynnä. Syötiin sisällä lämmintä ruokaa. Kiitos retkiseuralle, minä kun olin täysin toimintakyvytön. Pussipasta höystettynä jauhelihalla toimi lämpimänä oikein hyvin.

Alas on pitkä matka

Lopulta päätettiin, ettei jäädä tupaan vaan kiivetään raput takaisin ja pistetään teltat pystyyn telttailualueelle. Pimeä tuli pian ja sain taas taistella iltapalaa suuhun. Siinä sitten tuumailin, ettei minun reissusta kyllä tule mitään, jos 12 kilometriä on jo liikaa päivälle ja kuitenkin perjantaina jo haluaisin kotiin. Makuupussiin päästessä alkoi taas tuttu tärinä tällä kertaa tosin otin jo heti alkuvaiheessa kaikki liikenevät vaatteet sisälle pussiin.

Yöllä kuuntelin välillä sateen ripsimistä teltan kattoon ja toisaalta kuulostelin, ettei mitkään jyrsijät syö tietään rinkkaan. Sain kuitenkin vähän paremmin nukuttua kuin pari edellistä yötä. Jossain vaiheessa yötä oli ilmeisesti lämmennyt jonkun verran, kun makuupussissa alkoi olla niin kuumat tunnelmat, että oli pakko kiskoa sukkia jalasta ja pitkähihaista pois päältä sekä avata makuupussia ihan kunnolla.

Onneksi näitä ei tarvinnut nousta tai laskeutua

Aamulla heräilin kohtuu aikaisin ja totesin teltan olevan aika kostea myös sisäteltan puolelta. Ei oltu osattu heti ensimmäisellä kerralla ilmeisesti pingottaa telttaa kunnolla ja sateisen yön johdosta se hieman kostautui. Minulla siis oli vanhempieni kahden hengen uudenkarhea Abisko Endurance kokeilussa sen omia telttojani kevyemmän painon takia, jota en luonnollisestikaan ollut ehtinyt koepystyttää ennen reissua. Ulkoteltta oli kastuneena painunut sen verran, että koski sisäteltan kattoon ja sieltä tihkui jonkunkin verran vettä. Toisekseen ei oltu ehkä ihan tarpeeksi kahdelle hengelle jätetty hengitysrakoa absidin puolelle, joten hengitysilmakin oli tiivistynyt kosteudeksi teltan sisäpuolelle.

Päädyttiin Kuusamoon (:o)

Pienessä tihkusateessa yritettiin pakkailla kamoja kasaan mahdollisimman paljon teltan sisäpuolella ja kosteasta ilmasta johtuen pakkasin kamerani johonkin kohtuu syvälle rinkkaan, siksi tältä itselleni viimeiseltä vaelluspäivältä ei olekaan kuvia matkan varrelta. Kapusimme alas autiotuvan pihaan syömään aamupalaa. Kävimme käyttämässä hyväksi autiotuvan kaasua veden keittoon aamupuuron ja kahvin sekä teen joukkoon. Aikaisesta aamusta huolimatta, emme päässeet siltikään paljoa ennen yhdeksää liikkeelle. Heti aluksi piti ylittää muutama riippusilta ja toisella meinasi vähän usko loppua jo kesken.

Näkymää Taivalkönkäällepäin

Vaikea kivinen, juurakkoinen ja liukas maasto jatkui vielä muutaman kilometrin verran ja sitten tulikin ihan loistavaa tasaista baanaa. Pysähdyimme hieman pidemmäksi aikaa Runsulammen tulentekopaikan kohdilla ja totesimme, että siellähän olisi ollut vaikka millä mitalla aivan loistavia tasaisia telttapaikkoja. Matkavauhti oli aika hyvä sen yhdeksän kilometriä Oulangan luontotuvalle asti, jossa oli tarkoituksena päästä nauttimaan lounaasta. Pääsimmekin perille melkein aiottuun aikatauluun myöhäisestä lähdöstä huolimatta. Kävimme nauttimassa lounasta ja lämpimän juoksevan veden ihanuuksista. Ei ole kyllä montaa parempaa asiaa kuin käsien pesu lämpimällä juoksevalla vedellä ja saippualla muutaman päivän metsässäolon jälkeen.

Minun vaellukseni päättyi Oulangan luontokeskukseen tällä erää, koska jalkaani särki liikaa eikä enää unettomat yöt houkutelleet. Myöhemmin arvelin lonkankoukistajan olleen ongelmani, koska seuraavana aamuna en meinannut saada jalkaa nostettua edes kylpyhuoneen puolelle (noin 5 sentin kynnys) hotellilla. Toivottelin hyvät matkat kavereille ja sovittiin, että menisin viimeisenä päivänä Valtavaaralle vastaan. Otin myös ylimääräisen teltan kaverin hoteista ja menin takaisin luontotalolle pohtimaan miten tästä jatkaisin.

Mitä vielä tapahtui ja kuinka tästä eteenpäin jatkoin onkin sitten jo seuraavan postauksen arvoinen.
Tästä kirjaan vielä kolme hetkeä luonnossa lisää, joten päästään jo lukemaan 57/100.

Ruskaa etsimässä: Ensimmäinen etappi (53-54/100)

Lähdimme muutaman ystäväni kanssa etsimään ruskaa Karhunkierroksen varrelta. Ensimmäiseksi vaelluspäiväksi valikoitui sopivasti 16. päivä, kun kerran varman tiedon mukaan ruska alkaa 15.

Lähtö täältä etelästä tapahtui jo perjantaina ja viimehetken jännitysmomenteilta ei vältytty. Ystäväni tulivat Espooseen, josta heidät noukin matkaan. Autoa lastatessa todettiin, että toinen oli unohtanut vaelluskenkänsä eteiseen Lohjalle ja että pieni Poloiseni mahduttaa sisäänsä juuri ja juuri kolme rinkkaa ja tuplaten pieniä reppuja/kasseja ja joukon pussukoita, makuualustoja sekä irtokenkiä. Lopulta pääsimme aloittamaan kahden aikoihin päivän ajelun kohti Kuopiota, jossa meillä oli yöpysähdys. Ruskaa oli havaittavissa vaihtelevissa määrin pitkin matkaa ja uudet vaelluskengätkin unohtuneiden tilalle löytyi onneksi matkan varrelta.

Lauantaina lähdettiin hyvissä ajoin ajamaan toinen puolikas kohti Rukaa. Matka taittui joutuisasti Kuusamoon asti, jossa päätimme käydä syömässä. Turhan kauan siinä puolessa kesti ja lopulta olimme vasta neljän aikaan starttaamassa Karhunkierrokselle. Alkumatka meni hyvin ja tunnelma oli korkealla. Jossain vaiheessa alkoi tihuttelemaan, sellaista kaikenkastelevaa sadetta. Kameran linssi oli välillä aivan huurussa ja välillä vain ihan märkä. Selvästi IP-luokitus on kameralla kohdillaan, kun ei pienestä kostumisesta ottanut nokkiinsa.

'Oliks tää nyt varmasti hyvä idea?'

Nämä olisin voinut ottaa matkaan koska vaan (Luontotuvalta)

Ensimmäisen päivän etapiksi olimme valinneet matkan vain ensimmäiselle laavulle. Matkaa sinne kertyi, jos karttaan on uskominen, hurjat 6,4 kilometriä. Lyhyestä matkasta huolimatta olin kyllä sen jälkeen aivan totaalisen poikki. Edellisen yön vähäiset yöunet saattoivat hieman vaikuttaa. Todettiin laavun ympäristö niin kiviseksi, että päätettiin nukkua laavussa. Laavu vain oli hyvin matala, mikä hieman hankaloitti nukkumaanmenoa, kun sai pelätä kolauttavansa päänsä kattoon. Myös viereinen Perttumakoski kohisi aika tavalla. Positiivisena puolena, lisää vettä oli helppo saada joesta.

Ensimmäinen monista

Tässä me nyt sitten ollaan.

Pääsimme laavulle perille vasta seitsemän aikoihin, joten ainoa ruoka jonka nautimme oli lämmin ateria. Itselläni oli Blå Bandin pussiateria, joka ei meinannut oikein upota. Pimeä tuli nopeasti ja syönnin jälkeen olikin aika laittaa petiä kuntoon ja hoitaa muut iltatoimet.

Makuupussiin päästyä alkoi melko pian tärinä lähinnä jalkojen osalta. En tiedä johtuiko viileästä vai päivän kävelystä, mutta lopulta tungettuani kaikki käsillä olleet ylimääräiset vaatteentapaiset makuupussin jalkaosastoon ja vähän itsenikin päälle peitoksi lämpisi tarpeeksi ja sain nukuttua, aika katkonaisesti tosin, jonkun verran.

Yöllä havahduin milloin mihinkin, välillä olin liukumassa makuualustalta viileälle laavun lattialle, kuuntelin veden tippumista laavun kattoon sekä vieruskaverin kohtalaisen äänekästä kuorsaamista ja ties monennenko päähineen korjausyrityksen jälkeen annoin periksi enkä laittanut enää päähäni. Aamulla en millään olisi halunnut avata makuupussin vetoketjua ja nousta pussista. Aamu sujui vähän tahmeasti eikä oikein ollut nälkäkään, eikä ainakaan tehnyt mieli kylmää mysliä.

Tämä reissu ei kovin ruusuisasti alkanut, ja se jatkuu seuraavassa osassa.

Tällä kuittaan kohdat 53-54 100 hetkeä luonnossa haasteeseen yhden päivältä yhden yöltä.