Nuotioretki lumisateessa

Aivan alkutalven aikoihin ehdotin extempore metsäretkeä. Kerrankin vakioseura innostui ajatuksesta varauksetta ja pian oltiinkin jo matkalla kohti lyhyen päivän retkeä. Välteltiin ruuhkaista Haukkalampea, kun ei yhtään tiedetty kuinka paljon siellä olisi itsenäisyyspäivän jälkeen ihmisiä ja ajeltiin suoraan Kattilan parkkipaikalle. Siellä olikin vain kaksi autoa ennen meitä ja toinen näytti myös siltä, että oli ollut jo koko yön parkissa. Lähdettiin talsimaan kohti meidän vakiopaikkaa Nuuksiossa, eli Iso-Holmalle päin.

Ohut tomusokerikuorrutus

Kätköpurkin koti

Reitti oli tuttu useammalta aiemmalta kerralta ja metsässä oli hiljaista eikä muita ihmisiäkään näkynyt. Ohut kuura- ja lumikerros peitti alleen lähes kaiken. Meillä oli tarkoituksena hakea yksi ratkaistu mysteerikätkö matkan varrelta ja noin puolessa välissä tulikin aika poiketa polulta. Olipa hienoja maisemia niillä kohdin ja kätköpurkkikin oli löytänyt oivan kolosen. Tämän jälkeen oli hyvä jatkaa matkaa eteenpäin. Pitkospuilla tuli yksi yksinäinen retkeilijä vastaan. Hieman eri reittiä taisimme Iso-Holmalle päätyä kuin muutamalla aiemmalla kerralla ja totesimme olevamme vähän väärässä paikassa. Jyrkkä rinne piti vielä kavuta alas ennen ihan viimoista pätkää ja tietysti onnistuin liukastumaan satuttaen kyynärpääni aika pahasti.

Ihana sammalmatto

Lammen jäällä olikin kaksi huimapäistä pilkkijää. Itse en ollut kovin varma jäiden kantavuudesta vain lyhyen pakkasjakson jälkeen, mutta pilkkijät kairailivat innokkaasti ympäri lampea. Huikkasivat meillekin, että vielä ehtii tulta kohentamaan. Kiitimme ja suuntasimme suoraan nuotiolle. Sopivasti olikin luvatut hiillokset valmiina evästen paistelua varten. Saatiin murkinoida keskenämme ja olimme jo kahvissa, kun seuraavat tulijat löysivät tiensä nuotiopaikalle.

Tasaista jäänpintaa

Laiskasti kahvit kaasukeittimellä

Aika pian jätimme pariskunnan kohentelemaan nuotiota ja lähdimme jatkamaan kierrostamme. Meidän oli tarkoitus mennä samaa reittiä kuin viime talvena Off-road routella, mutta jotenkin päädyimme lopulta kiertämään hieman pidemmän kautta puolison valitessa reitin. Yksi vähän kuumottava puron ylityskin tuli tehtyä. Yritin hieman kauempaa hakea kapeampaa kohtaa, josta mennä yli, mutta kun sellaista ei ihan heti löytynyt päätin käyttää samaa reittiä kuin puoliso. Onneksi en mulahtanut puroon vaikka potentiaalia olisi ollut.

Hiljaista ja rauhallista

Aivan loppumatkasta meinasi uskoa loppua siihen jaksaisimmeko takaisin autolle asti. Lunta oli alkanut sataa jo jonkun verran aiemmin ja kävelyyn tottumattomat jalat olivat sitä mieltä, että saisi riittää jo. Vihdoin kuitenkin saavutimme Kattilalta Nuuksion pohjoispuolen kiertävän hiekkatien. Totesimme kuitenkin vieläkin olevamme aika pitkällä. Ei siinä auttanut kuin vain laittaa töppöstä toisen eteen yltyvässä lumisateessa. Lopulta Kattilaa lähestyessä kuulimme hurjaa haukuntaa, vähintään kokonainen susilauma arvelimme. Eivät ne mitään susia kyllä olleet vaan huskyjä lähdössä ajelulle ja kauheat menohalut niillä näytti ja kuului kyllä olevankin.

Saattoi hieman luntakin sataa

Ihania huskyjä!

Ihastelimme hetken aikaa koiria, kohdalle päästyä, ennen kuin maltoimme lastata itsemme autoon asti ja lähteä ajelemaan kotiinpäin. Sää ei tarjoillut parastaan, mutta lähes yksiksemme saimme kuljeskella Suomen ruuhkaisimmassa kansallispuistossa.

Offroad route, harhapoluilla

Maaliskuun ensimmäinen viikonloppu houkutti ulos edellistä lempeämmällä säällään. En ehtinyt pitkäksi venähtäneen työviikon takia suunnitella sen tarkemmin, joten suuntasimme jälleen Nuuksioon. Tällä kertaa tosin hieman rauhallisemmalle alueelle. Huristelimme pitkän pätkän Kattilan parkkipaikalle asti. Matkalla ihmettelimme sankoin joukoin numerolapuilla varustautuneita ihmisiä. Myöhemmin selvisi, että käynnissä oli ollut talvirogaining. Jos rogaining ei ole tuttua, niin perustietoa löytyy täältä. Hyvin lyhyesti summattuna yhdistettynä esimerkiksi polkujuoksua sekä suunnistusta aikarajoittein ja kaikkia rasteja ei ole tarkoitus hakea, mutta niitä pisteytetään eri tavoin.

Parkkipaikalta lähtiessä aurinko paisteli kirkkaasti. Muutama ihminen tuli vastaan aivan parkkipaikan läheisyydessä. Epähuomiossa olin unohtanut ottaa mitään kartantyyppistä mukaan. Onneksi sentään olin napannut käsigepsin viimeisenä mukaan. Ei välttämättä oltaisi löydetty ainakaan sinne minne piti mennä ilman paria varmistusta. Muutaman varmistuksen saattelemina löydettiin oikeat polut lumisessa metsässä. Muutaman kilometrin kohdalla tuli meitä vastaan ensimmäiset kisaajat, muuten oli hiljaista. Tulipaikkakin oli aivan hiljainen eikä siellä näyttänyt aivan hetkeen kukaan käyneenkään. Yhden suurehkon teltanpainauman havainnoin siinä eväitä syödessä. Tällä kertaa mukana oli vain kotona lämmitettyä hernekeittoa, eikä edes niitä ruisleipiä kaveriksi, joista olin haaveillut. Siinä syödessä kisaajia kirmasi kymmenisen kappaletta ohitse, muutaman henkilön joukkoeissa.

Sen verran oli lämmin tullut, etten jaksanut vaihtaa lämpimämpää takkia ylleni. Se olisi kyllä kannattanut, koska alaselkä ilmoitti olemassaolostaan varsin pian. Tällä kertaa ei tehty myöskään nuotiota, vaikka polttopuuta olisikin ollut saatavilla. Kävin myös piipahtamassa toisen tulipaikan lähistöllä, kuuntelin hetken ja totesin siellä olevan jonkun, en sen tarkemmin mennyt kuikuilemaan.

Tänne olikin tullut uudet penkit sitten viime näkemän

Takaisinpäin lähtiessä mietittiin josko mentäisiin eri reittiä. Kivuttiin kalliolle jonkunverran tallattua uraa, mutta kallion päällä jäljet oikeastaan hävisivät. Lähdettiin seuraamaan yksiä lupaavaan suuntaan meneviä jälkiä. Jäljet paljastuivat myöhemmin mitä todennäköisemmin jonkun hirven seikkailupoluksi. Ei jaksettu lähteä enää takaisin etsimään parempaa polkua, vaan lähdettiin vähän sompailemaan omia polkuja. Gepsi mahdollisti tällä kertaa tällaisen seikkailun. Tarvottiin hyvä tovi upottavassa lumessa etsien sopivaa solaa, josta päästäisiin kallioiden toiselle puolen kohti parkkipaikkaa. Aikamoiseksi seikkailuksi se menikin. Saatiin mennä rinnettä ylös ja alas. Lämmintä riitti ja teki mieli ottaa pipo sekä hanskat pois. Samaa reittiä tosin oli joku uskalias hiihtäjäkin mennyt ehkäpä muutama viikko aiemmin.

Hirvien seikkailupolku, jota käytettiin

Loppujen lopuksi löydettiin hieman kuljetulle polulle, joka päätyi lähes lähtöpisteeseen. Tästä olisikin saanut hyvän suunnistusharjoituksen, jos olisi ollut paperikartta mukana. Aivan loppumatkasta meinasimme jäädä koiravaljakon yliajamaksi, mutta onneksi kuulimme sen ajoissa ja ehdimme väistää. Kävimme vielä juomassa kaakaot Kattilan keittokatoksessa ja mutustamassa viimeiset eväät ennen suuntaamista kotiin.

Loppuhuomautuksena todettakoon, että jos meillä ei olisi ollut mitään suuntimavälinettä, ei oltaisi lähdetty seikkailemaan varsinkaan lumisessa metsässä, vaan oltaisi kiltisti käpötelty samoja polkuja takaisin kuin mitä paikalle päädyttiinkin.

Retkeilyvuoden 2017 yhteenveto

Vuosi 2017, oli monilta osin yllätyksiä ja hienoja hetkiä täynnä. Löytyihän niitä pettymyksiäkin, mutta sen verran yltiöpositiivisena tykkään ajatella niitä mukavempia asioita enemmän kuin märehtiä huonommissa.

Minulla oli vuoden alussa pitkä liuta kansallispuistoja, joissa halusin vierailla. Aika monessa niistä tuli käytyä, joita luettelin, mutta aika monessa sellaisessakin, joista vain osasin uneksia. Käymättömät pysyvät edelleen kun siltä tuntuu listallani, ehkäpä jo tänä vuonna. Yllättäen Nuuksio, jossa ajattelin että varmaan vuoden aikana tulee käytyä useamman kerran jäi niinkin vähille kuin yhteen kertaan ja vieläpä marraskuussa. Sipoonkorvessa tuli käväistyä kauniina päivänä keväällä ja pienen pintaraapaisun saikin kokonaisuudesta.

Puurijärvi-Isosuolla olimme keväällä tornien taistossa ja sitä edelsi melko jännittävä telttailuyö lintutornissa. Teijoon teimme ystävien kanssa aika pikaisesti päätetyn yöretken, jolla ehdittiin vaikka mitä. Urho Kekkosen kansallispuiston reissulla ei ollut onni matkassa ja päiväretket jäivät mielestäni aivan liian lyhyiksi. Sinne on vielä pakko palata. Hossassakin tuli käytyä muutamalla pikapistolla samaisella pohjoisen reissulla, jolla UKK:takin tuli tutkailtua. Toisella kesälomalla käväisin hyvin pikaisesti Patvinsuolla ja yöretkellä sateisella Tiilikkajärvellä. Lopulta yllätyspuistoiksi vuoden kruunasi sekä Oulanka että Riisitunturi. Näistä edellämainituista kuudessa en ollut aikaisemmin käynytkään.

Puhtun lehto

Penijôe

Kuten jo edellisessä kirjoituksessa vähän mainitsin 100 hetkeä luonnossa haasteeni ei omalta osaltani täyttynyt. Hieman se meinasi aluksi ja vähän lopuksikin mennä suorittamisen puolelle, mutta ilman sitä tuskin olisin tullut lähteneeksi niin montaa kertaa yksin seikkailemaan, kuin mitä loppujen lopuksi kävin. Olen vähän huono lähtemään yksin mihinkään, vaikka nautin yksin samoilusta suunnattomasti. Yksin pystyy keskittymään paljon paremmin kaikkeen ympärillään, eikä tarvitse sosialisoida kenenkään kanssa sekä on vapaus edetä ihan niin nopeasti tai hitaasti kuin vain huvittaa.

Ruka

Ajattelin jatkaa haastettani tänä vuonna tosin tällä kertaa taidan jättää laskut vasta loppuvuoden puolelle, niin ei tule suoritettua liikoja. Toinen sata eli sata lintulajia tuli kyllä täyteen. Taisin saada sadannen lajin listoilleni muutamaa päivää ennen Viron lintureissua. Vuoden lintupinnoiksi kertyikin Viron tuliaiset mukaan luettuna 148 kappaletta. Varmaan jokunen enemmänkin saattaisi olla, jos olisi ollut aikaa ja innostusta lintuilla vielä kesäkauden jälkeenkin. Myös jokunen ihan peruslaji puuttuu kokonaan kuten pikkutikka, uuttukyyhky, räyskä, härkälintu ja sääksi. Tämän vuoden lintupinnat taitavat olla seitsemässä ja tänäkin vuonna aion ryhdistäytyä ja käydä ulkoiluttamassa sekä kaukoputkeani että kiikareita hieman useammin kuin viime vuonna. Retkiseura tervetullutta.

Vuoden ulkonayöpymiset jäivätkin vain seitsemään. Parhain retkiaika keväällä jäi kovin lyhyeksi pitkään jatkuneen kylmyyden myötä samoin syksyn yöpymiset jäivät muuton, remontoinnin ja töiden jalkoihin. Seitsemän yötä onnistuin silti pysyttelemään makuupussissa. Tornien taistossa, Teijossa, Kopparnäsin Sandvikenissa, vanhempieni takapihalla (todella eksoottista), Tiilikalla sekä kaksi yötä torsolla Karhunkierroksella. Tänä vuonna aion ehdottomasti yrittää enemmän. En ihan onnistunut retkeilemään kunnolla joka kuukausi ja elokuussa en tehnyt yhden yhtä retkeä mihinkään, en edes lähelle.

Västerbyn ulkoilualue

Vuoden parhaiksi reissuiksi ja hetkiksi haluan nostaa ehdottomasti Tornien taiston, Viron monen päivän lintumaratonin, Teijon ekstempore seikkailun, UKK-puiston pari piipahdusta, Tiilikan yöretken, Västerbyn tutkimusretken sekä Riisitunturin valloituksen.

Riisitunturi

Kiilopää

Akkujen pikalataus lähiretkellä

Marraskuun viimeisenä viikonloppuna oli pakko päästä vihdoin johonkin vähän tuulettumaan, nollaamaan ja kuuntelemaan luonnon ääniä, eli näin talven kynnyksellä hiljaista pitäisi olla. Alunperin oli tarkoituksena kulkea Siikajärveltä Holma-Saarijärven jommalle kummalle tulipaikalle. Aamu-unet vähän venähtivätkin aiottua pidempään ja piti keksiä uusi paikka lennosta. Nuuksioon lähdettiin silti, mutta metsäosuutta kertyi vähemmän. Ylikansoitetulta Haukkalammelta en halunnut lähteä, joten ajeltiin parkkiin Veikkolan kautta Vihtiin, eli Valklammentien parkkipaikalle. Autoja olikin aikamoinen määrä, mutta punaisemme mahtui silti vielä sekaan.

Seurasimme Klassarinkierrosta vastapäivään kohti Saarilammen tulipaikkaa. Totesimme pian metsään päästyä, että saappaat tai ylipäätään vedenpitävät kengät olisivat olleet paljon oivempi varustus. Metsäpurosessa virtasi paljon vettä ja matkan edetessä myös hyvä osa pitkospuista oli veden alla.

Menomatkalla ei juuri muuta kuulunut kuin puron solinaa ja kohinaakin niillä kohdin, joissa virtaus oli hieman alamaastoon ja kiviä purossa. Muutamat harvalukuiset tintit tiitittivät jossain. Matka taisikin olla arvioitua 700 metriä hieman pidempi, kun alettiin jossain vaiheessa ihmetellä, että eikös sen kohta tässä jo pitäisi olla. Kostea metsä ei enää tuoksunut niin syksyiseltä eli vähemmän sieniltä.

 Tulipaikalle saapuessa sieltä olikin juuri lähdössä isohko porukka koiriensa kanssa. Ihasteltiin kauniita, suuria ja pehmoisennäköisiä berninpaimenkoiria ja muutamaa muutakin. Sopivasti myös päästiin suoraan hiilloksille ja edellisten ei tarvinnut näin ollen edes sammuttaa nuotiota.

Saatiin aika rauhassa paistella makkaroita ja nauttia pikkuhiljaa esiinpyrkivistä auringonsäteistä. Hieman huvittuneina seurattiin myös partiolaisten touhuja. Ruokavastaavilta ei sujunut ihan niin rutiinilla trangian kokoaminen ja sytyttäminen kuin olisi voinut olettaa.

Hengitin metsää itseeni ja yritin saada työasiat pois mielestä. Aika pian onnistuinkin keskittymään vain ympäröivään luontoon ja imemään siitä energiaa.

Ruokailun loppupuolella paikalle saapui jo muitakin, jotka alkoivatkin kohennella nuotiota omien eväidensä lämmittelyä varten. Kun kahvit oli tyhjennetty kuksista, niin pakkailimme reput ja teimme tilaa seuraaville. Takaisin päätimme suunnata hiekkatietä pitkin, hieman erilaisia maisemia katsellen ja sen vuoksi, ettemme halunneet ehdoin tahdoin kastella kenkiämme.

Vaikka aivan pelkästä luonnonrauhasta ei päässytkään nauttimaan, niin hieman sai ylikierroksilla ollutta mieltä ja ajatuksia nollailtua. Tästä kertyi osa 68 sata hetkeä luonnossa haasteeseeni.