Metsähiippari harhapoluilla: Mielentyhjennystä Etelä-Pohojanmaan sekä Satakunnan rajamailla, osa II

Tästä ensimmäiseen osioon Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuiston piipahdukseen.

Kauhanevalta suuntasimme suoraan Lauhanvuoren kansallispuistoon. Siirtymä oli onneksi aika lyhyt kuten olin ajatellutkin. Ensimmäisenä poikkesimme tietysti Lauhanvuoren näkötornille. Parkkipaikalla riitti autoja Helatorstaina, mutta yllättävän vähän silti nähtiin ihmisiä. Aivan ensimmäisenä parkkeerasimme itsemme tornin juurelle lounastauolle. Keittelimme ja paistoimme lounaan kaikessa rauhassa.

Lounaan jälkeen olikin torniin kipuamisen vuoro. Vaikka tuuli oli aika navakka, uskaltauduimme silti kiipeämään ylös torniin. Portaat olivat oikein mukavat ja oli ilahduttavaa huomata, että levähdystasoja oli vähintäänkin riittävästi. Levähdystasoille olisi voinut jäädä keräämään henkeä, jos siltä olisi tuntunut. Itse pysähdyin hieman vetämään happea ja kuikuilemaan maisemia joka välissä.

Ei kyllä jännittänyt yhtään

Ylhäällä tornissa kyllä tuntui tuulen voima. Torni huojui yllättävän paljon. Maisemaa hallitsivat metsät sekä tuulivoimalat vähän joka suunnalla. Mitään kovin selkeää maamerkkiä ei millään suunnalla näkynyt. Maisemat olivat omalla tavallaan oikein mukavat, joskaan eivät aivan vetäneet vertoja monille muille torneille, joissa olen käynyt. Pian olo tuntui aika viluiselta auringonpaisteesta huolimatta ja oli aika suunnata takaisin maanpinnalle.

Tuulimyllyt näkyi kaukaisuudessa

Onhan se vähän möhkö

Seuraavaksi suuntasimmekin toiselle must see kohteelle Lauhanvuorella eli massiiviselle kivijadalle. Täytyy sanoa, että olin aluksi hieman pettynyt. Kävimme toki tutkailemassa jataa sekä etsimässä sen geokätkönkin, joka löytyy jadan välittömästä läheisyydestä. Jäin kuitenkin kaipaamaan toisenlaista kuvakulmaa kivijadalle, josta olisi voinut todeta paremmin kivipellon suuruuden. Ehkä jokin katselutornintapainen voisi toimia siihenkin, aivan pirunpellon toiseen päätyyn esimerkiksi. Lisäksi kerrankin olisin ollut onnellinen jos olisin niin tekniikkaorientoitunut, että omistaisin jonkunmoisen lennättettävän kuvaushärpäkkeen.

Kuvista ei saa käsitystä pellon suuruudesta

Pohdimme jonkun aikaa seuraavaa siirtoamme ja päätimme käydä katsomassa miltä läheinen uudehko Leikkistenkankaan laavu näyttää ja millaisella paikalla se on. Iltapäiväkahvien aika kun lähestyi uhkaavasti ja kahville kun on niin mukava luonnon helmassa aina hiljentyä sekä pysähtyä. Hyvän aikaa saimmekin tallustaa hyvin erottuvaa polkua eteenpäin. Kun usko meinasi jo loppua niin tupsahdimmekin yhtäkkiä huussin ja kaivon kulmalle. Laavukin löytyi ihan periltä asti. Laavulla olikin jo porukkaa ja koska emme hyötyisi mitään tulista päätimme istahtaa penkeille laavun lähistölle ja nauttia evästä siinä.

Jäkälää jos jonkinmoista

Hyvän aikaa saatiinkin kulumaan kahvia keittäessä sekä juodessa. Ilma oli mukavan leppoisa, eikä itikoista ollut yhtään haittaa. Lopulta maltoimme lähteä palaamaan jälkiämme takaisin autollepäin. Paluumatka tuntui jälleen huomattavasti lyhyemmältä kuin menomatka ja nopeasti olimmekin takaisin autolla. Jatkoimme vielä viimeisen etapin Spitaalijärven parkkipaikalle, jossa pakkasimme vielä evästä kylmälaukusta ja nostimme rinkat selkään. Tällä kertaa kun oltiin pienen kynnyksen retkeilyllä ei toisenkaan yön telttapaikalle liiemmälti tullut matkaa. Kovin montaa autoa ei parkkipaikalla sitten näkynytkään.

Keittokatoksen läheisyydessä taisi muutama porukka olla ja yksi telttakuntakin sillä puolen järveä. Me jatkoimme viralliselle telttailupaikalle järven toiseen päätyyn. Hyvän aikaa saimmekin katsastella sopivaa telttapaikkaa itsellemme. Muutamiakin oikein hyviä paikkoja kun olisi ollut. Hylkäsimme mielestäni parhaan telttapaikan aivan tulipaikan vieressä siinä pelossa, että meidän tuurilla muutoin autiolle paikalle kuitenkin sattuisi tulemaan joku telttakunta meidän lisäksemme. Pelko osoittautui myöhemmin turhaksi, mutta löysimme silti oikein sopivan paikan teltalle vähän kauempana rannasta.

Spitaalijärven keittokatokselle mahtuu suurempikin porukka

Spitaalijärvi oli kertaalleen kuivatettukin

Erämaajärven tuntua

Tämä oli sieltä kuvattavammasta päästä meidän aterioita

Ilta meni rattoisasti nyhtöpossuleipiä tehdessä ja syödessä sekä järven lintuja tunnistellessa. Joku neropatti tosin oli jättänyt kiikarit autoon, joten kovin selviä havaintoja ei linnuista tullut. Aika aikaisin painuttiin sitten telttaan, kun tuuli yltyi iltaa kohden ja tuntui vähän viileältä taivasalla. Uni ei vain meinannut tulla, kun tuuli niin kovasti ja sadekin alkoi jo kymmenen aikoihin sekä oli kuuma. Tuli pyörittyä ja nukuttua vähän katkonaisesti siihen saakka, kunnes sade neljän jälkeen loppui sekä ilma seestyi sen verran, että makuupussissakin alkoi olla sopiva lämpötila.

Aamusella koisattiinkin yllättäen johonkin puoli yhdeksään ennen kuin maltettiin nousta ylös. Syötiin aamupalaa kiireettä sekä pakkailtiin tavarat rinkkoihin ja oltiin valmiita siirtymään takaisin autolle vasta joskus puoli yhdentoista aikaan. Ketään muuta ei perjantaiaamuna ollutkaan liikenteessä. Edellispäiväinen telttakuntakin oli lähtenyt jo ennen kuin marssimme keittokatoksen ohi. Vasta parkkipaikan kohdalla näimme aamun ensimmäiset ihmiset.

Alkukesän vehreyttä!

Muutaman mutkan kautta ajelimme vielä yöpymään hyvin tuuliseen Poriin. Kävimme hieman Yyterissä hiekkadyynejä ihmettelemässä, vielä ei uimareita näkynyt sekä aivan ihanalla Reposaarella. Viimeisenä päivänä kävimme vielä muutaman mutkan kautta kotiin ja päädyimme Harjavallan vesivoimalalle, josta olikin upeat näköalat.