Syksyretkellä, jälleen Kauhaneva-Pohjankangas sekä Lauhanvuori

Palloteltiin aika pitkään mihin lähdettäisiin syysretkelle. Tietysti vain pidennetty viikonloppu toi oman haasteensa retkipaikan valinnassa. Tottumuksen mukaan pari yötä ulkona ja yksi hotellissa vielä lopuksi on ollut aika hyvä kaava. Pienen hintavertailun jälkeen päädyttiin jälleen varaamaan hotelli Porista. Se jos mikä rajoitti retken suuntaa. Mitään uutta ei uskallettu lähteä kokeilemaan vaan Kauhaneva-Pohjankangas veti jälleen vastuttamattomasti puoleensa. Helppo lähestyttävyys sekä lyhyt matka parkkipaikalta leiripaikalle takasivat sen, että jaksoi lähteä myös (hieman lyhennetyn) työpäivän jälkeen ajelemaan.

Ihana Kauhaneva

 

Hieman harmiteltiin matkalla sitä, että aurinko ehtisi juuri laskea ennen kuin ehdittäisiin perille. Eipä tuota olisi tarvinnut kuin tunnin verran aikaisemmin lähteä matkaan. Matkailuautoja parkissa oli kolmisen kappaletta, mutta varsinaisella parkkipaikalle ei ollut ketään. Saatiin siis jälleen pystytellä teltta tutulle ja turvalliselle paikalle sekä viettää iltaa aivan kaksin. Kurjet huutelivat muutamaan kertaan illan hämyssä, mutta muuten oli kohtuu hiljaista.

 

Aikaisin tuleva pimeys takasi sen, ettei nukkumaanmenokaan venynyt kauhean pitkälle. Yö osoittautui yllättävän lämpimäksi ja syyskuun lopun yössä kevyempi untuvamakuupussini oli hieman liikaa. Sain silti nukuttua aika mukavasti. Aamulla saatiin todistaa useamman sadan kurjen ylitystä ja hurjaa mekkalaa mitä ne pitivät. Ehdottomasti syksyn ääni, johon ei vain millään kyllästy.

Mysteerisieni

Kuvauskokeilua otsalampun vajossa

Syötiin aamupalaa kaikessa rauhassa, kun joku ilmeisesti tubevideota tekevä hemmo kurvaili leiripaikan ohitse kameralle höpisten, ehti kuitenkin tervehtiä meitäkin ohimennessään. Aamupalan jälkeen pakkailtiin kamat autoon, jonka jälkeen lähdettiin vielä kiertämään Kauhanevan kierrosta. Sen verran oltiin ajoissa liikkeellä, ettei kovin montaa muuta henkilöä reitillä näkynyt vaan saatiin nautiskella keskenämme luonnon äänistä sekä aamun maagisesta valosta. Vasta kierroksen loppupään kohdalla alkoi tulla jokunen muu kanssaretkeilijä vastaan.

Kauhanevalta olikin lyhyehkö siirtymä Lauhanvuorelle lounastamaan. Matkalla tosin piti pysähtyä pari kertaa, ensin ihmettelemään riekkopoikueen tien ylitystä ja sitten vielä pällistelemään laitumella olleita lehmiä, jotka olivatkin yllättävän kiinnostuneita pysähtyneestä autosta. Lauhanvuorella päätettiin käydä näkötornin juurella tekemässä lounasta ennen suuntaamista hyväksi oletetuille sieniapajille.

Kiinnostuneet kaverit

 

Auto saatiin aivan oletetun hyvän sienipaikan viereen ja eikun vaan sieniveitset tanassa kohti metsää. Kovin pitkälle ei päästy, kun suppilovahverot kutsuivat poistumaan polulta. Ensimmäinen kohta oli jo hyvin lupaava ja siitä kun oltiin otettu muutama askel, niin sieniä näkyi aivan joka puolella. Pian meillä oli kori ja yksi paperikassillinen aivan täynnä. Ilma oli lämmin ja kuuma oli koko ajan. Autolta piti jossain vaiheessa lähteä hakemaan jo lisää paperikassia, johon sieniä saisi kerättyä. 

Lupaava ensimmäinen löytö

Saatetaan mennä toistekin

 

Lopulta parin tunnin jälkeen oli pakko lopettaa ja palata autolle, koska enempää sieniä ei vaan olisi mahtunut ja seuraavan yön yöpaikkakin oli vielä katsomatta. Harmillisesti jäi tällä kertaa lähteet välistä, koska ei vain päästy niin pitkälle, kun sienet harhauttivat hyvin. Lisäksi vähän harmitti se, kuinka paljon sieniä vielä jäi metsään. Tosin seuraavalla viikolla ei kyllä niin paljoa enää harmittanutkaan, kun tuli useampana iltana perattua, kuivattua ja paistettua sieniä ihan kyllästymiseen asti.

Onneksi siirtymä seuraavalle parkkipaikalle Spitaalijärvelle ei ollut kovin pitkä ja rinkat oli selässä alta aikayksikön. Telttapaikalle lompsiessa meinasi tulla tenkkapoo, kun polulla tulikin vastaan tulva. Onneksi oltiin napattu crocsintapaiset leirikengiksi mukaan, niin ei tarvinnut muuta kuin vaihtaa kengät toisiin ja kahlailla eteenpäin. Ensimmäisenä oli toki väliaikakodin laitto kuntoon ja vähän oltiin menossa kelloa vastaan, kun illaksi oli luvattu sadetta ja syöminenkin oli vielä jäljellä. Nuotiota saatiin kyhäillä ihan kaikessa rauhassa, mutta vähän ajan päästä saatiin seuraakin siihen. Otettiin myös revanssia letuista, jotka ainakin edelliskesän Päijänteen melontareissulla olivat epäonnistuneet pahasti.

Harvinainen ruokakuva

 

Illanvietto nuotiopiirissä jäikin hieman lyhyeksi, kun luvattu sade yllätti retkeilijät hieman aiemmin kuin oli ennustettu. Onneksi ei lasauttanut koko taivasta kerralla vaan sade alkoi pikkuhiljaa ja voitiin siirtyä kohtuu ripeästi kohti teltan turvaa. Nukkumaan mentiin ajoissa sateen ropistessa rauhoittavasti teltan kattoon. 

Aamulla sade oli jo lakannut ja aamutoimet tuli tehtyä ennätysajassa. Autoa kohden oltiin menossa jo ennen yhdeksää. Poria kohden lähdettiin jälleen pienehkön kiertoreitin kautta. Lounasta päädyttiin laittamaan Kristiinankaupunkiin Kanuunalahdelle laavulle. Kesäisen lämpimät säät olivat vaihtuneet jo huomattavasti syksyisempään ja lämpimämpää vaatetta sai laittaa päälleen. Lounaan jälkeen oli aika suunnata hotellille sekä seuraavana aamuna vielä jonkinmoinen ajomatka kotiinkin.

Vuosi 2020 retkeilymuistoissa

Päättynyt retkeilyvuosi ei todellakaan mennyt niin kuin alunperin sitä ajattelin ja olin kaavaillut, tuskin kellään, sattuneesta syystä. Asettamani tavoitteet kyllä toteutuivat yllättävän hyvin rajoitteista huolimatta. Kahden retken kuukausivauhti ei vieläkään onnistunut ihan kokonaisuudessaan harmaa ja lumeton helmikuu jäi yhden retken varaan samoin samasta syystä lokakuu ja marraskuu. Hämmentävästi kesäkuussakin ehdin vain yhdelle yhden yön telttailulle. Taisinkin jossain vaiheessa syksyä todeta, ettei minulla ole mitään muistikuvia koko kesäkuusta, sen verran hektistä oli jälleen työrintamalla.

 

Maisema Hermannin viinitornista, Ilomantsi

 

Telttaöitä kertyi vain 10, pitkään kylmänä pysynyt kevät verotti intoa lähteä, joten ensimmäinen telttailu olikin vasta toukokuun lopulla Seitsemisissä eikä lokakuussakaan tullut yhtään telttayötä. Vuoden 2021 ulkonayöpymistavoitteeksi voisin asettaa kunnianhimoisen 15 yötä. Sen sijaan kaksi uutta retkikohdetta oli aliarvioitu tavoite. Kävin vuoden aikana tutustumassa Leivonmäen, Pallas-Yllästunturin sekä Pyhä-Luoston kansallispuistoihin. Edellisten lisäksi kävin piipahtamassa aivan pikkiriikkisen Koitajoen maisemissa sekä Uuraisten Konttivuoren luontopolulla, jotka molemmat tekivät vaikutuksen. Jälleen voisin yrittää päästä muutamalle uudelle retkikohteelle alkavan vuoden aikana.

Uusilla nurkilla Nuuksiossa

Maaliskuun hiljaisuutta

 

Lintuvuosi alkoi mukavasti, mutta sitten tulivat rajoitteet ja muutenkin pääkaupunkiseudun vilkkaat lintukohteet olivat varmasti aivan tupaten täynnä väkeä, joten sinne ei oikein uskaltaunut. Kahlaajalajisto jäi hyvin puutteelliseksi ja vuoden lajimäärä jäi vain 143 varmaan havaintoon. Tästä on jälleen hyvä petrata ja pitää edelleen tavoitelajimäärä 150-160 lintulajin haarukassa. Toivottavasti pääsisimme jo alkavana vuonna jälleen tornien taistoon ja useammalle linturetkelle suuremmalla porukalla. Tuttu 100 lajia -haaste jatkuu jo totutusti. Itse voisin yrittää saada 100 lajia täyteen jo toukokuun alkupäivinä. Lisäksi voisin yrittää linturetkeillä vuoden jokaisena kuukautena, nyt kun tuntuu, että into hiipuu kesän myötä vaikka syksykin olisi oikein kelvollista lintujentarkkailuaikaa.

Viikki toukokuun alkupuolella

Onnettomat lintukuvat: liejukana, Suomenoja toukokuu

Pidempi vaellus jäi tekemättä hyvistä aikeista huolimatta. Sen sijaan tein pari kahden yön minivaellusta ensimmäisen Ruunaalle ja toisen Lauhanvuoren maisemissa. Alkaneena vuonna voisin tehdä muutaman parin yön retken ja toivottavasti jo vihdoin useamman yön vaelluksen yhden yön piipahduksien ohella. Suunnitelmat tosin ovat vielä hieman vaiheessa ja karttoja pitäisi tuijottaa tiukasti vielä useampana iltana. Onneksi tässä on vielä reilusti aikaa.

Onkilampi, Ruunaa

Huhtakorven kivijata, Lauhanvuoren kansallispuisto

Kauhaneva

Menneen vuoden kohokohtia olivat ehdottomasti syysvaellukset Ruunaalle ja Lauhanvuorelle sekä piipahdus Kauhaneva-Pohjankankaalla. Pallas-Yllästunturin kansallispuiston vierailukin oli huikea samoin hyvin sateinen koukkaus Norjan puolelle sekä pysäyttävä retki Suomen itäisimmälle pisteelle (josta pitäisi vielä kirjoitella). Kaiken kaikkiaan olosuhteista huolimatta retkivuosi oli oikein onnistunut.

Pienmaisemaa kalliolammikossa

Porkkala

Toivonkin tästä alkaneesta vuodesta vielä parempaa ja toivottavasti myös rajoitteet pikkuhiljaa poistuvat, niin voi jälleen kotimaassakin liikkua turvallisemmalla mielellä. Oikein hyvää ja luontoisaa alkanutta vuotta 2021!

Syksyn perinteinen: Lauhanvuoren kansallispuisto

Syksyn perinteiselle syysretkelle päästiin jälleen koko retkeilevän ystäväporukan kanssa. Ajankohta syyskuun lopussa oli varattu kaikkien kalentereihin jo hyvissä ajoin, mutta päämäärän päättäminen jäi aika viime tinkaan. Normaalista poiketen tehtiin myös suunnitelma B, joka olisi toteutettu jos koko viikonlopulle olisi osunutkin huono-onninen sää. Lopulta suunnitelma A:n onneksi sää näytti oikein lupaavalta pidennetylle viikonlopulle.

Kohteeksi oli valikoitunut Lauhanvuoren kansallispuisto kahden yön taktiikalla. Ensimmäisenä iltana ajeltiin vain Spitaalijärven parkkipaikalle ja siitä lyhyt pyrähdys telttapaikalle yöksi. Viime tingan säätiedotukset oli unohtunut katsoa ja matkalla vasta seuraavana päivänä saapuva kaveri ilmoitti, että illalle oli luvassa aika rankkaa vesisadetta ja ukkosta. 

Ukkosesta saatiinkin esimakua jo Lauhanvuoren hiekkatiellä, kun taivas veti erikoisen tummaksi, vettä satoi reilusti ja salamat välähtelivät. Onneksi sade taukosi juuri sopivasti parkkipaikalle päästyä. Rinkat laitettiin pikavauhtia kuntoon ja lyhyt marssi telttapaikalle sai alkaa.

Aamun sees

Illan pimeydessä 'väärinpäin' pystytetty teltta

 Sopivan telttapaikan löydyttyä teltat nousivatkin pikavauhtia pystyyn, joskin omani sisäteltta ensin pystytettävänä sai muutaman pisaran sisälle asti. Makuualustaa olikin vähän kinkkisempi täyttää sisällä teltassa, onneksi sentään oma sooloversioni on oikeasti kahden hengen mallia, niin rinkankin sai lopulta sisään asti.

Iltapalaa käytiin syömässä nuotiopaikalla, niin pitkään kunnes sade yllätti retkeilijät ja oli juostava teltan suojiin. Ukkonenkin jatkui pian sateen alkamisen jälkeen. Fiilis ei kyllä ollut mikään kaksinen yksin teltassa sateessa ja ukkosen mennessä aika läheltä. Sille seuraavana päivänä tulevalle kaverille viestitettiinkin, että voi huomenna tulla toteamaan eloonjääneet.

Onneksi ukkonen loppui joskus puolen yön paikkeilla ja pystyi vihdoin alkaa nukkumaan. Aamulla heräilin jo kuuden aikoihin, kun oli pakko hipsiä huussiin. Oli vielä jokseenkin hämärää, mutta sen verran valoisaa, että ulkona näki jo kulkea. Palasin kuitenkin makuupussin lämpimään ja saatoin torkahtaakin vielä hetkeksi. Lopulta lisääntyvä valo pakotti nousemaan ylös ja hipsimään laiturille katsomaan aamusumuja. Siinä laiturilla hiljaa seisoskellessa otin taas aivan liikaa valokuvia ja kuuntelin metsän tiaisia sekä yllättäen järven toiselta puolelta kuuluneita teeriä. Aamuhetket ovat niin parhautta!

Hiljainen leiri

Upeita värejä telttapaikkani taustalla

 

Ei pidetty aamulla mitään kiirettä, koska tarkoitus oli siirtyä hieman lähemmäs parkkipaikkaa lounastamaan. Joskus yhdeksän jälkeen leirin läpi marssikin joku bussilastillinen ihmisiä keittokatokselle. Vähän jännitettiin viipyisivätkö kauankin vai päästäisiinkö me paikalle ollenkaan. Itse soittelin pakkaamisen ohessa pidemmänpuoleisen puhelun koskien taloyhtiöasioita, en kyllä ymmärrä miksi nämä tulevat aina silloin kun on itse jossain reissussa. Lopulta retkeläisjoukkio häipyi keittokatokselta ja me kurvailtiin paikalle itse. Kuulemma peräti kaksi nuotiota oli jätetty kytemään. Yhdisteltiin niistä sitten itsellemme lounasnuotio. Itselläni oli testissä einesbroilerpyörykät, paprika ja halloumi. Toimi yllättävän hyvin, vielä kun olisi ollut sipulia ja vähän ehkä jotain pastaa seuraksi, niin olisi ollut täyttävämpääkin.

Aamuaurinko toi hienosti myös ruskan esiin

Edellisenä iltana tullessa tapasimme pitkoksilta useampia sammakoita

 

Lounaan jälkeen lähdettiin autojen kautta taapertamaan kohti päivän kohdetta Kaivolammia. Ensimmäisen osan polkua ei tainnut ollakaan enää olemassa vaan mentiin aika pikamarssia hiekkatietä pitkin. Seuraava osuus taisikin kulkea oikeastaan latupohjalla, jossa kuitenkin kulki myös kapea polku. Toisen ja kolmannen osuuden välillä meidät yhytti ilkeät hirvikärpäset ja niitä kyllä riittikin useammalle ihmiselle. Kolmas osuus kulki myös metsäautotietä pitkin. Onneksi neljännelle osuudelle päädyttiin kivalle metsäpolulle, kun käytiin täyttämässä upean kirkkaasta lähteestä vesipullojamme. Tämä pieni metsäkierros vei yllättävän paljon aikaa, koska suppilovahverosilmät olivat avautuneet useammallakin ja löydettiin monta hyvää paikkaa. Lisäksi pistäydyttiin Huhtakorven kivijadalla, jonne menevät pitkokset olivat hyvin aikansa nähneet, mutta keskellä jataa ollut 'terassi penkkeineen' taas oli oikeinkin hyvässä kunnossa.

Rehevä lähdepurometsä

 

Herkullista kirkasta vettä

Kiva puu keskellä kivijataa

Tänne sai todenteolla haluta

 

Metsäpeuroja ei aitaukseen kuikuilusta huolimatta onnistuttu näkemään, mutta Kaivolammi sitä vastoin oli oikeinkin sympaattinen ja mukava leiripaikka. Ensi töiksemme laitettiin leiri pystyyn, kuka mihinkin tällä kertaa hieman lähemmäs toisiamme. Minäkin sain tällä kertaa oviaukot sijoitettua järkevämmin päin siitäkin huolimatta, että kostea ulkoteltta ei millään meinannut asettua kaarien päälle. Illan mittaan turistiin nuotiolla ja kirottiin huonoa sahaa, joka ei vaan meinannut yrityksistä huolimatta sahata suoraan. En tiedä mikä oli vikana. Puutkaan eivät millään meinanneet sahautua loppuun asti. Jo alkuillasta alkoi tuntua, että suolammesta nousee aikalailla kosteutta ja ennen telttaan vetäytymistä kokeilinkin telttakangasta ja sehän oli kovin kostea.

Hurja suppissaalis

Hyytävän viileä telttapaikka

Sympaattinen suolampi

 

Liekö kosteus syynä, mutta makuupussissa alkoi pian tärisyttää ja harmittelin, etten selvästi ollut tajunnut varautua tarpeeksi paljolla vaatteella. Jossain vaiheessa olin ilmeisesti kuitenkin nukahtanut tärinästä huolimatta, koska heräsin ukkoseen ja salamoiden välähdyksiin. Lähimmillään ukkonen meni melkein päältä. Heräilin muutamaan kertaan yöllä, kun sade vaihteli rankkasateesta kaatosateeseen. Onneksi sade loppui jossain välissä ja aamukuudelta taas huussiin hipsiessä oli jo poutaista. Tällä kertaa en jäänyt hereille vaan kömmin takaisin makuupussiin nukkumaan ja heräilin vähän ennen kahdeksaa.

Aamu meni jälleen verkkaisesti, mutta silti oltiin lähtövalmiita jo yhdentoista aikaan. Telttaa sai kuivailla yön jäljiltä muutamaankin otteeseen ja silti päälikangas oli melko kosteaa. Kun oltiin lopettelemassa aamupalaa paikalle pölähti maastopyöräjoukkio. Vaikutti siltä, että olisivat olleet jäämässä, mutta lopulta jatkoivatkin matkaansa. Oltiin hieman hämmentyneitä tilanteesta. Kun melkein oltiin jo lähtökuopissa paikalle saapui ilmeisesti seuraavaksi yöksi jäävä kaksikko, sopiva vahdinvaihto.

Metsä näytti pääasiassa tältä ihan kiva

 

Tälle toiselle päivälle oli suunniteltu lyhyt pyrähdys itse Lauhanvuorelle ja meinattiin mennä jo yhdessä risteyksessä harhaan ja pikatielle, kun kartalla ei muka näkynyt kuin yksi polku. Toinen polku löytyi toki aivan kunnanrajan myötäisesti tarkemmalla tutkailulla. Saatiin nautiskella aurinkoisesta mäntymetsästä, jossa oli yllättävän runsaasti jäkälää. Käytiin täyttämässä vesipulloja kaivolla Lauhan vuokratuvan lähistöllä ja jatkettiin pieni nousu näkötornin juurelle.

Ensimmäisenä kivuttiin toki torniin ihastelemaan maisemia. Pienen pyörimisen, huiputusjuomien ja valokuvien jälkeen hipsittiinkin sitten alas ja tehtiin tilaa muille torniin kiipeäville. Keiteltiin lounasta kaikessa rauhassa tornin juurella olevilla penkkipöytäryhmillä. Lounaan jälkeen olikin pitkä alamäki takaisin kohti Spitaalijärveä ja autoja.

Lauhanvuoren näkötorni

 

Käytiin vielä siellä suuremmalla kivijadalla ennen kuin lähdettiin suuntaamaan kohti retken kolmatta osuutta Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuistoa. Itse suo olikin näin alkusyksystä niin upea, että taidan siitä kirjoitella oman postauksensa noin miljoonan kuvan kera.

Kutsuva leveä lankkupolku

Hauska mäntysaareke keskellä jataa