Syksyn perinteinen: Lauhanvuoren kansallispuisto

Syksyn perinteiselle syysretkelle päästiin jälleen koko retkeilevän ystäväporukan kanssa. Ajankohta syyskuun lopussa oli varattu kaikkien kalentereihin jo hyvissä ajoin, mutta päämäärän päättäminen jäi aika viime tinkaan. Normaalista poiketen tehtiin myös suunnitelma B, joka olisi toteutettu jos koko viikonlopulle olisi osunutkin huono-onninen sää. Lopulta suunnitelma A:n onneksi sää näytti oikein lupaavalta pidennetylle viikonlopulle.

Kohteeksi oli valikoitunut Lauhanvuoren kansallispuisto kahden yön taktiikalla. Ensimmäisenä iltana ajeltiin vain Spitaalijärven parkkipaikalle ja siitä lyhyt pyrähdys telttapaikalle yöksi. Viime tingan säätiedotukset oli unohtunut katsoa ja matkalla vasta seuraavana päivänä saapuva kaveri ilmoitti, että illalle oli luvassa aika rankkaa vesisadetta ja ukkosta. 

Ukkosesta saatiinkin esimakua jo Lauhanvuoren hiekkatiellä, kun taivas veti erikoisen tummaksi, vettä satoi reilusti ja salamat välähtelivät. Onneksi sade taukosi juuri sopivasti parkkipaikalle päästyä. Rinkat laitettiin pikavauhtia kuntoon ja lyhyt marssi telttapaikalle sai alkaa.

Aamun sees

Illan pimeydessä 'väärinpäin' pystytetty teltta

 Sopivan telttapaikan löydyttyä teltat nousivatkin pikavauhtia pystyyn, joskin omani sisäteltta ensin pystytettävänä sai muutaman pisaran sisälle asti. Makuualustaa olikin vähän kinkkisempi täyttää sisällä teltassa, onneksi sentään oma sooloversioni on oikeasti kahden hengen mallia, niin rinkankin sai lopulta sisään asti.

Iltapalaa käytiin syömässä nuotiopaikalla, niin pitkään kunnes sade yllätti retkeilijät ja oli juostava teltan suojiin. Ukkonenkin jatkui pian sateen alkamisen jälkeen. Fiilis ei kyllä ollut mikään kaksinen yksin teltassa sateessa ja ukkosen mennessä aika läheltä. Sille seuraavana päivänä tulevalle kaverille viestitettiinkin, että voi huomenna tulla toteamaan eloonjääneet.

Onneksi ukkonen loppui joskus puolen yön paikkeilla ja pystyi vihdoin alkaa nukkumaan. Aamulla heräilin jo kuuden aikoihin, kun oli pakko hipsiä huussiin. Oli vielä jokseenkin hämärää, mutta sen verran valoisaa, että ulkona näki jo kulkea. Palasin kuitenkin makuupussin lämpimään ja saatoin torkahtaakin vielä hetkeksi. Lopulta lisääntyvä valo pakotti nousemaan ylös ja hipsimään laiturille katsomaan aamusumuja. Siinä laiturilla hiljaa seisoskellessa otin taas aivan liikaa valokuvia ja kuuntelin metsän tiaisia sekä yllättäen järven toiselta puolelta kuuluneita teeriä. Aamuhetket ovat niin parhautta!

Hiljainen leiri

Upeita värejä telttapaikkani taustalla

 

Ei pidetty aamulla mitään kiirettä, koska tarkoitus oli siirtyä hieman lähemmäs parkkipaikkaa lounastamaan. Joskus yhdeksän jälkeen leirin läpi marssikin joku bussilastillinen ihmisiä keittokatokselle. Vähän jännitettiin viipyisivätkö kauankin vai päästäisiinkö me paikalle ollenkaan. Itse soittelin pakkaamisen ohessa pidemmänpuoleisen puhelun koskien taloyhtiöasioita, en kyllä ymmärrä miksi nämä tulevat aina silloin kun on itse jossain reissussa. Lopulta retkeläisjoukkio häipyi keittokatokselta ja me kurvailtiin paikalle itse. Kuulemma peräti kaksi nuotiota oli jätetty kytemään. Yhdisteltiin niistä sitten itsellemme lounasnuotio. Itselläni oli testissä einesbroilerpyörykät, paprika ja halloumi. Toimi yllättävän hyvin, vielä kun olisi ollut sipulia ja vähän ehkä jotain pastaa seuraksi, niin olisi ollut täyttävämpääkin.

Aamuaurinko toi hienosti myös ruskan esiin

Edellisenä iltana tullessa tapasimme pitkoksilta useampia sammakoita

 

Lounaan jälkeen lähdettiin autojen kautta taapertamaan kohti päivän kohdetta Kaivolammia. Ensimmäisen osan polkua ei tainnut ollakaan enää olemassa vaan mentiin aika pikamarssia hiekkatietä pitkin. Seuraava osuus taisikin kulkea oikeastaan latupohjalla, jossa kuitenkin kulki myös kapea polku. Toisen ja kolmannen osuuden välillä meidät yhytti ilkeät hirvikärpäset ja niitä kyllä riittikin useammalle ihmiselle. Kolmas osuus kulki myös metsäautotietä pitkin. Onneksi neljännelle osuudelle päädyttiin kivalle metsäpolulle, kun käytiin täyttämässä upean kirkkaasta lähteestä vesipullojamme. Tämä pieni metsäkierros vei yllättävän paljon aikaa, koska suppilovahverosilmät olivat avautuneet useammallakin ja löydettiin monta hyvää paikkaa. Lisäksi pistäydyttiin Huhtakorven kivijadalla, jonne menevät pitkokset olivat hyvin aikansa nähneet, mutta keskellä jataa ollut 'terassi penkkeineen' taas oli oikeinkin hyvässä kunnossa.

Rehevä lähdepurometsä

 

Herkullista kirkasta vettä

Kiva puu keskellä kivijataa

Tänne sai todenteolla haluta

 

Metsäpeuroja ei aitaukseen kuikuilusta huolimatta onnistuttu näkemään, mutta Kaivolammi sitä vastoin oli oikeinkin sympaattinen ja mukava leiripaikka. Ensi töiksemme laitettiin leiri pystyyn, kuka mihinkin tällä kertaa hieman lähemmäs toisiamme. Minäkin sain tällä kertaa oviaukot sijoitettua järkevämmin päin siitäkin huolimatta, että kostea ulkoteltta ei millään meinannut asettua kaarien päälle. Illan mittaan turistiin nuotiolla ja kirottiin huonoa sahaa, joka ei vaan meinannut yrityksistä huolimatta sahata suoraan. En tiedä mikä oli vikana. Puutkaan eivät millään meinanneet sahautua loppuun asti. Jo alkuillasta alkoi tuntua, että suolammesta nousee aikalailla kosteutta ja ennen telttaan vetäytymistä kokeilinkin telttakangasta ja sehän oli kovin kostea.

Hurja suppissaalis

Hyytävän viileä telttapaikka

Sympaattinen suolampi

 

Liekö kosteus syynä, mutta makuupussissa alkoi pian tärisyttää ja harmittelin, etten selvästi ollut tajunnut varautua tarpeeksi paljolla vaatteella. Jossain vaiheessa olin ilmeisesti kuitenkin nukahtanut tärinästä huolimatta, koska heräsin ukkoseen ja salamoiden välähdyksiin. Lähimmillään ukkonen meni melkein päältä. Heräilin muutamaan kertaan yöllä, kun sade vaihteli rankkasateesta kaatosateeseen. Onneksi sade loppui jossain välissä ja aamukuudelta taas huussiin hipsiessä oli jo poutaista. Tällä kertaa en jäänyt hereille vaan kömmin takaisin makuupussiin nukkumaan ja heräilin vähän ennen kahdeksaa.

Aamu meni jälleen verkkaisesti, mutta silti oltiin lähtövalmiita jo yhdentoista aikaan. Telttaa sai kuivailla yön jäljiltä muutamaankin otteeseen ja silti päälikangas oli melko kosteaa. Kun oltiin lopettelemassa aamupalaa paikalle pölähti maastopyöräjoukkio. Vaikutti siltä, että olisivat olleet jäämässä, mutta lopulta jatkoivatkin matkaansa. Oltiin hieman hämmentyneitä tilanteesta. Kun melkein oltiin jo lähtökuopissa paikalle saapui ilmeisesti seuraavaksi yöksi jäävä kaksikko, sopiva vahdinvaihto.

Metsä näytti pääasiassa tältä ihan kiva

 

Tälle toiselle päivälle oli suunniteltu lyhyt pyrähdys itse Lauhanvuorelle ja meinattiin mennä jo yhdessä risteyksessä harhaan ja pikatielle, kun kartalla ei muka näkynyt kuin yksi polku. Toinen polku löytyi toki aivan kunnanrajan myötäisesti tarkemmalla tutkailulla. Saatiin nautiskella aurinkoisesta mäntymetsästä, jossa oli yllättävän runsaasti jäkälää. Käytiin täyttämässä vesipulloja kaivolla Lauhan vuokratuvan lähistöllä ja jatkettiin pieni nousu näkötornin juurelle.

Ensimmäisenä kivuttiin toki torniin ihastelemaan maisemia. Pienen pyörimisen, huiputusjuomien ja valokuvien jälkeen hipsittiinkin sitten alas ja tehtiin tilaa muille torniin kiipeäville. Keiteltiin lounasta kaikessa rauhassa tornin juurella olevilla penkkipöytäryhmillä. Lounaan jälkeen olikin pitkä alamäki takaisin kohti Spitaalijärveä ja autoja.

Lauhanvuoren näkötorni

 

Käytiin vielä siellä suuremmalla kivijadalla ennen kuin lähdettiin suuntaamaan kohti retken kolmatta osuutta Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuistoa. Itse suo olikin näin alkusyksystä niin upea, että taidan siitä kirjoitella oman postauksensa noin miljoonan kuvan kera.

Kutsuva leveä lankkupolku

Hauska mäntysaareke keskellä jataa

Mielentyhjennystä Etelä-Pohojanmaan sekä Satakunnan rajamailla, osa II

Tästä ensimmäiseen osioon Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuiston piipahdukseen.

Kauhanevalta suuntasimme suoraan Lauhanvuoren kansallispuistoon. Siirtymä oli onneksi aika lyhyt kuten olin ajatellutkin. Ensimmäisenä poikkesimme tietysti Lauhanvuoren näkötornille. Parkkipaikalla riitti autoja Helatorstaina, mutta yllättävän vähän silti nähtiin ihmisiä. Aivan ensimmäisenä parkkeerasimme itsemme tornin juurelle lounastauolle. Keittelimme ja paistoimme lounaan kaikessa rauhassa.

Lounaan jälkeen olikin torniin kipuamisen vuoro. Vaikka tuuli oli aika navakka, uskaltauduimme silti kiipeämään ylös torniin. Portaat olivat oikein mukavat ja oli ilahduttavaa huomata, että levähdystasoja oli vähintäänkin riittävästi. Levähdystasoille olisi voinut jäädä keräämään henkeä, jos siltä olisi tuntunut. Itse pysähdyin hieman vetämään happea ja kuikuilemaan maisemia joka välissä.

Ei kyllä jännittänyt yhtään

Ylhäällä tornissa kyllä tuntui tuulen voima. Torni huojui yllättävän paljon. Maisemaa hallitsivat metsät sekä tuulivoimalat vähän joka suunnalla. Mitään kovin selkeää maamerkkiä ei millään suunnalla näkynyt. Maisemat olivat omalla tavallaan oikein mukavat, joskaan eivät aivan vetäneet vertoja monille muille torneille, joissa olen käynyt. Pian olo tuntui aika viluiselta auringonpaisteesta huolimatta ja oli aika suunnata takaisin maanpinnalle.

Tuulimyllyt näkyi kaukaisuudessa

Onhan se vähän möhkö

Seuraavaksi suuntasimmekin toiselle must see kohteelle Lauhanvuorella eli massiiviselle kivijadalle. Täytyy sanoa, että olin aluksi hieman pettynyt. Kävimme toki tutkailemassa jataa sekä etsimässä sen geokätkönkin, joka löytyy jadan välittömästä läheisyydestä. Jäin kuitenkin kaipaamaan toisenlaista kuvakulmaa kivijadalle, josta olisi voinut todeta paremmin kivipellon suuruuden. Ehkä jokin katselutornintapainen voisi toimia siihenkin, aivan pirunpellon toiseen päätyyn esimerkiksi. Lisäksi kerrankin olisin ollut onnellinen jos olisin niin tekniikkaorientoitunut, että omistaisin jonkunmoisen lennättettävän kuvaushärpäkkeen.

Kuvista ei saa käsitystä pellon suuruudesta

Pohdimme jonkun aikaa seuraavaa siirtoamme ja päätimme käydä katsomassa miltä läheinen uudehko Leikkistenkankaan laavu näyttää ja millaisella paikalla se on. Iltapäiväkahvien aika kun lähestyi uhkaavasti ja kahville kun on niin mukava luonnon helmassa aina hiljentyä sekä pysähtyä. Hyvän aikaa saimmekin tallustaa hyvin erottuvaa polkua eteenpäin. Kun usko meinasi jo loppua niin tupsahdimmekin yhtäkkiä huussin ja kaivon kulmalle. Laavukin löytyi ihan periltä asti. Laavulla olikin jo porukkaa ja koska emme hyötyisi mitään tulista päätimme istahtaa penkeille laavun lähistölle ja nauttia evästä siinä.

Jäkälää jos jonkinmoista

Hyvän aikaa saatiinkin kulumaan kahvia keittäessä sekä juodessa. Ilma oli mukavan leppoisa, eikä itikoista ollut yhtään haittaa. Lopulta maltoimme lähteä palaamaan jälkiämme takaisin autollepäin. Paluumatka tuntui jälleen huomattavasti lyhyemmältä kuin menomatka ja nopeasti olimmekin takaisin autolla. Jatkoimme vielä viimeisen etapin Spitaalijärven parkkipaikalle, jossa pakkasimme vielä evästä kylmälaukusta ja nostimme rinkat selkään. Tällä kertaa kun oltiin pienen kynnyksen retkeilyllä ei toisenkaan yön telttapaikalle liiemmälti tullut matkaa. Kovin montaa autoa ei parkkipaikalla sitten näkynytkään.

Keittokatoksen läheisyydessä taisi muutama porukka olla ja yksi telttakuntakin sillä puolen järveä. Me jatkoimme viralliselle telttailupaikalle järven toiseen päätyyn. Hyvän aikaa saimmekin katsastella sopivaa telttapaikkaa itsellemme. Muutamiakin oikein hyviä paikkoja kun olisi ollut. Hylkäsimme mielestäni parhaan telttapaikan aivan tulipaikan vieressä siinä pelossa, että meidän tuurilla muutoin autiolle paikalle kuitenkin sattuisi tulemaan joku telttakunta meidän lisäksemme. Pelko osoittautui myöhemmin turhaksi, mutta löysimme silti oikein sopivan paikan teltalle vähän kauempana rannasta.

Spitaalijärven keittokatokselle mahtuu suurempikin porukka

Spitaalijärvi oli kertaalleen kuivatettukin

Erämaajärven tuntua

Tämä oli sieltä kuvattavammasta päästä meidän aterioita

Ilta meni rattoisasti nyhtöpossuleipiä tehdessä ja syödessä sekä järven lintuja tunnistellessa. Joku neropatti tosin oli jättänyt kiikarit autoon, joten kovin selviä havaintoja ei linnuista tullut. Aika aikaisin painuttiin sitten telttaan, kun tuuli yltyi iltaa kohden ja tuntui vähän viileältä taivasalla. Uni ei vain meinannut tulla, kun tuuli niin kovasti ja sadekin alkoi jo kymmenen aikoihin sekä oli kuuma. Tuli pyörittyä ja nukuttua vähän katkonaisesti siihen saakka, kunnes sade neljän jälkeen loppui sekä ilma seestyi sen verran, että makuupussissakin alkoi olla sopiva lämpötila.

Aamusella koisattiinkin yllättäen johonkin puoli yhdeksään ennen kuin maltettiin nousta ylös. Syötiin aamupalaa kiireettä sekä pakkailtiin tavarat rinkkoihin ja oltiin valmiita siirtymään takaisin autolle vasta joskus puoli yhdentoista aikaan. Ketään muuta ei perjantaiaamuna ollutkaan liikenteessä. Edellispäiväinen telttakuntakin oli lähtenyt jo ennen kuin marssimme keittokatoksen ohi. Vasta parkkipaikan kohdalla näimme aamun ensimmäiset ihmiset.

Alkukesän vehreyttä!

Muutaman mutkan kautta ajelimme vielä yöpymään hyvin tuuliseen Poriin. Kävimme hieman Yyterissä hiekkadyynejä ihmettelemässä, vielä ei uimareita näkynyt sekä aivan ihanalla Reposaarella. Viimeisenä päivänä kävimme vielä muutaman mutkan kautta kotiin ja päädyimme Harjavallan vesivoimalalle, josta olikin upeat näköalat.

Pieni piipahdus Yyteriin

En muistanutkaan kuinka satumaista tuolla onkaan

Kotimatkan yllätysmaisemat!