Sumuinen Koli

Itsenäisyyspäivän tienoilla suuntasimme pidennetyn viikonlopun lomalle Lieksaan. Tarkemmin sanottuna Kolille oikeaa talvea etsimään. Olimme vuokranneet edelliseltä talviselta Kolin reissulta tutun mökin nyt uudempaan kertaan. Tälläkin kerralla oli jo pimeää, kun lähestyimme mökkiä ja saimme jälleen arpoa mikä olikaan se oikea piha. Pihaa ei oltu aurattu, mistä aika suuri miinus heti alkuunsa, kun ei millään meinattu päästä liukkaassa tiiviksi tamppautuvassa lumessa edes mökin viereen. Lopulta auto kuitenkin onnistui saada sopivan lähelle ja pääsimme sisällekin. Sisällä tosin lämpötila taisi olla jotain 16 asteen luokkaa, joten ensitöiksemme saimme väännellä termostaatteja suuremmalle. Harmiksemme huomasimme myös ilmanvaihtokoneen pitävän aika metakkaa jopa pienimmällä teholla. Ammatillinen näkökulma asiaan olisi tarkistaa puhaltimet.

Onneksi sentään ensimmäinen yö meni nukkuessa kuin tukki ja aamulla ei enää harmittanutkaan niin paljoa. Aamu meni leppoisasti suunnitelmaa seuraaville parille päivälle tehden ja päivän retkisuuntimaa pohtien. Edellisestä makkararetkestä olikin kulunut jo sen verran aikaa, että lähdimme nuotioteemalla syömään lounasta ulos. Sää tosin ei houkutellut sen pidempään kävelyyn ja sopivasti jälleen sairastelusta edelleen puolikuntoisina ei kovin kummoisia retkiä oltaisi tehtykään.

Sää ei aina osu kohdilleen, mutta olipahan sentään lunta

Tyydyttiin siis ajelemaan rantatietä vähän eteenpäin ja käymään Likolahden nuotiopaikalla lounastamassa. Tämä olikin oikein hyvä vaihtoehto, puita löytyi vajasta mukavasti ja maisemassakaan ei ollut valittamista. Aurinkokin melkein paistoi hetken. Kävin rannassa kuuntelemassa jään jutustelua. Istuttiin vain hiljaa ja kuunneltiin hiljaisuutta ja nuotion napsahduksia. Jossain välissä kuulostelin hömötiaisia, jotka sainkin houkuteltua lähemmäs näköetäisyydelle äänitteen avulla.

Kivestä näkee hyvin vedenkorkeuden vaihtelut

Nuotiolla istuskellessa tulikin huomattua, että seuraavalla etapilla eli Ukko-Kolin huipulla tuskin olisi mitenkään kummoiset maisemat. Sen verran tuntui sumua olevan vaarojen huippujen kohdilla. Lounaan jälkeen ajeltiin kuitenkin ylös kahvittelemaan hotellille. Luontokeskus oli valitettavasti suljettu vierailumme aikaan. Harmillista, mutta ehkä luontokeskukseen vielä joskus tulee päästyä ihan sisäänkin asti. Lopulta liukasteltiin kuitenkin Ukko-Kolille katsomaan sumuisia 'maisemia'. Tunnelma oli hyvin pysähtynyt, mutta olipahan sentään lunta.

Näkymät ei olleet kummoiset

Ei viitsitty kiertää sen pidemmälle vaan talsittiin hotellille ja maisemahissillä parkkitasolle, josta takaisin mökille. Käytiin vielä vilkaisemassa vielä vapaana lainehtivaa Pielistä ennen kuin hipsittiin sisälle takkaa lämmittämään ja vaan oleilemaan. Hämäräkin alkoi tulla pian mökillepääsyn jälkeen.

Seuraavana päivänä käytiin kiertämässä Kasken kierrosta aamulenkkinä. Ainut vaan, että kun jätettiin auto Ollilan parkkipaikalle, niin sai kyllä kulkea jyrkkää mäkeä aivan tienpiennarta. Koko tie oli ihan peilijäässä ja tuskin autolla olisi edes ylös päässytkään. Kierroksen varsinaisessa alussa oltiin jo ihan naatteja. Onneksi valokuvauksen varjolla voi aina vetää henkeä tovin jos toisenkin. Polku oli kapeaa ja kulki syvässä lumessa. Arvuuteltiin mitä elikoita aitauksessa kesällä olisi ja nautittiin hiljaisesta pysähtyneestä tunnelmasta. Käytiin vilkaisemassa tulipaikkaa, mutta se ei vielä houkutellut mehuhetkeen. Jatkettiin kierrosta joka nousi ylöspäin.

Kierrettiin likimain punaisella piirrelty reitti

Sumuisaa myös tänä päivänä

Yhden tiukemman nousun jälkeen pysähdyin ja vilkaisin sivulleni. Metsäjänis oli jähmettynyt ihan puolentoista metrin päähän verkkoaidan toiselle puolelle. Sain siitä huonon kuvan ja menin liikahtamaan, jolloin jänö hilpaisi karkuun. Jatkettiin matkaa vielä tovin verran ylöspäin ennen kuin kulku tasaantui. Pian tupsahdimmekin jopa talvella aika idyllisenoloiselle Vaaralanahon tulipaikalle. Päätimme pitää taukoa siinä kaiken sen lumessa kahlaamisen päälle. Ihastelin vastapäisen rinteen koivuja ja totesin, ettei Kolin kansallispuiston tunnuksessa turhaan niitä koivunrunkoja ollutkaan.

Kuvatodisteita muistakin eläväisistä kerrankin

Lähtiessa Vaaralanaholta alkoi tuntua, ettei taidettaisi koko kierrosta jaksaa, joten tehtiin oikaisemissuunnitelma. No meidän reitit ei tunnetusti aina ole siitä helpoimmasta päästä, kun lähdetään soveltamaan, joten päädyttiin kahlaamaan hyvä tovi, varmaan kesällä ihan hyväkuntoista polkua. Nyt siitä oli mennyt ehkä joku tai jokin joskus 10-15 senttiä vähemmällä lumella. Tupsahdettiin kuitenkin aikanamme ihan kuljetullekin polulle ja sitä kautta vielä Mattilan pihapiiriin, jossa oli kovin hiljaista. Käytiin kaivelemassa kaikessa rauhassa geokätkö esiin ja jatkettiin vielä liukasta tietä pitkin takaisin autolle. Kaiken tämän jälkeen olikin hyvä päätyä lounastamaan Kolin Ryynäseen, jossa saikin nauttia rauhallisesta ja tunnelmallistesta miljööstä sekä hyvästä ruuasta.

Mattilan päärakennus, hiljaiselta näytti

Laiska lintukevät

Tämä eristyneisyys on harmillisesti vaikuttanut myös linturetkeilyyni. Normaalisti tässä vaiheessa vuotta ollaan menossa jo ties kuinka monennessa linturetkeilyssä, mutta nyt olen käynyt vaan neljällä oikealla linturetkellä. Nyt kun linturetkiseura on rajoittunut vain itseeni ja puolisoon, niin mahdollisuuksia tuntuu olevan vähemmän. Tähän vielä lisänä se, että minulla ei ole ollut varsinaisesti autoa käytettävissäni lähes kuukauteen, kun akku pitäisi ladata ja kesärenkaatkin on ollut hankkimatta. Parasta linturetkeilyaikaa on siis mennyt aivan tuhottomasti hukkaan. Kaiken huipuksi normaalisti työmatkoilla tulee bongailtua yhtä sun toista ja myöskin siirtymillä kotiovelta autolle. Tällä hetkellä kuulohavainnot perustuvat sisälle kuuluviin punarintaan, mustarastaaseen, tintteihin ja sepelkyyhkyyn.

Seurasta puheenollen periaatteessa varmaan muutaman kaverin kanssa voisikin lähteä linturetkeilemään, mutta tähän mennessä ei ole tullut lähdettyä. Ehkä myöhemmin keväällä sitten jo viitsisikin. Lajilistalla mennään vasta 77 lajissa ja tavoitteena oleva 100 lajia ennen tornien taistoa, tai tässä tapauksesssa ennen pihojen taistoa, näyttää kieltämättä vähän epätoivoiselta. Tornien taiston korvaava Pihojen taisto tapahtuma on tänä vuonna samaan aikaan kuin normaalisti tornien taisto olisi eli lauantaina 9.5. Lisätietoja tapahtumasta täältä. En odota mitään valtavaa tulosta saavani omalta pihaltani, mutta meidän tornien taisto joukkue meinaa omilla parvekkeillaan ja pihoillaan kukin tahoillaan tarkkailla tornien taiston hengessä, eli pääasiassa koko ajan.

Hieman harmillista lajitilannetta paransi viikko sitten Helsingin Vanhankaupunginlahdelle tekemäni linturetki, jolla uusia lajeja listaani tälle vuodelle taisi kertyä peräti 14 kappaletta. Tämän jutun kuvat ovatkin tuolta retkeltä, jolla saimme ihailla jo runsasta heleää alkavaa vihreää aikaa. Omassa kotipihassamme tuota vihreyttä saadaan vielä muutama päivä odotella, joskin tuomi on jo lähes koko lehdessä ja kriikunat availevat varmaan viikon sisään kukkapaljoutensa. Paljon oli muutakin porukkaa liikenteessä viikko sitten ja ei edes yritetty päästä lintutorniin tai lavalle. Onneksi kävelytien laitaan parkkeeraamallakin näki ihan mukavasti lintuja.

Luulisi, että jatkuva kotona nyhjääminen edistäisi ulkoilemaan lähtemistä, mutta valitettavasti ei toistaiseksi ole ollut sellaista huomattavissa. Sisällä sen sijaan olen saanut yhtä jos toista sisustus- ja siivousprojektia edistettyä, joten aivan apatiaan en minäkään ole sortunut. Remontti ja ehostussuunnitelmatkin ovat nytkähdelleet hyvällä vauhdilla eteenpäin. Onneksi alkavalla viikolla saan vihdoin autoni ajokuntoon, joten lähtömahdollisuudet extemporeretkille kasvavat. Lähestyvä pihojen taisto tuo hieman painetta kasvattaa edes lajilistan lukemia, joten voi olla, että arki-iltoina tulee käytyä parillakin oikein oivallisella lintupaikalla.

Eikai tässä tällä erää muuta. Parempaa loppua lintukevättä ja heräävää retkeilyintoa sekä lauantain pihojen taistoa odotellessa.