Laiska lintukevät

Tämä eristyneisyys on harmillisesti vaikuttanut myös linturetkeilyyni. Normaalisti tässä vaiheessa vuotta ollaan menossa jo ties kuinka monennessa linturetkeilyssä, mutta nyt olen käynyt vaan neljällä oikealla linturetkellä. Nyt kun linturetkiseura on rajoittunut vain itseeni ja puolisoon, niin mahdollisuuksia tuntuu olevan vähemmän. Tähän vielä lisänä se, että minulla ei ole ollut varsinaisesti autoa käytettävissäni lähes kuukauteen, kun akku pitäisi ladata ja kesärenkaatkin on ollut hankkimatta. Parasta linturetkeilyaikaa on siis mennyt aivan tuhottomasti hukkaan. Kaiken huipuksi normaalisti työmatkoilla tulee bongailtua yhtä sun toista ja myöskin siirtymillä kotiovelta autolle. Tällä hetkellä kuulohavainnot perustuvat sisälle kuuluviin punarintaan, mustarastaaseen, tintteihin ja sepelkyyhkyyn.

Seurasta puheenollen periaatteessa varmaan muutaman kaverin kanssa voisikin lähteä linturetkeilemään, mutta tähän mennessä ei ole tullut lähdettyä. Ehkä myöhemmin keväällä sitten jo viitsisikin. Lajilistalla mennään vasta 77 lajissa ja tavoitteena oleva 100 lajia ennen tornien taistoa, tai tässä tapauksesssa ennen pihojen taistoa, näyttää kieltämättä vähän epätoivoiselta. Tornien taiston korvaava Pihojen taisto tapahtuma on tänä vuonna samaan aikaan kuin normaalisti tornien taisto olisi eli lauantaina 9.5. Lisätietoja tapahtumasta täältä. En odota mitään valtavaa tulosta saavani omalta pihaltani, mutta meidän tornien taisto joukkue meinaa omilla parvekkeillaan ja pihoillaan kukin tahoillaan tarkkailla tornien taiston hengessä, eli pääasiassa koko ajan.

Hieman harmillista lajitilannetta paransi viikko sitten Helsingin Vanhankaupunginlahdelle tekemäni linturetki, jolla uusia lajeja listaani tälle vuodelle taisi kertyä peräti 14 kappaletta. Tämän jutun kuvat ovatkin tuolta retkeltä, jolla saimme ihailla jo runsasta heleää alkavaa vihreää aikaa. Omassa kotipihassamme tuota vihreyttä saadaan vielä muutama päivä odotella, joskin tuomi on jo lähes koko lehdessä ja kriikunat availevat varmaan viikon sisään kukkapaljoutensa. Paljon oli muutakin porukkaa liikenteessä viikko sitten ja ei edes yritetty päästä lintutorniin tai lavalle. Onneksi kävelytien laitaan parkkeeraamallakin näki ihan mukavasti lintuja.

Luulisi, että jatkuva kotona nyhjääminen edistäisi ulkoilemaan lähtemistä, mutta valitettavasti ei toistaiseksi ole ollut sellaista huomattavissa. Sisällä sen sijaan olen saanut yhtä jos toista sisustus- ja siivousprojektia edistettyä, joten aivan apatiaan en minäkään ole sortunut. Remontti ja ehostussuunnitelmatkin ovat nytkähdelleet hyvällä vauhdilla eteenpäin. Onneksi alkavalla viikolla saan vihdoin autoni ajokuntoon, joten lähtömahdollisuudet extemporeretkille kasvavat. Lähestyvä pihojen taisto tuo hieman painetta kasvattaa edes lajilistan lukemia, joten voi olla, että arki-iltoina tulee käytyä parillakin oikein oivallisella lintupaikalla.

Eikai tässä tällä erää muuta. Parempaa loppua lintukevättä ja heräävää retkeilyintoa sekä lauantain pihojen taistoa odotellessa.

Poissa mukavuusalueelta: Aika märkää

Hieman yllättäen tornien taisto viikonloppua seuraavana viikonloppunakin oli ohjelmassa: mitäs muuta kuin linturetkeilyä. Tällä kertaa Länsi-Uudenmaan alueella. Säätiedotus ei lupaillut kauhean hyvää, mutta urhoollisesti ja säävarustautuneesti (enemmän tai vähemmän) lähdettiin kuitenkin lauantaina aamuvarhaisella liikenteeseen. Erinäisten mutkien kautta olimme lopulta ensimmäisellä lintutornilla vasta puoli kymmenen sovitun yhdeksän sijaan.

Djupträskin uimaranta

Helsingistä lähtiessä hyvin sankka sumu oli hieman hälvennyt Karjalohjalle ja Kattelukselle päästessä. Itselläni päivän tavoitteena oli saada 100 lintulajia täyteen. Heti autosta noustessa kuulin harmaapäätikaksi luulemaani ääntelyä, onneksi toverit Turusta kaarsivat pian paikalle ja vahvistivat näkemykseni. Järvellä seilasi myös kuikkapariskunta, jotka päästivätkin jossain välissä ennen poistumistaan kailotuksensa ilmoille. Ensin varsin tyhjältä näyttäneestä lintumaisemasta alkoi kuitenkin pikkuhiljaa näkyä ja kuulua useampia lintulajeja. Kaksi taivaanvuohta esitti laululentoaan aivan tornin edessä ja yksi tiirakin lenteli kohtalaisen lähelle tornia mahdollistaen jälleen uuden oppimista ja lajin tarkempaa määritystä.

Tunti kului nopeasti ja pian oli aika lähteä siirtymään seuraavaan paikkaan. Pienen huoltsikkapysähdyksen jälkeen ajelimme hyvin jännittävää ja kuoppaista tietä lähemmäs Läppträsketin lintutornia. Heti autosta ulos astuessamme korviin kantautuivat eri lintujen luritukset. Metsäkirviseksi ainakin yksi tunnustautui, peippoakin oli äänessä. Nopeasti metsän puolelle tullessa metsä muuttui yllättävän lehtoiseksi ja alkoi kuulua montaakin eri sorttia, joita edes seurueemme paras lintutuntija ei ihan varmaksi osannut sanoa. Jäimme muista vähän jälkeen ja yritimme paikallistaa laulelijan. Lopulta saimme laulavan mustapääkertun näkökenttäämme ja totesimme, että voisimme jatkaa loppujen tovereiden perään.

Lintutornille olikin pidempi matka kuin mitä muistelin ja hyvän tovin saikin tallustella ennen kuin lintutorni ilmestyi ruovikon keskeltä näkyviin. Tuppauduimme torniin muutamien muiden kanssa ja aloitimme heti tiiviin järven tutkailun. Härkälintua olikin yllättävän runsaslukuisesti, sekä joutsenia oli paljon. Hyvän tovin jälkeen uskaltauduin kysymään osaisiko joku sanoa mitä ihmettä olin seurannut hetken aikaa putkellani. Linnut osoittautuivat mustalinnuiksi, joita en ikinä aiemmin ollutkaan nähnyt. Todella hyvä havainto. Mustalinnut olivat muutamalle muullekin uusi elämänpinna. Noin tunnin patsastelun jälkeen olikin jälleen aika vaihtaa paikkaa.

Läppträsket

Kello oli jo sen verran, että päätimme suunnata Inkooseen lounastamaan. Ruokapaikaksi valikoitui Inkoon 'kauppakeskuksen' ravinteli. Päivän lounaana oli perunoita, lohta ja kermaista sienikastiketta. Salaattipöytäkin oli yllättävän runsas. Lounas oli oikein maistuva, mutta sienikastike päälle oli todella herkullista!

Ehkä tarvinnee lisää harjoittelua

Lounastelujen jälkeen lähdimmekin ekstempore seikkailulle Djupträskin uimarannalle. Ennen kuin pääsimme perille ajelimme pitkät pätkät mutkikasta ja vaihtelevakuntoista hiekkatietä ja tietysti aika reippaassa vesisateessa. Syy Djupträskiin poikkeukseen olivat allit, joita oli ilmoitettu lammella olevan. Djupträsk olikin oikein viehättävä jopa kohtalaisen suuri lampi jonka toisella rannalla oli hieman soisemman näköistä. Toiselta rannalta kuuluikin palokärjen huutelua ja lammella asusti hyvin uteliaita ja pelottomia mustakurkku-uikkuja, jotka tulivat yllättävän lähellekin tutkailemaan meitä.

Kauaa emme rankaksi yltyneessä sateessa paikalla viihtyneet, mutta mielestäni vierailu siltikin oli kaiken sen ajelun arvoinen. Seuraavaksi ajelimmekin kohti suurelle osalle porukasta tutumpaa Kopparnäsiä. Kävimme katsastamassa ensin Berguddenilta merilintuja, hyvin taukoamattomassa rankkasateessa. Onnistuin itse näkemään vuoden ensimmäisen räyskän ja saamaan oloni aika kurjaksi sateessa kun kädet kastuivat ja syväjäätyivät. Onnistuin myös jättämään eväskassini Berguddenin keittokatokselle, mikä selvisi vasta huomattavasti myöhemmin. Kun olimme tarpeeksi tuijotelleet merelle, niin ajelimme takaisin kohti Långvassfjärdenin lintutornia. Tornin juurella olikin vielä reilusti ruokaa automaateissa joten lähes heti torniin kiivettyä vihervarpuset, viherpeipot ja peipot lehahtivat takaisin ruokailemaan turvastaan. Muutamia tiklejäkin ilmestyi nauttimaan evästä ja onnistuimme kaikki näkemään niitä. Kuulimme myös käenpiian aivan jostain tornin lähettyviltä ja tarkastuskuuntelun jälkeen lintu vielä vastasi meille. Tornilla olisi voinut viipyä jokusen hetken pidempäänkin, mutta kello oli jo paljon ja vielä yksi torni oli käymättä. Kun olimme jo lähtemässä kuulin ensiksi käen kukkuvan kaukaa ja aivan viimeiseksi vielä lehtokurppakin porhalsi ylitse. Mikä lajikirjo!

Långvassfjärden, oli aika maalauksellista

Aivan viimeiseksi kävimme vielä Siuntion kylpylän vierestä löytyvällä Tjusträsketin lintutornilla. Lintutorni on yksi kauneimpia mitä tiedän. Lajikirjo tosin ei yleensä päätä huimaa, mutta hyvänä hetkenä voi myös tulla ihan kivoja lajeja. Oman huonomuistisuuteni vuoksi sain tehdä vielä kunniakierroksen takaisin Kopparnäsiin noutamaan eväskassiani ja pääsin majoitukseeni reilusti myöhemmin kuin mitä alunperin ajattelin.

Seuraavana aamuna lähdimme vielä melkein samalla joukkoeella tutustumaan lähes kaikille uuteen lintutorniin Vihdin Vanjärvelle. Osasin kyllä odottaa paikalta jonkun verran, mutta siltikin tuli yllätyksenä kuinka monipuolinen lintujärvi ja -kosteikko onkaan kyseessä. Matkalla kuikuilimme ihan normaalilajeja ja ennen tornia näimme pelloilla jälleen eri hanhia. Vähän jännitti ajaa tornin eteen ja parkkeerata lähes täyteentupatulle alueelle autonsa vanhempien lintusetien tuijottaessa laavusta. Rohkeasti kuitenkin nousimme autosta ja nappasimme lintuvarusteemme mukaan ja kipusimme torniin. Pian toinenkin seurue löysi paikalle ja pääsimme ihmettelemään lajien monipuolisuutta. Itselleni uusina lajeina tulivat tylli, mustaviklo sekä hienosti lopulta näyttäytynyt heinätavi. Kylmä tuuli ajoi itseni kuitenkin poistumaan tornilta hieman ennen kuin olisi ollut tarpeellista ja toivon ettei minulta mitään hienoa jäänyt vielä näkemättä.

Tämän viikonlopun jälkeen lintulajisaldoni oli hienosti 110 tienoilla eli tavoitteni saada 100 lajia täyteen viikonlopun aikana oli onnitunut oikein loistavasti hieman epäsuotuisasta säästä huolimatta. Kannatti kyllä lähteä ja todeta ettei ehkä sittenkään ole sokerista vaan kohtalaisen säänkestävää sorttia. Loppujen lopuksi viikonlopun sade ei tainnut haitata kuin Kopparnäsin päässä ja sinne onneksi pääsee aika helposti. Retkiseurueen mielialakin tuntui olevan kaikesta sateesta huolimatta hyvin positiivinen.

Ps. Seuraavaksi onkin sitten jotain muuta luvassa kuin näitä iänikuisia lintuhöpinöitä.

Huonoa onnea ja lintutihrustelua

Kaksi viikkoa sitten tuskailin yllättäen sattunutta kylmää ja unohdin suosiolla sen myötä telttayön. Kevään odotetuin päivätönötys eli kolmas tornien taisto putkeen oli edessä. Osallistuimme jälleen samalla porukalla kuin kahtena aiempana vuonnakin sekä jälleen myös uudessa tornissa.

Olimme saaneet luvan yöpyä edellisen yön ystäväni vanhempien mökillä, josta aamuaikaisella olisi puolen tunnin ajomatka varaamallemme tornille. Perjantain kohtalaisen aikaisesta lähdöstä huolimatta olimme majoituksessa vasta kahdeksan jälkeen. Kevätilta tarjoili parastaan: oli aurinkoista ja kaunista sekä linnut lauloivat iltalaulujaan. Matkalla olimme pysähtyneet pellon reunaan selvittämään, mitä hanhia laidunsi pellolla. Suurin osa tundrahanhia, joita tänä keväänä on tullutkin nähtyä yllättävän paljon. Matkalla havaitsin myös itselleni vuoden ensimmäiset varmat kurjet, näillä olikin hyvä virittäytyä linturetkeilytunnelmaan. Aivan viimeisissä mutkissa näin myös kauriin hyppelevän metsän siimekseen.

Illan mökkitunnelmia

Nukkumaan painuttiin jo kymmenen aikoihin, koska herätys oli tarkoitus olla jo ennen neljää. Puoli neljältä soikin ensimmäinen herätys. Aamutoimilla yritettiin olla mahdollisimman pikaisia. Vettä useampaan termariin keittäessä kyllä vierähti hyvä tovi. Aikalailla aikataulussa noin puoli viisi startattiin autot kohti tornia. Matkalla nähtiin todella paljon kauriita ja rusakoita pelloilla. Pienen viimeisten mutkien empimisen jälkeen löysimme itsemme tornin edestä, kello oli vielä vähän vaille viisi, eli sopivasti jäi aikaa myös havainnoida etukäteen lajeja, jotka toivottavasti kuuluisivat vielä viiden jälkeenkin.

Varhaisaamun tunnelmia Pellilänsuon lintutornista käsin

Aurinkokin alkaa nousta horisontin takaa

Harmiksemme tornin kaiteessa oli lappu, jossa kerrottiin kurkien pesivän aivan tornin edessä ja niitä olisi syytä olla häiritsemättä liikaa. Mennessämme torniin kurkiemo lähtikin hautomasta, mutta palasi kun olimme hissukseen ja poissa näkyvistä jonkun aikaa. Taisto alkoi hienosti ja lajeja kerääntyi tasaiseen tahtiin. Ilma oli kylmääkin kylmempi, pakkasta oli noin neljä astetta, mutta tuntui paljon kylmemmältä. Reilun tunnin kohdalla, omat varpaani olivat niin jäässä, että oli pakko lähteä autolle vaihtamaan lämpimämpiä kenkiä ja sukkia. Kenkävarustutuminen ei ollut ihan kaikilla muillakaan hallussa vaan itseni lisäksi nähtiin mielenkiintoinen nahkarukkasvarpainen otus. Kurkiemo lähti taas kauemmas pesältä, joten palatessa keskustelimme asiasta ja päätimme vaihtaa tornia, jotta kurjet saisivat olla rauhassa ja jotta me saisimme havainnoida rauhassa häiritsemättä. Reilun tunnin aikana lajeja olikin kertynyt jo 29, mikä on aika hyvin.

Päivän työkalut

Pellilänsuon lintutorni sekä joukkoeesta 3/5

Onneksi vaihtoehtoja kartoittaessa oli tullut muutkin tornit lähistöllä ihmeteltyä lävitse. Ajoimme siis parinkymmenen minuutin päähän Lintupajun lintutornille. Paikka olikin mukavempi kuin kartalta katseltuna oltiin osattu odottaa. Paikalla olikin jo joku paikallinen lintusetä. Kapteenimme kävi vähän tekemässä tiedustelua ensimmäisenä ja kyseli eikai tornia oltu varattu taistoon ja jos me voisimme tulla omaa taistoamme jatkamaan. Setä vaikutti oikein mukavalta ja taisi muutaman tunnin meidän seuranamme viihtyä. Toivottavasti emme ihan täysin lintuaamua pilanneet omalla eloisalla jutustelullamme.

Paras aamulaulaja-aika oli mennyt ohitse, joten kovin kummoista tulosta emme enää odotelleet vaan vain mukavaa lintupäivää. Edelleen aamu oli kylmä ja hanskat sai pitää visusti kädessä. Kylmyys tosin ei ollut aivan samaa luokkaa kuin ensimmäisellä tornilla. Mukavasti varatornillakin alkoi lintulajeja kertyä ja tornin takana olevissa kuusissa vuorotellen lauloivat peippo ja keltasirkku sekä huutelemassa kävivät myös punatulkut. Nälkäkin alkoi pian vaivata ja lämmintä mehua kului useampi kuksallinen edelleen viileässä aamussa.

Lintupaju olikin yllättävän idyllinen vaikka tie kulki lintujen ja tornin välissä

Päivä sujui mukavasti ja edellisvuodesta poiketen kovin tylsää ei tuntunut missään välissä tulevan. Jossain aamupäivän aikana ihmettelimme kummallista ääntä metsästä ja pian tornin vierestä tien yli loikkasi kaksi kaurista peräkkäin. Toinen ajoi toista takaa pitkän matkaa pellolla ja lopulta toinen loikkasi jokeen ja ui yli. Takaa-ajaja jäi hölmistyneenä tuijottamaan perään pitkäksi aikaa. Vähän turnausväsymys iski kyllä vähän ennen puolta päivää, mutta viimeinen tunti tsempattiin vielä hienosti ja toisen tornin havaittujen lukemaksi tulikin 49 lajia. Päivän kokonaislajimääräksi tuli siten 61 lajia, mikä olisikin ollut aika hyvä määrä, jos se olisi ollut yhdeltä tornilta. Taiston päätyttyä muutamaa minuuttia yli yhden tornia kohden alkoi vyöryä mieletön määrä hanhia, joita vain tuli ja tuli pitkinä nauhoina. Varovaisesti arvioitunakin muutamia tuhansia hanhia lensi tornin ohitse, aika mieletöntä.

Maisemaa ilmeisestikkin Loimalammille

Salmistonmäen lintutorni olikin aika huteraa sorttia

Taiston jälkeen kävimme vielä seikkailemassa ja tutustumassa hieman Salmistonmäen lintutorniin sekä ympäröivään laidunalueeseen. Tällä kertaa sää pääsi hieman yllättämään lintuilijan. Kun kahtena edellisenä vuonna oli ollut sopivan lämmintä ja telttayöpymisetkin mahdollisia, niin tänä vuonna tuskin edes tuhdein makuupussini olisi riittänyt. Onneksi olin kuitenkin tajunnut ottaa paksuimman talviuntuvatakkini mukaan, joten olotila ei varpaita lukuunottamatta käynyt liian viileäksi. Kiitoksia koko lintupoppoolle jälleen kivasta reissusta ja taistosta!

Kevään ensimmäinen kunnollinen linturetki

Huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna kiihtyvän lintumuuton innostamana olin ajatellut käydä ihan vain lähitornilla Espoossa tiirailemassa lintuja ja lisäämässä lintulistani lajimäärää. Tähdet kuitenkin asettuivat toisiin uomiinsa ja päädyimme lähtemään muutaman kaverin kanssa, niin sanottuna kompromissiratkaisuna, Halikon lintualtaille tai ilmeisesti jätevedenpuhdistamon vanhoille altaille.

Kotona en ollut oikein varma miten retkelle tulisi varustautua, joten pakkasin reppuun mukaan vähän ylimääräistä vaatetta sekä pipon. Päivälle oli luvattu upeaa aurinkoista ja lämmintä säätä sekä kohtalaisen vähätuulista. Ajomatka Helsingistä Saloon on reilun tunnin ja aika puuduttavasti pelkkää moottoritietä. Onneksi se meni nopeasti kaverin kanssa niitä näitä jutellessa sekä satunnaisia (yllättävän vähän) lintuja bongaillen.

Koska tapaamispaikalle saapuessa kello oli jo vaille lounas päätimme syödä heti alkuun. Lounaan jälkeen ajelimme yhdellä autolla kaupan lisäevästyksen kautta Halikonlahdelle. Lähes heti autosta astuessa alkoikin havaittujen lintujen lista kasvaa vauhdilla. Ensimmäisenä kävimme kurkkaamassa suuren altaan eteläpäässä, mitä siellä mahtaisi olla. Pelästytimme yhden harmaahaikaran lentoon. Kaukoputkikin oli pakko istuttaa penkalle ja alkaa zoomailla lintulajeja. Isokoskeloita, telkkiä, nauru- ja kalalokkeja sekä mikä ilahduttavinta myös useampi uivelo.

Altaan eteläpäästä lähdimme kiertämään vastapäivään ja uusia lintulajeja kerääntyi vain listaan. Västäräkkejä oli jokunen, fasaanikukot kuuluttivat olemassaoloaan ja peipot lauloivat siellä täällä. Näimmekin yhden fasaanin tepastelemassa pienen matkan päässä puiden seassa ennen Halikonlahden lintutornia. Tornilla tutkailimme ympäriinsä hyvät tovit ja jälleen olin hyvin onnellinen kaukoputken omistaja. Tavit ja haapanat näkyivät mukavasti läheiseltä lätäköltä sekä puun latvaan lurittelemaan istahtanut pikkulintu paljastui kuin paljastuikin hempoksi, pitkän pohdinnan ja ystävällismielisen lintusedän konsultoinnin avulla.

Lopulta oli aika jatkaa matkaa vielä toisellekin tornille. Vielä jokunen laji, jota olin hinkunut, puuttui listalta. Saimme hetken aikaa odotella vuoroamme toiseen torniin. Sieltä olikin loistava näkyvyys läheiselle lutakolle, josta pienen etsiskelyn jälkeen löytyikin toivomani jouhisorsa ja heti perään useampi harmaasorsa. Merihanhia ja valkoposkiakin oli jokunen yksilö sekä tukkasotkia vielä lisäksi.

Jatkoimme vielä kierrostamme tien viertä takaisin autollepäin, niin että lätäköt tuli kunnolla kierretyiksi. Aikaa tähän onnistuimme kuluttamaan yllättävän pitkään ja nähtyjen lintujen lista piteni ilahduttavan paljon. Tipautimme eri suunnasta tulleen toverimme takaisin autonsa luokse ja ajelimme vielä Aneriojärven tornin kautta varmuuden vuoksi. Odotukset eivät olleet kovin korkealla Aneriojärven suhteen, kun oletimme järven olevan vielä kohtalaisen jäässä.

Paikalle päästyä nappasin kuitenkin kaukoputken kantoon varmuuden vuoksi. Olin ollut hieman ennen parkkipaikkaa havaitsevani jotain suurehkoja möykkyjä pellon laidassa. Kerrankin ei ollut turhaa putken raahaaminen. Järvellä ei juurikaan ollut kummoista elämää, mutta läheiset pellot ja järven vastaranta oli täynnä hanhia. Satapäinen tundrahanhiparvi oli jäänyt lepäilemään ja evästämään paikalle. Niitä saimmekin hyvän tovin ihastella ja tutkailla oliko joukossa muitakin. Jäällä lepäili muutama kanadanhanhi ja metsähanhiakin tundrahanhiparvessa selvästi oli. Olipa huikea 'käydään nyt katsomassa' löytö. Pitkospuita takaisin autolle kävellessä kuulinkin tuttua laulua ja pian oli myös punakylkirastaita bongattu.

Olipa oikein mainio lintuilupäivä niin sään, seuran kuin lintujen osalta. Lajimäärä taisi kasvaa jostain 26 lajista jopa 55 lajiin. Eli melkein kolmekymmentä uutta lajia tuli päivän aikana havaittua tälle vuodelle. Kiitoksia jälleen mainiolle seuralle! Taas kannatti lähteä!

Heräämisiä

Muutama viikko sitten viikonlopun ihanan keväinen sää sai ystäväni kysymään mukaan linturetkelle ja tottahan toki sellaiselle oli lähdettävä. Hiemanhan se ehkä oli aikaista, mutta hyvä reissu oli silti. Pohdin lähes lähtöön asti, joko olisi tarpeeksi lämmintä ohuemmalle takille, mutta lähdin silti talvitakilla liikenteeseen ja onneksi niin. Gepsi tarjoili minulle vähintäänkin mielenkiintoisen reitin Viikkiin, olisi varmaan pitänyt vain mennä sellaista reittiä, jota itsekin olisin lähestulkoon osannut. Selvästi pitäisi seikkailla autoillen tai muutoinkin enemmän idemmän suunnalla. Lopulta kuitenkin löysin itseni hyvin jäiseltä parkkipaikalta Vanhankaupunginkosken kupeesta odottelemassa ystävääni saapuvaksi.

Ystäväni saapui sovittuun paikkaan oman julkisen liikenteen seikkailunsa jälkeen hieman myöhässä. Eipä tuo haitannut, olin nauttinut auringonpaisteesta ja kuunnellut kosken pauhua, ulkoilemaanhan sitä loppujen lopuksi oltiin lähdetty. Tuijoteltiin hetken aikaa karttaa ja tehtiin suunnitelma.

Lähdettiin kiertämään aluksi Pornaistenniemen luontopolkua myötäpäivään. Päästiin lähes tornille asti kunnes huomattiin polun olevan poikki ja tien tornille olevan suljettu. Huomattiin tämä toki siinä vaiheessa kun oltiin lähes loppupäässä tarkkailtu lintujen ruokintapaikalla touhukkaita lintuja kuten mustarastaita, tiaisia sekä aika uskaliasta närheä. Todettiin tappiomme ja päätettiin kiertää takaisin risteykseen ja siitä lintutornille toista kautta.

Ensin pelkkää koivumetsää

Lähes pilvetön taivas

Pian puulaji vaihtui tyystin

Tornille päästessä kiivettiin ylös vaikka rapuissa tippuikin sulamisvettä ylätasanteelta niskaan. Ylhäällä olikin äiti lapsensa kanssa evästelemässä ja tuijoteltiin hetken aikaa ympäristöä tornista käsin. Totesin Pornaistenniemen lintutornin ehkä olevan kotia lähin yksilö ja hämmennyin valtavasti, koska jotenkin olen mieltänyt Viikin aina kauhean kaukaiseksi Hakuninmaan ja Paloheinän suunnilta. Ihan tuo matka ei ole tuosta noin vain pyöräiltävissä ainakaan tällä kunnolla, mutta periaatteessa Vanhankaupunginlahti sijaitsisi jopa pyöräilymatkan päässä kotoa, vain noin seitsemän kilometriä suuntaansa. Töistäkin poiketessa taitaisi Vanhankaupunginlahti olla järkevin sekä julkisilla että omalla autolla. Täytynee pistää korvan taa tämä ajatus.

Vanhankaupunginlahtea Pornaistenniemen lintutornista

Tornin jälkeen poikettiin vielä lintupiilolla fiilistelemässä sitä kuinka lähellä vesi olisi sitten kun se on sulaa ja kuinka hienoa piilosta olisi tulla tarkkailemaan lintuja. Matka jatkui vielä ruovikossa kiertävää polkua pitkin takaisin tulojäljille. Olimme jo suuntaamassa takaisin autolle päin, kun joku mukava setä kyseli oltiinko nähty kahta merikotkaa, jotka juuri oli lentäneet selän yli pohjoiseen. Oltiin hetken hölmistyneitä ja todettiin, että ei kyllä oltu nähty, harmiteltiin vähän ja kiitettiin vinkistä. Nopean neuvottelun tuloksena lähdettiin vielä kurkkaamaan Lammassaareen päin, jossa oli aukeampaa jos oltaisi kotkat vielä nähty. Hetken aikaa tähyiltiin oletettuun suuntaan, kunnes huomasin jonkun suuren linnun kaartelevan pienen saaren yllä. Yritin selittää ja viittoilla oikeaan suuntaan, jotta kaverikin saisi linnun kiikariin. Hetken tuijottelun jälkeen löytyi se toinenkin kotka. Olipa hyvä havainto! Lajilistakin sai yhden ruksin lisää ja varmaan ensimmäisen oikealla retkellä havaitun uuden lajin. Muut reilu kymmenkunta lajia olikin tullut lähinnä työmatkalla ylilentävistä tai naapurin ruokinnalta vakoilluista linnuista, ei siis kovin kummoinen saalis.

Pitkoksia ei kyllä oikein näkynyt

Päätettiin vielä käydä vastapuolella Kivinokalla tutustumassa pienen lämmittelypysähdyksen kautta. Jälleen uskoin gepsiä ja varmaan joku järkevämpikin reitti olisi ollut kuin se mitä ajeltiin. Kivinokan parkkipaikalle kuitenkin päädyttiin. Parkkipaikka toikin omat haasteensa, se kun oli aivan peilijäässä ja sisälsi pienen ylämäen aika vähällä hiekalla varustettuna. Ihmeen kaupalla pysyttiin pystyssä ja Kivinokan luontopolullekin päädyttiin ilman sen kummempaa draamaa. Vastassa olikin hieman varttuneempaa havumetsää ja olin aika pian sitä mieltä, että tuolla täytynee tulla käymään uudelleenkin. Kivinokan lintulavakin on vähän huono kuvaus paikasta. Tai jos määritelmä on, ettei rappuja tarvitse kiivetä niin siinä se on ihan oikeassa, mutta olipa hienolla paikalla kaikin puolin sekä tilava. Hyvät olivat myös maisemat lahdelle alaspäin. Lintulajisaldo ei suurentunut vaikka käytiin pieni lisälenkki metsässä ja yritettiin tähyillä kuusten latvuksiin tiitityksen lähdettä.

Lopulta oltiin kahdessa eri kohteessa ulkoiltu yhteensä pari tuntia ja olikin hyvä suuntailla kotiinpäin. Todettiin, että ehkä vähän vielä keväämpää voisi odotella seuraavaan lintuilukertaan.

Lintupiilossa bongailemassa jäätä ja ruovikkoa

Näkymää Kivinokan lintulavalta

Viime viikonlopun aikana olin jälleen käymässä Lohjalla vanhempieni luona. Siinä samalla tuli käytyä yhtäällä sun toisaalla ja Hiidensalmen sillan kupeessa olevassa sulassa olikin sinisorsia 'muutama'. Pienellä kiertoreitillä nähtiin myös yksi merikotka ja kun autosta oltiin noustu niin hetken aikaa kuulosteltiin lintuja. Pian kuuluikin tuttua huutoa ja palokärki lensi yli sekä hetken päästä huuteli purolaaksosta vielä lisää. Hyvä iltapäivä.

Aina ei voi onnistua valotuskaan, mutta sinisorsia tuhottomasti pääosassa kuitenkin

Hellepäivänä kalalammikoilla

Vinkistä viisastuneena heinäkuisena viikonloppuna, kun olin muutenkin suuntaamassa Lohjalle päätin käydä käyskentelemässä Porlan kalalammikoilla. Kalojahan tuolla ei juurikaan enää ole vaan pääasiallisia asukkeja ovatkin linnut, joilla onkin mukavat oltavat rehevillä lammikoilla.

Puolenpäivän aikoihin lämpötila huiteli varmaankin kolmessakymmenessä, tuulta ei ollut juuri nimeksikään eikä pilvistäkään juurikaan ollut apua. Kävin kuitenkin kävelemässä rantapolun päästä päähän. Rannalla minua tuli jo vastaan nuori naurulokkikolmikko ja jo ensimmäisellä altaalla oli sinisorsia odottelemassa leipäateriaa. Antimia minulla ei ollut, mutta sorsat silti lipuivat jonkun matkaa toiveikkaasti perässäni.

Mustakurkku-uikkukin oli joko pesällä lepäilemässä tai toista sukupolvea hautomassa. Niin tarkkaan en ole mukuruihin perehtynyt, jotta tietäisin onko niillä tapana lepäillä pesällä myös haudonta-ajan ulkopuolella. Kuvailin rauhassa ja muutamat lenkkeilijät menivät ohi, aika hiljaista kyllä polulla oli auringon porottaessa. Yritin saada kuviin aikaan bokeeta, mutta totesin, ettei se ihan onnistunut niin hyvin kuin olisin toivonut. Linssini pienin suurennos on myös auttamatta liian suuri lähikuvien yrittämiseen. Sen sain todeta myös karvaasti.

Joku oli selvästi heittänyt veivinsä polulle ja hämmästelin varsin rohkeaa nokikanaa, joka muina lintuina tepasteli suoraan eteeni tielle. Vähän se siirtyi syrjään kun ohi menin, mutta ei kovin pitkälle. Kerrankin siis jopa oman kamerani zoomi riitti hieman lähempään lintukuvaan. En ollut myöskään muistanut yhdessä lammessa olevan niin paljon niitä 'kultakaloja'. Lopulta kun pääsin takaisin uimarannan päähän kamera alkoi olla sen verran kuuma, että melkein sormia poltti, liian lämmintä siis.

Haapananuoret ja 'kultakalat'

Tämän kummempaa päivätepastelua en tehnyt hyvistä retkiaikeista huolimatta. Olin iltapäivällä pystyttänyt sisäteltan vanhempieni takapihalle aikeenani yöpyä siellä. Kyllä menin telttaan yrittämään unensaantia, mutta totesin moottoritien pauhun kuuluvan hieman liian hyvin tyynessä kesäyössä. Korvatulpat olisivat tällä kertaa olleet varmasti ratkaisu tähän ongelmaan, tietenkään niitä ei sitten ollut mukana, kun olisi tarvinnut. Päädyin siis kömpimään sisälle sänkyyn nukkumaan.