UKK osa 2: Leppoista tallustelua, jyrkkää nousua sekä huikeita maisemia

Toisen vaelluspäivän aamu valkeni kirkkaana. Taisin nukkuakin yllättävän pitkään. Aamuvalmistelut menivät verkkaisesti. Leiri pakattiin kasaan ja oltiin onneksi lähdössä joidenkin muiden kanssa samaan aikaan. Oltiin vähän katseltu ylityspaikkaa jo illalla ja uudelleen vielä aamulla, muttei oikein oltu tultu sopivaan lopputulokseen. Katseltiin sivusta, kun muutamat muut menivät yli ja päätettiin yrittää samoilta kohdin. Eikun jälleen kengät pois ja kahlaamaan. Tämäkin ylitys onnistui hyvin. Hetken jalkojen kuivattelua ja kengät jalkaan ja etsimään kuivinta reittiä polulle.

Ukselmapään satulasta jotakuinkin kohti Sarviojaa

Päivän reitti sisälsi hyvän tovin tasaisehkoa maastoa ja kapeahkoa polkua pitkälti joen vartta. Ensimmäinen pysähdys pidettiin sopivan kaatuneen rungon kohdilla. Välillä polku kulki kovin sortuvaisenoloista hiekkapengertä pitkin hyvin lähellä jokea. Joessa pääosin tosin oli aika vähän vettä. Maisemat olivat mukavat tuntureita ympärillä, leveä jokiuoma ja aurinko räkötti taivaalta. Muutaman tunnin taivalluksen jälkeen alettiin olla jo Paratiisikurun lähellä. Nälkäkin alkoi jo kurnia ja päätettiin pitää tankkaustauko ennen nousua.

Kaunista joenvartta

Paratiisikurua päin

 

Lounastauolla menikin rauhalliseen tahtiin tunnin verran, jonka jälkeen noustiinkin jo Paratiisikurun maisemiin. Nousu kohti Ukselmapään satulaa olikin aluksi jyrkkä ja mutainen ja sen jälkeen vaan jyrkkä. Hengittämään piti pysähtyä aika monta kertaa. Ylös kuitenkin lopulta pääsin minäkin ja nousumetrejä kertyi minun kunnolle ihan tarpeeksi.

Lounaspaikka tuolla alhaalla, ei hullumpi

Tuolta tultiin mutkan takaa oikealta

 

Kun ylhäältä oli ihailtu maisemia riittävästi, lähetetty viestiä kotiin ja vedetty henkeä sekä hieman napattu jotain evästä oli aika lähteä laskeutumaan kohti Pirunportille johtavaa kurua. Pirunportilla arvottiin hetken aikaa kumpaa reunaa sitä oikein kannattaisi kulkea. Vasemmanpuoleinen näytti kuljetummalta. Vähän tai oikeastaan aika paljon jännitti kulkea rakassa rinkka selässä. Lopulta vähän taisin panikoitua, kun muut menivät niin kauheaa vauhtia ja itse jäin hännille. Reissun pahin kärhämä taisikin sattua hieman pidemmällä tauolla ennen laskeutumista Pirunportilta alas. Kohti Muorravaarakkaa jatkettiinkin sitten vähän hiljaisempana porukkana. Vajaa kolme kilometriä tuntui kestävän ikuisuuden, niin yleensä käy, kun voimat alkaa olla vähissä. Vihdoin saavuttiin joen kohdille, onnistuttiin jotenkin eksymään hieman sivuun viralliselta kahlauskohdalta ja taiteiltiin hieman alavirtaan kahlauskohdasta ylitse. Onneksi kahlaus meni jo aikalailla rutiinilla, eikä paikkakaan ollut kuitenkaan liian hankala.

Pirunportti takanapäin

Vielä jonkin matkaa Muorravaarakalle

 

Muorravaarakan pihapiirissä olikin jo telttoja aika monia ja autio- sekä varaustuvissakin taisi olla koronaturvallisesti täysi tupa. Löydettiin kuitenkin meidän telttakolmikolle ihan sopiva paikka hieman sivussa muista. Leiri pystyyn, sitten ruuan laittoon ja seuraavan päivän suunnitelmaa tekemään. Telttoihinkin taidettiin kömpiä ajoissa yllättäen itikoiden kiusatessa liiaksi.

Maisemat Muorravaarakan telttapaikalta

Leirikunta

Muorravaarakan autio- ja varaustupa

 

Kolmas aamu alkoi itselläni aikaisin, yöllä oli ollut jälleen hieman viileä. Onneksi kuuden jälkeen oli jo valoisaa joten ehdin hipsistellä ympäri leiriä ja napsia vähän valokuvia sekä kaivella geokätkön esille ennen muita aamuvirkkuja ja aamutoimia. Aamu oli tehokas ja liikkeellä oltiin jo ennen kymmentä, mikä tietysti päivän matkan pituuden vuoksi oli ihan hyvä. Hyvä tovi tallusteltiin ennen kuin Lumikuru alkoi avautua edessä. Voi jestas kuinka upea se olikaan, ihastelin ihastelemasta päästyäni ja mielestäni Lumikuru oli jopa hienompi kuin Paratiisikuru. Onnistuttiin näkemään myös koskikara. Ruska ei ihan vielä ollut parhaimmillaan ja jäi vaan pohdituttamaan kuinka upea kurulaakso olisi täydessä ruskassa.

Laella olisi voinut olla näkyvyys nolla

Up, up, up we go

Saderintamia sekä aurinkolaikkuja pystyi hyvin seuraamaan tunturin rinteestä

 

Lumikurusta noustiin jostain kohdasta kohti Lumipäätä, jossa saatiin sadekuuro päällemme. Etsiydyttiin välipalalle pieneen notkelmaan ennen kuin lähdettiin etsimään polku-uraa joka veisi meidät Pälkkimäojan vartta eteenpäin. Pelästytettiin riekkoja lähes jaloista jossain kohtaa joen pusikkoa. Pälkkimäojan laavu ei meinannut millään tulla vastaan ja kun vihdoin tuli oli kahlaus joen yli oikein tervetullut ja kengät pois pikimmiten. Kolmantena päivänä jalat alkoivat olla jo aika kuumottavat. Ruokakin maistui.

Toisessa suunnassa paistaa..

...ja toisessa sataa

Pälkkimäojalta suunnattiin kohti Luirojärveä. Valikoitiin reitiksi oletettavasti se märempi. Aikamoinen suohyppely saatiin aluksi nimittäin tehdä, tosin positiivisena puolena reitin varrella nähtiin urpiaisia, tilhiä ja vielä lisää koskikaroja. Kengät kyllä olivat aivan läpimärät ja kaksista sukista huolimatta tiesin lisärakkojen olevan väistämättä edessä. Lopulta raahauduttiin Luirojärven ensimmäisten rakennusten pihapiiriin. Luirolle oli myös noussut upouudet luksushuussit, aina iloinen asia. Käytiin ensimmäisenä etsimässä sopivat telttapaikat ja laittamassa sängyt kuntoon. Sen jälkeen suunnattiin Metsähallituksen tarjoamalle teelle nuotiopaikalle jutustelemaan sen viikon kämppäoppaiden kanssa sekä laittamaan päivällistä.

Rinkatkin tarvitsee taukoja, omani selvästi yrittää livistää

Päästiin onneksi myös illalla saunaan. Kaiken sateisuuden ja kosteuden jälkeen saunan lämpö tuntui taivaalliselta ja myöskin peseytyminen useamman hikisen päivän jälkeen. Illalla olikin hyvä kömpiä makuupussin uumeniin ja tulikin nukuttua normaalia pidempään, noin kahdeksaan siis.