Loppukesän retkiseikkailu

Ei maltettu koko loppulomaa istua kotona, vaan otettiin äkkilähtö vielä pienelle kesälomareissulle. Elokuun alkuun siis varattiin itsemme reissuun kohti läntistä rannikkoa. Ensimmäisenä päivänä ajeltiin Kurjenrahkalle käytiin vähän piipahtamassa suolla Karpalopolulla ihastelemassa maailman pienimpiä ja söpöimpiä sisiliskoja sekä Kuhankuonon rajakivellä. Illaksi siirryimme vielä Töykkälän laavulle, koska Kurjenpesän lähellä oleva teltta-alue ei oikein houkuttanut ja olipa se melko täynnäkin meidän makuun. Eipä se Töykkäläkään mikään maisemaparatiisi ollut ja metsäkone möykkäsi taustalla koko yön. Itikoitakin piisasi jonkin verran.

Kylmäpihlajan majakka, reissun toinen pääkohde

 

Kurjenpesän ikkunassa villoja

Sekä suolla itse puiston nimikkolintu

Hiljaista oli reitillä

Joku sentään tuli vastaan

 

Yö meni ilman sen kummempia ja aamulla olikin järjestys makuupussit tuulettumaan, aamupala ja tavarat kasaan ja jatkamaan. Suunnattiin kohti Raumaa. Raumalla meillä olikin hyvin aikaa syödä lounasta ja kiertää hieman vanhaa Raumaa jäätelöä syöden ennen kuin yhteysalus Selkämeren kansallispuistossa sijaitsevan Kylmäpihlajan majakalle lähtisi. Viime laivareissusta viisastuneena tällä kertaa tuli laitettua aurinkorasvaa ainakin tarpeeseen. Yhteysalukselta saatiinkin kivasti paikat kannelta ja merituulen hulmuttaessa hiuksia oli helppo nauttia kirkkaasta päivästä ja auringonpaisteesta.

Avomeri

Tyrniä ja muita sitkeitä

Kylmäpihlajalle päästyä tulikin selväksi, että tuuli olikin aikamoista avomeren laidalla. Saari oli aivan upea ja pelkästään polku satamasta majakalle pisti huokailemaan. Käytiin toki ensimmäisenä kuikuilemassa maisemia ylhäältä majakasta, jonka jälkeen suunnattiin kahville. Kahvin jälkeen olikin vielä aikaa kiertää vähän ihailemassa saarta ja ottamassa valokuvia. En olekaan koskaan aiemmin tainnut vastaavalla saarella käydä. Saari oli täynnä tyrnipensaita ja kasvillisuus muuten oli kohtalaisen matalaa sekä karuihin oloihin sopeutunutta. Upeaa ja karua samaan aikaan. Mieletön sääkin sai vain huokailemaan maisemien kauneutta.

 

Sain tästä reissusta jälleen raksituksi yhden kansallispuiston käydyksi, mutta täytynee tulla kuitenkin joku kerta uudelleen. Ainakin Kuuskajaskari jäi odottelemaan käyntiä. Illaksi ajeltiin vielä Poriin hotellimajoitukseen. Hotelliyön sekä hyvän hotelliaamiaisen jälkeen meille olikin järjestynyt yön aikana yllätys. Oltiin onnistuttu parkkeeraamaan auto johonkin yöpyvien pulujen tai naakkojen puun alle, joten auto oli aivan sen itsensä peitossa. Ei siinä auttanut kuin ajella ensimmäiseen vastaantulevaan autopesuun. 

Vanhaa Raumaa

Savojärvi

Olisi kyllä houkuttanut

Karpalopolulla alkoi jo metsän puolella hämärtää

 

Tässä tuhriintui kallista linturetkiaikaa ja lisäksi onnistuin vielä jotenkin johtamaan meidät aivan väärään paikkaan parkkiinkin, niin että käytiin tekemässä ihan turha parin kilometrin lenkki lintukamojen kanssa hikisessä aamussa. Siinä ei kumpikaan ollut maailman parhaimmalla päällä. Onneksi sentään onnistuttiin näkemään pari kaurista kohtalaisen läheltä, kun palattiin takaisin autolle, niin pahimmat myrskypilvet päiden päältä katosivat. Kummasti aina luonnon kokeminen rauhoittaa pahimmankin ärrimurrin.

Tornille pääsi pitkin leveää puupolkua

Kaislat vain suhisi tuulessa

Kaukoputki oli ihan pakollinen, jos halusi kunnolla tunnistaa mitään

 

Lannistuneina ajeltiin tutulle ja turvalliselle parkkipaikalle ja käpöteltiin pitkät pätkät pitkospuita sekä puupolkua kohti Yyterin lietteiden torneja. Ihan ei sentään lähimmälle jääty ja hyvä niin, koska toiselta tornilta olikin sitten jo paremmat näkymät sekä olihan tuo puupolku ruovikon keskellä aika tunnelmallinen. Hieman olin toiveikas pikkutiirojen suhteen joita aiemmin viikolla oli nähty jopa kymmenkunta. Itse onnistuttiin pienen tutkailun jälkeen näkemään ainakin kolme. Hyvänä lisänä olivat myös sirrit ja varsinkin isosirrit, joita pölähti aivan viime hetkillä paikalle muutama kappale. Porissa onnistuttiin myös näkemään se aika varma mustavaris tälle vuodelle. Linturetken jälkeen olikin aika suuntailla jo kotiinpäin. Ajeltiin kuitenkin kakkostietä, mikä on hieman mukavampi kuin ainainen moottoritie.

Kirkko oli komea takaa ja edestä

Someron kirkko, ei reissua ilman yhtä kirkkopiipahdusta

Koska meillä ei ollut varsinaisesti kiire mihinkään poikettiin vielä loppumatkalla Someron kautta parilla kätköllä. Baddingin luona sekä todella upealla kirkolla. Käytiin myös ihastelemassa Pusulan uusittua lintutornia, josta ei tosin kesällä voi kuvitellakaan mitään kovin kummoista näkevänsä. Keväällä paikka toki on oikein mainio ja niitä harvoja torneja joihin pääsee autolla aivan viereen. Uudet portaat olivat oikein hyvät, piti niitä sen verran kuitenkin testata ja niitä pitkin saa ainakin kaukoputkensa ja itsensä turvallisesti torniin ilman mitään jännitysmomenttia.

Kevättä Kurjenrahkan kansallispuistossa

Toukokuun ensimmäisenä perjantaina koitti vihdoin jälleen se odotettu hetki, kun pakkasin rinkkani autoon ja karautin muutamat ystävät kotoaan kyytiin. Matka Helsingistä Lohjalle meinasi stopata aivan alkuunsa, kun kehä kolmosen ulkopuolella saatiin jonotella jonkunkin aikaa. Siellä oli tapahtunut jokin onnettomuus, joka sulki moottoritien toisen kaistan aivan kokonaan.

Onnettomuuspaikalta eteenpäin saatiinkin sitten ajella aika rauhassa ja hyvää vauhtia. Matka-aika tosin venähti syystä tai toisesta aika pitkäksi ja perillä Vajosuon parkkipaikalla oltiin joskus kahdeksan aikaan. Käytiin ensin kiertämässä koko kolmen kilometrin Vajosuon kierros tiedustelumielessä. Märkää oli ja olisi kannattanut laittaa saappaat jalkaan heti alkuunsa. Vaikka yritti hyppelehtiä kuivahkolta mättäältä toiselle oli pian kengässä vettä. Ihastelin korpimetsää ja kuuntelin punarintojen, rastaiden ja muiden laulua.

Tästä se lähtee.

En tiedä mikä vika tässä sitten on ollut.

Uusien opasteiden vaihto käynnissä. Parkkipaikalla oli opastetaulun takana näitä uusia pinossa enemmänkin.

Tarkoituksena oli alunperin yöpyä Vajosuon laavun läheisyydessä. Laavun läheisyydessä vain ei tuntunut olevan kovin hyviä kuivahkoja telttapaikkoja liiaksi. Muutenkaan paikka ei sillä hetkellä aiheuttanut mitään kovin suurta ihastusta. Ehkä nyt kun puut ovat lehdessä ja kasvillisuus hieman runsaampaa, paikka voisi olla enemmän edukseen. Sinänsähän laavun on aika mukavalla paikalla suon laidalla ja muutoin siisti. Iltahämärä ei ehkä ollut paras ajankohta vierailla.

Jäitä ojassa.

Käveltiin vielä polkua eteenpäin, arvottiin hieman oikeaa suuntaa ja päädyttiin seuraamaan wc:lle osoittavaa kylttiä. Miltein samoin tein metsästä putkahtikin toinen nuotiopaikka ja keittokatos. Nuotiopaikan ympäristössä sitten olikin useampia oikein varteenotettavia telttapaikkoja ja huomattavasti kuivempaa. Päätettiin tulla sinne yöpymään. Onneksi olimme ottaneet ns yhden varateltan mukaan, niin että kaikilla oli telttapaikka yöpymistä varten.

Kun telttapaikat alustavasti oli katsottu lähdettiin jatkamaan takaisin autollepäin. Pian aloin kuuntelemaan tuttua 'orp orp kvik' -mantraa ja lähes samassa nähtiinkin ylilentävä lehtokurppa. Ensimmäinen tälle vuodelle. Jäätiin vielä odottelemaan, mitä kaksi muuta retkueemme jäsentä olivat jääneet kuuntelemaan. Pian selvisi, että jotain vihellystä oltiin ihmetelty. Kuuntelimme sitten nelistään vihellyksiä, joita ei ollut vain yksi vaan ainakin kaksi. Kuuntelimme vielä varmistukseksi pyyn lintuäänen. Aivan selvät pyyt. Hymyilytti.

Laavu oli aika suon laidassa.

Uudenkarhea keittokatoskin

Viimeinen kilometri autolle tuntui kestävän ikuisuuden. Päätettiin kerätä kamppeet ja kulkea metsäautotietä niin pitkälle kuin päästäisiin. Metsätietä pitkin pääsikin lähes tulipaikalle saakka. Ensimmäisenä sytyteltiin tulet nuotiopaikalle ja pikapikaa telttoja pystyttämään vielä kun oli sen verran valoisaa, että jotain näkikin. Nuotiolla paisteltiin iltapalaa ja tankattiin muutenkin vähän energiaa, että saisi unta.

Iltatunnelmia

Joskus puolen yön aikoihin päästiin viimein telttoihin. Yksi pieni vessaepisodi sattui, kun pari kaveria onnistui lukitsemaan itsensä huussiin sisälle. Oltiin juuri päästy telttakaverin kanssa makuupusseihin, kun puhelin soi ja hätääntyneet kaverit selitteli mitä oli tapahtunut. Ei siinä voinut kuin rauhoitella sekä kömpiä ulos ja auttamaan.

Loppu ruhtinaalliset nelisen tuntia menikin tutusti torkahdellessa ja välillä lintuja kuunnellessa. Taisin kyllä nukkuakin jokusen tunnin. Neljän aikoihin heräilin pikkuhiljaa lintujen ääniin, ainakin mustarastas ja punarinta lauloivat sekä lehtokurppa porhalsi muutamaan kertaan ohi. Telkän siipien viuhunankin taisin kuulla. Uudenkarhea joka kelin ilmatäytteinen makuualustakin tuli testattua ja todettua aikasta mukavaksi. Tavaroiden pakkaukseen menikin hieman kauemmin kuin oltiin ajateltu, mutta lopulta vähän viiden jälkeen könyttiin silti viimeisinä torniin. Aamun hektisin lintuhetki oli tainnut mennä jo ohi, mutta ehdittiin vielä ihastelemaan soivia teeriä suolla.

Näin hämärää oli vielä tornille saapuessa.

Viime vuodesta poiketen tällä kertaa tornien taistossa aamun jälkeen linnut eivät tyystin loppuneet. Ensimmäisten tuntien jälkeen loppupäivä meni aika rattoisasti muutaman linnun tuntivauhdilla. Päivän kohokohtia teeren soitimen lisäksi olivat varmasti kohtuu läheiseen kuusen latvaan kukkumaan lennähtänyt käki, sääksen ylilento ja myöhemmin samaisen ruokailu puussa sekä kapustarinnat, jotka lensivät todella mielenkiintoisesti. Minulta meni kokonaan ohi keltavästäräkki sekä pikkulepinkäinen. Kummallakin kerralla olin hieman jaloittelemassa tornin ulottumattomissa. Petolintutuuri oli harvinaisen heikkoa ja kovaa ja korkealla ohilentäneistä hanhistakaan ei ehditty saada kunnon lajimääritystä.

Tällä kertaa olin myös tajunnut miettiä ruokahuollon hieman paremmin, joten energiansaanti ei jäänyt sattuman varaan vaan oli tasaista pitkin päivää. Lopputuloksena oli 41 lajia listalla, joka paikan sijaintiin verraten on ihan mukavasti. Mukava päivä oli, eikä tälläkään kertaa satanut. Tarpeeksi oli vaatetta ja evästä ja telttayökin meni kivasti vaikka vähän lyhyeksi jäi. Takaisin autolle talsiessa sitten kuultiin melkein hetimmiten listoilta jäänyt punarinta ja vähän myöhemmin vielä itselleni kevään ensimmäinen tiltalttikin. Illalla nukkumaanmennessä päässä kukkuivat käet ja kuovit.

Ihanaa mäntykangasta!

Vajosuolle täytynee tulla toiseenkin kertaan sen verran mukava ensikosketus jäi (ja taisi jäädä ainakin yksi geokätkökin hakematta). Linnut ehkä jäävät sillä seuraavalla kerralla hieman vähemmälle. Ensi vuonna täytynee myös jälleen osallistua tornien taistoon, en tiedä missä vain sillä kertaa. Täytynee yrittää joku niin sanotusti vähän parempi paikka keksiä, jos vaikka johonkin veden äärelle jälleen. Tiedä vaikka meri houkuttaisi ensi vuonna. Kiitoksia seuralle, oli jälleen hyvä reissu!