Suomen itäisin piste

 

Itäpisteen vierailulle saatiin oikein seesteinen heinäkuun päivä

 
Kesäloman itäsuomen osuuden kohokohta oli loman loppupuolella. Tehtiin päiväretki Lieksasta aivan itäisimpään Suomeen Ilomantsiin ja Suomen itäisimmälle pisteelle, jonne pääsee lähes autolla. Matkan varrella oli myös oikein houkutteleva ja ikuisuuslistallani kummitteleva Koitajoen retkeilyalue. Tämä olikin vihdoin se puolisolleni lupaama makkaranpaistoretki, muuten olisi saattanut tulla narinaa kaikesta retkeilystä eikä edes yhtään makkaraa. Lisäksi pitihän meidän päästä kokeilemaan reissun alussa ostettuja uutukaisia makkaratikkujakin.

Lieksasta lähdettiin muka hyvissä ajoin, mutta huonohkokuntoinen tie vaati hieman pidemmän ajon kuin oli alunperin ajateltu. Käytiinhän siinä toki parilla geokätkölläkin matkan varrella, koska kaikenmoisia karttoja ja koordinaattiruutuja tulee täytettyä kyseisen harrastuksen osalta. Onneksi sää oli mitä upein ja teillä ei ollut ruuhkaa. Lopulta päästiin Koitajoen Polvikosken parkkipaikalle. Parkkipaikalta olikin lyhyt hilpaisu lähimmälle nuotiopaikalle, joka vain odotti meitä tyhjänä ja oli lisäksi oikein hyvällä paikallakin. Mukavana lisänä säät olivat suosineet siinä määrin, ettei heinäkuun loppupuolella ollut metsäpalovaroitusta voimassa.

Hienot heijastukset Koitajoen pinnassa

Nuotio paloi iloisesti ja savuttamatta

 
Käristeltiin rauhassa makkarat ja keiteltiin kahvitkin sekä testailtiin varmuuden varalta hyttyskarkotinta. Muutaman käyttökerran kokemuksella, oli ihan rahan arvoinen vempain. Oli hiljaista, vain läheinen koski kohisi kauempana. Aika loppuvaiheilla nuotiopaikan ohittivat kolme nuorta miestä ja he kävivät ilmeisesti parkkipaikan ja sillan kohdilla pulahtamassa viileään jokeen. Hyvänpituisen ruokatauon jälkeen lähdimme jatkamaan matkaamme Suomen itäisimmälle pisteelle, jossa rajavyöhyke on lytistetty äärimmäisen kapeaksi. Hieman ennen parkkipaikkaa oli vielä upea kota ja tulistelupaikka. Kodalla olikin muita ihmisiä ja kävin vain nopeasti kirjailemassa nimeni vieraskirjaan. Geokätkön etsintää päätettiin yrittää takaisin tullessa uudelleen.

Eipä ollut hassummat maisemat kodaltakaan

Komea kota

 
Loppumatka ajeltiinkin rajavyöhyke kummallakin puolella parkkipaikalle asti. Kuumasta kesäpäivästä huolimatta hyttyset olivat aktiivisia keskellä kirkasta päivää ja paarmojakin oli joitakin yksilöitä, onneksi sen verran vähän kuitenkin, että uskalsi autosta ulos. Parkkipaikalta rajalle olikin enää aivan lyhyt, leveä, aidattu sorastettu polku. Edelliset rajapisteen ihmettelijät tulivat vastaan matkalla, joten saatiin rauhassa ihastella pysäyttävän upeaa ilmaa, maisemaa ja hiljaisuutta. Rauhassa saatiin lisäksi etsiä paikalla ollut geokätkö ja ottaa toiseen virtuaaliseen vielä todistekuvat. Tavattiin myös komea sarvijaakko, joskin oikean kameran eikä kännykän tarkennus suostunut moiseen tarkentamaan.

Lähes rasvatyyni Virmajärvi

Joku sarvijäärä, sarvijaakoiksi nämä omassa vajaassa lajituntemuksessa menevät

 
Paluumatkalla käytiin tutkailemassa uudelleen upeaa kotaa ja tulipaikkaa. Kätkökin löytyi aika pian kun rauhassa sai koluta. Päätettiin ajella Ilomantsiin kylille, koska siellä ei ollut tullut koskaan käytyä. Muutamat geokätköt ja muistomerkit hieman hidastivat tätäkin osuutta. Käytiin syömässä paikallisessa ravitsemusliikkeessä ja sitten päätettiin vielä mennä ihmettelemään Hermannin viinitorni nimistä paikkaa. Kävikin ilmi, että vanhasta vesitornista saisi kahvia joten eikun vain hissillä ylös ihastelemaan oikein kivasti toteutettua sisutusta ja upeita maisemia. Tehtiin aloittelijavirhe eikä käyty itse viinipuodissa. Marraskuun lopulla pääsin Helsingissä ravintolassa maistelemaan Hermannin viinitilan marjaviinejä ja ensi kesänä viinipuoti on varma matkakohde.

Pienen pieni Hattuvaaran tsasouna

Hieman sotahistoriaakin matkan varrella

Hermannin viinitorni oli persoonallinen

Upeat maisemat Ilomantsinjärvelle

 
Lopulta ajeltiin iltasella osittain todella upeaa maisemareittiä takaisin Lieksaan.