Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesäloma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesäloma. Näytä kaikki tekstit

1. heinäkuuta 2024

Kesäloman -23 tuokiokuvia

Ennen tämän vuoden kesälomaa palaillaan vielä hetkeksi viime vuoden kesälomaan. Lyhyesti summattuna pidemmän kesälomareissun pienemmät piipahdukset. Enemmän kuvia vähemmän sanoja.

Heinäkuisen hellepäivän tunnelmaa
 

Kesälomalla ehdin muutakin kuin vain lyhyelle vaellukselle UKK puistoon. Vajaa viikko tuli vietettyä Saariselällä, jonka aikana ehti palautua hitaasti vaelluksesta pienillä kävelypiipahduksilla sekä jälleen maastopyöräillen. Vaelluksella ei ollut juuri tuntunut rasitus missään, mutta sen jälkeen olikin vähän vaikeampi motivoida itsensä kävelemään mitään kovin ihmeellistä. Kerittiin kuitenkin käydä vähän kokeilemassa Kultapolun sitä osiota, johon ei edellisenä vuonna päästy. Ei tosin tälläkään kertaa kuin vain pari kilometriä, koska ei vain jaksanut ja Urupäänkin lyhyt piipahdus otti jaloille. Käytiin myös Karhunpesäkivellä, joka vaikutti sopivan helpolta palautumisviikon aktiviteetilta.

 

Maisemia Palopäältä Moitakurulle päin

Urupään mariannekarkki

Moitakurun päivätupa oli tunnelmallinen

Luttotuvan viereinen oja oli hieno

Luttotupa

Maastopyöräily sähköavusteisilla pyörillä puolestaan oli mukavaa vaihtelua ja sähköavustusta käytettiinkin surutta hyväksi. Ei juuri annettu reitin loppupuolelle osuneen sateenkaan kauheasti haitata menemistä. Käytiin tällä erää kiertämässä hieman helpompi Moitakurun lenkki käymättä Kaunispäällä. 

Ehdittiin herkutellakin loman aikana

Vikaköngäs

Rokuan Pitkäjärvellä jälleen

Toivepolkutyyppiä: leveys sopiva ei paljon juuria eikä kiviä

Hitaalla matkalla takaisin kohti etelää ehdin tehdä piston kurkkaamaan Vikaköngästä ja Napapiirin retkeilyalueen karttoja. Suunniteltu Syötteen Ahmankierros jätettiin suosiolla välistä, koska lämpötilat edelleenkin huitelivat vähän turhan lämpiminä ja jalat eivät vieläkään olleet oikein ylämäkikävelytuulella. Niinpä tehtiin hieman suunnitelmamuutoksia ja suunnattiin ensin yhdeksi yöksi Rokuan Pitkäjärvelle telttailemaan ja siitä vielä Kolille jo päivää etukäteen. Toinen helteinen telttayö siis vietettiin maisemien ihailun jälkeen Rykiniemen hiekkarannalla aika monen muunkin kanssa. Paikan hienoutta hieman latisti aamulla armottomasti porottava aurinko, joka paahtoi teltan aivan pätsiksi, vaikka oltiin yritetty hieman puiden suojiin teltta pystyttääkin.

Huipuilla oli paljon muitakin ja omaa kuvausvuoroa sai odotella..

..paitsi kun valitsi paikan hieman muualta kuin Ukko-Kolin korkeimmalta huipulta


Rykiniemen rantaa
 

Viimeiset päivät Pohjois-Karjalassa toivatkin sateita aika rankasti ja jostain syystä ei lähdetty kuin tekemään piipahdus Ilomantsissa, jonka aikana käytiin katsastamassa Ala-Koitajoen retkeilyreitistöä muutaman sadan metrin verran Pamilonkoskella sekä toki kuvaamassa alueen karttaa tulevaisuutta varten.

Kolmas lomaviikko menikin sitten jonkinmoista tautia potiessa, itse vähän vähemmän tosin, mutta mitään perinteistä parin päivän seikkailua ei tullut tehtyä.


Tämä oli ilmeisesti täplätupsukas eikä olisi millään halunnut päästää irti teltasta

Pamilonkoski

12. lokakuuta 2021

Kaksi kertaa Ilmakkiaapa

Olen potenut viime aikoina jonkinlaista kirjoitusblokkia. Kirjoitushommat ovat olleet lähinnä niitä pakollisia työhön liittyviä ja lopputyöaiheisia koulutöitä. Lähes kaikki kesän seikkailut ovat jääneet dokumentoimatta ja syksyn vaellusreissustakin on jo reilu kuukausi. Palaillaan siis osittain vaellusreissulle ja toisaalta myös kesälomaan.





Hillat ei olleet vielä valmiita heinäkuun käynnillä
 

Vielä oli villoja heinäkuussa

 

Raput lintutorniin on aika jyrkät
 

Pohjoiseen päin suunnatessa olen jo muutamaan kertaan ihastellut aivan liian nopeasti ohikiitävää Ilmakkiaavan suota, jonka pitkoksille olisi niin helppo piipahtaa, kunhan vain malttaisi hillitä kaasujalkaansa. Tänä kesänä kesälomareissu suuntautui alkuun Saariselän suunnille ja koska olimme ottaneet hyväksi todetun autojunan Helsingistä Rovaniemelle matka-aika päivän kohteeseen oli kovin lyhyt. Kerrankin oli sopiva väli pysähtyä seikkailemaan. Pieni jaloittelu ennen hillalettupysähdystä oli oikein mukava.




Ilmakkijärvi
 

Tänä vuonna poikkeuksellisesti suuntasin myös toiseen kertaan pohjoiseen, ensimmäistä kertaa syksymmällä. Tällä kertaa tosin pysähdyttiin Ilmakkiaavalla vasta poispäin ajellessa. Käyntien välillä ei ollut kuin puolitoista kuukautta. Sitä kuvittelisi, että heinäkuun loppupuolella myös noin pohjoisessa olisi kohtalaisen lämmintä, mutta onnistuimme saamaan kesälomaviikoksi aika viileähköä säätä. Niin ollen heinäkuun lopun ja syyskuun alkupuolen päivälämpötilat olivat suolla hämmentävästi jokseenkin samat.



Upean keltainen koivu hehkui auringossa


Näitä karvamatoja vilisti muutamiakin pitkoksilla

Maisemat toki olivat ehtineet jonkin verran muuttua tuon reilun kuukauden poissaolon aikana. Kummallakin käynnillä reitillä oli muitakin kävijöitä ja ihmisiä saikin väistellä kohtalaisen kapeilla pitkoksilla lähes painovoimaa uhmaten. Harmillisesti lyhyellä pätkällä kun ei oikeastaan ole yhtään kunnon ohituskohtaa. Onneksi pitkoksilta selvittiin suohon mulahtamatta kummallakin kerralla. 


Lähinnä tälläinen kuvapläjäys tällä kertaa. Katsotaan mitä seuraavaksi.

8. lokakuuta 2020

Pikapysähdys jälleen Hossassa

Kesälomareissun loppupuolella oltiin suuntaamassa Luostolta Lieksaanpäin. Todettiin että matka on liian pitkä yhden päivän ajeluun, joten päätettiin ottaa yhden yön välipysähdys. Paikaksi valikoitui Hossa, joka oli kätevästi noin matkan puolessa välissä. Matka Luostolta Hossaan kestikin yllättävän kauan. Muitakin teilläliikkujia oli reilusti liikenteessä ja useammassa kohdassa keskellä tietä makoilleet tai muuten vaan hengailleet porot hidastivat myös kulkua.

Sää oli vaihteeksi ihan kelvollinen, joskin aamuksi luvattiin sadetta. Arvottiin hieman mentäisiinkö tutulle Jatkonsalmen telttapaikalle yöpymään vai kokeiltaisiinko jotain muuta. Pitkä Hoiluan rantaan näytti kohtalaisen lähelle pääsevän autolla, joten ajateltiin ainakin käydä katsomassa mikä siellä olisi tilanne. Yksi retkeilyteltta näytti olevan rannalla, mutta muita ei ollut. Oikein sopivanoloinen telttapaikakin löytyi hieman kauempaa toisesta teltasta, mutta silti järvimaisemalla.

Suojaisa telttapaikka

Pieni auringonpilkahdus

Venelaituri oli parhaat päivänsä nähnyt
 

Illan aikana aurinko taisi pilkistää hetken verran, muuten oli pilvistä ja hyvin tuulista. Tuulisuus hieman asetti haasteita teltan pystytykselle, kun ensin sisäteltta ja sitten ulkoteltta meinasivat lähteä tuulen mukana. Nuotiopaikalla meinasi illan aikana tulla vähän ruuhkaakin, mutta onneksi oltiin saatu omat ruokailut tehtyä ennen päiväretkeilijöiden saapumista. Illan ratoksi käytiin hieman kävelemässä Pitkä Hoiluan rantapolkua, mutta jotenkin oli niin vetämätön olo, ettei kovin pitkälle jaksanut. Myöhemmin äkkäsin, että toisessa suunnassa olisi ollut mielenkiintoisempiakin kohteita kohtuu lähellä. Ehkä tänne vielä joskus jälleen palataan ajan kanssa.

Paljon oli puita jossain välissä kaatunut


Sopivaa polkua
 

Aamulla herätys oli aikaisin, jotta ehdittäisiin hyvissä ajoin Lieksaan saakka sekä vältyttäisiin sateelta. Teltta pistettiin kasaan aika nopeasti ja aamupala nautittiin autossa ennen lähtöä. Ei oltu paljoa päästy luontokeskusta pidemmälle kun jo taivas aukeni ja vettä tuli reilusti. Ajeltiin jännempää reittiä Kuhmon kautta, joka ilmeisesti myöskin oli loppujen lopuksi nopein. Hiljaisia olivat tiet, kovin montaa autoa ei vastaan tullut.

29. elokuuta 2020

Yksi ilta ja yö Pohjois-Norjassa

Lomareissun toisena päivänä jatkettiin Hetasta matkaa kohti käsivartta ja Norjaa. Aamu valkeni jopa yllättävän selkeänä, mutta päivän mittaan keli muuttui vain huonommaksi. Olimme matkalla useamman geokätköpysähdyksen taktiikalla. Tie oli hyvä ja sitä kelpasi huristella. Lounastauon pidimme Muotkatakalla, Suomen maanteiden korkeimmalla kohdalla. Kyllä sinne sai kiivetä autolla. Viereinen nyppyläkin olisi houkutellut kiipeämään, mutta autosta ulostullessa karmea itikkaparvi syöksyi oitis kimppuun, lisäksi sumuinen ja sateenuhkainen sää ei luvannut hyviä maisemia. Niinpä sitten lounastimme autossa valmissalaattia karuja maisemia, sikäli kun niitä näkyi, ja pilvien sekä sumun liikettä seuraillen.


Tunnelma oli mieletön, vaikka maisemat oli puolittaisia

Muotkatakalta tie laskikin aika vauhdikkaasti Kilpisjärvelle päin ja lasku tuntui hämmentävää kyllä jopa korvissa paineena. Pian Saana jo häämöttikin edessä, puoliksi pilviin verhoutuneena. Juuri ennen Kilpisjärveä alkoi sataa rankasti. Kilpishallilla olikin aikamoinen hulabaloo meneillään, runsaasti autoja ja ihmisiä. Me kävimme vain pikaisesti hakemassa kahvit mukaan ja jatkoimme matkaa. Kävimme ihastelemassa Pikku-Mallaa parkkipaikalta kätkön haun verran.

Tämmöinen kiva puskaparkki löytyi tien vierestä

Ehkä seuraavalla kerralla

Maisemassa ei valittamista


Laskeutuminen tuntui paineenvaihteluna korvissa

Kohti Saanaa
 

Norjan puolelle päästessä maisema muuttui lähes kertaheitolla. Harmillisesti vain sumu ja pilvet olivat todella matalalla, joten kunnolla maisemaa ei edes nähnyt. Ihastelin ihastelemasta päästyäni kuitenkin sen vertaa mitä näin. Norjan puolelta toki piti sentään yksi kätkökin hakea, joka haettiinkin Rovijoen putouksen läheisyydestä. Olisi muuten voinut jäädä putous käymättä. Ihan alas asti emme menneet putousta ihailemaan, koska polku alas vaikutti hyvin liukkaalta sateen jälkeen.

 

 

Alas oli pitkä matka

Koko laakso ihan sumuissa

Rovijoen putous, sieltä se tuli autotien ja tämän vanhemman sillan alta

Pian jo laskettelimmekin vuonon rantaa kulkevaa tietä kohti Lyngeniä tai Yykeänmuotkaa, jota google tarjoaa paikannimeksi. Ihastelimme vuoria joiden yllä riippui edelleen sadepilvet raskaana ja väliin satoikin. Matkaan mahtui mielettömän turkoosia vettä harmaasta säästä huolimatta sekä hyvin jännittävä tunneli. Pitkääkin pidemmältä tuntuneen matkan jälkeen olimme vihdoin suunnitellulla paikalla Sørlenangsbotnilla. Parkkipaikalla olikin yllättävän paljon autoja huonohkosta säästä huolimatta. Aika pian saapumisen jälkeen alkoi sataa ja märkiä ihmisiä tuli polulta kohti parkkipaikkaa.

Huonon sään takia oltiin ihan iloisia, että auton sai aivan telttapaikan viereen. Telttaa sitten pystytettiinkin kaatosateessa jäisin sormin. Onneksi oltiin otettu kaksi telttaa mukaan, koska toisessa ei olisi todellakaan ollut mukava viettää iltaa ja tehdä ruokaa kaatosateessa, puhumattakaan siitä, että teltta olisi todennäköisesti ollut läpimärkä jo pystytysvaiheessa. Onnea on siis kunnon tunneliteltta, joka on saanut harmillisen vähän ulkoilutusta viime aikoina.

Vihdoin vuonon rannalla!


Vähän turhan jännä tunneli

 

Kaaos absidissa

 

Telttapaikka oli aika mukava

Kun oltiin päästy sisälle telttaan ja märät vaatteet vaihdettua kuivempiin, olikin aika valmistaa ruokaa. Jopa eineslihapullat kuppiperunamuusilla maistui aika herkulliselta ja etenkin lämpimältä. Jossain vaiheessa iltaa sade taukosi hieman ja päätetiin uskaltaa kilometrin päässä sijaitsevalle Aspevatnetille katselemaan maisemia. Reitti oli hyvin kivikkoinen ja sateesta johtuen osittain mutainen ja liukaskin. Sai kyllä olla muutamassa kohtaa hyvin tarkkana mihin jalkansa asetti. Reitti itsessään oli suurimmaksi osaksi oikein hieno. Eikä järvikään jäänyt toiseksi, vaikka pilvet edelleen roikkuivat alhaalla ja piilottivat vuorenhuiput sisäänsä, maisema oli maaginen.

Blåisvatnetillekin tekisi mieli joskus mennä

 

Leveä baana muuttui pian kapeaksi ja kivikkoiseksi poluksi

Maisemat olivat jopa sumussa mykistäviä

Uskomattoman kirkasta vettä



Turkoosia vettä olisi voinut tuijottaa loputtomiin ja todella harmitti, kun sille ainoalle piipahdusvuorokaudelle oli sattunut näin onneton ilma. Eipä ollut ihmisiä liiaksi, eikä kyllä yhtään itikoitakaan. Nukkumaan mentiin ajoissa sateen jälleen yltyessä. Aamulla herätessä ei enää satanut ja huomattiin, että suurin osa varatuista telttapaikoista olikin suomalaisten kansoittamia. Taisi siellä muutama norjalainenkin olla, mutta pääasiassa suomalaisia.



Mieletön tilantuntu ja kuinka leveä joki on sulamisaikana?

Maisemakin olisi varmaan ollut kelvollinen kaiken sumun takana

Teltasta saatiin suurin osa vedestä poistettua pinnalta, mutta kangas itsessään oli aivan vettynyttä ja pakattiin teltta äkkiä pussiinsa ennen kuin alkoi sataa jälleen lisää. Matkalla takaisin kotimaan kamaralle pysähdyttiin vielä vuonon rannassa kuvaamassa vuorien alaosia, huiput olivat edelleen pilvessä. Pieni maistiainen saatiin Pohjois-Norjan upeudesta ja tiedetäämpähän nyt mihin suunnataan ensi kesälomalla.

Säästä huolimatta vuorianäkymiä ja lunta