Yksi ilta ja yö Pohjois-Norjassa

Lomareissun toisena päivänä jatkettiin Hetasta matkaa kohti käsivartta ja Norjaa. Aamu valkeni jopa yllättävän selkeänä, mutta päivän mittaan keli muuttui vain huonommaksi. Olimme matkalla useamman geokätköpysähdyksen taktiikalla. Tie oli hyvä ja sitä kelpasi huristella. Lounastauon pidimme Muotkatakalla, Suomen maanteiden korkeimmalla kohdalla. Kyllä sinne sai kiivetä autolla. Viereinen nyppyläkin olisi houkutellut kiipeämään, mutta autosta ulostullessa karmea itikkaparvi syöksyi oitis kimppuun, lisäksi sumuinen ja sateenuhkainen sää ei luvannut hyviä maisemia. Niinpä sitten lounastimme autossa valmissalaattia karuja maisemia, sikäli kun niitä näkyi, ja pilvien sekä sumun liikettä seuraillen.

Tunnelma oli mieletön, vaikka maisemat oli puolittaisia

Muotkatakalta tie laskikin aika vauhdikkaasti Kilpisjärvelle päin ja lasku tuntui hämmentävää kyllä jopa korvissa paineena. Pian Saana jo häämöttikin edessä, puoliksi pilviin verhoutuneena. Juuri ennen Kilpisjärveä alkoi sataa rankasti. Kilpishallilla olikin aikamoinen hulabaloo meneillään, runsaasti autoja ja ihmisiä. Me kävimme vain pikaisesti hakemassa kahvit mukaan ja jatkoimme matkaa. Kävimme ihastelemassa Pikku-Mallaa parkkipaikalta kätkön haun verran.

Tämmöinen kiva puskaparkki löytyi tien vierestä

Ehkä seuraavalla kerralla

Maisemassa ei valittamista

Laskeutuminen tuntui paineenvaihteluna korvissa

Kohti Saanaa

 

Norjan puolelle päästessä maisema muuttui lähes kertaheitolla. Harmillisesti vain sumu ja pilvet olivat todella matalalla, joten kunnolla maisemaa ei edes nähnyt. Ihastelin ihastelemasta päästyäni kuitenkin sen vertaa mitä näin. Norjan puolelta toki piti sentään yksi kätkökin hakea, joka haettiinkin Rovijoen putouksen läheisyydestä. Olisi muuten voinut jäädä putous käymättä. Ihan alas asti emme menneet putousta ihailemaan, koska polku alas vaikutti hyvin liukkaalta sateen jälkeen.

 

 

Alas oli pitkä matka

Koko laakso ihan sumuissa

Rovijoen putous, sieltä se tuli autotien ja tämän vanhemman sillan alta

Pian jo laskettelimmekin vuonon rantaa kulkevaa tietä kohti Lyngeniä tai Yykeänmuotkaa, jota google tarjoaa paikannimeksi. Ihastelimme vuoria joiden yllä riippui edelleen sadepilvet raskaana ja väliin satoikin. Matkaan mahtui mielettömän turkoosia vettä harmaasta säästä huolimatta sekä hyvin jännittävä tunneli. Pitkääkin pidemmältä tuntuneen matkan jälkeen olimme vihdoin suunnitellulla paikalla Sørlenangsbotnilla. Parkkipaikalla olikin yllättävän paljon autoja huonohkosta säästä huolimatta. Aika pian saapumisen jälkeen alkoi sataa ja märkiä ihmisiä tuli polulta kohti parkkipaikkaa.

Huonon sään takia oltiin ihan iloisia, että auton sai aivan telttapaikan viereen. Telttaa sitten pystytettiinkin kaatosateessa jäisin sormin. Onneksi oltiin otettu kaksi telttaa mukaan, koska toisessa ei olisi todellakaan ollut mukava viettää iltaa ja tehdä ruokaa kaatosateessa, puhumattakaan siitä, että teltta olisi todennäköisesti ollut läpimärkä jo pystytysvaiheessa. Onnea on siis kunnon tunneliteltta, joka on saanut harmillisen vähän ulkoilutusta viime aikoina.

Vihdoin vuonon rannalla!

Vähän turhan jännä tunneli

 

Kaaos absidissa

 

Telttapaikka oli aika mukava

Kun oltiin päästy sisälle telttaan ja märät vaatteet vaihdettua kuivempiin, olikin aika valmistaa ruokaa. Jopa eineslihapullat kuppiperunamuusilla maistui aika herkulliselta ja etenkin lämpimältä. Jossain vaiheessa iltaa sade taukosi hieman ja päätetiin uskaltaa kilometrin päässä sijaitsevalle Aspevatnetille katselemaan maisemia. Reitti oli hyvin kivikkoinen ja sateesta johtuen osittain mutainen ja liukaskin. Sai kyllä olla muutamassa kohtaa hyvin tarkkana mihin jalkansa asetti. Reitti itsessään oli suurimmaksi osaksi oikein hieno. Eikä järvikään jäänyt toiseksi, vaikka pilvet edelleen roikkuivat alhaalla ja piilottivat vuorenhuiput sisäänsä, maisema oli maaginen.

Blåisvatnetillekin tekisi mieli joskus mennä

 

Leveä baana muuttui pian kapeaksi ja kivikkoiseksi poluksi

Maisemat olivat jopa sumussa mykistäviä

Uskomattoman kirkasta vettä

Turkoosia vettä olisi voinut tuijottaa loputtomiin ja todella harmitti, kun sille ainoalle piipahdusvuorokaudelle oli sattunut näin onneton ilma. Eipä ollut ihmisiä liiaksi, eikä kyllä yhtään itikoitakaan. Nukkumaan mentiin ajoissa sateen jälleen yltyessä. Aamulla herätessä ei enää satanut ja huomattiin, että suurin osa varatuista telttapaikoista olikin suomalaisten kansoittamia. Taisi siellä muutama norjalainenkin olla, mutta pääasiassa suomalaisia.

Mieletön tilantuntu ja kuinka leveä joki on sulamisaikana?

Maisemakin olisi varmaan ollut kelvollinen kaiken sumun takana

Teltasta saatiin suurin osa vedestä poistettua pinnalta, mutta kangas itsessään oli aivan vettynyttä ja pakattiin teltta äkkiä pussiinsa ennen kuin alkoi sataa jälleen lisää. Matkalla takaisin kotimaan kamaralle pysähdyttiin vielä vuonon rannassa kuvaamassa vuorien alaosia, huiput olivat edelleen pilvessä. Pieni maistiainen saatiin Pohjois-Norjan upeudesta ja tiedetäämpähän nyt mihin suunnataan ensi kesälomalla.

Säästä huolimatta vuorianäkymiä ja lunta

Epäonninen juhannus

Viime juhannuksena ajateltiin, että olisi mukava lähteä johonkin muualle kuin yrittää viettää taas hyvin tylsää kaupunkijuhannusta täällä pääkaupunkiseudulla. Muutamia käymättömiä retkeilyalueita ja kansallispuistoja oli listalla. Päädyttiin sellaisen sopivan matkan päässä olevaan Seitsemisen kansallispuistoon.

Kaikki oli hyvin suunniteltu ja muistettiin ottaa kaikki tarvittava mukaan. Ajomatkakin sujui oikein mukavasti ja löydettiin parkkiin luontokeskuksen pihaan, josta oli tarkoitus aloittaa. Pakattiin viimeiset tavarat rinkkoihin ja lähettiin polulle tallustamaan.

Heti oli selvää, että oli aivan liian kuuma suunniteltuun matkan pituuteen nähden. Nurinaa kuului siltä toiselta osapuolelta vähän enemmän kuin itseltäni. Keskityin lähinnä itikoihin tai niiden unohtamiseen. Hyttysiä ja paarmoja alkoi olla jo aika paljon ja kävivät kovin hanakasti kiinni, jopa hyttysmyrkyllä kyllästettyyn ja liikkuvaan ihmiseen.

Tuntui että oltaisiin tallusteltu ikuisuus ja silti matka ei tuntunut edistyvän, olo oli vain entistä kurjempi. Parin kilometrin kohdalla seuralainen totesi, että eväät oli muuten unohtuneet autoon kylmälaukkuun. Ei siinä auttanut kuin kääntyä takaisin ja kärsiä itikoista edelleen. Muuten en niin itikoista välitä, mutta kun ne pörräävät naaman ympärillä sekä suuhun, silmiin ja korviin niin iskee helposti ahdistus. Lisäksi hyttysenpistot aiheuttavat aika mukavia allergisia reaktioita. Laskin nimittäin pelkästään oikeasta olkapäästä yli kaksikymmentä paisetta tämän pikkulenkin jälkeen.

Autolle päästyä tuumattiin, että mitäs nyt sitten. Suunnitelma B:tä ei ollut valmiina, suuri virhe. Käytiin lopulta katsastamassa sekä Koverolammen telttapaikka, ei tehnyt kovin suurta vaikutusta, että Kirkas-Soljasen telttapaikka, jossa ei ollut juuri tilaa ja liikaa ihmisiä. Päätettiin tulistella Saari-Soljasella ja lähteä takaisin kotiin. Jos olisi se asuntoauto ollut olisi tämä viimeinen paikka ollut oikein sopivan idyllinen. Jostain kumman syystä näissä jälkimmäisissä paikoissa ei ollut juurikaan hyttysiä, ihme kyllä.

Harvinaisen epäonnista seikkailua siis tälle erää. Paikattiin reissua vähän pysähtelemällä useammalle kätkölle matkan varrella, koska kiirehän ei ollut mihinkään ja mikäs sitä yöttömässä yössä ajellen hyvässä säässä. Kuvia ei juuri sattuneesta syystä olekaan, mutta ohessa ne muutamat mitä muistikortille tarttui. Itse Seitsemiselle täytyy antaa toinen tilaisuus, joku parempi kerta.

Harrastuksiani: Geokätköily

Alkuvaroitus. Saattaa sisältää juonipaljastuksia kätkön piilotustavoista.

Voiko sitä enää hullumpaan harrastukseen hurahtaa. Juosta nyt etsimässä muovipurkkeja pitkin maita ja mantuja? Sitten niitä pitää vielä kaivella kivenkoloista tai kiivetä jopa puuhun tai kallion jyrkänteelle hakemaan.

Kaipa se sitten on sitä nykypäivän aarteenetsintää, mutta ihan huippuhauskaa yleensä. Ensimmäisen kerran kokeilin geokätköjen etsintää vuonna 2011 silloisella asuinalueella Espoon puolella. Olihan se jännää, mutta en oikein syttynyt. Silloiset puhelimen ominaisuudet eivät selvästi olleet kovin suotuisat ja verkkodatakin olisi maksanut omaisuuden. Toisen kerran törmäsin kätköön juurikin toisen harrastuksen yhteydessä, nimittäin lintutornilla. Ei vieläkään herättänyt kovin suuria intohimoja.

Vihdoin kesällä 2014 päätin, että voisihan sitä kokeillakin. Saattoi olla kantimena myös erään pitkäaikaistutun hehkutukset facebookissa. Työpuhelimeen saikin ilmaiseksi ladattua sopivan sovelluksen, minkä avulla sitten tulikin muutama kätkö lähistöltä haettua iltakävelyn merkeissä. Vielä jokunen kätkö lisää ja näin jatkui pikkuhiljaa aika maltillisesti.

Seuraavana vuonna sitten mentiinkin jo 400 kätkön vuosivauhdilla. Osansa vauhdin kasvulla saattoi olla joululahjaksi saadulla gps-paikantimellakin, joka oli sekä akunkestoltaan että paikannustarkkuudeltaan huikeasti parempi kuin mikään käytössä oleva puhelin. Tuli juoksenneltua purkkeja pitkin poikin Nuuksiota useamman metsäretken verran. Talvella on vähän hiljaisempaa purkkien etsimisen suhteen, kun kaikki eivät edes ole talvilöydettäviä ja talvipäivät ovat niin lyhyitä.

Välillä hätä yllättää.. Helpotti.

Talvella tuleekin ratkaistua mysteereitä seuraavaa kesäkautta varten. Mysteerikätköissä tulee yleensä ratkaista jokin tehtävä tai etsiä tietoja, joko netistä tai muista lähteistä. Muita tavallisimpia kätkötyyppejä ovat tradit ja multi-kätköt. Tradit löytyvät siltä paikalta, johon kartta ne osoittaa ja multeissa tulee yleensä kulkea useamman pisteen kautta ennen kuin lopullinen kätkörasia löytyy.

Yleensä kätköt esittelevät jotain hienoa paikkaa tai mahdollisesti paikkaan liittyvää tapahtumaa tai historiaa, välillä taas eivät niin yhtään mitään. Yksi kätköilyn hienoimmista puolista on se, kun löytää jonkun todella ovelasti piilotetun kätkön, jota on jo kerran tai kaksi mahdollisesti käynyt etsimässä aiemmin ja vihdoin tajuaa juonen. Toinen lajia elähdyttävä tekijä on todella hienon tai yllättävän purkkitoteutuksen löytäminen.

Niin ja jos lajista halusit lisää tietää, niin minä olen huono siitä kertomaan. Parempi paikka on tämä ja sieltä erityisesti " Älä ryhdy geokätköilijäksi, tai lue ainakin tämä ohje ennen sitä". Paras tapa tutustua lajiin on kuitenkin lähteä jonkun kauemmin kätköilleen henkilön seurassa.