Ruskaretkellä Virkatien kierros: Jalkavaivoja ja rauhallinen leiripaikka

Uni tuli aika pian makuupussiin sukeltamisen jälkeen sateen ropistessa teltan kattoon. Jossain vaiheessa yötä havahduin tuttuun jalkojen tärinään, se loppui kun sulloin fleecetakin lantiolle ja untuvatakin vielä makuupussin päälle samaan kohtaan. Tästä viisastuneena totesin, että täytynee alkaa neulomispuuhiin ja tehdä itselleen makuupussiöitä varten villahame, joka ulottuisi reilusti reisille ja myös alaselkään, muuten kun makuupussissa tuntui olevan vähän liiankin lämmin.

Ensimmäisen yön leiri aamun valjetessa

Loppuyö menikin yllättävän mukavasti välillä heräillen ja kääntyillen. Juuri muuta ei yöllä kuulunut kuin viereisen teltan kaverin kääntyily (ilmapatja saattaa olla äänekäskin), tuuli latvuksissa ja sateen ropina telttaan. Aamulla herätessä ei enää satanut. Niinpä sai aamun valossa rauhassa pakkailla tavaroitaan ja vähän katsella leiripaikalla ympäriinsä. Jätettiin teltat kuivumaan ja suunnattiin aamupalan laittoon ja veden keittoon. Vettä tuli otettua siis suoraan järvestä, laituri olikin yllättävän liukas joten tarkkana sai olla, ettei lipsahtanut jorpakon puolelle.

Aamutulet olikin tehty valmiiksi ja aamupalalla olivatkin jo edellisenä iltana tavatut isä ja poika. Kertoilivat olevansa läheltä ja auton olevan läheisellä parkkipaikalla. Kesken aamupalan alkoi jälleen sataa ja tulikin kiire pistämään jo oletettavasti kuivunutta telttaa kasaan ja laittamaan rinkan päälle sadesuojaa. Hieman aamun aika reilukin sadekuuro latisti tunnelmaa. Lopulta päästiin lähtemään vasta yhdentoista aikaan liikkeelle.

Kolho vaelluskenkä lankkujen leveyden mittarina

Ihanat luonnonvärein värjätyt langat

Sisemmät ikkunat olivat vielä 'kesävarastossa'

Muutamansadan metrin matka Koveron perinnetilalle tuntui jo jalkapohjissa eikä siis ennustanut hyvää päivän kävelymatkalle. Koska perinnetilan ovet olivat viimeistä päivää auki, päätimme tehdä ihan kunnon kierroksen tiluksilla. Jätimme rinkat pihalle penkin päälle ja varovasti kurkistellen etenimme tupaan. Mikä ihana lämpö sisällä odottikaan! Sisällä oli todella kaunista ja avaraa sekä aivan mielettömän leveät lattialankut, joita ihastelin. Vähän vanhemman talon omistajana kiinnitin tietysti huomioni myös kattoon ja pinkopahvituksiin. Kävimme ihan rauhassa talon huoneet läpi ja ihastelin kauniita ikkunoita sekä vanhoja huonekaluja.

Pihalla kävimme vielä kaikki mahdolliset rakennukset läpi ennen kuin tyydyimme kohtaloomme nostaa rinkat takaisin selkään ja lähteä jatkamaan matkaa, joka oli vielä alkutekijöissään. Jonkun aikaa saimme tallustella rauhassa kunnes alkoi ihmisiä tulla vastaan muutamia aina silloin tällöin. Multiharjulle nousu olikin päivän suurin järkytys, ilmeisesti kukaan ei ollut tainnut kauheasti korkeuskäyriä tutkailla ja itsellänikin oli käsitys aika tasaisesta maastosta. Ei siinä auttanut kun vähän ähkiä ja tarpoa raput ylös. Päätimme vielä kiertää pidemmän kautta, niin tulisi suurin osa multiharjun polustakin nähtyä samalla. Upeita vanhoja puita ja naavaa oksissa olikin vastassa, niistä tosin ei oikein osannut nauttia, kun joka askeleella jalkapohjat muistuttivat olemassaolostaan.

Päivän pahin nousu

Jostain muistelisin, että useampikin on todennut toisen päivän olevan se hankalampi ja voin kyllä sanoa samaa. Ei tainnut muillakaan ihan kevyt mieli olla. Matka eteni kohtalaisen hitaasti, mutta eteni kuitenkin. Jokiristillä oli tarkoitus pitää lounastauko ja sinne tuntui matkaa olevan koko ajan. Vähän ennen Jokiristiä meinattiin jo luovuttaa, kun oli nälkä ja rinkat olisi ollut kiva heittää mäkeen. Löydettiin vanha tulentekopaikka ja vähän aikaa ihmeteltiin, että tässäkö sen lounaspaikan nyt piti olla. Pienen hämmennyksen ja karttojen tutkailun jälkeen todettiin, ettei ihan vielä oltukaan perillä vaan lähdettiin jatkamaan vielä viimeinen pätkä.

Haavan lehtiä upeissa väreissä!

Lounastauko oli todella tervetullut. Olin sekoittanut oman ruokani vähän huonosti ja ikäväksi yllätykseksi ruokatermarin pohjalla oli aika suuri klöntti pussikeittoa tiiviinä paakkuna, nami. Tuttu pahoinvointi iski aika pian ruuan jälkeen taas. Myöhäisen lounaan ja jalkojen hieromisen jälkeen lähdettiin jatkamaan vielä toinen lyhyempi puolikas kohti seuraavaa yöpymispaikkaa. Maisemallisesti viimeinen etappi Jokiristin ja Liesijärven välillä oli ehkä reissun mukavinta.

Loppumatka menikin vähän puolittaisesti läsnäolevana, jäätiin ihastelemaan vanhaa myllyä, todella nättiä järvimaisemaa sekä ilmeisesti majavatuhoja. Majavia tai pesää tosin ei näkynyt mailla halmeilla, katkotuksi jätettyjä puita vain, mikä ilmeisesti on majavalle aika epätyypillistä käytöstä.

Vihdoin saavutimme kyltin Liesijärvi 0,2km ja hihkuimme ilosta. Paikka itsessään olikin aika mukava, joskin maastosta näki, että sekä laavun että tulipaikan ympäristöä oli ahkerasti käytetty telttailuun. Kävimme vähän mittailemassa läänejä ja tulimme siihen lopputulokseen, että laavun lähistö oli selvästi parempi, ei siitäkään montaa tasaista kohtaa löytynyt. Laitoimme jälleen majoitteet pystyyn ja yöpymiskamppeet ennallistumaan. Bonuksena saimme leiripaikan täysin itsellemme. Kävimme vähän sahailemassa ja pilkkomassa puita nuotiolle ja täytyy todeta, että olipa tylsä saha. Puut olivatkin mielestäni järkevästi rankoina, johon oli sopivin välein tehty moottorisahalla lovi. Loven kohdalta oli helppo (tai siis jos olisi ollut terävä saha) sahata sopiviksi pölleiksi, joita pilkkoa.

Saimme nauttia hienoista auringonlaskun väreistä ja kirkkaasta ilmasta. Hyvän aikaa istuskeltiin tulilla, syötiin ja juotiin lämmintä. Toinen kavereista pohti nukkuakko laavussa vai teltassa. Lopulta laavu voitti teltan ja sitten pohdittiinkin hyvä tovi, tulisiko yöllä laavussa kylmä. Ehdotin, että purkaisi teltan ja laittaisi laavun suuaukolle suojaksi. Lopulta tehtiin vielä vaihtokauppa makuualustojen kanssa, niin että kaveri liian kylmän tullen voisi tulla meidän telttaan seuraksi ja hänen kahden leveä makuualustansa olisi jo siellä.

Taisin itse kömpiä makuupussiin jo puoli kymmenen aikaan ja ehdin jo torkahtaa ennen kuin kaverit tulivat joltain iltahyppelyltä takaisin. Toinen yö oli kylmempi kuin ensimmäinen ja vähän taas jalat tärräsi fleece- ja untuvalisästä huolimatta. Hieman myös kääntyessä nariseva makuualusta häiritsi yöunia, mutta kaiken kaikkiaan taisin saada nukutuksi aika hyvin. Unta taisi riittää johonkin seitsemään asti ja lopulta heräsin kunnolla, kun tikka nakutti laavun vieressä oleva keloa. Kävin ihastelemassa aamun rauhaa, luonnon ääniä ja taisi olla telkkäparvi, kun siivet viuhuen lensi ylitse. Kyllä vaan on hyvä ihmisen olla luonnossa, varsinkin aamuhetkinä.

Ruskaretkellä Virkatien kierros: Lähtövalmisteluja sekä ensimmäinen etappi

Jo kesällä heitettiin ilmoille sellaista ideaa, että oltaisiin taas porukalla lähdetty syksyllä johonkin metsäreissuun. Ainoastaan yksi viikonloppu tuntui käyvän, joten lyötiin se ajoissa lukkoon. Haaveilin itse pääsystä jopa johonkin pidemmälle, mutta Itä-Suomi ja Pohjois-Karjalakin vaihtuivat vielä hieman läheisempään Pirkanmaahan ja Seitsemisen kansallispuistoon. Lopulta näin pienellä kokoonpanolla ja varsinkin lyhyellä reissulla, olisi ehkä ollut vähän turhan aikaavievää ajella mihinkään sen kauemmas. Siltikin Patvinsuo jäi siintelemään mieleen. Toivottavasti siitä vain ei tule uutta Salamajärveä, jonne muuten vieläkään en ole päässyt ahkerasta yrittämisestä huolimatta.

Kun kohde oli päätetty, niin taisi olla aika selvää, että kierrettäisiin kansallispuisto kokonaisuudessaan. Kolme päivää tuntui sopivan leppoisalta tahdilta lyhenevissä syyspäivissä ja siihen päälle yksi yö vuokratuvassa sekä päiväretkeily Soljasilla täydentäisivät koko reissun.

Niinpä syyskuun viimeisenä viikonloppuna oltiin vihdoin lähdössä. Joskaan eihän se mennyt niin kuin Strömsöössä tälläkään kertaa. Lauantaiaamuna oli tarkoitus lähteä jo hyvissä ajoin, mutta perjantaina selvisi, että en ollut ainut joka tulisi tekemään älyttömän pitkän työpäivän. Muutenkin kiirusta oli töissä riittänyt sen verran, että olin onnellinen, kun olin jo useampaa viikkoa aiemmin hahmotellut ruokalistaa. Työpäivä venähti työmaalla normaalipituiseksi ja sen jälkeen vielä piti toimistolla tehdä jotain oikeita töitäkin.

Kuudelta lähdin kotiin, joskin ruuan ja viimeisten retkeilytarvikkeiden täydennysten ostamisen jälkeen piti vielä muutama tunti jatkaa töitä. Työkoneen suljinkin kymmenen aikaan illalla ja aivotoiminta oli niin olematonta, että oli pakko painella nukkumaan pikimmiten. Retkitavarat lojuivat onneksi pitkin olohuonetta, mutta rinkkaan ne eivät päätyneet ennen lauantaiaamun tehopakkausta.

Matkaan mars, leveää baanaa

Lauantaina päästiinkin lähtemään tuntia myöhemmin kuin oli alun perin tarkoitus. Matka-aika Tampereelle tuntui normaalia pidemmältä. Lopulta saavutimme kohtaamispaikkamme, jossa oli tarkoitus nauttia viimeisiä sivistyneen maailman antimia, ennen paluuta. Saattoi pysähdyksellä mennä kauemmin kuin oli tarkoitus, mutta viimein olimme pakanneet sen kolmannenkin rinkan mukaan kyytiin ja olimme matkalla kohti Seitsemisen kansallispuistoa.

Lauantai-iltapäivästä luontokeskuksen parkkipaikalla oli vielä kohtalaisen paljon autoja. Kävimme vielä ihmettelemässä luontokeskuksen näyttelyä ja nauttimassa vesivessan ihanuudesta. Viimein oli pakko nostaa rinkat selkään ja lähteä tallustamaan kohti Koverolampea, jonka läheisyydessä aioimme viettää ensimmäisen yön. Aika tasan neljän aikaan lähdettiin polulle.

Hyvin viitoitetut hiihtoreitit

Muutama ensimmäinen kilometri sujui aika leppoisasti, rinkka kyllä painoi, mutta ei mitenkään älyttömästi. Nopeasti laskeskeltuna rinkalla oli painoa noin 20 kiloa. Pysähdeltiin silloin tällöin odottelemaan kolmatta, joka keräili sieniä minkä kerkesi polun vieriltä. Minä puolestaan kuvasin varmaan jokaiset pitkospuunpätkät, jotka vastaan tuli. Jossain välissä alkoi todenteolla painaa ja varmaan sen ainoan oikean nousun jälkeen kaveri huomasi, että huivi oli tippunut jossain välissä. Jätettiin rinkat sopivasti lepäämään kyltin luokse ja lähdettiin palailemaan polkua pitkin. Onneksi kovin pitkälle ei ollut huivi jäänyt vaan joku sata metriä saatiin kirmailla ilman rinkkoja sinne ja takaisin. Kun leiripaikalle oli enää puolitoista kilometriä niin jalkapohjiin koski kokolailla. Edellisen päivän koko päivän seisominen turvakengissä työmaalla kostautui siis jo ensimmäisenä päivänä. Viimeinen reilu kilometri tuntuikin aika pitkältä ja hämäräkin alkoi uhkaavasti lähestyä.

Lisää pitkoksia

Näyttää pehmeältä ja vetiseltä

Hieman kapeampaakin polkua

 Ensimmäisenä leiripaikalle päästyä laitettiin teltat pystyyn ja pedit kuntoon. Majoitteen pystytyksen jälkeen kerättiin ruokatavarat ja mentiin nuotiolle, jossa olikin jo pariskunta koiran kanssa ja isä poikansa kanssa tulistelemassa. Päästiin siis valmiiseen pöytään. Juteltiin siinä niitä näitä ja muutamat lauseet vaihdettiin myös muiden leiriläisten kanssa. Liian aikaisin alkoi kuitenkin nuotiolla ollessa sataa ja piti vetäytyä teltan suojiin. Koska juuri mitään iltatekemistä en ollut tajunnut napata mukaan oli vain kömmittävä lämmittämään makuupussia jo joskus yhdeksän aikaan.

Rinkat ansaitulla lepotauolla puolenvälin kohdilla

Ruokaa otsalampun ja nuotion loisteessa

Pikapiipahdus järvellä ja suolla

Elo-syyskuussa tuli tehtyä useampikin akkujenlatausretki lähikohteisiin ja ei aina ihan niin lähellekään. Olin jo pidemmän aikaa hinkunut suolle ja pitihän sellainen retki sitten saada aikaiseksi. Mikäs sen parempi kohde siihen kuin Torronsuo.

Kutsuva portti

Aamulla Helsingistä lähtö hieman venähti aiotusta, kuten viikonloppuisin vähän tuppaa tekemään. Sää ei näyttänyt kovin kummoiselta, mutta luotettiin siihen, että perillä vastassa olisi vain hyvää säätä. Matkalla satoikin paikka paikoin aika rankastikin, mutta sade oli loppunut kuitenkin ennen Liesjärveä.

Siihen se on vaan kasvanut

Päätimme käydä vilkaisemassa Korteniemen perinnetilan. Lampaita olikin vielä aitauksessa ja kukkoherra kolmen kanansa kanssa pyöri pihassa. Lampaat tulivatkin juuri parahiksi rapsuteltaviksi ja niistä sai muutaman ihan kivan kuvankin. Perinnetilan lähin tulipaikka olikin aika täynnä, joten emme tuppautuneet enää seuraan vaan vaihdoimme vaihtoehto B:hen ja siirryimme auton kanssa Kopinlahden parkkipaikalle Kyynäräharjun toiseen päähän.

Tepastelimme kaikessa rauhassa lyhyintä reittiä Savilahden tulipaikalle ja matkalla tulikin useampi seurue meitä vastaan. Tulipaikalla olikin vain pari herrashenkilöä, joten mahduimme kivasti ja liikoja juttelematta itsekin tulistelemaan. Muutamia telttoja oli vähän syrjemmällä ja jonkinmoinen hippileiriksi ristimämme joukkio, en tiedä mikä oli oikea meininki. Keittelimme ja paistelimme ruokamme siinä rauhallista tahtia ilman mitään kiirettä mihinkään. Nautimme vain kohtalaisen hiljaisesta ympäristöstä ja leppoisasta säästä.

Metsän hämärää

Muistin muutaman kuvankin napata ennen kuin lähdimme jatkamaan takaisin autolle ja päivän pääkohteeseen Torronsuolle. Torronsuollakaan ei tosiaan ollut retkeilijöistä pulaa. Autoja oli vaikka millä mitalla. Päätimme kiertää vain pienen polun ja vähän käydä ihmettelemässä keskemmällä suota. Olisin mielinyt pidemmällekin, mutta runsas väkimäärä pisti vähän epäilyttämään. Kävimme vain pienen piston pitkospuita suollepäin ja lopuksi vielä lintutornin kautta takaisin autolle.

Yritimme etsiä lintutornilla olevaa geokätköäkin, mutta se pahalainen pysyi piilossa meiltä. Ei nyt kovin tehokkaasti tullut etsittyäkään, kun miltein koko ajan tornissa oli joku. Mukava pikku piipahdus hieman pidemmälle ja muistettiin vielä käydä Forssan kautta kotimatkalla napsaisemassa yksi kätkökin päivälle.

Kovin jo syksyinen kävelytie