UKK osa 1: Lähtövalmisteluja ja ensimmäinen vaelluspäivä

Kun keväällä alkoi näyttää siltä, että Norjaan ei kesäkuussa olisi menemistä päätin siirtää lomaani kavereiden kanssa syksylle ja toiselle suunnitellulle reissulle, jolle minun ei alunperin pitänyt lähteä. Kyseessä ei ollut enempää eikä vähempää kuin omalla mittapuullani pitkä vaellus Urho Kekkosen kansallispuistoon. Kesällä nostatettiin reissukuumetta ja tehtiin junavarauksia.

Seuraavan päivän kohde Paratiisikuru jossain tuollapäin

 

Vihdoin koitti syyskuun alku ja aika suunnata yöjunalla Rovaniemelle. Ilta oli kostea ja onnekseni sain kyydin rautatieasemalle, jossa osa ystävistäni jo odotteli. Junassa oli yllättäen aika rauhatonta, aiemmilla yöjunareissuilla on ollut mukavan hiljaista alkuhälinää lukuunottamatta. Nukuin silti ihan siedettävästi. Perjantaiaamuna juna oli Rovaniemellä ja kurvasimme samoin tein etsimään oikeaa vuokra-autotiskiä. Saimme avaimet ja pääsimme jännittämään mahtuisiko kaikkien tavarat vuokra-autoon. Onnistuimme sullomaan tavaramme auton takakonttiin ja lähdimme ajamaan kohti suunniteltua lounaspysähdystä.

Lounaan, lisäajon, kauppapysähdyksen ja aikaisen päivällisen jälkeen olimme vihdoin valmiita suuntaamaan auton keulan kohti viimeistä pätkää kohti Aittajärven parkkipaikkaa. Tien kunnosta ei ollut tietoa, mutta ajellessamme totesimme tiellä olleen hiljattain kunnostustöitä ja tie oli oikein erinomainen. Sen verran verkkaisesti oli päivä sujunut, että päätimme pystyttää teltat siksi yöksi Aittajärvelle ja lähteä vasta seuraavana aamuna liikenteeseen. Päätös osoittautui hyväksi, koska aika pian Aittajärvelle pääsyn jälkeen alkoikin sadella ja iltaa pääsikin viettämään loppujen lopuksi yksin telttaansa.

Aittajärvi

Aamulla olikin sitten viimeiset päätökset, mitä vielä jää autoon odottamaan paluuta. Vähän tyhmästi, päätin jättää kameran kuitenkin matkasta, toisihan se puolisen kiloa lisäpainoa. Painon säästö ei ehkä kuitenkaan ollut sen arvoista, koska totesin myöhemmin kotona puhelimella otettujen kuvien olevan surkeita (niitä nyt kuitenkin kuvituksena). Lopulta olimme valmiita lähtemään reissuun. Päivän etappi oli mietitty jo etukäteen ja aloitimme tietysti virkistävällä joen ylityksellä. Sauvoista todella oli apua ja ensimmäinen oikea kahlaus meni hyvin. Vettä oli syvimmillään suurinpiirtein polveen saakka ja virta kohtuu vuolas, mitään ongelmaa ei kuitenkaan ilmennyt vaan koko nelikko päästiin joen yli niin että heilahti.

Päivän ensimmäisellä pätkällä päästiinkiin jo nauttimaan lapintiaisista. Olipa veikeitä tyyppejä. Hyvä tovi meni käppäillessä ensimmäiselle sovitulle pidemmälle taukopaikalle. Kipaistiin lounaalle poroaidan jälkeen hieman rinteeseen, josta löytyi sopivasti istumapaikkoja. Tunti siinä lounaspuuhissa taisikin vierähtää, mutta ei pidetty mitään kiirettä. Lounaan jälkeen olikin aika suunnata ensimmäiseen kunnon ylämäkeen. Nousu oli rankka, mutta onneksi maisemien katselun varjolla pystyi pysähtelemään hetkeksi puhaltamaan. Maisemat alkoivatkin pian avautua samalla kun puut vähenivät.

Puut vähenee pikkuhiljaa

Tunnelmallinen pikku lampare

 

Hyvää polkua saatiin tallustella joskin tuntui, ettei Kuotmuttipään huippu tullut ikinä. Kyllä lopulta saavutettiin huippukin. Hieman pisti naurattamaan, kun ensin paistoi aurinko ja sitten seuraavassa hetkessä satoikin rakeita ja vähän luntakin. Siinä sitten taaperrettiin kohti Kaarnepäätä, jonne vaikutti olevan lyhyempi matka. Huipulla tuuli aivan älyttömästi. Kauaa ei viitsitty huipputöppäreellä ihmetellä, kun lähdettiin jatkamaan voimakkaassa sivutuulessa alemmas. Alas Sarvijoelle vievää polkua ei meinannut millään tulla vastaan ja meinasi uskokin loppua jo siinä. Vihdoin kun polulle päästiin pidettiin ihan ensiksi taukoa ennen kuin jatkettiin viimeinen pätkä. Sarvijoen tuvan ympärillä olikin parhaat telttapaikat varattu ja telttojahan oli riittämiin. Hyvin löydettiin silti meidän kolmelle asumukselle paikat.

Ruskan alkua jo

Muhkeita pilviä

Maisemaa Seisomakivenselkää päin

Illan mittaan yritettiin käydä kuikuilemassa ylityspaikkaa seuraavalle aamupäivälle sekä käytiin lämmitetyssä autiotuvassa fiilistelemässä hetken autuasta lämpöä. Iltaa istuttiin jonkin aikaa hieman huonosti palavan nuotion äärellä, mutta kylmä alkoi hiipiä ja pimeäkin painaa joten hipsittiin kukin telttoihimme.

Ylityspaikkaa arpomassa

Vuoden ensimmäinen telttayö

Maaliskuun viimeisenä viikonloppuna polte oli viimein niin paha, että oli pakko lähteä testaamaan selviämistään teltassa. Oikeastaan oli ollut jo pidempään joku kummallinen mielihalu sukeltaa makuupussiin koteloitumaan yöksi. Kohteemme tuntuu kuin yölämpötilaksi lupailtiin jotain -6 astetta ja navakkaa tuulta. Olin siis päättänyt ottaa varman päälle ja olin ottamassa kaksi makuupussia mukaan. Jo pelkästään toinen olisi ollut lämpöarvoiltaan sopiva tuohon tuntuu kuin lämpötilaan, mutta syysvaelluksella oli tullut huomattua, ettei lämpöarvo ihan omalla kohdallani tainnut pitää paikkaansa. Perjantai-iltana suuntasimme siis auton keulan kohti Kopparnäsiä, vähän turhan myöhään omaan makuuni.

Normaalista poiketen ajelimme suoraan Kopparnäsin päädyn parkkipaikalle, jonka lähelle rannan tuntumaan pystytimme lopulta telttamme. Saapuessa oli jo aika hämärää ja telttapaikkaa saikin etsiä otsalampun valossa ja sekös pisti harmittamaan. Onnistuin vieläpä kastelemaan kenkäni ja varpaanikin siellä puolisokkona tallustellessa ja paikoin hankeen upotessa, rinkan samalla yrittäessä valua selästä. Tunnelmassani ei totisesti ollut hurraamista ja olin jo valmis luovuttamaan ja lähtemään takaisin kotiin.

Aamun tunnelmaa

 

Saatiin kuitenkin teltta pystyyn ja pedit kuntoon suuremmitta riidoitta. Sen jälkeen kello alkoikin olla iltapala-aika ja lähdettiin keittokatokseen koettamaan onneamme tulien suhteen. Yritimme tehdä pienet tulet, mutta puut taisivat olla hieman turhan kosteita, kun lähinnä savuttivat eivätkä meinanneet syttyä mukaani ottamista kuivista pienistä syttypuista huolimatta.

Jääkentät aiheuttivat hieman vaikeuksia

 

Onneksi hyvät iltapalaeväät ja lämmin kaakao paransivat mieltä ja iltapalan jälkeen olikin hyvä sukeltaa kahden makuupussin sisään. Koko iltana ei onneksi ehtinyt tulla kylmä ja makuupussivalinta takasi sen, ettei lantion alueellakaan ollut palelevia kohtia. Uni ei meinannut aluksi tulla ja olikin aika katkonaista, kun merenkäynti oli aika hurjaa sekä tuulikin hyvinkin puuskittaista. Sain kuitenkin nukuttua jotenkuten aamuun. Jotenkin oli tuntunut lonkan kohdalta aika kovalta yöllä. Aamulla syykin selvisi, olin illalla taas tyhjännyt vahingossa makuualustaa ensin väärästä venttiilistä ja venttiilin läpän väliin oli jäänyt makuualustan täytettä. Makuualusta tietysti vajui vähän turhan paljon yön aikana sen seurauksena.

Löytyi melko tasainen telttapaikka

 

Aamulla tunnelma olikin aika paljon viileämpi kuin illalla ja taivaalta sateli välin räntää ja lunta. Niinpä makuupussien tuuletus jäi tällä kertaa vain puolittaiseksi teltassa. Telttakin tietysti oli lopulta märkä ulkoa rännän sulaessa vedeksi teltan pinnalle. Ei siinä sitten muu auttanut kuin rauhallisen aamiaisen jälkeen pakata tavarat pussukoihinsa ja tunkea makuupussit tuulettamatta rinkkaan sekä teltta kosteana pusseihinsa. Onneksi kotona teltta pääsi kuivumaan väljästi ja makuupussitkin kylmälle kuistille tuulettumaan.

 

Aamuvirkkuja

Yllättävän aikaisin oli kyllä ihmisiä liikkeellä, koska jo seitsemän aikoihin ilmeistyivät ensimmäiset autokunnat parkkipaikalle. Pari retkeilypakettiautoa oli ollutkin koko yön parkkipaikoilla, mutta muita telttailijoita ei meidän lisäksi ainakaan tuossa osassa ollut. Lähtiessä käytiin vielä vähän ajelemassa Inkoon peltoja tuijottelemassa. Sieltä löytyikin mukava määrä erilaisia hanhia. Yritin epätoivoisesti yhden tien reunaan pysähtyä kaukoputkellakin katsomaan tarkemmin, mutta hädin tuskin sain kaukoputken asemiin kun olin jo aivan jäässä. Puuskittainen tuulikin nappasi pipon päästä ja lennätti tien toiselle puolelle. Mukavasti kuitenkin silti sai uusiakin lajeja listaansa. Tällä hetkellä lajeja tunnistettuna 66 kappaletta, ihan kivasti siis. Äänipuolella aikapaljon vähemmän, mutta onneksi sitä pääsee petraamaan, kun kevätlaulajat saapuvat.

Nuku yö ulkona 2021, Västerby

Loppukesän tuokiokuvia muisteloissa.

Auringonlasku ja kuikkien huudot

 

Vuoden tauon jälkeen päätettiin osallistua jälleen puolison kanssa nukkumaan yön ulkona. Telttaöitä oli vuodelle ehtinyt kertyä poikkeuksellisen vähän vain kaksi yhteistä ja itsellenikin vain yksi enemmän kevään lintureissulta. Niinpä elokuun loppupuolen telttayö olisi vasta neljäs koko vuodelle.

Maisemat olivat kelvollisia

 

Tämä oli päivän sieniretkeltä Gunnarlan pöpeliköstä

 Päätettiin ottaa kohteeksi jokin uusi, mutta sopivan helppo. Auton keula suunnattiin siis kohti Tammisaarta ja Västerbyn ulkoilualuetta. Olin tehnyt ennakkotiedustelua ja suuntasimme itsellenikin uudelle paikalle. Västerbyssä on tullut muutamana edellisenä syksynä käytyä sienessä, mutta kummallakin kerralla retki on sijoittunut Peikkometsän kierroksen varrelle.

Ilta oli idyllinen

Normaalisti on tullut lähdettyä tuolta Ekenäs Portin suunnilta

 

Nyt suuntasimme Västerby Storträsketin rannalle. Matkaa parkkipaikalta ei tullut juuri nimeksikään ja pientä kallioista osuutta lukuunottamatta reitti oli helpohko. Ohitimme kalastajia kallioilla matkalla laavullepäin. Kävimme vilkaisemassa laavua, mutta sen ollessa kansoitettu etsimme toisen rauhaisamman paikan teltallemme.

Seesteinen aamu

Saimmekin teltan pykättyä kohtalaisen hyvään paikkaan miltein rantaan. Iloksemme havainnoimme joutsenperheen järvellä sekä kokonaisen kuikkalauman. Auringonlasku oli kohtalainen ja tuijottelimmekin sitä iltapalaa syöden ja kaakaota ryystäen.

Yö oli rauhallinen ja aika lämmin. Jossain vaiheessa asentoa vaihtaessa taisin kuulla kuikan lyhyen huudon järveltä. Aamulla keiteltiin aamukahvit ja syötiin aamupala. Jonka jälkeen pakkailtiin kaikessa rauhassa. Mukava helppo lyhyt irtiotto luontoon kotiin palasi jälleen hieman rauhoittuneempana.