Tutkimusretki Mätäjoen varrella

Ihanan keväisä lauantai houkutti tutkimusretkelle ihan lähiympäristöön. Mukaani sain vielä kissavahtina olleen ystäväni. Aamun pilvinen sää oli vaihtunut oikein aurinkoiseksi ja lämpimäksi kevätpäiväksi.

Lähdimme tutkailemaan Mätäjoen vartta Kannelmäen kohdilta. Suurimmaksi osaksi Mätäjoki olikin vielä jäässä ja olin hieman pettynyt, kun pieni lammentapainen Kartanohaan kohdilla oli täysin jäässä eikä sorsia näkynyt. Jatkoimme seuraavan sillan kohdille alavirtaan ja sieltähän löytyikin sulaa ja niitä sinisorsia myös. Sillalla seisoskellessa näimme myös kaverini odottaman "fasaani juoksee kävelytien yli" -tapahtuman. Olipa vielä koiraspuolinen ja rynnisti siirtolapuutarhapalstoille päin.

Jäistä on

Tuosta ne sorsat tuli 'putouksesta' alas.

Jatkoimme vielä kehä ykkösen kupeeseen, josta lähdimme metsäkaistaleen poikki ja tutkailemaan vanhoja ensimmäisen maailmansodan aikaisia linnoitteita, joita lähiympäristössä riittää pilvin pimein.

Ja näitähän täällä riittää

Lopulta päädyimme Kannelmäen kirjastolle ja varsinainen luonto-osio olikin loppu. Tulipa käytyä hieman tuntemattomammillakin reiteillä.

#100hetkeäluonnossa osa 7/100. #52retkeävuodessa haasteen kohta 51. Retki keskellä kaupunkia ja #100lintulajia haasteessa mennään tämän myötä kohdassa 26 lajia.

Korpipolulla

Aivan mielettömän hieno sunnuntaisää olisi varmaan pitänyt käyttää hyväksi jossain järven- tai merenjäällä retkeillen. Yksinään oli jälleen tyydyttävä lähtemään, niin en sitten kovin pitkälle päässyt. Löysin itseni jälleen Pitkäkosken ulkoilumajan läheisyydestä. Tällä kertaa aioin mennä kulkemaan Korpipolun lävitse, joka oli jäänyt viime kerralla mieleen.

Kohtalaisen paljon oli ihmisiä liikenteessä, muuta onneksi suurin osa oli liikkeellä suksilla tai sitten pysyttelivät hiekoitetuilla väylillä. Kunhan ensin löysin Korpipolulle sain aluksi aika rauhassa sitä kävellä eteenpäin. Ihmettelin kun alkumatkasta ei tullut yhtään luontopolulle tyypillistä tietokylttiä vastaan. Ne alkoivatkin vasta kun oli jo noin puolet matkasta kävelty. Harmillisesti tuolla Korpipolulla liikennöi myös aika paljon fattipyöräilijöitä, joten sai olla kohtuu usein pomppimassa pois alta.

Yhdessä ladunylityksessä jäin hetkeksi katselemaan, kun kuvittelin nähneeni jonkun hieman isomman lehahtavan puusta toiseen. Siellähän se närhi lymyili, harvinaisen hiljaisesti se osasikin liikkua kuusistossa.

Hieman myöhemmin löysin aivan ihanan vanhaa kuusikkoa olevan hieman aukeamman paikan, johon aurinko paisteli. Jäin kuuntelemaan ja havainnoimaan. Vesi tippui puista ympärillä tip tip vaan. Erehtymättömästi myös pienen pientä piipitystä kuului paljon. Ensin näin puukiipijät ja sitten vielä hippiäisetkin. Hyvän aikaa siinä nautiskeltuani yksi puukiipijä lensi aivan viereiseen puuhun ja aloitti kiipimisensä. Se piti kyllä aika jännää ääntä mennessään, ihan kuin se olisi jutellut itsekseen tai sitten jossain toisessa puussa olevan lajitoverinsa kanssa.

Ei siihen auttanut jäädä vaikka mieli olisi kovasti tehnytkin. Jatkoin eteenpäin ja seurailin samalla jälkiä lumessa. Lähinnä jäniksiä, eri kokoisia eli todennäköisesti sekä rusakoita että metsäjäniksiä. Paljon koiria ja jokunen orava. Lopulta törmäsin hieman erilaisempiin jälkiin. Taisi olla kauris, joita kyllä tiesin metsässä olevan.

Lopulta päädyin Korpipolun toiseen päähän ja kun ei samaa reittiä tehnyt mieli kulkea takaisin lähdin suuntimaan ladun reunaa takaisinpäin. Piti kyllä ihan puhelimen kartasta vähän ottaa suuntimaa, jotta osasi risteyksissä valita oikean suunnan. Lopulta pääsin tutulle alueelle ja löysinkin takaisin autolle. Tulipahan vähän enemmän ulkoilua kuin alun perin oli edes tarkoitus.

Korpipolulle täytynee palata keväämmällä uudelleen, jos siitä sitten jatkaisi vielä Haltialan aarnialueellekin.

Tämä oli osa 6/100 sarjaan 100 hetkeä luonnossa. Kyllä tämä tästä, vauhti kiihtyy alamäessä. Vielä onneksi on viikkoja jäljellä, tosin nopeastihan nämä tuntuvat menevän.
Lisäksi tämä voisi olla retkihaasteen kohta 25. Jälkiä lumessa -retki.

Satumetsän aineksia: Karnainen

Sain vihdoin katkaistua pitkän lähiseikkailuputken, omalla mittapuullani, ihan oikealla metsäretkellä. Mukaani olin saanut houkuteltua kaksi ystävääni. Puolen päivän aikaan Helsingistä Lohjalle ajellessa tuli lähes pelkkää räntää, eikä sää muutenkaan erityisen houkuttavalta näyttänyt. Onneksi Lohjalla sade muuttui ensin lumeksi ja myöhemmin loppui kokonaan. Vähän ehti myös kirkastua ennen lähtöä.

Juuri mitään evästähän minulla ei ollut, mutta sentään mehua löytyi vanhempien jääkaapista sekä onneksi toimivampi termari, kuin mitä oma termosmukini oli. Kokeilin nimittäin termosmukiin mehua laitettuani vähän hölskytellä ja sieltähän virtasi iloisesti kannen ja mukin välistä mehut ulos. Tämä saattoi olla myös käyttäjävirhe, täytyy vielä testailla. Siihen hätään en lähtenyt kokeilemaan enempää vaan vaihdoin suosiolla turvallisempaan.

Jännitystä matkaan täytyi kuitenkin mahduttaa ja lähdettiin yrittämään sellaiselle lähtöpaikalle, jolle en ollutkaan aiemmin ajellut. Siltä osin menin kuitenkin kerrankin nappiin ja parkki löytyi hyvin. Eikä aikaakaan kun oltiin jo polulla.

Kulkemamme reitti punaisella

Muutamaa päivää aiemmin polku olisi voinut olla hyvinkin tapaturmaisen liukas, mutta sen verran oli lunta satanut pintaan, että aivan muutamaa pientä luisua lukuun ottamatta matka eteni turvallisesti. Mitä nyt muuten vaan kompuroin alkumatkasta, kun en katsonut eteeni vaan kuvasin vain.

Päätettiin kiertää lenkki kummankin laavun kautta myötäpäivään. Ensimmäisenä vastaan tulleella laavulla Ahvenalammella, olikin suurempi joukko porukkaa, ei siis menty sinne vaan jatkettiin kohti Sorvalampea.

En ollutkaan aiemmin käynyt Karnaisissa talvella, joten oli mukava nähdä talvimaisemassakin oleva metsä. Olin jo suhtautunut aiemmin asiaan niin, ettei metsässä kuitenkaan tulisi olemaan yhtään lunta, joten pieni lumikerros oli oikein tervetullut yllätys.

Sorvalammellakin oli jo kolmen hengen joukkio, mutta päätettiin kuitenkin hörppiä juomiamme siellä. Sopiva tauon paikka se olikin. Ihan nuotiokehän ja puusuojan välittömässä läheisyydessä oli lintujen ruokinta, jolla tintit kävivät ahkeraan, juurikaan meistä ihmisistä välittämättä. Tulikin siinä sitten helppo hömötiainenkin bongattua. Kuusitiaiset olivat myös hyvin edustettuina. Siinä istuskellessa aurinkokin alkoi paistelemaan, joten oli mukava lähteä jatkamaan virkistyneempänä matkaa eteenpäin.

Vielä oli satumetsäosuus jäljellä. Kalliot, sammalet ja sammalista riippuvat jääpuikot näyttivät kovin mukavilta, ja läheltähän piti tietysti päästä kuvailemaan. Satumetsän jälkeen oltiinkin pian tutulla osuudella ja retki lähes lopussa.

Kiitos retkiseuralaisille! Olipa jälleen nautittavan kiireetön retki.

 
Tämä on nyt sitten #100hetkeäluonnossa osuus 5/100. Kuuluu myös #100lintulajia sarjaan, koska lajit lisääntyivät kahdella: puukiipijä ja hömötiainen. Näiden lisäksi bongasin tuolta Luontoloisen blogista tämän #52retkeävuodessa haasteen, joten tämä voisi nyt olla kohta 8. retki luontokohteeseen, jossa on jääseinä tai jäämuodostelmia (niinkin hurjia muodostelmia kuin jääpuikkoja). Talvi kuitenkin on niin lyhyt vuoden loppupuolella, että on parempi hoidella nämä talviset tähän väliin, kun nyt vasta mukaan pääsin.