Satumetsän aineksia: Karnainen

Sain vihdoin katkaistua pitkän lähiseikkailuputken, omalla mittapuullani, ihan oikealla metsäretkellä. Mukaani olin saanut houkuteltua kaksi ystävääni. Puolen päivän aikaan Helsingistä Lohjalle ajellessa tuli lähes pelkkää räntää, eikä sää muutenkaan erityisen houkuttavalta näyttänyt. Onneksi Lohjalla sade muuttui ensin lumeksi ja myöhemmin loppui kokonaan. Vähän ehti myös kirkastua ennen lähtöä.

Juuri mitään evästähän minulla ei ollut, mutta sentään mehua löytyi vanhempien jääkaapista sekä onneksi toimivampi termari, kuin mitä oma termosmukini oli. Kokeilin nimittäin termosmukiin mehua laitettuani vähän hölskytellä ja sieltähän virtasi iloisesti kannen ja mukin välistä mehut ulos. Tämä saattoi olla myös käyttäjävirhe, täytyy vielä testailla. Siihen hätään en lähtenyt kokeilemaan enempää vaan vaihdoin suosiolla turvallisempaan.

Jännitystä matkaan täytyi kuitenkin mahduttaa ja lähdettiin yrittämään sellaiselle lähtöpaikalle, jolle en ollutkaan aiemmin ajellut. Siltä osin menin kuitenkin kerrankin nappiin ja parkki löytyi hyvin. Eikä aikaakaan kun oltiin jo polulla.

Kulkemamme reitti punaisella

Muutamaa päivää aiemmin polku olisi voinut olla hyvinkin tapaturmaisen liukas, mutta sen verran oli lunta satanut pintaan, että aivan muutamaa pientä luisua lukuun ottamatta matka eteni turvallisesti. Mitä nyt muuten vaan kompuroin alkumatkasta, kun en katsonut eteeni vaan kuvasin vain.

Päätettiin kiertää lenkki kummankin laavun kautta myötäpäivään. Ensimmäisenä vastaan tulleella laavulla Ahvenalammella, olikin suurempi joukko porukkaa, ei siis menty sinne vaan jatkettiin kohti Sorvalampea.

En ollutkaan aiemmin käynyt Karnaisissa talvella, joten oli mukava nähdä talvimaisemassakin oleva metsä. Olin jo suhtautunut aiemmin asiaan niin, ettei metsässä kuitenkaan tulisi olemaan yhtään lunta, joten pieni lumikerros oli oikein tervetullut yllätys.

Sorvalammellakin oli jo kolmen hengen joukkio, mutta päätettiin kuitenkin hörppiä juomiamme siellä. Sopiva tauon paikka se olikin. Ihan nuotiokehän ja puusuojan välittömässä läheisyydessä oli lintujen ruokinta, jolla tintit kävivät ahkeraan, juurikaan meistä ihmisistä välittämättä. Tulikin siinä sitten helppo hömötiainenkin bongattua. Kuusitiaiset olivat myös hyvin edustettuina. Siinä istuskellessa aurinkokin alkoi paistelemaan, joten oli mukava lähteä jatkamaan virkistyneempänä matkaa eteenpäin.

Vielä oli satumetsäosuus jäljellä. Kalliot, sammalet ja sammalista riippuvat jääpuikot näyttivät kovin mukavilta, ja läheltähän piti tietysti päästä kuvailemaan. Satumetsän jälkeen oltiinkin pian tutulla osuudella ja retki lähes lopussa.

Kiitos retkiseuralaisille! Olipa jälleen nautittavan kiireetön retki.

 
Tämä on nyt sitten #100hetkeäluonnossa osuus 5/100. Kuuluu myös #100lintulajia sarjaan, koska lajit lisääntyivät kahdella: puukiipijä ja hömötiainen. Näiden lisäksi bongasin tuolta Luontoloisen blogista tämän #52retkeävuodessa haasteen, joten tämä voisi nyt olla kohta 8. retki luontokohteeseen, jossa on jääseinä tai jäämuodostelmia (niinkin hurjia muodostelmia kuin jääpuikkoja). Talvi kuitenkin on niin lyhyt vuoden loppupuolella, että on parempi hoidella nämä talviset tähän väliin, kun nyt vasta mukaan pääsin.