UK-puisto: retki tunturiin (41/100)

Koska megalauantaina oletimme olevan enemmän ihmisiä liikenteessä Kiilopään juurella, lähdimme perjantaina jo tiedusteluretkelle. Auton saimme mukavasti parkkiin ihan pelipaikoille. Hieman asiaa tutkittuamme, päätimme lähteä kiertämään muutaman kätkön kautta eli muutaman kilometrin mittaisen lenkin Suomen ladun majan läheisyydessä. Lähdimme kulkemaan Ahopäiden suuntaan, joka alkuperäisen suunnitelman mukaan olisi ollut tarkoitus kiertää kokonaan, mutta kaikkea ei voi aina saada.

Poroportti meinasi tuottaa ongelmia, kun yksi piena oli laitettu väärinpäin.

Reitti alkoikin heti lähes heti nousta loivasti ylöspäin. Ylämäkeä riitti ja riitti ja seuralainen pisteli menemään odottaen vain niin kauan kunnes ehdin kohdalla ja jatkoi sitten matkaa, ilman että itse sain hengähtää hetkeäkään. Maisemista oli kyllä pakko pysähdellä ottamaan kuvia vähän väliä. Maisemat kyllä paranivatkin mitä ylemmäs päästiin.

Viimein oltiin kahden huipun välisessä notkossa, josta lähdimme etenemään avotunturin puolelle. Oli kyllä hämmentävän mukavaa tallustella menemään ja helppoa liikkua kunhan muisti välillä pysähtyä vähän hengittelemään. Ohitettiin yksi kurukin, jossa oli lunta vielä ihan reippaasti jäljellä. Muuten oli kuivahkoa, ainakin hyvän matkaa alkupuolella. Korkeimmillaan taisimme käydä noin 400 metrissä ja siitä lähdimmekin oikeastaan laskeutumaan, kätköjä matkalla noukkien. Mitä alemman pääsimme, niin sitä enemmän kosteita kohtia alkoi tulla vastaan ja olinkin hyvin tyytyväinen kenkävalintaani. Olin valinnut vaelluskengät jalkineikseni, niillä oli hyvä tallustaa eivätkä pienet puroset tai kosteammat kohdat kyllä haitanneet.

Lopulta päätettiin lähteä suuntimaan takaisin autolle päin. Katsoin kartasta, että tuohon sähkölinjalle kun päästään, niin siitä on hyvä suuntia takaisin. Niin paitsi että, eihän se toki mikään sähkölinja ollut mitä olin kartasta katsellut vaan poroaita. Sitä myöden päästiinkin aluksi polkua pitkin, mutta lopulta tultiin sellaisen paikallisen ja väliaikaisen vesistön kohdalle, josta toinen osapuoli ei kyllä lenkkikengillään viitsinyt lähteä kahlailemaan. Minun kenkäni varmasti olisivatkin hommasta suoriutuneet, mutta lähdimme vähän nousemaan ja etsimään hieman kuivempaa reittiä eteenpäin. Lopulta pääsimme ylittämään sulamisvuonon ja palasimme pääpolulle, joskin se oli eri kuin mitä olimme aluksi kulkeneet. Tyytyväisinä lompsimme autolle, jossa matkaa olikin salakavalasti kertynyt muutaman kilometrin sijaan viitisen. Totesimme, että seuraavalle päivälle vähän vähempi saisi riittää.

Kanto, johon gepsimme meinasi jäädä poseeraamaan

Tämä olikin sitten reissumme toiseksi viimeinen niin kutsuttu maastopäivä ja tästä napsahtaa 100hetkeäluonnossa numero 41. 52 retkeä vuodessa haasteeseen tämä voisi sopia vaikka kohtaan 40. Retki kohteeseen, joka on väh. 120m merenpinnan yläpuolella. Ja näin kartasta katsottuna, emme oikeastaan edes olleet tällä retkellä kansallispuiston alueella vaan sivusimme sitä.