Offroad route, harhapoluilla

Maaliskuun ensimmäinen viikonloppu houkutti ulos edellistä lempeämmällä säällään. En ehtinyt pitkäksi venähtäneen työviikon takia suunnitella sen tarkemmin, joten suuntasimme jälleen Nuuksioon. Tällä kertaa tosin hieman rauhallisemmalle alueelle. Huristelimme pitkän pätkän Kattilan parkkipaikalle asti. Matkalla ihmettelimme sankoin joukoin numerolapuilla varustautuneita ihmisiä. Myöhemmin selvisi, että käynnissä oli ollut talvirogaining. Jos rogaining ei ole tuttua, niin perustietoa löytyy täältä. Hyvin lyhyesti summattuna yhdistettynä esimerkiksi polkujuoksua sekä suunnistusta aikarajoittein ja kaikkia rasteja ei ole tarkoitus hakea, mutta niitä pisteytetään eri tavoin.

Parkkipaikalta lähtiessä aurinko paisteli kirkkaasti. Muutama ihminen tuli vastaan aivan parkkipaikan läheisyydessä. Epähuomiossa olin unohtanut ottaa mitään kartantyyppistä mukaan. Onneksi sentään olin napannut käsigepsin viimeisenä mukaan. Ei välttämättä oltaisi löydetty ainakaan sinne minne piti mennä ilman paria varmistusta. Muutaman varmistuksen saattelemina löydettiin oikeat polut lumisessa metsässä. Muutaman kilometrin kohdalla tuli meitä vastaan ensimmäiset kisaajat, muuten oli hiljaista. Tulipaikkakin oli aivan hiljainen eikä siellä näyttänyt aivan hetkeen kukaan käyneenkään. Yhden suurehkon teltanpainauman havainnoin siinä eväitä syödessä. Tällä kertaa mukana oli vain kotona lämmitettyä hernekeittoa, eikä edes niitä ruisleipiä kaveriksi, joista olin haaveillut. Siinä syödessä kisaajia kirmasi kymmenisen kappaletta ohitse, muutaman henkilön joukkoeissa.

Sen verran oli lämmin tullut, etten jaksanut vaihtaa lämpimämpää takkia ylleni. Se olisi kyllä kannattanut, koska alaselkä ilmoitti olemassaolostaan varsin pian. Tällä kertaa ei tehty myöskään nuotiota, vaikka polttopuuta olisikin ollut saatavilla. Kävin myös piipahtamassa toisen tulipaikan lähistöllä, kuuntelin hetken ja totesin siellä olevan jonkun, en sen tarkemmin mennyt kuikuilemaan.

Tänne olikin tullut uudet penkit sitten viime näkemän

Takaisinpäin lähtiessä mietittiin josko mentäisiin eri reittiä. Kivuttiin kalliolle jonkunverran tallattua uraa, mutta kallion päällä jäljet oikeastaan hävisivät. Lähdettiin seuraamaan yksiä lupaavaan suuntaan meneviä jälkiä. Jäljet paljastuivat myöhemmin mitä todennäköisemmin jonkun hirven seikkailupoluksi. Ei jaksettu lähteä enää takaisin etsimään parempaa polkua, vaan lähdettiin vähän sompailemaan omia polkuja. Gepsi mahdollisti tällä kertaa tällaisen seikkailun. Tarvottiin hyvä tovi upottavassa lumessa etsien sopivaa solaa, josta päästäisiin kallioiden toiselle puolen kohti parkkipaikkaa. Aikamoiseksi seikkailuksi se menikin. Saatiin mennä rinnettä ylös ja alas. Lämmintä riitti ja teki mieli ottaa pipo sekä hanskat pois. Samaa reittiä tosin oli joku uskalias hiihtäjäkin mennyt ehkäpä muutama viikko aiemmin.

Hirvien seikkailupolku, jota käytettiin

Loppujen lopuksi löydettiin hieman kuljetulle polulle, joka päätyi lähes lähtöpisteeseen. Tästä olisikin saanut hyvän suunnistusharjoituksen, jos olisi ollut paperikartta mukana. Aivan loppumatkasta meinasimme jäädä koiravaljakon yliajamaksi, mutta onneksi kuulimme sen ajoissa ja ehdimme väistää. Kävimme vielä juomassa kaakaot Kattilan keittokatoksessa ja mutustamassa viimeiset eväät ennen suuntaamista kotiin.

Loppuhuomautuksena todettakoon, että jos meillä ei olisi ollut mitään suuntimavälinettä, ei oltaisi lähdetty seikkailemaan varsinkaan lumisessa metsässä, vaan oltaisi kiltisti käpötelty samoja polkuja takaisin kuin mitä paikalle päädyttiinkin.