Nuotioretki lumisateessa

Aivan alkutalven aikoihin ehdotin extempore metsäretkeä. Kerrankin vakioseura innostui ajatuksesta varauksetta ja pian oltiinkin jo matkalla kohti lyhyen päivän retkeä. Välteltiin ruuhkaista Haukkalampea, kun ei yhtään tiedetty kuinka paljon siellä olisi itsenäisyyspäivän jälkeen ihmisiä ja ajeltiin suoraan Kattilan parkkipaikalle. Siellä olikin vain kaksi autoa ennen meitä ja toinen näytti myös siltä, että oli ollut jo koko yön parkissa. Lähdettiin talsimaan kohti meidän vakiopaikkaa Nuuksiossa, eli Iso-Holmalle päin.

Ohut tomusokerikuorrutus

Kätköpurkin koti

Reitti oli tuttu useammalta aiemmalta kerralta ja metsässä oli hiljaista eikä muita ihmisiäkään näkynyt. Ohut kuura- ja lumikerros peitti alleen lähes kaiken. Meillä oli tarkoituksena hakea yksi ratkaistu mysteerikätkö matkan varrelta ja noin puolessa välissä tulikin aika poiketa polulta. Olipa hienoja maisemia niillä kohdin ja kätköpurkkikin oli löytänyt oivan kolosen. Tämän jälkeen oli hyvä jatkaa matkaa eteenpäin. Pitkospuilla tuli yksi yksinäinen retkeilijä vastaan. Hieman eri reittiä taisimme Iso-Holmalle päätyä kuin muutamalla aiemmalla kerralla ja totesimme olevamme vähän väärässä paikassa. Jyrkkä rinne piti vielä kavuta alas ennen ihan viimoista pätkää ja tietysti onnistuin liukastumaan satuttaen kyynärpääni aika pahasti.

Ihana sammalmatto

Lammen jäällä olikin kaksi huimapäistä pilkkijää. Itse en ollut kovin varma jäiden kantavuudesta vain lyhyen pakkasjakson jälkeen, mutta pilkkijät kairailivat innokkaasti ympäri lampea. Huikkasivat meillekin, että vielä ehtii tulta kohentamaan. Kiitimme ja suuntasimme suoraan nuotiolle. Sopivasti olikin luvatut hiillokset valmiina evästen paistelua varten. Saatiin murkinoida keskenämme ja olimme jo kahvissa, kun seuraavat tulijat löysivät tiensä nuotiopaikalle.

Tasaista jäänpintaa

Laiskasti kahvit kaasukeittimellä

Aika pian jätimme pariskunnan kohentelemaan nuotiota ja lähdimme jatkamaan kierrostamme. Meidän oli tarkoitus mennä samaa reittiä kuin viime talvena Off-road routella, mutta jotenkin päädyimme lopulta kiertämään hieman pidemmän kautta puolison valitessa reitin. Yksi vähän kuumottava puron ylityskin tuli tehtyä. Yritin hieman kauempaa hakea kapeampaa kohtaa, josta mennä yli, mutta kun sellaista ei ihan heti löytynyt päätin käyttää samaa reittiä kuin puoliso. Onneksi en mulahtanut puroon vaikka potentiaalia olisi ollut.

Hiljaista ja rauhallista

Aivan loppumatkasta meinasi uskoa loppua siihen jaksaisimmeko takaisin autolle asti. Lunta oli alkanut sataa jo jonkun verran aiemmin ja kävelyyn tottumattomat jalat olivat sitä mieltä, että saisi riittää jo. Vihdoin kuitenkin saavutimme Kattilalta Nuuksion pohjoispuolen kiertävän hiekkatien. Totesimme kuitenkin vieläkin olevamme aika pitkällä. Ei siinä auttanut kuin vain laittaa töppöstä toisen eteen yltyvässä lumisateessa. Lopulta Kattilaa lähestyessä kuulimme hurjaa haukuntaa, vähintään kokonainen susilauma arvelimme. Eivät ne mitään susia kyllä olleet vaan huskyjä lähdössä ajelulle ja kauheat menohalut niillä näytti ja kuului kyllä olevankin.

Saattoi hieman luntakin sataa

Ihania huskyjä!

Ihastelimme hetken aikaa koiria, kohdalle päästyä, ennen kuin maltoimme lastata itsemme autoon asti ja lähteä ajelemaan kotiinpäin. Sää ei tarjoillut parastaan, mutta lähes yksiksemme saimme kuljeskella Suomen ruuhkaisimmassa kansallispuistossa.

Offroad route, harhapoluilla

Maaliskuun ensimmäinen viikonloppu houkutti ulos edellistä lempeämmällä säällään. En ehtinyt pitkäksi venähtäneen työviikon takia suunnitella sen tarkemmin, joten suuntasimme jälleen Nuuksioon. Tällä kertaa tosin hieman rauhallisemmalle alueelle. Huristelimme pitkän pätkän Kattilan parkkipaikalle asti. Matkalla ihmettelimme sankoin joukoin numerolapuilla varustautuneita ihmisiä. Myöhemmin selvisi, että käynnissä oli ollut talvirogaining. Jos rogaining ei ole tuttua, niin perustietoa löytyy täältä. Hyvin lyhyesti summattuna yhdistettynä esimerkiksi polkujuoksua sekä suunnistusta aikarajoittein ja kaikkia rasteja ei ole tarkoitus hakea, mutta niitä pisteytetään eri tavoin.

Parkkipaikalta lähtiessä aurinko paisteli kirkkaasti. Muutama ihminen tuli vastaan aivan parkkipaikan läheisyydessä. Epähuomiossa olin unohtanut ottaa mitään kartantyyppistä mukaan. Onneksi sentään olin napannut käsigepsin viimeisenä mukaan. Ei välttämättä oltaisi löydetty ainakaan sinne minne piti mennä ilman paria varmistusta. Muutaman varmistuksen saattelemina löydettiin oikeat polut lumisessa metsässä. Muutaman kilometrin kohdalla tuli meitä vastaan ensimmäiset kisaajat, muuten oli hiljaista. Tulipaikkakin oli aivan hiljainen eikä siellä näyttänyt aivan hetkeen kukaan käyneenkään. Yhden suurehkon teltanpainauman havainnoin siinä eväitä syödessä. Tällä kertaa mukana oli vain kotona lämmitettyä hernekeittoa, eikä edes niitä ruisleipiä kaveriksi, joista olin haaveillut. Siinä syödessä kisaajia kirmasi kymmenisen kappaletta ohitse, muutaman henkilön joukkoeissa.

Sen verran oli lämmin tullut, etten jaksanut vaihtaa lämpimämpää takkia ylleni. Se olisi kyllä kannattanut, koska alaselkä ilmoitti olemassaolostaan varsin pian. Tällä kertaa ei tehty myöskään nuotiota, vaikka polttopuuta olisikin ollut saatavilla. Kävin myös piipahtamassa toisen tulipaikan lähistöllä, kuuntelin hetken ja totesin siellä olevan jonkun, en sen tarkemmin mennyt kuikuilemaan.

Tänne olikin tullut uudet penkit sitten viime näkemän

Takaisinpäin lähtiessä mietittiin josko mentäisiin eri reittiä. Kivuttiin kalliolle jonkunverran tallattua uraa, mutta kallion päällä jäljet oikeastaan hävisivät. Lähdettiin seuraamaan yksiä lupaavaan suuntaan meneviä jälkiä. Jäljet paljastuivat myöhemmin mitä todennäköisemmin jonkun hirven seikkailupoluksi. Ei jaksettu lähteä enää takaisin etsimään parempaa polkua, vaan lähdettiin vähän sompailemaan omia polkuja. Gepsi mahdollisti tällä kertaa tällaisen seikkailun. Tarvottiin hyvä tovi upottavassa lumessa etsien sopivaa solaa, josta päästäisiin kallioiden toiselle puolen kohti parkkipaikkaa. Aikamoiseksi seikkailuksi se menikin. Saatiin mennä rinnettä ylös ja alas. Lämmintä riitti ja teki mieli ottaa pipo sekä hanskat pois. Samaa reittiä tosin oli joku uskalias hiihtäjäkin mennyt ehkäpä muutama viikko aiemmin.

Hirvien seikkailupolku, jota käytettiin

Loppujen lopuksi löydettiin hieman kuljetulle polulle, joka päätyi lähes lähtöpisteeseen. Tästä olisikin saanut hyvän suunnistusharjoituksen, jos olisi ollut paperikartta mukana. Aivan loppumatkasta meinasimme jäädä koiravaljakon yliajamaksi, mutta onneksi kuulimme sen ajoissa ja ehdimme väistää. Kävimme vielä juomassa kaakaot Kattilan keittokatoksessa ja mutustamassa viimeiset eväät ennen suuntaamista kotiin.

Loppuhuomautuksena todettakoon, että jos meillä ei olisi ollut mitään suuntimavälinettä, ei oltaisi lähdetty seikkailemaan varsinkaan lumisessa metsässä, vaan oltaisi kiltisti käpötelty samoja polkuja takaisin kuin mitä paikalle päädyttiinkin.

Kerran yöllä metsässä

Tapahtui 6.-7.5.2016

Keväällä päätettiin paremman puoliskon kanssa lähteä sopivan tilaisuuden tullen metsään teltan kanssa. Epäilen tuon puoliskon viimeksi yöpyneen teltassa hyvinkin yli kymmenen vuotta sitten palveluksen aikana ja silloinkin on ollut kyseessä kamiinallinen puolijoukkue malli.

Eräänä perjantai-iltana sitten otettiin ja pakattiin evästä sekä yöpymiskamppeet ja teltta rinkkoihin ja autoon. Huristeltiin Nuuksion Haukkalammelle. Näytti olevan muitakin aika paljon hienona toukokuun alun päivänä saanut saman idean. Oltiin jo aiemmin päätetty, että ei ainakaan merkattujen reittien luo jäädä. Meidän edellä kulkikin jonkun aikaa miespuolisista henkilöistä koostuva joukko. Näytti siinä olevan jonkun verran nesteytystäkin mukana. Onneksi kääntyivät toiseen suuntaan lopulta.

Maisemaa iltasella maantasosta.

Minun päähän ei vaan mahdu se, että miksi sinne luontoon pitää lähteä ryyppäämään ja reuhoamaan saatika soittamaan musiikkia kovaa. Luulisin, että useimmat haluaisivat mennä sinne kuitenkin virkistäytymään ja nauttimaan luonnon äänistä. Ei nimittäin ole yksi kerta, kun on moinen käyttäytyminen häirinnyt ja se on aika suuri prosentti tällä vähäisellä yöpymismäärällä, mitä minullakin on. Se siitä, ehkä se täällä etelämmässä on yleisempää, kun on porukkaa enemmän niin kaikenmoisia mahtuu joukkoon.

Päädyttiin Iso-Holmalle, joka ollaan todettu aika mukavaksi paikaksi. Saatiin mukavan tasainen paikka teltallekin hieman liian lähelle kyllä toista telttaa minun mielestä. Jäi siihen väliä toki joku kymmenisen metriä. Ei kyllä kovin montaa paikkaa olisi meidän Akka kolmoselle tainnutkaan olla. Monessa kohdassa olivat puut liian lähellä toisiaan ja muualla oli liian märkää. Hieman oli ollut kostea paikka meilläkin tosin, mutta tämä ei juuri haitannut ja huomattiinkin vasta aamulla. Eri puolilla niemekettä taisi olla puolenkymmentä muutakin telttaa pystyssä.

Ilta ja yö sujuivat aika leppoisasti. Olivat tainneet muutkin telttakunnat tulla nauttimaan vaan oleellisesta eli luonnosta. Yöllä kyllä tuli heräiltyä muutamaan kertaan, milloin kiskomaan vetoketjua ylemmäs, milloin kuuntelemaan etäistä moottoritien huminaa ja vielä yksi miellyttävimmistä herätyksistä oli tietysti elämöivät kaakkurit, jollain toisella lammella. Harjoitusta siis selvästi tarvitaan tähän teltassa nukkumiseen.

Aamulla oli ilma mitä mainioin

Yöllä oli tainnut ihan kohtuu viileää olla, aamusella herätessä kun oli noin kuutisen astetta absidin puolella. Kylmä ei kyllä ollut tullut missään välissä, eikä niin lämpimässä pussissa kuuluisikaan. Aamulla keiteltiin kahvit ja syötiin aamupala ihan kaikessa rauhassa ennen kuin pakattiin kamat kasaan ja lähdettiin paarustamaan lämpenevässä ilmassa autolle päin. Mukava pikkuretki kaikenkaikkiaan.

Ei se mikään untuvapussi ainakaan ole. Alempana teltta.