Rantaseikkailu, ihan vain muutama kilometri

Syyskuussa suunnattiin metsän sijasta merenrantaan. Tarkoituksena oli hieman kartoittaa vielä käymätöntä aluetta Störsvikin suunnilta Kopparnäsiin päin tutulle Sandvikenin lahdelle.

Alkumatka oli kosteaa vanhahkoa lehtometsää, mutta pian noustiin kalliolle, josta olikin oikein hienot maisemat merelle. Kalliolle olisi voinut jäädä vaikka evästämään, mutta meidän määränpäämme oli kuitenkin vähän kauempana, joten jatkettiin matkaa. Polku kulki pitkälti rannan tuntumassa, välillä puikkelehtien aivan rannan viertä ja välillä sukeltaen vähän syvemmälle metsään.

Oiva haaveilu- ja merelletuijottelupaikka!

Metsätyypit vaihtelivat ja matka tuntui kestävän ikuisuuden. Matkan varrelta olisi voinut poimia jonkun geokätkönkin, mutta olin tainnut unohtaa niiden olemassaolon aivan totaalisesti. Lopulta olimme talonraunion kohdalla, josta ei enää ollut pitkä matka rannalle ja nuotiopaikalle. Taloraunion pihapiiri oli oikein pittoreski, jotain puutarhakasveja siellä täällä ja itse rauniokin paistatteli auringossa. En tiedä hoidetaanko tuon taloraunion ympäristöä jotenkin vai onko pihapiiri vain säilynyt niin hyvin. Sydämessäni on muutenkin erityinen paikka noille metsätorppien ja muiden pihapiireille, jotka pysyvät yllättävän pitkään sennäköisinä, että siellä on joskus asuttu. Niissä on niin pysähtynyt, mutta silti kovin rauhaisa tunnelma.

Lajista ei havaintoa, mutta selvästi syksy

Talon rauniot

Maltoimme kuitenkin jatkaa määränpäähämme, koska nälkä kurni jo vatsoissa. Tulipaikalta kävimme hakemassa yhden halon, jota vähän pienimme jo valmiiksi. Sitten etsimme sopivan tasaisen kalliopaikan, josta näki merelle. Tulta sai risukeittimeen hetken aikaa houkutella ja sillä aikaa ehtikin valmistella muut ruokatarpeet odottamaan. Tämä taisi olla ehkä kolmas kerta kun risukeitintä testailtiin, tällä kertaa jälleen ruuanlaitossa. Ruokalistalla oli juustolla päällystettyjä paahtoleipiä jonka päälle vielä lämmitimme pulled porkin, höystettynä tarpeellisella määrällä voita sekä sipulia ja vielä vähän kurkkuakin. Kyllä voi yksinkertainen ruoka maistua hyvältä ulkoilmassa. Lopuksi keittelimme vielä pannukahvit jälkkärikeksien seuraksi.

Kuiva kesä näkyi kuivattaneen pienimmät männytkin

Siinä ruokaillessa saimme pienen vesikuuron niskaamme, mutta onneksi se meni yhtä nopeasti ohi kuin oli alkanutkin. Kahvittelujen lomassa alkoi tuulla jo hieman viilentävästi, joten piti pistää vauhtia, että pääsisi jälleen liikkeelle ja lämpiämään. Valitsimme toisen reitin pois. Reitti taisi olla hieman suorempi ja ehkä helpompi, mutta ei oleelliseti sen lyhyempi, kuin tuloreittikään. Suurin osa reitistä kulki vedenpuhdistamon huoltouraa tai sellaista ojitetun, mutta komean korpimetsän keskellä. Lopulta putkahdimme golfkentän luona autotielle, jota tallustimme aika voipuneina loppumatkan parkkipaikalle auton luo.

Kahvit keittyy hyvin lämpimällä säällä