Häiriötekijä

Ajattelin nyt hieman valoittaa syytä miksi postaustaajuus on tippunut radikaalisti. Ensimmäinen syy voisi olla ajankäytön suuntaaminen vähän muuhun, siitä kohta. Toinen syy on tietysti se, että vaikka olisin halunnutkin, niin en ole kyennyt lähtemään mihinkään retkeilemään sitten heinäkuun. En siis todellakaan ole kyllästynyt bloggailemaan, ainakaan toistaiseksi ja jatkan edelleen. Todennäköisesti yritän tästä eteenpäin kirjoittaa sen postauksen viikossa, jos vain jotain sanomista on. Vielä olisi jokunen vanhakin juttu varastossa ja uusiakin on (onneksi) näköpiirissä. Sitten pitäisi vielä ottaa jostain sille kirjoittamisellekin aika.

Se häiriötekijä, joka tässä on enemmän tai vähemmän häirinnyt koko kesän ja vasta alkaneen syksynkin on asunto. Tarkemmin sanoen uuden etsiminen. Ja lopulta kun sopiva oli löytynyt muuttoon vierähtikin yllättäen useampi viikonloppu töiden välissä. Eikä tietenkään edes hankittu sellaista asuntoa, mihin voisi vain muuttaa ja asua. Vaan pitihän sen olla sellainen, että pääsisi jotain tekemään. Jotainkin lopulta taitaa olla suhteellinen käsite.

Tässähän sitä tekemistä riittääkin

Pienin väliaikaismakuuhuone

Sinistä! <3

Alkutilanne

Tapetin alta paljastui jänniä asioita

Vanhaa vihreää tuolla muuriseinässä

Eilinen tilanne, tänään jo sinistä täälläkin (ei kuvia)

En aio tästä kuitenkaan mitään remppablogia tämän retkeilyn ohella tehdä, mutta muutaman postauksen verran saatan horista aiheen vierestä. Eli pahoittelut niille, joita ei kiinnosta.

Kauniista auringonlaskuista ollaan kyllä saatu nauttia yläkerran ikkunoista ja pihaakin on onneksi edes pieni pläntti entisen olemattoman sijaan.

Ei hullumpaa ja tähtiäkin näkyy kirkkaana yönä.

Näkymää keittiön ikkunasta.

Kyllä siihen muutamankin teltan laittaisi

Tässä tämä. Tulee viemään vielä jonkun hetkisen tehokasta retkeilyaikaani. Kääntöpuolena voin periaatteessa koska tahansa käydä pystyttämässä teltan tuonne pihapläntille ja viettää yöni ulkona.

Aina ei voi olla paras ilma (51-52/100)

Toisella kesälomareissulla oli tarkoitus yöpyä peräti kolmessa paikassa, mutta sattumien summana pääsimme tai ehkä enemminkin viitsimme vain kertaalleen metsänhelmaan yöpymään. Patvinsuolla kävimme lähes vain kääntymässä ja Salamajärvi ohitettiin (jo ties kuinka monetta kertaa) sujuvasti matkalla Oulusta kotiin. Kesälomareissun ainoaksi ulkonayöpymiseksi jäi sitten kaikista suunnitelmista huolimatta Tiilikkajärvi.

Retkipäivän aamuna Lieksassa ei näyttänyt järin hyvältä edelleenkään sään suhteen. Yllätysmatkustus autolautta Pielisellä Lieksan keskustan puolelta Kolille jäi harmillisesti tekemättä. Tietysti juuri sinä päivänä kun olisimme olleet menossa oli toinen lähtö peruttu. Todella harmillista etenkin lahjan antajan näkökulmasta, kun hienoin osa syntymäpäivälahjasta jäi toteutumatta.

Lähdimme siis ajelemaan kohti Tiilikkajärveä harmaahkossa säässä puolenpäivän jälkeen. Reittivalinta Valtimosta eteenpäin ei ehkä ollut se miellyttävin, koska kutostien taakse jätettyämme jäi myös asvalttitie. Soratietä jatkuikin sitten 26 kilometrin verran. Sinänsä mielenkiintoinen tievaihtoehto, että välillä soratie kiemursi vaarojen laelle, josta olikin aika huikeat näköalat ympäröivään maisemaan. Vaaroilta tietysti piti tulla alaskin, joten alamäetkin olivat aika hurjia.

Hienoja kaiverruksia esitelaatikossa

Yllättäen Sammakkotammen parkkipaikalla olikin useampi seurue. Yksi pariskunta ja monta koiraa matkailuautolla, muutamat lähtevät lapsiperheet ja sitten yksi pariskunta lapsilauman kanssa. Meillä meni jokunen tovi kerätä tavarat kasaan ja viimeiset tarvittavat rinkkoihin. Lopulta hilpaisimme polulle juuri ennen viimeisinä mainittua joukkiota. Saimmekin talsia suurelta osin, heinäkuun loppupuolen huomioon ottaen, yllättävän vehreässä metsässä, taisi Tiilikkajärvelläkin näkyä myöhäinen kevät. Itse yritin ottaa kuvia muutamista tutuista ja tuntemattomammista kasveista. Ei kovin hyvin meinannut käydä, kun melkein tuiskahdin naamalleni suohon eteenpäin kumartuessa.

Kävelimme Venäjänhiekalle sen 3,8 kilometriä odottaen koko ajan sateen alkamista. Sadetta ei onneksi kuulunut, siitä huolimatta ensimmäisenä perille päästyämme pystytimme teltan, ettei kävisi hassusti. Sen jälkeen pääsimme vasta täyttämään kurnivia vatsojamme. Meillä oli ensimmäistä kertaa testissä syntymäpäivälahjaksi saamani risupoltin. Kaupasta puolestaan oli tarttunut matkaan voita, pulled porkia sekä sämpylöitä, joista saimmekin yllättävän maittavan aterian.

Ruohokanukka!

Kun ei sadetta vieläkään kuulunut laitoimme tavarat suojaan ja lähdimme vielä katsastamaan Kalmonniemeä, josta voisikin kuikuilla Pohjoisniemelle, jossa olimme viime kesänä käyneet. Voisi sanoa, että sää suosi sillä vieläkään ei tullut muutamaa tippaa enempää sadetta vaikka sadetta pitävät takitkin olimme ottaneet mukaan. Tulipa siinä kuitattua Kalmoniemessä oleva kätkökin sillä iltakävelyllä. Iltapalaksi keittelimme vielä kaakaot ja siinä ulkosalla niitä juodessa alkoikin hieman viluttaa, joten olikin parempi siirtyä teltan suojiin. Aika pian sen jälkeen menimmekin jo nukkumaan.

Oranssi ei osoittautunut kovin hyväksi vesisadeteltaksi.

Yöllä heräilin muutamaankin kertaan, viimeisenä siihen kun sade alkoi rummuttaa verkkaisesti teltan pintaan. Aamulla jossain järvellä huuteli kuikka. Yöllä alkanut sade vain jatkui. Lopulta piti uskaltautua makuupussista uloskin. Keiteltiin kahvit absidissa ja syötiin viimeiset sämpylät aamupalaksi. Odoteltiin jonkun aikaa, jos vaikka sade taukoaisi. Ei se juuri tauonnut, mutta vähän laantui. Tehtiin sotasuunnitelma. Kannetaan teltta puukatokselle, jossa sen saisi täysin kastelematta purettua. Onnistui kohtuullisen hyvin ja saatiin jopa sullottua teltta pusseihinsa.

Siellä se telttakin loistaa pienenpienenä

Pohjoisniemi vastarannalla, kuulemma vyötäröön asti vettä välillä

Sitten ei muuta kuin rinkalle sadesuojus päälle ja matkaan. Hieman jännäksi meinasi käydä heti ensimmäisessä vesistönylityksessä, kun kaareva silta olikin aika jyrkkä ja varmasti hieman liukaskin. Päästiin kuitenkin kunnialla ylitse. Sen jälkeen tulikin ikävämpi yllätys. Pitkät heinät kaartuivat märkinä pitkospuiden ylitse, niin että seuralaiseni vettä täysin pelkäävät lenkkarit kastuisivat varmasti. Itse lähdin kokeilemaan ensimmäisenä goretex-kalvojen vedenpitävyyttä, pitiväthän ne, lahkeet eivät, joten lahkeita pitkin valui vettä myös kenkien sisäpuolelle. Onneksi sentään varpaat pysyivät lämpiminä.

Takaisin Sammakkotammelle kuljimme sitä toista puolta, jossa olikin edellispäivää enemmän suota. Välillä satoi ihan kunnolla ja välillä sai jopa ottaa hupun pois päästä ja kuunnella muutakin kuin takin kahinaa. Kameran tosin harmillisesti olin pakannut niin syvälle rinkkaan, ettei sitä helpolla olisi millään ilveellä saanut. Kuultiin suolla kuoveja ja töyhtötiaisia sekä nähtiin hyvistä yrityksistä huolimatta määrittelemättömäksi jääneitä pikkutirppoja. Suolla oli vaikka millä mitalla lakkaa valmistumassa ja niitä osoittelinkin hyvin innostuneena. Vieläkään ei sellaista onnenkantamoista ole minulle suotu, että olisin sitä lakkaa päässyt maistamaan ja varsinkaan luonnollisesta ympäristöstään. Lakkahilloa ei sitten lasketa, koska sokeroitu maistuu varmasti tyystin erilaiselta.

Tuolta tultiin, tosin ei mistään noista

Lopulta olimme takaisin parkkipaikalla, jossa kuivat vaatteet jo odottivat kutsuvasti. Onneksi tosin äkkäsimme ajoissa, että löytyisihän siitä tulipaikan läheisyydestä kätkökin. Kävin sen kipaisemassa vikkelämpänä. Parkkipaikalla olikin puistonhoitaja, joka käytteli moottorisahaa parkkipaikan viereiseen taimikkoon. Kertoi vessan siirtyvän siihen, jotta se olisi helpompi tyhjentää ja kyseli missä kunnossa paikat olivat olleet. Ei voitu kuin todeta olleen siistiä ja kaiken kunnossa.

Matkalla kohti Kajaania, todettiin retken olleen kaikesta huolimatta aika hyvä. Puhuttiin myös jo aiemmin pitkospuilla, että ei kyllä olisi herkkua kovin montaa päivää samanlaisessa kelissä viettää ainakaan ilman kuivattelumahdollisuutta. Silti tästä kertyi kaksi hetkeä jälleen lisää 100 hetkeä luonnossa haasteeseeni ja aina ei todellakaan voi olla hyvä sää. 52 retkeä vuodessa haasteeseen tämä voisi olla kohta 41. Retki luontokohteeseen, jossa ylität sillan, tulihan kummallekin päivälle oma silta.

Iltahetki pitkän päivän päätteeksi ja pieniä hetkiä (49-50/100)

Viimeisestä kirjoituksesta onkin ehtinyt vierähtää vähän turhan pitkä aika. En kuitenkaan ole toimeettomana ollut, joskaan juuri lisää retkeilyä en ole ehtinyt harrastamaan. Ehkä hieman poikkean aiheesta seuraavassa kirjoituksessa, mutta tässä vielä pysytään retkeilyn maailmassa.
Tein lomamatkan heinäkuun lopussa vähän ympäri Suomen painottuen tuonne Pohjois-Karjalan seutuville. Tällä kertaa lomamatkalaisia ei tosiaan ilmoilla hellitty. Lähes kaikkina päivinä taisi sataa, enemmän tai vähemmän. Hyvät suunnitelmat jäivät siis suurin osa torsoiksi. Muutamia pieniä retkiä ja hetkiä silti ehdittiin kokemaan.

Oltiin päätetty jo heti kesälomanalkajais perjantaina ajella Lieksaan. Pitkähän tuo matka on, eikä taaskaan päästy lähtemään niin aikaisin kuin oltaisiin tahdottu. Ajeltiin koko matka fiksusti itäkautta ihan rauhassa, välillä satoi ja välillä paistoi aurinko. Vaikka kello oli jo aika paljon Joensuuta ohittaessa, todettiin että auringonlasku osuisi sopivasti matkan varrelle. Tai melkein ainakin, päätettiin sitten vielä ottaa vähän pienempi tie Ahvenisen kautta.

Ahvenisen tielle kääntyessä osuikin aika äkkiä tienreunaan pari hirveä. Hirvistä olinkin hetkeä aiemmin maininnut. Ahvenisella pysähdyttiinkin ihailemaan auringonlaskun rippeitä sekä järven toiselle puolella usvaisina siintäviä Kolin vaaroja. Oli aika lumoavaa sekä hiljaista. Viivyttiin hyvä tovi. Minä lähinnä yritin saada jonkunmoisia kuvia aikaiseksi kun parempi puolisko venytteli.

Lopulta maltoimme jatkaa vielä viimeisen lyhyen etapin sukuloimaan. Matkalla oli vielä hienoja usvaisia peltoja, joita emme malttaneet pysähtyä kuvaamaan sen verran jo päivä silmissä painoi. Kesäyön kostea tuoksu tuli auton sisäpuolelle asti.

Majapaikastamme käsin kävimme seuraavana aamuna pienellä kävelyllä joen rantaa pitkin. Kameraa minulla ei tällä seikkailulla ollut mukana. Väen vängällä halusin hakea yhden geokätkön matkan varrelta, mutta ei se lopulta siihen jäänyt. Hieman lenkki venähti ja kävimme kävellen ihailemassa niin Lieksan vesitornia kuin uudehkoa frisbeegolf-rataakin.

Päivä ehätti jo iltapäivän puolelle, kun vihdoin sain seuralaiseni lähtemään Patvinsuota kohden. Hieman hitaanpuoleisesti matka tosin taittui, kun lähdimme ajelemaan Kontiovaarantietä. Syy matkan hitauteen ei niinkään ollut kapea ja mutkainen tie vaan usean pysähdyksen taktiikka matkan varrella. Keräsimme siis geokätköjä tälläkin matkalla. Tien varrella olisi ollut vaikka millä mitalla hienoja maisemia, mutta eipä niitä tullut kuvattua, kun en äkännyt kameraa laittaa kaulaan killumaan.

Vihdoin pääsimme Suomun luontotuvallekin asti ja koska kello oli jo vähän liian paljon päätimme käydä vain vähän Suomunjärven rannalla kävelemässä. Alkuperäisen suunnitelmaan mukaan olisi ollut tarkoitus kiertää koko Suomunjärvi ja yöpyä sillä välillä. Sääennusteet harmillisesti lupasivat meidän makuun vähän turhan paljon sadetta, joten tämä reissu peruuntui. Edes suolle en sitten päässyt kävelemään. Eipä sillä, jäipähän syy palata takaisin joskus paremmalla ilmalla sekä ajalla. Kävimme siis kävelemässä rannan saunalle asti ja takaisin. Telttailualueella näytti olevan koko joukko telttoja, jotka kuuluivat ilmeisesti joillekin ulkomaaneläville suunnatun retkeilykurssin osanottajille. Takaisin majapaikkaan ajelimmekin sitten hieman nopeampia teitä.

Sympaattinen Suomun luontotupa

Ihana hiekkaranta, ilma tosin ei houkuttanut uimaan eikä kahlaamaan

Vielä joskus, Karhunpolkukin kiinnostaisi

Kalastajatuvan salvokset olivat hieman totutusta poikkeavat

Illalla piipahdimme vielä iltakävelyllä katsomassa riippusiltaa ja hakemassa yhden multikätkön, juuri ennen kuin alkoi sataa. Pois tullessa parempi puoliskoni lähes astui siilin päälle (no oli siinä joku metri). Siili juoksi vikkelästi läheiselle pihalle. Olipas mukava kohtaaminen.

Kyllä näistä nyt uskaltaa pari hetkeä yhteensä lisätä 49-50 siis kasassa 100 hetkeä luonnossa haasteeseeni. Puoliväli, vihdoin! Ja pahalta vähän näyttää, mutta paras retkeilyaikahan tässä taitanee vasta olla käsillä, joten ei heitetä kirvestä kaivoon aivan vielä.