Makumatkalla Savossa

Hieman ehkä yllättäen kesäkuun toisena viikonloppuna huomasin olevani matkalla Juvalle, jo toisena viikonloppuna peräkkäin. Edellisenä viikonloppuna tosin reissu oli suuntautunut vielä Lieksaan asti. Tällä kertaa olin reissussa ystäväporukalla. Kaikki lähti kevään etäteemaistelusta, jonka jälkimainingeissa huomattiin skonssibuffet-mahdollisuus. Mahdollisuus eskaloitui aika nopeasti suunnitteluzoomailuksi ja lopulta buffet- ja majoitusvarauksiksi.

Näkymää Kalajanvuorelta

 

Savonlinna ja Olavinlinna kulttuurimatkailua

Syöminkien lisäksi tarkoitus oli myös olla päivä kulttuuria sekä luontomatkailua. Niimpä pidennetyn viikonlopun perjantaiaamuna pakkauduimme nelistään yhteen autoon ja matkasimme kohti Savonlinnaa. Olavinlinna oli päivän pääkohde, koska kukaan meistä ei ollut tainnut käydä lapsuuden jälkeen, jos silloinkaan, linnassa. Ajomatka oli sopivan lyhyt ja parkkipaikkakin löytyi lopulta hieman virallista parkkia pidemmältä. Sitä ennen kerittiin tehdä muutama kunniakierros paikkaa etsien.

Kesän kuuma jakso oli jo silloin alkanut ja jo alkupäivästä oli hieman turhan kuuma omaan makuuni. Tajusin onneksi ja yllättäväksi ilokseni olevani ihan oikea opiskelija ja sain lippuni opiskelijahintaan. Olisihan tuota toisaalta voinut ihan täyden hinnankin maksaa. Ilmoittauduttiin heti seuraavalle opastetulle kierrokselle ja käytiin vähän tutustumassa linnaan jo ennen kierrosta.

Olavinlinna

Seinistä näki hyvin, missä mahdollisesti oli ollut holvikattoa

Houkutteleva nimeke

Muurien sisäpuolella olikin mukavasti hieman viileämpää kuin ulkona. Linnan kierros vei meitä tunnin verran ympäri linnaa ja aika paljon käsiteltiin opastuksessa myös oopperajuhla-aihetta. Pääsimme myös kurkistamaan sellaisiin tiloihin, joissa normaalisti oopperajuhlien takia ei pääsisi käymään. Kaikenkaikkiaan kohtalaisen mielenkiintoinen ja viihdyttävä kierros.

Paksu bastioni

 

Kesäinen sinitaivas antoi hienon kontrastin torneille

Kierroksen jälkeen kävimme vielä pyörähtämässä linnan muureilla ennen kuin suuntasimme pois. Pienellä saarella linnan edustalla olikin valkoposkihanhia poikasineen sekä haapanaemo lähes kymmenpäisen laumansa kanssa. En ole koskaan nähnyt pikkusorsien viipottavan sellaista vauhtia kuin nuo haapanapallerot menivät ruohikossa emon paimentaessa.

 

Haapanaemo ja pienoikaisjoukkio

Hulppea rivitalolinna linnuillakin

Lokinpoikaset, oletettavasti emo vahti tolpannokassa

Nälkä kurni jo kaikilla linnareissun jälkeen joten katsastettiin muutaman lähiravintolan annoslistoja, joiden perusteella valittiin sitten lopulta Ravintola Sarastro. Ulkoalue oli oikein viihtyisä ja valitsimme varjoisan pöydän aika alueen nurkasta järvinäkymin. Perjantai alkuiltapäivästä oli aika väljää joten saimme aika rauhassa nauttia niin tunnelmasta, maisemista kuin omasta seurueestamme.

 

Esillepanoon oli panostettu

Itse valitsin ruuaksi kuhaa, joka oli oikein nappivalinta. Sopivan kevyt, mutta tarpeeksi ruokaisa, jotta jaksoi iltaan asti. Esillepano oli myös oikein houkutteleva. Muutkin kiittelivät omia annoksiaan. Ruokailun jälkeen piipahdimme vielä muutamassa kadunvarren putiikissa, jonka jälkeen suuntasimme kaupan kautta takaisin mökille viettämään iltaa.

 

Mökin rannassa kelpasi uiskennella

Helteisen päivän kruunasi kodassa hiilloksella (savustetut) kypsennetyt kasvikset, liha ja halloumi, lakkakuohu sekä taivaallinen pavlova. Kiitokset ruuanvalmistuksesta menevät oikeutetusti ystävilleni. Itsehän lähinnä olin häsäämässä nuotion sytytystä sekä vahtimassa tulta. Ennen nukkumaanmenoa käytiin vielä uimassakin lähes koko joukkion voimin.

Teahouse of Wehmais skonssibuffet ja Etelä-Konneveden kansallispuisto

Lauantaina päästiinkin sitten itse asiaan, jonka takia oikeastaan oltiin koko reissulle lähdetty. Skonssibuffet oli päivän toinen pääteema. Ehdittiin siinä käydä ennen buffettia myös majoituksen lähellä sijainneella Rapion myllyllä, josta yhdelle sun toiselle lähti kaikenmoisia ryynejä mukaan. Kahvilaherkutkin näyttivät oivilta. Oltiin silti hyvissä ajoin Vehmaan kartanon pihapiirissä ja päästiin vähän ihastelemaan maalaisidylliä. Siinä teehuoneen suuntaan kävellessä meitä tuli myös tervehtimään kartanon vallan valloittava koira. Koira kiersi melkein kaikki rapsutuksia vaatien kahden kierroksen verran ennen kuin jatkoi pihassa juoksenteluaan. Skonssibuffet oli teehuoneen yläkerrassa varsin mukavassa salissa ja saimme jokainen varmasti vatsamme täyteen niin, makeista kuin suolaisista skonsseista.

Rapion myllyn kahvilassa olisi päässyt näin hienolle terassille veden päälle

Myllyn padotusallas

Vehmaan kartano

Teemyymälä vasemmalla, teehuone oikealla

 

Buffetin jälkeen suuntasimmekin kohti Etelä-Konneveden kansallispuistoa. Toki kävimme välillä vaihtamassa vaatteet hieman arkisempiin ennen maastoutumista. En olisi ehkä lähtenyt korkokengissä ja hameessa kiertämään mitään siellä. Pieni mutka matkaan kuitenkin tuli, kun google pahan tapansa mukaan ohjaili vähän mystisiä reittejä meidät puiston parkkipaikalle. Päästiin kuitenkin, mutta loputtomantuntuiset hiekkatiet olisi voinut jättää vähemmälle.

Alkumatka 'heinäviidakon' läpi

 

Tuonne kohta kivutaan

Tähän kivikkoon olisi kyllä tarvinnut sauvat

Saatiin nauttia melkein ensi töiksemme käsiin räjähtäneestä itikkamäärästä. Itikoita riitti ötökkämyrkyistä huolimatta aivan älyttömät määrät parkkipaikalta Vuori-Kalajan laavulle ja siitä vielä hetken matkaa Kalajan kierrosta edetessä. Upeat maisemat Kalajavuorelle avautuivat aikalailla heti ensimmäisen nyppylän kohdalla. Eipä reittejä turhaan mainittu vaativiksi, pitkä kivikkoinen nousu veti kyllä aika hiljaiseksi, puuskutusta lukuunottamatta. Onneksi ylhäällä tuuli sopivasti niin sai evästellä ja hengähtää rauhassa itikoilta. Tasainen kallionlaella kulkeva polku tarjosi maisemia lähes joka suuntaan kulkiessa ja yhden näköalapaikan kohdilla nähtiin myös amiraaliperhonen. Olipa kyllä upea!

Maisemat alas olivat hyvin samanoloiset kuin Repoveden Olhavanvuorelta

Olisi tätä voinut hyvän tovin istuksia katsomassa

 

Lopulta polku lähti jälleen laskeutumaan kivikkoista, juurakkoista ja jyrkkää rinnettä. Siinä sai jo vähän keskittyä, kun jaksaminen alkoi olla helteen takia aika lopussa ainakin itselläni. Loppumatkasta pysähdyttiin vielä hetkeksi Vuori-Kalajan puolikodalla, ennen kuin hyttyshyökkäys pakotti meidät jälleen jatkamaan takaisin autolle.

Hyttysten kansoittama puolikota

Olisihan tässä voinut hetken viivähtää, hyttyset ajoi liikkeelle

 

Viimeisenä päivänä siivoiltiin aamusta mökki luovutuskuntoon ja hurauteltiin jälleen kohti Teahouse of Wehmaista tai teehuussia, niin kuin se meidän käytössä vääntyi. Aikaisesta pöytävarauksesta johtuen oltiin päivän ensimmäisten asiakkaiden joukossa. Kaksi ystävistäni tilasi kokonaisen tee- ja maistelumenun, itse tyydyin nokkoskeittoon ja valikoituun teehen ja yksi ystävistäni tilasi skonssiburgerin. Kauhistelimmekin menun tilanneiden ystävieni teemäärää. Teelaatuja oli peräti viittä ja jokaista oli ihan kunnon kannullinen. Selvisimme kaikki kuitenkin enemmän tai vähemmän kunnialla syömisistämme ja juomisistamme. Viimein oli aika lähteä kotiinpäin.

Oikein tunnelmallinen teehuone

Nokkoskeitto oli pehmeää ja tee juotiin viinilaseista

Kavereiden teetarjoilut

Hunajakakkua, jäätelöä, raparperisuikaleita ja hunajakennoa, joka liimasi hampaat yhteen

Säät suosi ja suurin osa sateista tuli sopivasti niissä välein, kun oltiin ajamassa johonkin suuntaan. Itselleni helteinen lämpötila oli hieman tukala, kun en kuumasta niin välittäisi ja itikoiden määrä oli suorastaan järkyttävä. Hyvä reissu silti, sopivasti kulttuuria, ruokaa ja metsää!

Väriskaala väärinpäin Ulko-Tammio ja Valkmusa

Viime sunnuntaina suunnattiin toiselle tämän kesän kohtalaisen lyhyen varoitusajan retkelle Itäisen Suomenlahden ja Valkmusan kansallispuistoihin. Päivän pääteemana toki oli ensin mainittu. Liput saaristoristeilylle tuli ostettua jo aiemmin viikolla. Niinpä sitten sunnuntaiaamuna herätys oli lähes epäinhimillisen aikaisin jopa minulle, joka viikonloppuisinkin yleensä on hyvissä ajoin ennen yhdeksää hereillä.

Lähtö kohti Kotkaa oli suunnitellusti kahdeksan aikaan. Sunnuntaiaamuna ei kovin montaa autoa samaan suuntaan ollut menossa, joten rauhassa sai ajella omaa vauhtiaan. Niin sitä sitten posoteltiin reilu tunti moottoritietä eteenpäin ja lopulta vielä pieni hetki Kotkan satamaankin. Aurinko porotti jo puoli kymmeneltä pilvettömältä taivaalta paahtavasti. Oikea alus löytyi helposti ja sisäänkin päästiin miltein ongelmitta. Jostain syystä minun nimeäni ei listalta löytynyt, vaikka lippu olikin sähköpostiin kilahtanut.

Lopulta kuitenkin oltiin kannella istumassa ja valmiina lähtöön kohti Ulko-Tammiota. Merimatka kesti noin kaksi tuntia ja sinä aikana lähinnä nautin ilmasta ja vilvoittavasta merituulesta, sekä (sala)kuuntelin muiden keskusteluja. Perillä saarella oli mahdollisuus osallistua opastettuun kierrokseen, jolle toki lähdettiin. Kierros esitteli pääosin saaren historiaa ja kierrätti melkein kaikkien nähtävyyksien läpi. Ihmeteltiin sotahistoriaa, niin tykkien, varastokorsujen, rajaselkkausten sekä tunnelin osalta. 

Kaikkialla kovin kuivaa

 

Lopuksi kiivettiin vielä kallion päällä sijaitsevalle näkötornille, josta näkyi Suursaareen asti. Kasvillisuus oli harvinaisen kuivaa, mitä opaskin meille päivitteli. Kuulemma normaalisti kukkia on vaikka millä mitalla, mutta nyt ne vähäisetkin olivat ehtineet joko paahtua tai kukkia aivan liian nopeasti. Kaikki heinikko oli aivan keltaista ja kuivaa, kauhistuttikin ajatella, mitä jos joku piittaamaton sytyttäisi nuotion ja siitä joku kipinä pääsisi maastoon. Autiotupa jäi tällä kertaa näkemättä, koska kierroksen jälkeen nälkä alkoi olla jo melkoinen.

 

Merimaisemaa voisi vain tuijotella ja unohtaa kaiken

 

Vajaan tunnin verran ehdittiin istuskella varjossa kalliolla pahimmalta tuulelta suojassa. Mutusteltiin eväitä, juteltiin niitä näitä ja tuijoteltiin merelle. Nopeasti olikin aika suunnata takaisin veneeseen. Paluumatka kesti tulomatkaa kauemmin tuulen vuoksi. Aallotkin keinuttivat venettä reilusti enemmän kuin mennessä. Yksi ystävistäni totesikin, ettei tarvitse mihinkään huvipuistoon sitten enää tänä kesänä mennä. Aurinko paahtoi armottomasti ja hatun unohtaminen kostautui ikävästi, kuten myöhemmin huomasin.

Matkalla kohti päivän viileintä kohdetta

Merivartioston aluetta

Perillä Kotkassa kävimme pyörähtämässä Maretariumin aulassa olevassa puodissa, josta sai ostettua itselleen esimerkiksi Itäisen Suomenlahden kansallispuiston vaakunalla olevan magneetin tai hihamerkin. Lopulta pakkauduimme tukahduttavan kuumaan autoon ja hurautimme muutaman korttelin eteenpäin ja kohti valikoitua ruokapaikkaa.

Ruokailun jälkeen lähdimme etsiytymään kohti Valkmusan kansallispuistoa. Meinasi hieman usko loppua googlen antamiin reittiohjeisiin, mutta kyllä maisemat lopulta alkoivat näyttää tutummilta ja vihdoin kurvasimme kansallispuiston parkkipaikalle. Edelliset lähtivät juuri parahiksi ja saimme puiston hetkeksi täysin itsellemme. Hieman taisi aiemmin päivällä olla epävarmuutta siitä tultaisiinko Valkmusaan ollenkaan, mutta päätös käydä oli ehdottomasti oikea.

Yllättävän vihreä suo

Ihanat kihokit!

 

Suo ja pitkospuut avauituivat melkein heti polulle lähdettyämme ja toisin kuin Ulko-Tammio suo oli yllättävänkin vehreä ja vihreä. Sitä on jotenkin niin tottunut, että suo loistaa lähes aina enemmän tai vähemmän keltaisen, ruskean ja okran sävyissä. Jossain vaiheessa pitkospuita kulkiessa ihasteltiin karpaloiden raakileiden määrää ja miltein heti perään kihokkien suurta määrää. Huomasin ensin yhden ja kun aloin katselemaan ympärille kihokkeja olikin aivan valtavasti.

Maisemaa lintutornista

Penkki olisi houkuttanut istahtamaan

 

Kivuttiin hetkeksi lintutorniin ihastelemaan maisemia ja hiljaista suota. Toisella puolikkaalla kuljettiinkin enemmän metsikön puolella, mutta silti pitkospuita. Ihasteltiin myös lakkaraakileiden suurta määrää ja löydettiimpä muutama kypsäkin maisteltavaksi. Aurinko siilautui matalalta mäntyjen lomitse suopursujen ja muun kasvillisuuden joukkoon. Oli rauhoittavan hiljaista ja levollista. Kierroksella ei hämmästyksekseni tullut kuin muutamia paarmoja ja itikoita vastaan, eli mitä loistavin iltalenkki.

Automatkalla pysähdyin vielä havaittuani tuulihaukan istumassa sähkölangalla, jotta muutkin sen ehtisivät nähdä. Hieman myöhemmin tien yli lensi vielä kaksi palokärkeä. Mukava lopetus päivän retkireissulle.

Uudenmaan lintukierros kesän kynnyksellä 2020

Viime vuonna edellisvuoden tapaan päätimme lähteä porukalla kiertämään useamman lintutornin Lohjan ympäryskunnissa. Tätä retkeä ei suuremmin valmisteltu ja ajankohtakin oli pari viikkoa myöhempi kuin edelliskerralla. Lisäksi tällä kertaa mukaan liittyi vielä yksi lintuja suuremmin harrastamaton ystäväni, joten aika moinen poppoo meitä olikin retkeilemässä. Säätiedotteetkin lupasivat mitä mainiointa retkeilysäätä, eikä sateesta tällä kertaa ollut tietoakaan.

Kopparnäs, Rävberget

Niinpä sitten toukokuun viimeisenä lauantaina lähdin puoli kahdeksan aikaan hakemaan pääkaupunkiseudulla asuvia ystäviäni kyytiin ja suuntasimme kohti Nummelaa vielä yhtä hakemaan. Nummelaan päästessä oltiin jotakuinkin aikataulussa, siitä sitten teimmekin suunnitelmaan kuulumattoman kauppapysähdyksen ja perillä ensimmäisellä etapilla Katteluksen tutulla lintutornilla olimmekin vasta puoli kymmenen aikaan. Siellä Turusta suunnannut porukka jo olikin odottelemassa.

Aivan viime vuoden veroista lintutykitystä ei ollut havaittavissa, mutta kivoja havaintoja silti saatiin. Sain odottamani pensastaskun sekä varman pensaskertun listoilleni. Myös punavarpusta kuultiin, mutta ei harmillisesti nähty. Tornilla ehti myös sopivasti juoda aamukahvit ja nauttia aamupalaa.

Matka jatkui viime vuoden tapaan Karjaan yhdelle parhaista lintupaikoista Lappträsketille (Lepinjärvi). Tällä kertaa tosin otimme lähestymissuunnaksi läheisen huoltoaseman pihan, johon jätimme autot ja josta lähdimme kävelemään lintutornia kohden. Vilkkaan Hanko-Hyvinkää tien (VT25) alitse johtaa onneksi kevyen liikenteen tunneli jota pitkin pääsee turvallisesti järven puolelle. Tien äänet häipyvät aika nopeasti taustalle. Keskellä peltoja ojan puolen pusikosta kuulemme ruokokerttusen voimakkaan laulun, jota kuuntelemme hetken aikaa. Pitkospuiden alussa ihmettelemme hetken aikaa kummallista laulajaa ennen kuin matkiva kottarainen lehahtaa lentoon.

Ihana rehevä keväinen lehto, Läppträsket

Tämä maisema, auringon lämpö ja suvivirsi

 

Lehtomaisessa rantametsikössä kulkeva pitkospuupolku johdattaa meidät hyvin alkukesäisiin tunnelmiin, tuomi kukkii polun varrella, siepot laulavat ja satakieli laulaa päivästä huolimatta sydämensä kyllyydestä. Aurinko pääsee tunkeutumaan rehevän metsän hämärään pienistä raoista ja ensimmäiset hyttyset yrittävät iholle. Tornin lähellä kuulemme ääniä ja jokin retkiryhmä poistuu juuri tornilta antaen meille tilaa.

Tornilla aurinko paistaa kuumasti, yksi kaveri seuraa lakkiaisia puhelimestaan. Järvi näyttää lähes tyhjältä, aivan erilainen maisema kuin lähes vuosi sitten. Olen lukenut tiirasta, että järvelle tyypilliset härkälinnut olisivat kadonneet tyystin. Niiden takia pääasiassa paikalle halusinkin. Onneksi pari paria on kuin onkin järvellä. Vietämme hyvän tovin tornilla havainnoiden hieman laiskasti, havainnot eivät juuri päätä huimaa. Pian kuitenkin lähestyvä puolipäivä ajaa meidät nälkäisinä takaisin kohti huoltoasemaa, jossa käymme hakemassa evästä ja suuntaamme Karjaan keskustaan puistoon lounaalle.

Myrans, Siuntio

Långvassfjärden, Kopparnäs

 

Karjaalta suuntailimme takaisin Siuntion suuntaan ja kävimmekin Myransissa kuuntelemassa sekä peltosirkkua että rastaskerttusta. Lisäksi näimme useamman pensastaskun, niittykirvisiä sekä keltavästäräkin. Myransista jatkoimme merellepäin ja kävimme ensin kohtalaisen hiljaisella Langvassfjärdenin lintutornilla ennen kuin siirryimme istuskelemaan aurinkoiselle Rävbergetille aivan Kopparnäsin kärkeen. Tämän jälkeen muutama meidän seurueesta jatkoikin matkaansa toiseen suuntaan.

Huoltotauon ja tankkauksen jälkeen kävimme ihastelemassa alkuillan ja päättäjäispäivän tunnelmia Lohjan Porlan kalalammikoilla sekä Aurlahden rannassa. Porlan parkkipaikalla äkkäsimme puskassa taitavasti matkivan viitakerttusen, joka vielä varmistui kun seurueemme paras lintutuntija liittyi seuraamme. Lammikoilla oli myös perinteisten sinisorsien, kala- ja naurulokkien lisäksi muutama mustakurkku-uikku sekä haapana.

Porlan kalalammikot

Mustakurkku-uikut

Aurlahti, Lohjanjärvi

Kaunis kesäilta huipentui vielä auringonlaskuun Vasarlanlahdella, jossa kuulimme ruokokerttusia, satakieltä ja pensassirkkalintua. Itse lähden lopulta jatkamaan kotia kohden, kun muut jäivät vielä yrittämään pikkuhuitin kuuntelua. Linturetkipäivä oli oikein onnistunut, vaikka se lajimäärällisesti jäikin edellisvuoden vastaavasta aika paljon. Ajankohta toki teki varmasti paljon.

Vasarlanlahtea auringonlaskussa

 

Tänä vuonna tulikin sitten käytyä useammalla lintureissulla, tällä perinteisellä koko päivän turneella, sekä erikseen vielä yölaulajaretkellä. Niistä kaikista varmaan voisin koostaa jonkunmoisen yhteenvedon tässä vielä, vaikka jahka kesäloma joskus alkaa.