Kirkkojärvellä iltahämärässä (12/100)

Kun pääsiäisloman telttailualoitus peruuntuikin, niin ilta vapautui jollekin muulle aktiviteetille. Koska ulos teki silti mieli, vaikkei ihan koko yöksi, päätin lähteä katsomaan miltä Espoon Ikean 'takapihalla' Kirkkojärvellä näyttää. Samalla reissulla saisi autonkin tankattua. Sen verran olin myöhään liikenteessä, että vasta kahdeksan aikaan kurvasin Ikean parkkiin. Siitä sitten lähdin tutulle kävelytielle tallustelemaan Kirkkojärven kosteikkoa kohden hiljalleen laskeutuvassa hämärässä.

Kauniaisten kasavuori

Linnut lauloivat joen varren pusikoissa ja havainnoin ensimmäisiä silmuja puissa. Kyllä se kevät sieltä yrittää tulla ihan todenteolla. Valon vähetessä myös ilma viileni entisestään, lähtiessä oli ollut ehkä nelisen astetta plussan puolella ja kotiinpäin lähtiessä lämpötila oli jo nollassa. Aika yksikseen sai kulkea: muutama pyöräilijä suhaili ohitse, yksi vanhempi pariskunta ohitti minut, kun olin kuvailemassa ja yhden koiranulkoiluttajan näin pariinkin otteeseen.

Vielä tekemistä kameran säätöjen opettelussa

Kuulostelin lintuja ja muutamat mysteerilinnut taas jäivät vähän vaivaamaan. Ohitin koiranulkoiluttajan ensimmäistä kertaa, kun hän oli heittämässä keppiä jokeen koirille. Toinen koira haukkui rannalta tovin kepin perään ennen kuin molskautti itsekin jokeen. Oli aika huvittavaa. Pian tämän jälkeen näin jotain kahlaajia lentävän ylitse. Ei mitään tietoa mitä mallia olivat.

Sitten kuulinkin hämmentävän tuttua tiaismaista ääntä kosteikon puolelta. En vain saanut mitään näkyviin enkä millään muistanut kenelle ääni kuului. Kunnes sitten joku suhasi tsirputtaen tien yli toiselle puolelle, näin tarpeeksi. Joku valkoinen pallohan se siellä meni, seurasin hetken yrittäen epätoivoisesti saada kaveria kiikariin, mutta oli liian nopea. Harmillista, koska tämä oli ehkä kolmas kohtaaminen pyrstötiaisen kanssa ikinä, olisi sitä siis voinut vähän tarkemminkin katsella.

Jatkoin vielä vähän matkaa, jotta näkisin sille lammentapaiselle, jossa linnut yleensä oleskelivat, jos oleskelivat. Ei siellä muuta tainnut olla kuin sinisorsia, laulujoutsen pari ja nokikanoja. Hieman huonohkosti kosteikolle näkyikin. Tavoitin vielä jotain sinistä rinteestä ja siellähän oli toinen kevään merkki, nimittäin sinivuokkoja!

Tässä vaiheessa alkoikin olemaan sen verran vilu, että tuli pisteltyä menemään aika rivakasti takaisin autollepäin. Ainakin rauhoittava ja normaalista poikkeava iltakävely.

Vähän vauhtia 100 hetkeä luonnossa savottaan, 12/100. Retkihaasteen kohta 47. Retki, jolla havainnoit kevään merkkejä. Näillä mennään.