Jotenkin ulkona on ihan kevät, mutta ilma on todella raakaa eikä ollenkaan sellaista kuin keväällä kuuluisi olla. En kovin pitkälle viitsinyt mennä, joten valitsin helpon saavutettavuutensa suhteen Pitkäjärven lintutornin Vantaalla torni-iskun kohteeksi. Sinne oli mukava kantaa jopa kaukoputkea, kun on sen verran lyhyt matka. Sopivasti matkalla näin laulavia peippoja sekä iloisesti pusikossa pomppivan punarinnan. Punarinnat olivatkin alkaneet laulaa kunnolla jo edellisviikolla ja ilolla tervehdin niiden kirkkaana helkkyvää laulua. Pellolta ennen tornia bongasin vielä oikein korean keltasirkkukoiraan.
Torniin ylös päästessä tajusin kuinka hyvä pipo olisi ollutkaan. Tappelin jonkin aikaa liian tiukalle väännettyjen jalustan lukitusten kanssa ja meinasin jopa antaa periksi. Sain nauttia omasta rauhastani tornilla varmaan parikymmentä minuuttia. Joku kävi tornin juurella pyörähtämässä siinä välillä pyöränsä kanssa. Aika pitkälti järvi oli vielä jäässä ja aluksi näytti, ettei sulalla ollut juuri ollenkaan lintuja.
Pikkuhiljaa alkoi lajejakin napsahdella listaan. Tuli vuoden ensimmäiset haapanat ja nokikanat nähtyä. Sekä juuri kriittisellä hetkellä katsoin taivaalle nähdäkseni ylilentävän 16 yksilön kurkiauran, sekin vielä puuttui. Harmillisen vähän oli vielä vesilintuja, mutta lajeja listaan kertyi silti yhteensä 25 enkä edes ihan kaikkea taas tunnistanutkaan tai muistanut merkata ylös.
Loppuajasta alkoi torniin tulla muitakin ihmisiä ja minulla vilu. Muutaman sanan vaihdoin muiden kanssa. Taas kerran vähän harmitti, kun en ole kovin verbaalisesti lahjakas tai uskalias, joten pidin mielummin suuni kiinni.
Täytynee vielä toiseenkin kertaan Pitkäjärvelle eksyä, ehkä jopa pyöräretkelle, jos vain saan pyöräni kuntoon, se kun oli päässyt räjähtämään ulkosäilytyksessä.
Tällä kartutin 100hetkeäluonnossa taas yhdellä 11/100, pitkä ja kivinen tie vielä edessä. Onneksi myös lomaa ruhtinaallisesti käytettävissä, jahka töiltä kerkiäisi. Sopivasti mennee myös retkihaasteen kohtaan 34. Retki luontokohteeseen, kun arki tuntuu raskaalta ja sitä voisi sanoa kuuden päivän työviikosta.
Pitkäjärvi on mielenkiintoisen näköinen paikka, jota on tullut kyllä monta kertaa kytättyä ohi ajaessa auton ikkunasta sillä silmällä, mutta en ole vielä koskaan pistäytynyt. Vaikuttaa varsin mukavalta. :) Luin muuten ensin, että "oikein KORKEAN keltasirkkukoiraan" ja mietin hetken, miten iso tai missä asennossa se mahtoi esiintyä ollakseen "korkea", mutta sitten jo tajusinkin lukeneeni taas omiani. :D
VastaaPoistaOlen tullut siihen tulokseen, että pipo on ihan must Suomen oloissa kaikkina muina vuodenaikoina paitsi ehkä heinä-elokuussa. :c Ja hei, jopa minä, kuuluisa lörpöttäjäapina, jaan samat fiilikset siitä, miten vaikeaa on jutella vieraille varsinkin lintutornissa, jos pitäisi luetella havaitsemiaan lajeja muille - siinä tuntuu aina joko siltä, että se toinen ei ehkä tiedäkään lainkaan, mistä puhun, ja ymmärtää väärin ja sitten joutuu kauheasti selittämään, tai sitten se katsoo hiljaa tuomitsevasti, että mitäköhän tommonen kersa/muija/noobi/ei-ison-kaukoputken-omistaja muka tietää... :D
Tykkään jotenkin tuosta Pitkäjärven miljööstä (vaikka se kehäkolmonen siinä onkin takana ja kuuluu) ja vaikka siellä ei yleensä mitään kovin ihmeellistä ole.
PoistaMun kaukoputki tuo kyllä selvästi orniuskottavuutta, se sitten taitaakin kadota, kun avaan suuni niistä linnuista. :D Tänään tosin juttelin peräti kolmen ihmisen kanssa tornilla. Ehkä tämä tästä, kun ikää karttuu jne. :´D
Haha, mulla on jotenki sellanen fiilis, että oman putkeni kanssa saan enemmän niitä "ukot kattelee alentuvasti pikkuflikkaa" -katseita, mutta osaston putkea ulkoiluttaessani tunnen pääseväni ihan sisälle ukko-orniporukoihin. Koolla on väliä! :D
Poista