Patvinsuon Suomunkierto talviset tunnelmat kevätretkellä ja bonussektori Kolilla

Ensimmäinen kunnollinen hieman pidempi retki tulikin tehtyä vasta toukokuussa. Perinteiseen tyyliin lähdettiin Helatorstaiviikon pidennettyä viikonloppua viettämään luonnon helmaan. Koska tänä vuonna pääsiäinen oli mennyt etelässä, päätettiin yksissä tuumin, että voitaisiin pitkästä aikaa viettää äitienpäivää myös Pohjois-Karjalassa. Keskiviikkona oli tarkoitus lähteä jo hyvissä ajoin iltapäivällä, koska matka Lieksaan on kohtuu pitkä Helsingistä käsin. Työt kuitenkin venyivät. Onneksi samalle illalle ei ollut tarkoituskaan lähteä enää rinkka selässä paarustamaan vaan jäädä vain Patvinsuon Suomun telttailualueelle.

 

Suomunjärvi vielä pitkälti jäässä

Kohdetta lähestyessä lämpötila vain tippui alaspäin. Onneksi oli tullut vilkuiltua säätiedotteita ennen lähtöä ja mukaan oli pakattu ainakin tarpeeksi lämmintä makuupussia sekä vaatetta. Patvinsuolla oltiinkin vasta joskus lähempänä yhtätoista, kun oli jo lähes pimeää. Pakkastakin oli rapsakat neljä astetta. Pakkailtiin tarpeelliset mukaan ja todettiin, että aamupala- sekä muut eväät voitaisiin tulla kaivelemaan sitten aamulla autolta. Paikalla oli todella hiljaista ja saatiinkin ähkiä ihan rauhassa pimeydessä.

Iltapalaa oltiin syöty jo matkalla, joten teltan pystytyksen ja makuupaikkojen laiton jälkeen ei ollutkaan enää muuta kuin sukeltaa kohti pehmeän makuupussin lämpöä. Kyllä väsyttikin työviikon ja päivän ajorupeaman päälle. Aamulla heräiltiin joskus kahdeksan aikaan upeaan aamuun. Aurinko paistoi eikä pidetty aamutoimien kanssa mitään kiirettä. Käytiin nautiskelemassa hieman vilpakasta aamusta keittokatoksen edustan pöytäryhmällä ja kuunneltiin samalla lintuja. Olin kuulevinani metsästä jopa metson, mutta taisipa tuo oikeasti olla vain käpytikka.

Ihana aurinkoinen aamu

Sulaneet osiot olivat pakkasyön jäljiltä riitteessä

Majavien temmellyskenttä

Pitkospuilla ei onneksi ollut juuri lunta

Rinkat taidettiin nostaa selkään vasta puoli yhdentoista aikaan ja lähteä etenemään Suomunkiertoa vastapäivään. Alkumatkasta oli jo ihmeteltävä majavien tekosia. Polku oli mukavaa ja matka joutui kohtuullisesti. Suomunjärvi olikin hieman yllätykseksi vielä pääosin jäässä. Metsässä oli myös paikoitellen lunta jonkin verran, Suomulta Kurkilahdelle lumi tosin ei juuri haitannut etenemistä. Kurkilahdessa pidettiin taukoa parkkipaikan pöytäryhmällä, koska piskuinen keittokatos olikin jo vallattu ja rannan pöytäryhmälle kävi hieman turhan kylmä tuuli. Kurkilahdessa vietettiinkin lounaan ja kahvin verran aikaa. Kurkilahdesta eteenpäin saatiinkin kulkea hienoa polkua pitkälti aivan rannan tuntumassa. Jossain välissä saatiin ihailla jopa sääksen lentoa järven yllä, jossain siis oli oltava myös avointa vettä.

Vedet olivat hieman korkealla, kuten muuallakin

Välillä oli oikein oivaa polkua..

Välimatka Kurkilahdesta Virtaniemeen tuntui paljon matkaansa pidemmältä, koska noin kolmasosa piti kahlata pehmeässä lumessa, jota oli vielä noin 10-15 cm. Virtaniemen puolelta löytyi myös sulaa vettä sekä kuikka sukeltelemassa sulassa. Virtaniemi oli kaunis ja siellä pidettiin pieni hengähdystauko. Virtaniemen jälkeen meinasi tulla pieni ongelma, kun Virtasalmen yli menevälle sillalle ja sieltä pois päästäkseen täytyi ylittää vesieste. Vesiesteestä selvittiin kuivin jaloin ja matka jatkui kohti Pokkaniemeä.

..kun taas pitkät pätkät sai kahlailla tuolla lumessa

Vesiestettäkin oli tarjolla

Alun perin oli ajatus, että jäätäisiin Pokkaniemeen yöksi ja paikka olisikin ollut oikein hieno ja sopiva, mutta koska sinne oli jo jäämässä toinen vaeltajakaksikko, päätettiin vain syödä ja lähteä eteenpäin. Päätös oli siinäkin mielessä hyvä, että lumessakahlaamista oli vielä päivän viimeiselle etapille aivan riittämiin. Sekä Lapinniemessä saatiin myös olla aivan kahdestaan.

Lapinniemi olikin meille oikein sopiva leiripaikka. Maisemat eivät ehkä olleet aivan niin hienoja kuin Pokka- tai Virtaniemestä, mutta tuulta oli huomattavasti edellä mainittuja vähemmän. Lisäksi näkymä järvelle oli kuitenkin ihan hyvä ja bongattiinkin sulassa sekä uivelo koiras että telkkäpariskunta. Keiteltiin nuotiolla vettä ja paisteltiin iltapalaksi vielä vähän leipäjuustoa hillahillolla höystettynä.

 

Silta ihan vinksin vonksin, mutta ajaa asiansa

Upeat heijastukset..

..ja auringonlasku

Yöllä oli muutama aste pakkasta. Toisena aamuna herätys oli hyvissä ajoin ihan jo luonnonkin puolesta. Läheisissä puissa touhusi käpytikka ja herätyskellokin oli laitettu aikaiseen. Tarkoitus oli ehtiä aamupalalle vielä Lieksan leipomoon. Viimeinen pätkä takaisin Suomulle oli pitkälti myös lumessa tarpomista, mutta myös hienoja maisemia, joista ei ehkä ihan osannut nauttia niiden ansaitsemalla tavalla.

 

Loppumatkasta kuvia ei kauheasti kertynyt

Hienoja heijastuksia

Ajomatkalla Lieksaanpäin olikin vielä aikamoista lintutykitystä. Matkalla näkyi niin teeriä, tilhiä, haukkoja kuin metsojakin. Olipa linturikas aamu. Matkalla Lieksaan tuli selväksi, ettei siellä yöpyminen ja äitienpäivänvietto onnistuisikaan. Käytiin kuitenkin kääntymässä ja viemässä sentään äitienpäiväkukat. Jouduttiin tyytymään siis hotellimajoitukseen Kolin puolella. Käytiin kääntymässä ylähotellin ja luontokeskuksen tasolla ja ihastelemassa tällä kertaa maisemia vain sieltä käsin. 

Kolilla jo toisen kerran vuoden sisään ja jälleen vain puhelinkuvia

 

Olikin kaiken kaikkiaan hieman erikoisempi kevätretki, kun vedet olivat vielä jäässä sekä poluilla huomattavasti oletettua enemmän lunta. Reissu oli kuitenkin jälleen kerran oikein hyvä. Suo-osuus Patvinsuolta jäi odottelemaan seuraavaa kertaa.

Heräämisiä

Muutama viikko sitten viikonlopun ihanan keväinen sää sai ystäväni kysymään mukaan linturetkelle ja tottahan toki sellaiselle oli lähdettävä. Hiemanhan se ehkä oli aikaista, mutta hyvä reissu oli silti. Pohdin lähes lähtöön asti, joko olisi tarpeeksi lämmintä ohuemmalle takille, mutta lähdin silti talvitakilla liikenteeseen ja onneksi niin. Gepsi tarjoili minulle vähintäänkin mielenkiintoisen reitin Viikkiin, olisi varmaan pitänyt vain mennä sellaista reittiä, jota itsekin olisin lähestulkoon osannut. Selvästi pitäisi seikkailla autoillen tai muutoinkin enemmän idemmän suunnalla. Lopulta kuitenkin löysin itseni hyvin jäiseltä parkkipaikalta Vanhankaupunginkosken kupeesta odottelemassa ystävääni saapuvaksi.

Ystäväni saapui sovittuun paikkaan oman julkisen liikenteen seikkailunsa jälkeen hieman myöhässä. Eipä tuo haitannut, olin nauttinut auringonpaisteesta ja kuunnellut kosken pauhua, ulkoilemaanhan sitä loppujen lopuksi oltiin lähdetty. Tuijoteltiin hetken aikaa karttaa ja tehtiin suunnitelma.

Lähdettiin kiertämään aluksi Pornaistenniemen luontopolkua myötäpäivään. Päästiin lähes tornille asti kunnes huomattiin polun olevan poikki ja tien tornille olevan suljettu. Huomattiin tämä toki siinä vaiheessa kun oltiin lähes loppupäässä tarkkailtu lintujen ruokintapaikalla touhukkaita lintuja kuten mustarastaita, tiaisia sekä aika uskaliasta närheä. Todettiin tappiomme ja päätettiin kiertää takaisin risteykseen ja siitä lintutornille toista kautta.

Ensin pelkkää koivumetsää

Lähes pilvetön taivas

Pian puulaji vaihtui tyystin

Tornille päästessä kiivettiin ylös vaikka rapuissa tippuikin sulamisvettä ylätasanteelta niskaan. Ylhäällä olikin äiti lapsensa kanssa evästelemässä ja tuijoteltiin hetken aikaa ympäristöä tornista käsin. Totesin Pornaistenniemen lintutornin ehkä olevan kotia lähin yksilö ja hämmennyin valtavasti, koska jotenkin olen mieltänyt Viikin aina kauhean kaukaiseksi Hakuninmaan ja Paloheinän suunnilta. Ihan tuo matka ei ole tuosta noin vain pyöräiltävissä ainakaan tällä kunnolla, mutta periaatteessa Vanhankaupunginlahti sijaitsisi jopa pyöräilymatkan päässä kotoa, vain noin seitsemän kilometriä suuntaansa. Töistäkin poiketessa taitaisi Vanhankaupunginlahti olla järkevin sekä julkisilla että omalla autolla. Täytynee pistää korvan taa tämä ajatus.

Vanhankaupunginlahtea Pornaistenniemen lintutornista

Tornin jälkeen poikettiin vielä lintupiilolla fiilistelemässä sitä kuinka lähellä vesi olisi sitten kun se on sulaa ja kuinka hienoa piilosta olisi tulla tarkkailemaan lintuja. Matka jatkui vielä ruovikossa kiertävää polkua pitkin takaisin tulojäljille. Olimme jo suuntaamassa takaisin autolle päin, kun joku mukava setä kyseli oltiinko nähty kahta merikotkaa, jotka juuri oli lentäneet selän yli pohjoiseen. Oltiin hetken hölmistyneitä ja todettiin, että ei kyllä oltu nähty, harmiteltiin vähän ja kiitettiin vinkistä. Nopean neuvottelun tuloksena lähdettiin vielä kurkkaamaan Lammassaareen päin, jossa oli aukeampaa jos oltaisi kotkat vielä nähty. Hetken aikaa tähyiltiin oletettuun suuntaan, kunnes huomasin jonkun suuren linnun kaartelevan pienen saaren yllä. Yritin selittää ja viittoilla oikeaan suuntaan, jotta kaverikin saisi linnun kiikariin. Hetken tuijottelun jälkeen löytyi se toinenkin kotka. Olipa hyvä havainto! Lajilistakin sai yhden ruksin lisää ja varmaan ensimmäisen oikealla retkellä havaitun uuden lajin. Muut reilu kymmenkunta lajia olikin tullut lähinnä työmatkalla ylilentävistä tai naapurin ruokinnalta vakoilluista linnuista, ei siis kovin kummoinen saalis.

Pitkoksia ei kyllä oikein näkynyt

Päätettiin vielä käydä vastapuolella Kivinokalla tutustumassa pienen lämmittelypysähdyksen kautta. Jälleen uskoin gepsiä ja varmaan joku järkevämpikin reitti olisi ollut kuin se mitä ajeltiin. Kivinokan parkkipaikalle kuitenkin päädyttiin. Parkkipaikka toikin omat haasteensa, se kun oli aivan peilijäässä ja sisälsi pienen ylämäen aika vähällä hiekalla varustettuna. Ihmeen kaupalla pysyttiin pystyssä ja Kivinokan luontopolullekin päädyttiin ilman sen kummempaa draamaa. Vastassa olikin hieman varttuneempaa havumetsää ja olin aika pian sitä mieltä, että tuolla täytynee tulla käymään uudelleenkin. Kivinokan lintulavakin on vähän huono kuvaus paikasta. Tai jos määritelmä on, ettei rappuja tarvitse kiivetä niin siinä se on ihan oikeassa, mutta olipa hienolla paikalla kaikin puolin sekä tilava. Hyvät olivat myös maisemat lahdelle alaspäin. Lintulajisaldo ei suurentunut vaikka käytiin pieni lisälenkki metsässä ja yritettiin tähyillä kuusten latvuksiin tiitityksen lähdettä.

Lopulta oltiin kahdessa eri kohteessa ulkoiltu yhteensä pari tuntia ja olikin hyvä suuntailla kotiinpäin. Todettiin, että ehkä vähän vielä keväämpää voisi odotella seuraavaan lintuilukertaan.

Lintupiilossa bongailemassa jäätä ja ruovikkoa

Näkymää Kivinokan lintulavalta

Viime viikonlopun aikana olin jälleen käymässä Lohjalla vanhempieni luona. Siinä samalla tuli käytyä yhtäällä sun toisaalla ja Hiidensalmen sillan kupeessa olevassa sulassa olikin sinisorsia 'muutama'. Pienellä kiertoreitillä nähtiin myös yksi merikotka ja kun autosta oltiin noustu niin hetken aikaa kuulosteltiin lintuja. Pian kuuluikin tuttua huutoa ja palokärki lensi yli sekä hetken päästä huuteli purolaaksosta vielä lisää. Hyvä iltapäivä.

Aina ei voi onnistua valotuskaan, mutta sinisorsia tuhottomasti pääosassa kuitenkin

Kevään pakollinen: linturetki rannikolle

Huhtikuun puolella ystäväni ehdotti ennen illanviettoa lintuilua. Minähän otan miltein aina tällaiset tarjoukset lähes riemusta pomppien vastaan, yksin kun tulee niin huonosti lähdettyä mihinkään. Lopulta meitä lähti matkaan kolme. Toivoin, että voitaisiin mennä rannikolle, kun edellisellä Porkkalan retkelläni olin ollut niin laiska, enkä jaksanutkaan kantaa kaukoputkea rantaan saakka, joten suurin osa vesillä kelluvista linnuista jäi arvoituksen asteelle.
Paikaksi valikoitui tuttuakin tutumpi ja Lohjalta helposti saavutettavissa oleva Kopparnäs. Matka-aika on noin puolisen tuntia aika idyllisen Siuntion maaseudun läpi Inkoon puolelle. Tutulla aivan Siuntiontien varressa olevalla lammella oli jo kovin tutuksi käynyt laulujoutsen pariskunta. Ajeltiin Berguddenille, koska siitä on helppo kulkea rantaan keskittymään olennaiseen, eli lintuihin. Hyvän aikaa tiirailtiin ympärille ja vaikka ensisilmäyksellä näytti siltä, että laineilla liplatteli vain pelkkiä haahkoja sekä alleja, alkoi muitakin lajeja pikkuhiljaa löytyä.

Kuikkia oli pieni parvi, yllättäen jälleen mustakurkku-uikkujakin oli jokunen sekä aina ilahduttavat meriharakat piristivät kivasti. Tiiramaisesti lentävä, mutta perustiiraksi aivan liian iso tyyppi todettiin rääkäisyn perusteella yksimielisesti räyskäksi. Lopulta muutaman siirtymän jälkeen listalla alkoi olla jo parisenkymmentä lintua.

Esteettömät näkymät

Takaisin tullessa kävimme vielä Siuntion kylpylän pihapiirissä sijaitsevalla Tjusträsketin tornilla. Siellä sijaitsee ehkä kaunein lintutorni, jonka koskaan olen nähnyt. Siitä saa aina mukavia kuvia ja niitähän on pakko aina ottaa pari tai kymmenen. Kävellessä paikoitusalueelta tornille, ehdittiin havaita varmaan kymmenkunta lajia, kun ruohikolla laidunsi niin räkätti kuin laulurastaita sekä kottaraisia. Läheisessä pusikossa mekkalaa pitivät puolestaan tiklit ja peippo. Torniin kiivetessä ensin vaikutti siltä, että järvi olisi ollut aivan tyhjä. Kuitenkin päivän saldolista täydentyi lopulta taveilla, isokoskeloilla, tukkasotkilla ja vielä uiveloillakin. Kaulushaikarakin puhalteli pulloonsa jossain ruovikon uumenissa.

Yksi 'kotitorneista'

En tiedä mitä 'isäs oli..' Nyt vasta huomasin

Mukavan ja kiireettömän, mutta tuulisen linturetken päätteeksi olikin hyvä siirtyä sisätiloihin viettämään iltaa.

Pääsiäisenä Porkkalassa

Tämän 'hellejakson' keskellä voisi palata takaisin talveen viilentelemään. Pääsiäisen pitkänä viikonloppuna oli tarkoitus tehdä vaikka minkälaista retkeä, mutta oikealle ulkoiluretkelle pääsin kuitenkin vain yhden kerran. Loppuaika meni geokätköilyn planeettahaastetta toteuttaessa, eli hienoja kätköjä keräten. Toki siinäkin tuli ulkona pyörittyä, mutta pääasiallisesti liikennöinti meni niillä kerroin autossa istuksien.

Kätköretkillä tulikin huomattua kevään edistyminen vauhdilla. Töyhtöhyyppiä lensi suurena parvena Vantaan peltojen yllä, ensimmäiset kiurutkin tuli nähtyä sekä ensimmäiset laulavat peipot kuultua.Vantaankoskikin kuohui komeasti ja näin jälkeenpäin ajateltuna, harmillista etten tajunnut käydä sitä kuvaamassa.

Pääsiäisen ainokainen ulkoiluretki suuntautuikin sitten rannikolle, tällä kertaa Porkkalaan, tutustumaan taas lisää paikkoihin. Tällä kertaa kohteena oli Kirkkonummen kunnan ulkoilualue Nedergård. Lunta oli vielä jonkunkin verran ja tarkoituksena oli alunperin mennä vähän tiirailemaan lintuja kaukoputken kanssa ihan Pamskatanille asti. No autolta lähdimme kuitenkin vain eväsreput mukanamme ja kaukoputki sai jäädä odottelemaan, josko sitä jaksaisi tulla hakemaan.

Alkuperäissuunnitelman torstai oli vaihtunut jossain välissä perjantaiksi ja sehän tiesi, että seurueita olisi enemmänkin liikkeellä. Parkkipaikalle mahtui vielä hyvin meidän Pullero sekaan olihan sen verran kookas alue. Metsän läpi polkua pitkin saatiin tallustella aivan rauhassa, kuunnellen ja tarkkaillen lintuja samalla. Meren lähestyessä alkoi ihmisiäkin tulla vastaan. Keittokatoksen toinen puoli oli aika täynnä sekä rannan auringossa oleva tulipaikka oli käytössä. Paljailla rantakallioillakin oli seurueita nauttimasta harvinaisen leppeästä kevättalven aurinkoisesta päivästä.

Tehtiin tulet keittokatoksen toiselle puolelle, koska kello oli sen verran, että tuskin se tyhjäksi jäisi meidänkään jälkeen. Tietysti sahattiin ja pilkottiin käytettävät puut, vaikka joidenkin edellisten jäljiltä oli valmiitakin. Jäivätpähän odottelemaan jotakuta tarvitsevaa. Nähtiin myös joidenkin lähtevän selvästi yöpymisvarustuksen kanssa poispäin. Hyvän aikaa siinä saatiin hiillosta odotella. Minulla oli jälleen alkupaloina ruokatermokseen tehty nuudeli-kuppikeittoseos, jonka söin enimpään nälkääni. Pian 'meidän' keittokatospuolelle ilmestyi hieman vanhempi pariskunta juttusille ja samoille tulille.

Upean sininen meri! Kyllä täällä kelpaa.

Evästelyjen jälkeen mekin lopulta siirryimme aurinkoisemmalle paikalle rantakallioille. Keittelimme vielä pannukahvit ja totesimme joko purujen annostuksen olleen aivan väärä tai todennäköisemmin menettäneen makunsa vaan pitkän varastoinnin seurauksena. Tiirailin sitten kiikareilla merellä olevia lintuja ainakin alleja näkyi, sekä telkkiä. Muut hävisivät lämpövärinään laineilla. Kaukoputki olisi kyllä tullut tarpeeseen, mutta laiskuus lähiessä tietysti kostautui.

Siellä se nököttää!

Upeita vanhoja puita

Lopulta maltoimme lähteä takaisinpäin, mutta tällä kertaa eri reittiä. Poikkesimme polulta tutkailemaan hyvin yksinäisenä metsässä nököttävää keittokatosta. Kovin kummoisella paikallahan se ei ollut joten ei jääty sen kummemmin ihmettelemään sen autiutta. Sen sijaan ihasteltiin komeita vanhoja puita. Pieni jääratakin löytyi polun loppupuolelta, mutta siitä selvittiin pienellä metsän kautta koukkauksella. Totesimme myös tielle päästyämme ilmeisesti eksyneemme vahingossa Nurmijärven kunnan alueelle. Vielä jo parkkipaikan tuntumassa kuulostelin piippausta puista ja yhytinkin ihan viereisestä puusta puukiipijän matkalla ylöspäin.

Hiljaiseloa

Nyt kun kevät vihdoin puskee päälle ja kalenteri lähitulevaisuuden osalta pursuilee suunnitelmia olisi kai hyvä vähän päivitellä tännekin. Päätin pitkän hauduttelun jälkeen oikeastaan aika hetken mielijohteesta päätyä myös instagramiin. Vielähän siellä ei mitään ole, mutta esimerkiksi tulevan viikonlopun tornien taiston tunnelmat olisi kiva saada sieltä suoraan johonkin. Varsinkin nyt, kun on ollut vähän hidasta tämä juttujen synnyttäminen. Instagramiin tosin päätyy muitakin juttuja kuin vain näitä blogiliitännäisiä, esimerkiksi kodin remontoinnista tai päivän ilahduttavista jutuista. Toisaalta olen pohtinut myös toisen blogin perustamista tämän rinnalle, tänne en kuitenkaan halua mitään noista remontti- tai puutarhajutuista sekä muista hetken ilonaiheista kirjoitella, joten sinne voisi sitä hömppää naputella.

Paljon olisi taas kirjoitettavaa, mutta kun työpaikalla istuu jo vähintään sen 7,5 tuntia koneen ääressä piirustelemassa ja kirjoittamassa, niin ei oikein kotona enää jaksaisi päätyä tähän koneen ääreen. Olen pohtinut pitäisikö alkaa taas kirjoittaa näitä blogitekstejä tuossa sohvalla tabletilla ja lisänäppiksellä samalla voisi tuijotella ulos ikkunoista. Edellä mainittu voisi olla ratkaisu tähän julkaisujen hitauteen. Taas minulle olisi "hyviä" juttuja useampi kappale, mutta pitäisi vaan aloittaa jostain enkä tiedä mistä.

Oheen kuitenkin hieman raikkaan keväisiä kännykkäkuvia tuosta omalta pihalta. Pyrin palailemaan hieman nopeammin seuraavan jutun kanssa taas. Vielä olisi reilu puolikas tätäkin vuotta jäljellä, eli voisihan niitä tavoitteita sille loppupuolikkaallekin asettaa.

Instassa kuitenkin todennäköisesti perjantaina ja lauantaina tornien taistoreissusta jokunen kuva. Näillä mennään ja huomenna vuoden ensimmäinen työmatkapyöräilypäivä. Nähtäväksi jää miten uusi peli kulkee. Maanantaiselta pyöränostoreissulta tarttui myös mahdollisia verhovaihtoehtoja. Tykkäisin itse kovasti noista kaijoista, mutta toisellakin osapuolella valitettavasti on sanansa sanottavana.

Ihanat kaijat!