Kaksi kertaa Ilmakkiaapa

Olen potenut viime aikoina jonkinlaista kirjoitusblokkia. Kirjoitushommat ovat olleet lähinnä niitä pakollisia työhön liittyviä ja lopputyöaiheisia koulutöitä. Lähes kaikki kesän seikkailut ovat jääneet dokumentoimatta ja syksyn vaellusreissustakin on jo reilu kuukausi. Palaillaan siis osittain vaellusreissulle ja toisaalta myös kesälomaan.

Hillat ei olleet vielä valmiita heinäkuun käynnillä

 

Vielä oli villoja heinäkuussa

 

Raput lintutorniin on aika jyrkät

 

Pohjoiseen päin suunnatessa olen jo muutamaan kertaan ihastellut aivan liian nopeasti ohikiitävää Ilmakkiaavan suota, jonka pitkoksille olisi niin helppo piipahtaa, kunhan vain malttaisi hillitä kaasujalkaansa. Tänä kesänä kesälomareissu suuntautui alkuun Saariselän suunnille ja koska olimme ottaneet hyväksi todetun autojunan Helsingistä Rovaniemelle matka-aika päivän kohteeseen oli kovin lyhyt. Kerrankin oli sopiva väli pysähtyä seikkailemaan. Pieni jaloittelu ennen hillalettupysähdystä oli oikein mukava.

Ilmakkijärvi

 

Tänä vuonna poikkeuksellisesti suuntasin myös toiseen kertaan pohjoiseen, ensimmäistä kertaa syksymmällä. Tällä kertaa tosin pysähdyttiin Ilmakkiaavalla vasta poispäin ajellessa. Käyntien välillä ei ollut kuin puolitoista kuukautta. Sitä kuvittelisi, että heinäkuun loppupuolella myös noin pohjoisessa olisi kohtalaisen lämmintä, mutta onnistuimme saamaan kesälomaviikoksi aika viileähköä säätä. Niin ollen heinäkuun lopun ja syyskuun alkupuolen päivälämpötilat olivat suolla hämmentävästi jokseenkin samat.

Upean keltainen koivu hehkui auringossa

Näitä karvamatoja vilisti muutamiakin pitkoksilla

Maisemat toki olivat ehtineet jonkin verran muuttua tuon reilun kuukauden poissaolon aikana. Kummallakin käynnillä reitillä oli muitakin kävijöitä ja ihmisiä saikin väistellä kohtalaisen kapeilla pitkoksilla lähes painovoimaa uhmaten. Harmillisesti lyhyellä pätkällä kun ei oikeastaan ole yhtään kunnon ohituskohtaa. Onneksi pitkoksilta selvittiin suohon mulahtamatta kummallakin kerralla. 

Lähinnä tälläinen kuvapläjäys tällä kertaa. Katsotaan mitä seuraavaksi.

Pyhä-Häkki Naavakuusikon kuiskailuja ja isoja puita

Keväämmällä ei päästykään erinäisten työkuviovaihdosten takia tekemään meidän perinteistä pidennetyn helatorstaiviikonlopun retkeilyreissua. Otettiin vahinko takaisin seuraavalla viikolla ja otin viikon loppupuolelta puolitoista päivää vapaata. Niimpä sitten torstai-iltana suunnattiin auton nokka kohti Jyväskylää tai oikeammin Leivonmäen kansallispuistoa. Saatiin myös hyvä tekosyy vierailla Peltolan mäkitupalaismuseon näköpiirissä, koska tarkoituksena oli vihertää Luhanka geokätköilyn merkeissä. Ohessa havainnollistettuna geokätköilyn kuntakartta, jossa vihreällä olevista kunnista on haettu vähintään yksi kätkö. Punaiset ovat vielä vierailematta kätköilymielessä.

Yksiö maisemalla Lintuniemessä

Vihreistä on löytynyt vähintään yksi kätkö

 

Lopulta kohtalaisen lyhyen ajelun ja museolla piipahduksen jälkeen kurvasimmekin Leivonmäen Selänpohjan parkkipaikalle. Parkkipaikka oli aivan autio torstaisena iltana. Kunnostustöitä oli nähtävästi tehty Leivonmäellä, koska parkkipaikan nurkalla oli aivan upouudet huussit. Niimpä sitten oioimme jäseniämme sekä pakkailimme viimeiset tavarat rinkkoihin. Itselläni oli vauhdilla alkaneesta siitepölykaudesta johtuen aika onneton olo. Lämpötilakin oli jossain kahdenkymmenen paremmalla puolella, mikä ei ainakaan helpottanut tilannetta. Siinä sitten marssimme minä niiskuttaen ja aivastellen lyhyen noin kilometrin matkan kohti Lintuniemeä. Teltan paikasta kinastelimme hetken aikaa ja lopulta pystytimme yösijamme kuitenkin rannan tuntumaan puolikodan lähistölle.

Siisti puolikota

Leveää polkua parkkipaikalta

Kuikan huudot kuului vain selältä ja myöhemmin lähestyvä ukkonen

 

Kauaa emme ehtineet juhlia taukopaikan ainoina asukkeina, kun jo kahden tytön seurue ilmestyi kanssa pystyttelemään majoitettaan. Kauaa emme myöskään viihtyneet ulkona, koska sade pakotti meidät sukeltamaan teltan uumeniin ja sulkemaan ovet. Olimme ehtineet laittaa makuupaikkamme kuntoon heti saapuessamme ennen sadetta. Illaksi ja yöksi luvattu ukkonenkin saavutti meidät pian. Onneksi ukkonen ei tullut aivat päälle, vaikka muutama paukahdus aika lähelle kuuluikin osuvan.

Harmitti jälleen oma huonounisuus siinä mielessä, että sain pidemmän aikaa kuunnella toisen seurueen höpinää ja naurua ennen kuin pääsin itse uneen. Korvatulpat eivät ole ratkaisu, koska kuitenkaan yön linnut eivät juuri haittaa. Saatan herätä johonkin linnunlauluun tai huutoihin yölläkin, mutta jatkan yleensä hymyillen uniani sen jälkeen. Lisäksi korvatulpat korvissa makuuasennossa tulee kummallinen leijuva olo, joka saa aikaan pahoinvointia.

Olin ilmeisesti jälleen täyttänyt patjani liian täydeksi, koska heräsin useampaan kertaan puutuneeseen käteen sekä aamulla selkä ilmoitti olostaan. Nenän tukkoisuus oli sentään hieman helpottanut lähes koko yön jatkuneen sateen (ja allergialääkkeen) ansiosta. Aamiainen nautittiin puolikodan penkeillä järvelle katsellen. Aamutoimien jälkeen pakattiin leiri ja lähdettiin samaa reittiä takaisin autolle kuin mitä oltiin tultu. Yölliset sateet tosin olivat johtaneet siihen, että edellispäivänä kapeana virrannut pieni puropahanen olikin kasvanut toista metriä leveäksi lammikoksi. Itse tassuttelin vedenpitävillä kengilläni vain ylitse, mutta puolison lenkkarit ei olleet ihan sopivat moiseen. Hetken tuumattua läheisistä puutavaroista oli jonkunmoinen silta kyhättynä pahimpien kohtien ylitse.

Autolle saavuttaessa työmiehet olivatkin parkkipaikalla jo työntouhussa. Jonkinlainen pysyvä katos siinä kai oli kesäkahvilalle tulossa tai jotain vastaavaa. Päivän seuraavalle kohteelle ajellessa meinasi tulla vähän hätä, kun sen tarkemmin osoitetta katsomatta oli mapsiin tullut syötettyä vain Pyhä-Häkin kansallispuisto. Siinä se sitten keskellä synkkää kuusikkoa tuumasi, että olet saapunut perille. Vähän aikaa hölmisteltiin, että oltiinko muka menty jonkun parkkiksen ohi. Eipä auttanut muu kuin jatkaa vain ajamista. Kyllä se parkkipaikkakin lopulta sieltä vastaan tuli.

Heti parkkipaikalta lähtiessä naavaisia kuusia

Vesieste numero 1

Alkukevään suo ei ehkä ole parhaimmillaan

 

Parkkipaikalla saatiinkin hetken katsella ja kuunnella lintuja. Ainakin useampi käpytikka huuteli lähistöllä, puiston vaakunalintu palokärkikin kuului ja ilahduttavasti parvi vihervarpusia puuhaili jotain parkkipaikan toisella reunalla. Myös Pyhä-Häkin parkkipaikan nurkalla oli upouusi huussirakennelma. Pienen tuumailun jälkeen lähdettiin polulle kohti Kotajärveä. Polulla tuli kyllä heti ensi metreillä pieni tulvaongelma vastaan. Puoliso siis joutui kiertämään parkkipaikan kautta hieman pidemmälle polun varteen sillä aikaa, kun itse jälleen vaan lompsin suoraan lätäkön lävitse.

Ilma oli harvinaisen kylmä ja raaka toukokuun loppupuolen ajankohtaan nähden. Rivakasti kun käveli, niin pysyi lämpimänä. Aurinkokaan ei alkumatkasta näyttäytynyt meitä lämmittämään. Alkuun päästiinkin suolle ja pitkospuille, käki kukkui säästä piittaamatta hyvän aikaa. Muutamia muita ihmisiä tuli vastaan vastottain sorastetulla polulla, mutta muuten oli aika hiljaista. Niin hiljaista, että sitä piti pysähtyä oikein ihastelemaan ja kuuntelemaan.

Leveää sorastettua polkua kohti Kotajärveä

Mahtavia kilpikaarnamäntyjä

Idyllinen Kotajärvi

Yllättävän siisti keittokatos

Huussin takana lorissut puro

 

Kotajärven keittokatos oli yllättävän viihtyisä ja tarjosi sopivasti suojaa purevalta tuulelta. Keiteltiin lounasta rauhassa ja nautittiin metsän äänistä. Ruokailun ja kahvittelujen jälkeen hipsittiin takaisin parkkipaikalle päin, mutta käännyttiinkin noin puolivälissä isoille puille johdattavalle polulle. Tämä olikin hyvä reitti, joskin yllättävän pitkän tuntuinen. Ihasteltiin vanhoja puita pysähdellen silloin tällöin. Toinenkin vesieste piti vielä ylittää ennen kuin päästiin isoille puille.

 

Vesieste numero 2

Isojen puiden ihastelun jälkeen olikin aika jo kiirehtiä autolle ja takaisin Jyväskylää kohden. Hieman harmittamaan jäi, ettei tajuttu käydä ihastelemassa Poika-ahon pihapiiriä. Illalla juhlistettiinkin vuosipäivää ravintolassa pidemmän kaavan mukaan ja yövyttiin viihtyisässä hotellissa.

Seuraavana aamuna nautittiin hotelliaamiaisesta, jonka jälkeen säätiedotusta konsultoitua päätettiin vaan kiertää hieman erilaista reittiä kotiin eikä ajella sateiseksi illaksi ja yöksi telttailemaan. Käytiinkin muutamalla ihan vaikuttavalla paikalla kotimatkalla.

Tämä rauniokirkko oli aika vaikuttava

Tämmöiseen kaveriin törmättiin myös kätköllä

Kyllähän sitä matkalle aina muutama kirkko mahtuu

Makumatkalla Savossa

Hieman ehkä yllättäen kesäkuun toisena viikonloppuna huomasin olevani matkalla Juvalle, jo toisena viikonloppuna peräkkäin. Edellisenä viikonloppuna tosin reissu oli suuntautunut vielä Lieksaan asti. Tällä kertaa olin reissussa ystäväporukalla. Kaikki lähti kevään etäteemaistelusta, jonka jälkimainingeissa huomattiin skonssibuffet-mahdollisuus. Mahdollisuus eskaloitui aika nopeasti suunnitteluzoomailuksi ja lopulta buffet- ja majoitusvarauksiksi.

Näkymää Kalajanvuorelta

 

Savonlinna ja Olavinlinna kulttuurimatkailua

Syöminkien lisäksi tarkoitus oli myös olla päivä kulttuuria sekä luontomatkailua. Niimpä pidennetyn viikonlopun perjantaiaamuna pakkauduimme nelistään yhteen autoon ja matkasimme kohti Savonlinnaa. Olavinlinna oli päivän pääkohde, koska kukaan meistä ei ollut tainnut käydä lapsuuden jälkeen, jos silloinkaan, linnassa. Ajomatka oli sopivan lyhyt ja parkkipaikkakin löytyi lopulta hieman virallista parkkia pidemmältä. Sitä ennen kerittiin tehdä muutama kunniakierros paikkaa etsien.

Kesän kuuma jakso oli jo silloin alkanut ja jo alkupäivästä oli hieman turhan kuuma omaan makuuni. Tajusin onneksi ja yllättäväksi ilokseni olevani ihan oikea opiskelija ja sain lippuni opiskelijahintaan. Olisihan tuota toisaalta voinut ihan täyden hinnankin maksaa. Ilmoittauduttiin heti seuraavalle opastetulle kierrokselle ja käytiin vähän tutustumassa linnaan jo ennen kierrosta.

Olavinlinna

Seinistä näki hyvin, missä mahdollisesti oli ollut holvikattoa

Houkutteleva nimeke

Muurien sisäpuolella olikin mukavasti hieman viileämpää kuin ulkona. Linnan kierros vei meitä tunnin verran ympäri linnaa ja aika paljon käsiteltiin opastuksessa myös oopperajuhla-aihetta. Pääsimme myös kurkistamaan sellaisiin tiloihin, joissa normaalisti oopperajuhlien takia ei pääsisi käymään. Kaikenkaikkiaan kohtalaisen mielenkiintoinen ja viihdyttävä kierros.

Paksu bastioni

 

Kesäinen sinitaivas antoi hienon kontrastin torneille

Kierroksen jälkeen kävimme vielä pyörähtämässä linnan muureilla ennen kuin suuntasimme pois. Pienellä saarella linnan edustalla olikin valkoposkihanhia poikasineen sekä haapanaemo lähes kymmenpäisen laumansa kanssa. En ole koskaan nähnyt pikkusorsien viipottavan sellaista vauhtia kuin nuo haapanapallerot menivät ruohikossa emon paimentaessa.

 

Haapanaemo ja pienoikaisjoukkio

Hulppea rivitalolinna linnuillakin

Lokinpoikaset, oletettavasti emo vahti tolpannokassa

Nälkä kurni jo kaikilla linnareissun jälkeen joten katsastettiin muutaman lähiravintolan annoslistoja, joiden perusteella valittiin sitten lopulta Ravintola Sarastro. Ulkoalue oli oikein viihtyisä ja valitsimme varjoisan pöydän aika alueen nurkasta järvinäkymin. Perjantai alkuiltapäivästä oli aika väljää joten saimme aika rauhassa nauttia niin tunnelmasta, maisemista kuin omasta seurueestamme.

 

Esillepanoon oli panostettu

Itse valitsin ruuaksi kuhaa, joka oli oikein nappivalinta. Sopivan kevyt, mutta tarpeeksi ruokaisa, jotta jaksoi iltaan asti. Esillepano oli myös oikein houkutteleva. Muutkin kiittelivät omia annoksiaan. Ruokailun jälkeen piipahdimme vielä muutamassa kadunvarren putiikissa, jonka jälkeen suuntasimme kaupan kautta takaisin mökille viettämään iltaa.

 

Mökin rannassa kelpasi uiskennella

Helteisen päivän kruunasi kodassa hiilloksella (savustetut) kypsennetyt kasvikset, liha ja halloumi, lakkakuohu sekä taivaallinen pavlova. Kiitokset ruuanvalmistuksesta menevät oikeutetusti ystävilleni. Itsehän lähinnä olin häsäämässä nuotion sytytystä sekä vahtimassa tulta. Ennen nukkumaanmenoa käytiin vielä uimassakin lähes koko joukkion voimin.

Teahouse of Wehmais skonssibuffet ja Etelä-Konneveden kansallispuisto

Lauantaina päästiinkin sitten itse asiaan, jonka takia oikeastaan oltiin koko reissulle lähdetty. Skonssibuffet oli päivän toinen pääteema. Ehdittiin siinä käydä ennen buffettia myös majoituksen lähellä sijainneella Rapion myllyllä, josta yhdelle sun toiselle lähti kaikenmoisia ryynejä mukaan. Kahvilaherkutkin näyttivät oivilta. Oltiin silti hyvissä ajoin Vehmaan kartanon pihapiirissä ja päästiin vähän ihastelemaan maalaisidylliä. Siinä teehuoneen suuntaan kävellessä meitä tuli myös tervehtimään kartanon vallan valloittava koira. Koira kiersi melkein kaikki rapsutuksia vaatien kahden kierroksen verran ennen kuin jatkoi pihassa juoksenteluaan. Skonssibuffet oli teehuoneen yläkerrassa varsin mukavassa salissa ja saimme jokainen varmasti vatsamme täyteen niin, makeista kuin suolaisista skonsseista.

Rapion myllyn kahvilassa olisi päässyt näin hienolle terassille veden päälle

Myllyn padotusallas

Vehmaan kartano

Teemyymälä vasemmalla, teehuone oikealla

 

Buffetin jälkeen suuntasimmekin kohti Etelä-Konneveden kansallispuistoa. Toki kävimme välillä vaihtamassa vaatteet hieman arkisempiin ennen maastoutumista. En olisi ehkä lähtenyt korkokengissä ja hameessa kiertämään mitään siellä. Pieni mutka matkaan kuitenkin tuli, kun google pahan tapansa mukaan ohjaili vähän mystisiä reittejä meidät puiston parkkipaikalle. Päästiin kuitenkin, mutta loputtomantuntuiset hiekkatiet olisi voinut jättää vähemmälle.

Alkumatka 'heinäviidakon' läpi

 

Tuonne kohta kivutaan

Tähän kivikkoon olisi kyllä tarvinnut sauvat

Saatiin nauttia melkein ensi töiksemme käsiin räjähtäneestä itikkamäärästä. Itikoita riitti ötökkämyrkyistä huolimatta aivan älyttömät määrät parkkipaikalta Vuori-Kalajan laavulle ja siitä vielä hetken matkaa Kalajan kierrosta edetessä. Upeat maisemat Kalajavuorelle avautuivat aikalailla heti ensimmäisen nyppylän kohdalla. Eipä reittejä turhaan mainittu vaativiksi, pitkä kivikkoinen nousu veti kyllä aika hiljaiseksi, puuskutusta lukuunottamatta. Onneksi ylhäällä tuuli sopivasti niin sai evästellä ja hengähtää rauhassa itikoilta. Tasainen kallionlaella kulkeva polku tarjosi maisemia lähes joka suuntaan kulkiessa ja yhden näköalapaikan kohdilla nähtiin myös amiraaliperhonen. Olipa kyllä upea!

Maisemat alas olivat hyvin samanoloiset kuin Repoveden Olhavanvuorelta

Olisi tätä voinut hyvän tovin istuksia katsomassa

 

Lopulta polku lähti jälleen laskeutumaan kivikkoista, juurakkoista ja jyrkkää rinnettä. Siinä sai jo vähän keskittyä, kun jaksaminen alkoi olla helteen takia aika lopussa ainakin itselläni. Loppumatkasta pysähdyttiin vielä hetkeksi Vuori-Kalajan puolikodalla, ennen kuin hyttyshyökkäys pakotti meidät jälleen jatkamaan takaisin autolle.

Hyttysten kansoittama puolikota

Olisihan tässä voinut hetken viivähtää, hyttyset ajoi liikkeelle

 

Viimeisenä päivänä siivoiltiin aamusta mökki luovutuskuntoon ja hurauteltiin jälleen kohti Teahouse of Wehmaista tai teehuussia, niin kuin se meidän käytössä vääntyi. Aikaisesta pöytävarauksesta johtuen oltiin päivän ensimmäisten asiakkaiden joukossa. Kaksi ystävistäni tilasi kokonaisen tee- ja maistelumenun, itse tyydyin nokkoskeittoon ja valikoituun teehen ja yksi ystävistäni tilasi skonssiburgerin. Kauhistelimmekin menun tilanneiden ystävieni teemäärää. Teelaatuja oli peräti viittä ja jokaista oli ihan kunnon kannullinen. Selvisimme kaikki kuitenkin enemmän tai vähemmän kunnialla syömisistämme ja juomisistamme. Viimein oli aika lähteä kotiinpäin.

Oikein tunnelmallinen teehuone

Nokkoskeitto oli pehmeää ja tee juotiin viinilaseista

Kavereiden teetarjoilut

Hunajakakkua, jäätelöä, raparperisuikaleita ja hunajakennoa, joka liimasi hampaat yhteen

Säät suosi ja suurin osa sateista tuli sopivasti niissä välein, kun oltiin ajamassa johonkin suuntaan. Itselleni helteinen lämpötila oli hieman tukala, kun en kuumasta niin välittäisi ja itikoiden määrä oli suorastaan järkyttävä. Hyvä reissu silti, sopivasti kulttuuria, ruokaa ja metsää!