Sipoonkorvessa välipäivinä

Taas on päässyt minunkin kirjoitteluväli venähtämään luvattoman pitkäksi. Loppusyksyn retkeilyt toki ovat jääneet aika vähiin, mutta aika paljon olisi ollut kirjoittamattakin.

Hämmentävän hiljainen työtilanne antoi mahdollisuuden retkeillä arkiviikolla joulun jälkeen. Olimme suunnitelleet viimeiseksi lomapäiväksi metsäretkeä pitkästä aikaa. Tiistaiaamuna lämpötilan huidellessa vielä jossain -12°C paikkeilla meinasin jo peruuttaa koko retken. Lähdettiin kuitenkin hyvin pukeutuneina ajelemaan kohti Sipoonkorpea, muutaman vuoden tauon jälkeen. Jo matkalla pakkanen alkoi hellittää ja autoa parkkeeratessa mittari näytti vain -8 astetta.

Päivä oli aika pilvinen eikä juuri valoisammaksi muuttunutkaan

Puilla oli kaunis huurrekuorrutus

 

Arkipäivästä ja kohtalaisen aikaisesta lähdöstä huolimatta parkkipaikalla oli jo kymmenkunta autoa. Oletimme, että suurin osa autojen seurueista oli mennyt lyhyemmälle kierrokselle Storträskin ympäri. Lähdimme itse tallustamaan reipasta vauhtia yhdysreittiä kohti Kalkinpolttajanpolun kierrosta. Alkumatka olikin hieman tylsästi autotietä, mutta onneksi autoja ei ollut mailla halmeilla muuta kuin pysäköityinä. Oikealle polulle päästyämme lähdimme kiertämään sitä myötäpäivää. Maasto oli saanut kauniin kevyen lumipeitteen ja puut olivat viime päivien pakkasista huurrekuorrutettuja. Varmaan ensimmäinen kilometri olikin aikamoista ylös-alas-menoa sekä juurakoiden yli hyppelehtimistä. En ollut tajunnut katsoa karttaa kenkävalintaa silmälläpitäen, joten tietysti minulla oli ne hieman liian pienet kengät jalassa. Kahden sukan kombo ei ainakaan tuonut lisää tilaa kenkiin.

Nähtiin matkalla pari kauristakin pellolla. Ne olivat huomanneet meidät selvästi jo paljon aiemmin, sen verran epäluuloisina tuijottelivat meidän suuntaamme. Ensimmäisessä autotieylityksessä päätimme vähän oikaista ja kipittelimmekin tovin pitkin autotien laitaa, kunnes polku seuraavan kerran ristesi autotien kanssa. Tien varrelta löytyi yllätysparkkipaikka, jonka kohdalta polku jatkui sorastettuna, tasaisena ja kohtalaisen leveänä. Kerrankin tervetullut asia, eikä sorastus kauheasti edes haitannut silmääkään, kun sitä peitti ohut lumikerros.

Pieni ongelma meinasi ilmetä tämän kohdalla. Jäävirta meni polun ylitse.

Ei liian tasaista

 

Lenkin lähes pohjoisimmassa päädyssä matka jatkui jälleen hetken verran autotien laitaa. Jäimme kuuntelemaan hippiäisten piiskutusta ja onnistuimme näkemäänkin niitä jokusen kappaleen. Taisi olla minulle ensimmäinen näköhavainto vuodelle, tai en ainakaan muista nähneeni. Pian autotie muuttui jälleen sorastetuksi poluksi ja viitat laavulle alkoivat näyttää lupaavilta. Yllättäen 600 metriä oli aika pitkä matka ja epäiltiin jo menneemme kokonaan ohitse. Onneksi puuvaja ja laavu pilkottivat mäen päällä pienen hetken päästä.

Harvinaisen pitkäntuntuiset 600 metriä

 

Laavu oli sellainen, missä olisi kelvannut nukkuakin

 

Laavu olikin aivan tyhjillään eikä ympärillä olevilla retkipöydilläkään ollut asukkeja. Toinen puolikkaani lähti heti tekemään polttopuita sillä aikaa kun itse vaihdoin taukotakkiin sekä kuvailin hieman taukopaikkaa. Ainakin näin talvisella vaikutti oikein mukavalta ympäristöltä. Nuotion sytytyksen aikana etsiskelin paikalla sijainnutta geokätköä. Jouduin ottamaan toisen kierroksen ennen kuin kätkö lopulta paikantui. Ehdimme hetken istua ja ottaa lämmintä mehua termarista, kun paikalle saapuivat ensimmäiset muut ihmiset. Ensimmäisten muiden jälkeen pöydät alkoivat täyttyä yksitellen. Ennen kuin nuotiomme alkoi olla palanut loppuun, niin sillä oli saanut lämmiteltyä meidän lisäksemme eväitään ainakin kahdeksan ihmistä. Kerrankin oli sellainen tunne, ettei ollut turhaan tullut poltettua nuotiota.

 

Hieman jyrkähkö tuo loppuosuus

Upea kuusimetsäosio

Varpaat olivat viilenneet reilun tunnin aikana mitä oltiin taukoiltu. Matka jatkui mukavasti samaa leveähköä tasaista polkua pitkin kuin mihin oltiin jo totuttu. Muutamat portaat mahtui paluumatkalle ja vähän oikaistiin vielä lopussa tielle, ettei olisi tarvinnut enää kalliokiipeillä. Autolla vaihto jälleen untuvatakkiin, jalkojen venyttelyt ja viimeiset mehut termarista. Olipa hyvä retki, tätä lisää vähän pienemmällä tauolla taas.

Arki-illan jaloittelua Sipoonkorvessa

Ehdotin huhtikuun alkupuolella kaveripiirini Helsingin alajaostolle joko retkeä Ikeaan tai sitten Sipoonkorpeen. Vähemmän yllättäen jälkimmäinen valikoitui kohteeksi. Eräänä keskiviikkoiltana töiden jälkeen sitten suunnattiin sinne. Pohjoisemmille parkkialueille vievä hiekkatie oli aika jännässä pehmeässä kunnossa, ihan kuin olisi sohjossa ajanut.

Ensimmäisellä vastaantulleella parkkipaikalla oli muutama auto, toisella jonne mekin olimme jättämässä oli toinen auto meidän auton lisäksi. Alas puroa kohden lähtiessä paljastui hieman erilainen lumitilanne kuin kotipihalla. Luntahan oli koko polun leveydeltä ja se oli osittain tamppautunut hyvin liukkaaksi kerrokseksi. Polun alun jyrkähkö ylämäki siis osoittautui hieman haasteellisemmaksi kuin muistelin.

Lähdimme siis Byabäckenin parkkipaikalta kiertämään Ponun perinnepostia luontopolkua. Aikeena oli käydä vilkaisemassa sitten viime kerran rakennettua laavua. Ängesbölenin tulipaikan ympäristö olikin aika lohduttomannäköinen hyvin laajalta alueelta tallattua ja nuotiopiirissä tuhkaa ympäriinsä hyvänä kerroksena. Illan vähenevä valo ei varmaan ollut yhtään liian armollinen paikalle. Hiljaistakin oli, jotkut tintit sirputtivat puissa ja muutamat sepelkyyhkyt suhistelivat edestakaisin puuston latvuksissa.

Selvästi oli välikausi meneillään eikä ympäröivä luonto ollut oikein edukseen. Viimeksi samalla paikalla edelliskeväänä käydessä oli tunnelma varsin toisenlainen. Evästeltiin silti tulipaikan ympärillä ne eväät, jotka kullakin sattui olemaan mukana. Viileä alkoi vaivaamaan jossain vaiheessa ja pakattiinkin sukkelasti tavarat takaisin reppuihin ja lähdettiin jatkamaan vielä polkua eteenpäin. Totesin, että polku varmasti olisi huomattavasti enemmän edukseen muutaman viikon päästä, kun linnut kunnolla olisivat saapuneet ja viimeisetkin lumet sulaneet.

Jossain loppupuolella oikea polku taisi siirtyä metsän puolelle, mutta ei oltu huomattu vaan talsittiin metsätietä pitkin vain sitkeästi eteenpäin. Oikea polku metsän reunalla olisi kyllä näyttänyt hieman houkuttelevammalta kuin mutainen sekä osittain luminen ja liukas metsätie. Loppuun asti kuitenkin päästiin, tai toisin sanoen takaisin hiekkatielle, jota pitkin sitten kuitenkin päädyimme käpöttelemään takaisin autolle. Tällä kertaa Sipoonkorven kartoitus jäi tähän piipahdukseen eikä jatkettu enää millekään muulle kohteelle tutustumaan. Seuraavalla kerralla taas jotain muuta.

Loppumäki ennen tieosuutta

Kuitenkin mukava kevään retkeilyn aloitus tälläkin porukalla.

Sipoonkorpeen tutustumassa (29/100)

Kevään luonnon teemapäivänä villiinny keväästä, päätimme lähteä tutkimaan kokonaan kartoittamattomia seutuja Sipoonkorpeen. Olin katsonut hyvissä ajoin parkkipaikat valmiiksi, kun uumoilin, että jokunen muukin saattaisi olla hyvänä kevätpäivänä liikenteessä. Olin oikeassa, mutta en todellakaan osannut odottaa ihan niin suurta ihmismassaa kuin mitä suuremmalta parkkipaikalta löytyi. Pienillä partiolaisilla oli joku retki juuri alkamassa samoihin aikoihin, kun itse osuimme parkkipaikalle, joten yhtään vapaata paikkaa ei ollut. Jouduimme siis palaamaan hieman takaisinpäin ja aloittamaan retkemme vähän eri paikasta kuin mitä olin ajatellut.

Toisella parkkipaikalla olikin oikein ruhtinaallisesti tilaa, joten saimme auton sinne vaivatta. Lähdimme tutustumaan Sipoonkorpeen merkkaamattomia polkuja. Ensin aika nousu metsäautotietä noin puolen kilometrin matkalta ennen kuin puikahdimme metsäpolulle. Sipoonkorpi vaikutti heti ensi askeleista hieman erilaiselta kuin mitkään muut käymäni kasallispuistot. Korkeita kallioita ja vanhaa nimensämukaista korpimetsää. Pieni puro kiemursi liristen kuusikossa metsäautotien viertä alas ja linnut liversivät metsässä.

Kuljimme jonkun metsähallituksen tukikohdan ohitse jonka jälkeen alkoikin kipuaminen ylöspäin. Lämpöä oli aikalailla sopivasti ei liikaa eikä liian vähän. Kävimme etsimässä yhden kätkön ylhäältä kallionkolosta ja ihailimme soistuvaa lampea ylhäältäkäsin. Tuoksui huumaavasti lämpimältä mäntykankaalta, yksi hienoimmista tuoksuista mitä on. Laskeuduimme alas kalliolta ja olimmekin lammen rannassa. Suuntasimme metsän halki kohti nuotiopaikkaa. Matkalla tuli vielä vastaan vanha metsätorppa. Sitä saatiinkin ihmetellä ja kuvailla tovi jos toinenkin. Harmillisesti ei vain sisään päässyt kurkkaamaan.

Nuotiopaikan ympäristöstä löysimme sen koko partiolaisjoukon sekä muutaman muun telttakunnan hieman syrjemmältä. Nuotiossa oli muutaman klapin tuli palovaroituksesta huolimatta. Emme itse olleet edes tajunneet tarkastaa asiaa, joten käytin hiillosta hyväkseni käristääkseni pari nakkia hotdogien väliin. Ennen matkan jatkumista kävimme vielä puuvajan nurkilla etsimässä toisen geokätkön. Jatkoimme merkattua polkua kohti ensimmäistä parkkipaikkaa. Matkalla tuli muutamakin selvästi telttailemaan aikova pari vastaan. En tiedä oliko villiinny keväästä teemapäivä saanut ihmiset liikkeelle vai varsin leudoksi lupailtu yö sekä vihdoin saapunut kevät.

Loppumatka parkkipaikalle oli ehkä tylsin osa tätä retkeä. Leveää sorapolkua oli hieman tylsä kävellä ja lisäksi aika jyrkkä alamäki ei tehnyt hyvää kengissä kärkeen liukuville varpaille. Minulla oli testissä aiemmin keväällä ostamani hieman kevyemmät retkeilykengät. Niillä oli yllättävän mukava kävellä, vaikka ne olivatkin kokoa pienemmät kuin toiset samanmerkkiset, jotka omistan. Yhtään rakkoakaan ei ilmaantunut, joten kengät taisivat lunastaa paikkansa käytössä.

Vielä aivan parkkipaikan liepeillä päätimme etsiä kolmannenkin geokätkön ja saimmekin odotella aika tovin, kun purosta ihastuneet pojanviikarit jaksoivat ihmetellä ja viipyä loputtomiin. Purosta tulikin otettua useampi kuva. Hieno kätkötoteutus meitä paikalla odottikin, kun vihdoin sopiva väli etsintään koitti. Loppumatkan tallustimme vielä autotien vartta takaisin omalle autollemme.

Sipoonkorpi vakuutti sen verran, että sinne täytyy palata vielä paremmalla ajalla. Kyllähän siellä niitä kätköjäkin jäi toista kertaa odottamaan aika liuta. Tällä kuittaan osan 29 100 hetkeä luonnossa sarjaa suoritetuksi. Tämä olisi myös 52 retkeä vuodessa sarjaan osa 3. Retki luontokohteeseen, jossa et ole aikaisemmin käynyt.